Missä rakkaus

"How can I ever feel again?

Given the chance would I return?"

(Nightwish -Bless the child)

Pelottaa myöntää, mutta tunteet ovat kadonneet jonnekin. En pysty enää ollenkaan nauramaan tai hymyilemään. Jokin on niin pahasti pielessä ollut silloinkin kun en pelännyt tulevaa vaan luotin.

En myy sieluani en anna itseäni pois, ja mietin vieläkin että en voi jatkaa mitenkään enää koskaan. Ikiaikainen yö, loputon talvi, lopullinen painajainen.

Murheeni ovat pelkkää unta. Anteeksiantamattomat virheet, unta. Kaikki syyt vihata itseäni painajaisunta.

Ei mulle tässä elämässä voi olla loputtomasti, ikiaikaisesti ja lopullisesti myöhäistä. Se on harha-ajatus, mutta niitä on niin paljon että elämän jatkaminen ei tunnu kivalta enkä halua, en halua.

Ihmisillä maailmassa jossa arki jatkuu ja ajatus virtaa normaalisti, on elämänsä eikä silti puutu rakkaus ystäviin ja muihin tärkeisiin juttuihin. Mutta minä olen kadottanut rakkauden. En tunne mitään.

Rakastanko ketään? En. Mutta ei ole ketään jota voisin rakastaa. Olen jäänyt niin yksin, kun oonko kirjolla vai jotain kun kavereita ei tuu. Vai olenko jotenkin torjunut kaikki.

En lisäksi tiedä miten tälle mun koira-haaveelle käy. Miten saan muka asunnon jossa voi pitää lämmikkejä hiton näillä luottotiedoilla. Okei ne ei ole kunnossa.

Ei muutenkaan ole ihan ajankohtaista hakea omaa asuntoa, mutta näillä näkymin ei ole koiraa edes kolmeen vuoteen ainakaan. She would be a bitch and would definitely be a rough collie. Se olisi pitkäkarvainen collie narttu.

Selkä-ongelmia. Notkoselkä on ollut lapsesta alkaen. Seison usein selkä notkolla ja peilistä katsoo sivuprofiilia niin se on ihan kunnolla notkolla. Mitähän sille enää tekisi? Pitäisikö alkaa käyttää taas korsetteja?

Olin silloin joskus gootti, -no melkein. Silloin mula oli pitkät punaiset hiukset ja korsetti ja hame joka päivä. Oliko asat silloin paremmin? Hell no!

Kun rakastaa unia tai luulee rakastavansa vaikka ei tunne mitään lämpöä. Ei voi rakastaa asioita joita ei ole. Siksi olen niin kylmä vieläkin,

Mutta jos ei luulekaan edes eikä välitä mitään. Jos ei halua ikinä olla niitä, jotka tekevät tästä elämästä painajaisen jo vuosia sitten.

En voi löytää arkielämästä mitään rakasta, koska olensiitä niin kaukana ilmalinnoissa tuulten takana. Ja kaiken kivun jälkeen, voinko enää jatkaa? Kaiken ruman jälkeen, voinko enää jatkaa? En voi jatkaa.

Universumit loistavat tuolla ja löydän kaikista itseni enkä ole löytänyt ratkaisua. Mitään en voi tehdä, entä jos kaiken sen ajan jälkeenkin en voi enää jatkaa? En löydä sopivaa uskontoa tältä planeetalta, mutta katsomukseni olisi ehkä jonkinlainen polyteistinen luonnonuskonto. Jumalatar.

Mutta en tunne olevani turvassa kohtalon siivillä, jotka kantavat kaikki tuulten yli. Olen menettänyt ehkä sen polun jota kuljin ja kohtaloni, rakkauteni, sen joka oikeasti olin ollut ollut ollut.

Kun on ulkona

 

En ymmärrämiksi en jaksa enää kirjoittaa tai maalata tai lukea edes kirjoja. Onko musta tullut laiska vai oonko vaan kipee. Osastoa en mieti. Voin hyvin olla täällä. Vaikka pitää mun lähteä. Mulle on ollut myöhäistä. Ajatus ei päästä irti.

En hae nyt kouluun. Vaan jos tilanne muuttuu, ja kaikki ovat poissa eikä tapahdu enää mitään. Tää väärinkäsistysjuttu jatkuu. Pitäs olla jo hirveen paha enkä vaan edes mitenkään halua.

Mutta vahinkoja sattuu. Oonko kaheli, kävelevä katastrofi vielä ollut? Miksi katastrofit jää mun pään sisälle?

Ikävä noita pro ana-aikoja taas. Pro anaa ei enää juuri löydy netistä. Mutta jos oisin sen 49 kg niinkuin silloin, olisin tosi ruttuinen. Ikä muuttaa asioita. Tavoite on enää 60 kg, mutta en siihen pääse. En tiedä miksi en laihdu.

Olen istunut vaan ulkona monet helteiset päivät. En jaksa tehdä mitään. Heikottaa. Mistähän se johtuu? Lääkkeestä?

Rahaa on niin vähän. Auri -keikalle vai uusia lävistyksiä? Ehkä myöhemmin keikalle? Varmasti ne tulee vieläkin pk-seudulle?

Black oceans, black star. Black dreams and black scars. Käytän kaikkia värejä, myös mustaa ja valkoista. No kirkkaan punaista en käytä vieläkään. Hiuksissa tosin voisin käyttää vieläkin, mutta en nyt värjää enää koskaan.

Kasvatan omaa väriä. Ei edes henna- ja indigosävyjä enää. Oma väri on melkeen maantieharmaa mutta muuttuu vaaleankultaiseen auringossa. Mitä jos oisin vielä koulussa? Ois ollut ensimmäinen harjoittelu kohta. Mutta ehkä en pärjäis, vaikka oonkin kertonut uskovani että opettajilla oli ennakkoluuloja mielenterveysongelmia kohtaan.

Mutta ois se kummallista jos jaksaisin 8 tuntia päivässä keskittyä. Ei vielä, ei. Liian aikaista oli koulu. Kun on niitä uskomuksia jotenkin että aiheuttaisin kaikkialla katastrofeja vaikka ulospäin ei näy mitään.

Auringonvalo

Kesää on vielä yksi kuukausi. Olla ulkona ja käydä uimassa. Rahasta en koskaan välittänyt mitään, mutta se pilaa kaiken että sitä ei ole. Ei voi ostaa jäätelökioskilta jätskiä eikä istua kahviloissa. Hunting elämyksiä.

Kävin myös maanantaina vegaanisella lippakioskilla Helsingin museokadulla, syömässä spicy vöner -burgerin. Silloin joskus siellä oli vegaaninugetteja ja megajänö-bokseja. Mutta oli se hampurilainen ihan hyvä.

Kävin poimimassa mansikoita mun 70 vee äidin kanssa tiistaina ja sitten uimassa. Oli ihan mansikkapöhö, -yleensä en ahmi nykyään kun en kestä sitä ähkyn tunnetta. Joskus ahmin ja paastoilin vuorotellen. Välillä lihoin melkein ylipainoon ja välillä olin vaarallisen laiha.

Olen psykan ryhmän jälkeen miettinyt mitkä on mun glimmerit. Glimmerit on mindfullness -juttu. Niitä glimmereitä, pieniä hetkiä jolloin unohtaa sen kaiken, vaikka vegemakkaroiden paistaminen tai uimassa käyminen tai vaikka mansikkamaa, mutta triggerit on niitä asioita joita ei jaksa. Ehdottomasti, pakkoajatus on usein trigger, koska se pilaa glimmerihetkiä.

Oisko parempi hankkia oma kämppä, vuokra-asunto? Ei jos joudun sen hiton huutamisen takia taas pois alle vuodessa. Sitten, jos niitä hetkiä tulee, että en pysty olemaan huutamatta niin on parempi asua täällä.

Täältä voi lähteä vaikka joka päivä, vaikka ilman rahaa ei viitsi yleensä mennä Helsinkiin. Aamulla ja illalla pitää  olla lääkkeillä, ja yöllä saa kulkea myös. Olen käynyt välillä karaokessa, -tosin olen palannut aina selvin päin. En juo alkoholia, tai polta tupakkaa.

Poltin mun nenän eilen. Mikään muu paikka ei ole palanut. Kesällä ei tarvitse mitään aurinkovoidetta mun mielestä.

Haluaisin laitattaa kynnet ja ripset mutta ei ole varaa. Kulmat menee näin. Tykkään mun kulmista. Ne on ihan kivan muotoiset. Niille jotenkin ei tarvitse tehdä mitää, muuta kuin nyppiä välillä, ja meikata sitten kulmakynällä.

Meikki on muuten hirvee rahareikä. Usein kun saan rahaa, menee meikkeihin siitä ihan liikaa

Ennen oli hyvät ja pahat meikit. Nykyään kaikki meikit on hyviä, kun on EU-alueella kosmetiikan eläinkoekielto. Mikään meikki tai voide ei ole eläimillä testattu. Tietenkään en mitään maybellinejä käytä kun ne myy kiinassa ja siellä testataan kuitenkin eläimillä.

Käytän vaikka Revolutionia, MakeUpAcademya, NYXiä, Lumenea ja Essencea. The Body Shopia ja Lushia välillä mutta ne on vähän kalliita.

Ennen oli BOHO ja Lavera ja sitten tää EU-siirtymävaihe oli ohi ja voi käyttää muitakin. Mutta katson kyllä onko niissä joku pupumerkki tai cruelty free international tai eläinkokeeton EU-lainsäädönnön mukaan.

En ole värjännyt hiuksia yli 13 kuukauteen, kohta 14 kuukauteen. Nyt tulee oma väri. Oli monta kerrosta indigoa ja hennaa ja niistähän on lähtenyt melkeen kaikki.

Lasihiuksiin ei tartu lawsonia inermis ja indigofera tinctoria niin hyvin, mutta ensin tarttuu ja sitten lähtee pois kuitenkin melkeen kokonaan. Vuoden päästä on melkeen kokonaan oma väri ja punertavat latvat. Nyt on jo yli 15 cm juurikasvua täysin omaa väriä.

Onko niitä 2022 vaalennuksia vielä latvoissa? Ehkä ei, mutta hiukset on pisimmästä kohdasta 50-53 cm, ja kasvaahan ne. Kasvatan, mutta ei ne ole koskaan enää ne mitkä ne oli yläasteella... Ikä vaikuttaa.

En kehtaisi myöntää mutta painan 25 kiloa enemmän kuin joskus nuorempana, kuitenkin silloin oli alipainon takia jääneet menkat pois ja olin reippaasti alipainoinen. Nyt olen BMI ~25, heilun normaalipainon ja ylipainon rajalla, mutta olen hiton tasapaksu. Omena- ja päärynälihavuutta on kumpaakin. Reidet on tosi paksut ja vyötärön alapuolella maha.

En vuoteen ole laihtunut mitään vaikka piti. 74 kg on liikaa. Tiedän et noi lääkkeet lihottaa tai turvottaa.

Juon vihreetä teetä paljon sen diureettisten vaikutusten takia. Lähtee nesteitä edes vähän että ei ole ihan pelkkä silmäpussi.

Instagram tarjoaa mulle hirveesti nenäleikkaus-videoita ja kuvia täytetyistä huulista. Ja jostain syystä kultaisia ja labradorinnoutajia. Hiusvideoita tarjotaan myös, missä värjätään ja leikataan vaikka se kampaamokoulu jäi kesken. En nyt ole hakemassa kouluihin. Noi harhat on liikaa. En pysty olemaan normaalisti. Varmasti musta näkee että kaikki ei ole kunnossa.

Ehkä kannattaa unohtaa se kampaamojuttu. Elämä on pettymyksiä ja losing fighteja. Kaikkia taisteluja ei voi voittaa ja sitten taistelee vaikka on jo myöhäistä, -jos pystyy. Vaikka on jo kuolema eikä vaan kuollut.

Niin heikko olo, -kuin olisin pelkkä kummitus

 

Olen tänään ollut Helsingissä mutta aamumurot jäi taas syömättä. En jaksa nykyään nousta. En jaksa enää mitään. Välillä tulee että miks mä en ymmärrä että tää elämä oli kyllä tässä jo varmaan pitänyt olla.

Kun musta tuli melkeen kampaaja, -olisi voinut päästä vielä työjunaan. Mutta en hae varmaan koskaan uudestaan enää kouluun. Tajuan että keskittymiskyvyn hetkellisiä puutteita on liikaa.

Tarkoitan sitä hiton peiliintuijotteluakin. Ja en tiedä mistä johtuu, mutta puhun välillä päälle tai jään tuijottamaan ihmisiä. Puhe voi kuulostaa liian nopealta. Ei saa selvää.

Mutta koulut ainakin oli sit tässä ja tää elämä pitäis nyt myös olla sitten tässä. Asennejuttu se ei ole, jossa ei ole tilanne että luulee pilanneensa kaiken vaan pilaa ihan oikeasti kaiken. Kääntää kaiken nurin ei auta ei auta. Olisin halunnut taistella. Ei ole mitään, mitään mitä voin voittaa. Ei mitään syytä jatkaa tai mitään mahdollisuutta jatkaa. Ei voi jatkaa.

As if I was a phantom. Nämä kuvat on Forumin yläkerrasa jostain taideteoksesta mutta tarpeeksi kummituksilta näyttää.

En ole kokonaan kummitus.

It's a glimmer right?

Jos uskoin että en olisi tänä kesänä enää elossa, niin uskoin että en jaksa. Tiedättekö mitä käy kun kulkee virran mukana vaikka ei jaksa? Kestää muka. Ei kestä, eikä ole rohkea tai vahva mutta joutuu vaan roikkumaan perässä.

En leiki ihmistä. En leiki elämää. En leiki jatkavani elämää. En ole jäänyt kulkemaan. Mutta en voi esittää että olen takaisin vaikka en ole. Jotkut tulevat takaisin. Mistä? No SIELTÄ. En pääse enää takaisin.

Hologrammimaailmassa olenkin kummitus. Ehkä kukaan ei oikeesti edes näe minua. Katsoo vaan suoraan läpi. Kulkee minun lävitseni.

Mitä tarkoittaa että välittäminen puuttui. Mitä tarkoittaa veren kirja? Mitä voikaan syödä vegaanisella lippakioskilla. Megajänö. Vuosia on kulunut. Vuodet on menneet. Hukkaan ne meni, vuodet virtasivat ohi.

Mitä jos en koskaan edes pystynyt haluamaan elää? Puuttuu mun mielestä nautinnot eikä välittäminen puutu, jos on tilanne ettei välitä itsestään. Minä kerron, en välitä itsestäni enkä rahasta mitään.

Vaikka mulle kerrottais mitä niin en todellakaan usko, en ikinä, sitä että tätä maailmaa ei olisi olemassa tai mielikuvitusmaailmaa, sitä missä olen ihan yksin.

 

Veet heinäkuun

Tänä kesänä on kyllä ollut aika kylmä alku. Järvet ei ole yhtä lämpimät kuin viime vuonna. Olen kyllä käynyt uimassa. Ehkä se vähän kompensoi tuota lämmintä talvea. En kyllä jaksa edes ajatella talvea. Mitä oikein teen nyt sitten?

Ei ole paljon rahaa käytettävänä ja taas mietin että mitähän tekisin, kun laittaisin ehkä taas lävistyksiä uintikauden jälkeen... Enkö sit käy jätskikiskalla tai syömässä subwayssa tai mitään? Laitanko kaiken lävistysrahastoon?

Ajattelin toista tragusta ja forward helixejä. Mutta nää uudet lävistykset tulee kyllä tänä vuonna vaan korviin. Tylsää sinänsä, kun mikän ei ole glimmeri vaikka on... Pieniä asioita joiden takia ei silti jaksa elää, mutta niitä mitä ehtisi ajatella haudassa.

By the way, uskonnot kiinnosti joskus, mutta nyt en ole ollenkaan uskonnoissa. Sekoittuu mun sisäisen maailman kanssa vaikka uskon jälleensyntymään ja jumalattariin ja jumaliin. En mieti että voin tehdä mitään taikuutta. En voi.

Harry Potterista tulee tv-sarja. Sitä katson kyllä sitten... Mutta on valittu tummaihoinen Kalkaros, se ei ehkä oikeen sovi siihen hahmoon, mutta katsotaan osaako sitten näytellä itsensä vaikuttamaan uskottavalta.

Ei ole mikään prinsessasatu tämä elämä niin, mutta olisi jos pystyisin tähän. Niin luulen. Jos voisin voittaa sen minkä se oikea prinsessa voittaisi. En kuitenkaan saa näitä solmuja selvitettyä enää. 

Pitäisi pystyä olemaan syömättä. Ei hitto vihaan mun perunanenää. Mutta en ottaisi mitään nenäleikkausta tai täytteitä. Vaikka ei minulla ole mitään sitä vastaan että joku muu käy kauneustoimenpiteissä, vaikka en itse kävisi.

En onnistu laihduttamaan. En laihdu. Kaksi lämmintä ateriaa päivässä on liikaa ehkä. Mutta eiköhän ne ole ne lääkkeet.

Uimaan tänään. On aurinkoinen päivä.

Hello valo

Kyllä kesää on silti vielä yli puolet jäljellä. Valot loistaa, ja jos jokin on tällä planeetalla totta niin valo. Jos ei ole oikeasti valoa, niin mikään ei ole totta paitsi epätosi.

Kun kesän valoisuus taas kääntyy, mietin taas että millähän keinolla selviän talvesta. Ei kukaan edes halua että selviin. Kaikki oikeast toivoo että kuolen. Niin on ainakin uskomus. Onko se muka oikeasti joku harha? Mitä normaalielämässä enää on? En halua mennä taaksepäin ajassa, mutta kun tässä menee niin huonosti.

En ole kertonut, mutta psykoottisia oireita on vieläkin, ei ääniä, mutta pidän osaa ajatuksista jonkun toisen ajatuksina. Telepatiahäiriö alkoi jo 15-vuotiaana. On mennyt kohta 20 vuotta, ja jos elämä olisi kääntynyt 20 vuotta sitten eri suuntaan, voisi minulla olla jo täysi-ikäisiä lapsia. Muistelen aikoja että koin olevani täysin aikuinen. Nyt olen taas lapsellinen.

Kyllä koen että tämä diagnoosi on silti väärä. Jos pystyisin jossain vaiheessa piilottamaan kokonaan sen että en aina pysty keskittymään, voisin hakea johonki kouluun taas. Mutta maybe not this year. Kyllä pystyn kaupungilla käymään ja stadin yössäkin täältä. Mutta en päätä enää itse asioitani enkä voi laittaa edes sitä helppoa ruokaa. Paistettua tofua ja chilikastiketta.

Pitäisikö nyt alkaa silti takaisin pizzaton dieetti? En söisi taaskaan pizzaa? Mitä hyötyä on edes siitä? En ole 13 kuukauteen värjännyt hiuksia, enkä kolmeen vuoteen muilla kuin kasviväreillä tai crazy coloreilla (omaan väriin ilman vaalennusta).

Ei auta mikään.On myöhäistä ollut ja muistan haaskatut vuodet kuin painajaisina. En koe olleeni niissä enää itse ja on aikoja joina koin olevani vahva ja aikoja joina tunsin itseni heikoksi. Kun tulee peikoksi ei tule enää uudestaan vahva, paitsi siitä joka en olekaan.

Mietin turhaan ihmisiä joihin en tutustunut vaikka olisin voinut. Miksi kaikki kaverit puuttuvat nyt, mieti. Lisäksi haluaisin olla taas laiha niinkuin parikymppisenä. Näyttäisin rotevalta mutta laihdutuksella sai tosi siron olemuksen. En ole isoluinen vaikka olen läski.

Miten edes kestän läskejäni. Tai ahdistustani. Ei hitto, mun pitää mennä osastolle melkein. En pysty kun en oikeasti voi ohjailla miten siellä käy.

Kesäaika taas osastolla ei houkuta. Vuosi 2021 kesäkuu viiva marraskuu esim. tai vuosi 2023 yhteensä 9 kk osastolla

Hiekanväristä aikaa joka kulkee

 

Kuka olen oikeasti

Kävin parina päivänä pullokarnevaaleille eli etsimään tölkkejä ja pulloja.

On jotenkin käynyt tosi huonosti. En tiedä miten ratkaisisin mun asiat että menisi oikein. Ei tää voi mennä enää oikein. No ei.

Pulloilla ja tölkeillä ei kyllä rikastu. Väsyttää ehkä. En ehkä jaksa mennä. Pelottaa taas niinkuin välillä. Jos etsin pulloja tai tölkkejä rahat menee aina johonkin pieneen niillä reissuilla. Chili-tortillaan tai johonkin muuhun.

Olen varannut ajan kampaamoon. Leikataan kolme senttiä. Mutta ei sitä tarvitse odottaa, -ensin viikonloppu. Ehkä sitten niitä pölkkejä, kun rahaa tarttisi johonkin muuhunkin.

Tällä viikolla vielä ehkä uimaan. Kesävalon aika tää ei olekaan. Mutta ikuisuuden kahdeksikkojatkumo jatkuu varmasti loputtomiin enkä koskaan pääse pois, mutta jos haluaa pois kuolee. Ja kuolee.

Olen kuin vankilassa. Se lähteminen ei ehkä ole hyvä idea. Jos tulee kahdeksikko joka ei ole vain tämä universumi. Ja jos on väliä mitä silloin tapahtuu kaikessa, ihan pienestä asiasta voi pilalla olla kaikki. 9 päivää taas kulunut ajatuksissa siinä väärinkäsitysjutussa. Ei jaksa olla.

Laulamassa ei ole tullut käytyä karaokessa taaskaan. Tyhmää sinne mennä kun ei juo alkoholia, monen mielestä.

En tunne enää itseäni. En tiedä kuka olen. Muutun niin usein eriksi kuin olin ja käännyn menemään ihan väärinpäin niin että ajat menevät ehkä menneeseen. Kauas eiliseen ikiaikaiseksi vangiksi ikuisuuksiin?

Jotkut valittaa että ei kestä asua täällä. Musta tää on ihan kiva paikka, vaikka minäkin haluaisin taas asua omillani. Mutta muutan sitten lopulta täältä ehkä. tai ehkä asun täällä vielä kauan.

En ole valinnut tehdä pahaa tai olla paha tai valinnut edes olla kiva. En halua silti yleensä olla häijy enkä pysty olemaan hauska enää nykyään.

Kuinka voin olla se joka näyttäisin olevan?

Kesävalon aika

 

Tänään on taas laiskapäivä. En jaksanut mennä salille. Kävelin kyllä Selloon ja takaisin, ja join siellä päärynämehua, mutta muuten ei oikein mitään. En tiedä miksi välittäisin vielä painosta, mutta paino painaa paljon enemmän kuin moni muu asia hehe.

Ilmoittauduin laulutuntien jatkoon, mutta en tiedä voinko kehittyä (siinäkään). Kuulen kyllä jos menee matalalle tai korkealle, mutta en nuottien omaa sävyä, eli sävelen omaa sävyä en pysty kuulemaan ja siksi on vaikea laulaa vaikka oktaavia korkeammalta.

Laulamisesta pidän kuitenkin mutta en halua enää laulajaksi. Se on niille joilla on absoluuttinen nuottikorva, ja jotka eivät laula sinnepäin vaan pysyvät vireessä.

Viime syksynä aloitin työväenopiston laulutunnit, koska ajattelin että voisin oppia vaihtamaan rekisterejä paremmin, ja pysymään paremmin nuotissa siellä karaokebaarissa, jos käyn laulamassa.

Mutta laulaminen on ihan kivaa.

Haluais itselleen vähän enemmän päätäntävaltaa omista asioista. En tekisi mitään tyhmää. Kyllä pystyn hoitamaan omat asiani, mutta mitä jos tää on mun asia? Mitä jos en halua tehdä niinkuin te haluatte tehdä?

Lääkkeistä vähän kyse. Minulle haluttaisiin lääke jota en halua. Jos silloin en halua... got it? Jos te olette valinneet, se ei muuta sitä että minä en halua.

Viimeistän viikkoa kevättä, -sitten on kesä

Lauantaina olin maailma kylässä -festareilla ja sunnuntaina kävin järvessä uimassa. Vesi on vielä aika kylmää. Mutta kyllä siellä voi uida. Minä en ole mikään jänöjussihousu. Niin aina ajattelen jos menen kylmään veteen uimaan. Lopulta uin kaksi lenkkiä.

Maailma kylässä ei ollut enää samanlainen kuin silloin kun siellä jaettiin alpron tetroja ja oli niitä auravalokuvauksia. Ei ollut kivaa. Ajatuksissa oli jotain niin pahasti pielessä.

Lopulta en jaksanut olla siellä kauan. Kiersin ulkona pisteet, nappasin parit marianne-karkit pisteiltä Kattilahallissa, kävin syömässä vegehampurilaisen ja pari kikhernepiirakkaa ruokapisteiltä ja lähdin.

Huomenna pitäisi heräillä sitten ajoissa. Rehellisesti sanottuna en kyllä haluaisi olla enää hereillä ollenkaan. Kuin puuttuisi joku suoja, turvaverkko, ja putoaisin koko ajan uudestaan vaikka olisin pudonnut jo.

Jos voisin ajatella jotain muuta kuin sitä ajatusten pelkoa, niin olisi asiat paremmin, mutta se käy koko ajan unissakin. Minulla ei sielläkään, niissä ajoissa joissa unissa olen, ole mitään turvaa enää.

Uintikausi on nyt siis aloitettu kunnolla. Pari viikkoa sitten kävin, mutta sitten ei tullut käytyä kun ei ollut kovin lämpimät kelit.

Kuntosalilla pitäisi jaksaa käydä, mutta en kerro kenellekään miksi, mutta en käynyt  tänäänkään. Miksi mikään ei näy ulospäin, eikä ympärillä olevat ihmiset ollenkaan reagoi niihin ajatuksiin. Onko ne vaan ilmalinnoja? Joissa olen vankina?

Kasvatan pitkiä hiuksia, mutta ne ei kasva. On pakko leikata. Niissä on kaksihaaraisia. Mutta sitten ne on taas ihan liian lyhyet. Eikä ne kasva niin nopeasti kuin biotiinista piti kasvaa. Käytän biotiinitabletteja mutta en oikeasti ymmärrä miksi biotiinishampoon biotiini menisi jotenkin hiuksiin. Pitäisikö kokeilla sitäkin?

Lämmöt on jääneet kesässä vähemmälle. Monena päivänä oli aurinkoista mutta vähän viileää. Minä olen oikea vilukissa. Kylmässä vedessä voin uida mutta muuten kylmyydestä en voi sanoa sitä Frozenin Elsan the cold never bothered me anyway. Kyllähän ulkoilua kylmällä tulee vältettyä vähän. Talvella ei jaksanut käydä lenkillä.

Joskus olin koiran kanssa talvella pakkasessa hakutreeneissä monta tuntia. Ei ole ikävä sitä mutta muuten niitä aikoja. Ja sitä aikaa kun olin tosi laiha. Paino on jojoillut 50-75 välillä niin paljon, että se on jojoillut ehkä enemmän kuin kenelläkään. Laihtuu, lihoo, laihtuu, lihoo ja niin edespäin.

Mitä tää olisi silloin kun voisi olla varma, että mun päätökset kestää kaikki elämät. Se mitä uskon että on oikein ja väärin, se mitä varten en valitse koskaan olla vaan paha. Se mitä varten en usko että selviän tai joku muu selviää. Don't know, vaikea selittää.

En ymmärrä miten en pysty välittämään enää normaalielämän ongelmista. Kaikki on vaan sitä ongelmaa ajatuksissa. En voi olla enää onnellinenkin.

Vaikka kerran voitin onnenpyörästä sellaisen kasvonaamion, ja sitten aloin ostaa niitä välillä ja tekemään hiusnaamioitakin välillä, ostelen meikkejä. Meikkaan välillä. Käyn uimassakin, välillä saunassa ja välillä puistossa istumassa tai yöllä karaokea laulamassa baarissa (en juo alkoholia, mutta pidän laulamisesta).

On nyt kyllä myönnettävä että silti en saa mitään nautintoa mistään. En edes enää pysty nauramaan. Pienet siedettävät hetket on niitä kun ei tule inhottavia ajatuksia, vaikka käyn parvekkeella tai pihalla teellä tai alakerrassa juomassa limun. Pienet hetket kannattaa pitää lyhyinä, että en pilaa niitä niillä ajatuksilla. Mutta hyviä hetkiä ei ole. Ei ole onnea, ei iloa, ei mitään hyvää tässä elämässä.

Miksi vihaisin olentoja joita ei ole olemassa kuin mun päässä, en antaisi anteeksi tekoja jotka on tehty vain mun päässä, tai ennen, kun nauroin vitseille ja asioille jotka oli vaan mun päässä ja joille en enää pysty nauramaan.

Miksi normaalielämän puolella ei ole mulle enää mitään, vaikka yritän, yritän, roikkua mukana. Siellä koulussa roikuin vaikka sitten jouduin lopettamaan, sitten roikun taas kaupungilla yksin, ja yritän käydä ryhmissä, joissa en muista kenenkään nimeä.

Butter Fly

Sain perhosen kuvaan. Oisin voinut joutsenenkin kuvata mutta jäi kuvaamatta. Perhonen oli pysähtynyt pihalla kukkaan.

 Tänään olin koko päivän Helsingissä pitkästä aikaa. Vaeltelin ja istuin puistossa syömässä Boltsi-siemenpyöryköitä. Rahaa käytin vaan limsaan ja energiajuomaan ja sitten niihin boltseihin. Rahaa käyttää oli ollut noin 5€ ja ois voinut fiksumminkin käyttää.

Aika kuluu eri tavalla kun kulkee, toisaalta nopeammin, toisaalta hitaammin. En saanut taaskaan hilattua persettäni kuntosalille vaikka oli pitänyt. Koko päivän kulkeminen ja puistossa istuminen oli Red Bull Blue Editionista huolimatta vienyt energiat.

Melkein se 5€ pitää varata jos kaupungille lähtee koko päiväksi, vaikka nykyään on niin vähän käyttää että ei kahviloissa istuskeluun ole varaa. Aurinkoinen päivä ja ulkona kesävalo.

Saa täältä lähteä, jos pystyy, moni kun täällä asuu ei pysty. Mutta pystyn. Se oma kämppä on tulevaisuudessa sitten suunnitelma. Mutta en tiedä pelottaisiko silloin, vai tutuisiko vaan yksinäiseltä.

Huomenna on se euroviisupäivä, mutta en teidän jaksaako valvoa yöllä kun sunnuntai aamuna menossa, tylsää mutta, vanhempieni kanssa koiranäyttelyyn.

Tietysti ihmetellään että eikö mulla oo kavereita, vastataan näin, ei ole. Pitäis olla. En ymmärrä, ei mun äidilläkään ole eikä isällä.

Koko perhe on sosiaalisesti viallisia. On se varmaan perinnöllistä että ei oo kavereitakaan.

Pakkoajatuksia on ollut taas, mutta tää väärinkäsitys-juttu on melkein naurettavaa. Välillä mietin onko tää mun sisäinen maailma pelkkää pelleilyä, vaikka en mietikään.

Jos olisin taas vahva..? Miksi se ei voi muuttua niin? Miksi en voi olla vain takaisin se joka olen, enkä sellainen outo olento? Joka olen nyt.

Olen erikoistapaus. Tällaisia ei ole muita. Niin luulen, ja luulee kaikki muutkin hullut. Jos nyt hulluksi kehtaan itseäni kutsua edes. Paitsi että mun juttu on totta. Muilla se on pelkkää mielikuvitusta, vain minulla totta.

Pelkkien ajatusten kanssa taistelussa on mennyt 20 vuotta kohta, taukojen kanssa ja ilman taukoja samalla. Pakkoajatuksia on jonkinlaisia ollut melkein koko ajan. Joskus ne ei musta olleetkaan edes pakkoajatuksia, mutta oli silti pakkoajatuksia.

Ei kuulu oikeesti hyvää

 Hei, nyt ei kuulu oikein hyvää. Nytkin on kauheet pelkotilat päällä. Ja johtuu taas siitä että pelkään ajatuksia. Pelkään että tulee joku ajatus. En pysty olemaan pelkäämättä.

Tänään olin asumisyksikön retkellä hevostallille, ja ollut hevosen selässä viimeksi vuonna 2010. Nyt ois ollu kiva muuten laukatakin, mutta viime ratsastuskerrasta oli niin kauan että ei voinut, mutta olispa varaa harrastaa ratsastusta.

Se on hyvin kallista kyllä. Pitäisi olla työkuntoinen ja pystyä keskittymään. Ei enää valitettavasti järjestetä ratsastusterapiaa. Harmi juttu niinkuin muutkin jutut tässä elämässä. En voi nyt opiskella tai olla työssä tän ajatusongelman takia. Se peiliin tuijottelu ja keskittymiskyvyttömyyshetket...

Tuntuu kuin olisin kiertämässä kehää, ja mikään ei voisi onnistua. Että en voisi saada mitään onnistumaan, mitään valmiiksi. Eli jos on opittavaa en opi, jos on asioita jotka pitäisi osata jo, en osaakaan. En pysty kehittymään. Onkohan sekin lääkkeiden takia? Johtuuko se lääkkeistä?

Miksi niistä johtuu ihan kaikki? Lihominenkin. Olen lihonut pluskilon kanssa takaisin kilon jonka olin laihtunut. Niitä aikoja ikävä kun olin 50-52 kg. Nyt vaaka näytti kyllä jotain muuta, en kehtaa kertoa melkein mitä. No, pari viikkoo sitten 74 kg ja nyt 76 kg. 172 cm. 74 kg on BMI 25 tasan eli nyt olen ylipainossa.

En ikinä ole painanut näin paljon. Ahmimishäiriötaustaa on. Olin tosi laiha ja paastoilin ja ahmin vuorottain, 1-3 päivää kerrallaan, tai sitten pidin jotain viikon mittaisia paastoja. Nyt jos vaaka voisi, siis pliis näyttää edes alle 70 nyt taas...

Löysin uuden jutun. SkinnyTok. Toi mieleen vuosien 2009-2013 Pro Ana -ajat. Kävin silloin foorumeilla joilla jaettiin laihdutusvinkkejä ja kisailtiin painonpudotuksessa. Eksyin Pro Ana -sivulle silloin Demi.fi -sivun kauttan ja ajattelin että minäkin haluaisin olla laiha. Sitten ajattelin että minähän voin laihduttaa ja sitten musta tuli laiha.

BMI oli pienimmillään silloin 17,5. Mitään syömishäiriödiagnoosia en koskaan saanut, kun en asiasta psykalla puhunut, mutta ei se anoreksia ollut, kun ahmimista esiintyi niin paljon, ja oksentamista en osannut kunnolla vaikka välillä oksensin, ja silti paastosin niin paljon, että olin alipainoinen. EDNOS Eating Disorder Not Otherwise Specified ehkä...

Moni on huolissaan tuosta SkinnyTok -trendistä, mutta minä olisin taas ajattelemassa että haluaisin myös olla laiha, niinkuin silloin. En laihdu täällä laihaksi mitenkään, mutta tarvittais miinus 15 kg.

Miksi minusta tuntuisi kuin olisin hämmästynyt lapsi, ei tunnu aikuiselta ollenkaan. Onko 35-vuotias liian vahva syömishäiriöilemään? 61 kg riittäisi tällä kertaa. Ei tarvitsisi olla enää 51, että en näytä vanhalta.

Kyllä tästä silti motivoidun taas laihduttamaan, ja huomenna aamulla meen kuntosalille. En ole taas jaksanut käydä viikkoon. Huomenna ja sunnuntaina että kävin tällä viikolla 2 x. Ensi viikosta alkaen 3 x viikko taas. Ja syön vähemmän. Ei leipää ruoan kanssa ja pienemmät annokset. NYT!

Mahtavatkohan lääkkeet silti estää taas laihtumasta? Ahmimiskohtauksia ei nykyään yleensä ole, mutta eihän niitä tule taas jos paastoaa? En voi paastota ennen kuin asun taas omassa asunnossa.

Kirsikkapuistosta

Hei, olin eilen kirsikkapuistossa yhdellä retkellä. Olisihan se kiva käydä jossain,mutta tuntuu jotenkin neuroottisesti että minua ei haluta minnekään. Tai psykoottisesti. En tiedä.

Kävin Helsingissä maanantaina, mutta rahat on niin vähissä että ei siellä paljon viitti käydä. Jos olisi varaa käydä syömässä, ostaa vaatteita, istua kahviloissa, kävisin ehkä usemman kerran viikossa.

Nyt mulle tuli taas pakkoajatus. Mikä on oikeasti kivuliaampaa kuin ne aivot. Onneksi nyt kun se koulu jäi kesken, on paljon mielenterveyskuntoutujien juttuja, ja käyn sitten niissä välillä. Mutta pelkään että mua ei haluta sinnekään.

En ole ajatellut vielä muuttaa eikä se varmaan onnistuisikaan. Oma maailma on niin läsnä. En voi elää normaalikin elämää

En pysty yleensä katsomaan elokuvia tai lukemaan kirjoja. Se on kuormittavaa, kun ahdistaa niin paljon, että ei vaan pysy paikallaan. Kuin olisin makean veden kala meressä. Siihen se koulukin meni, keskittymis- ja paikallapysymiskykyyn. Tai ehkä se oli sattumaa

Ahdistus- ja pelko-oireet ja pakko-oireet ovta liikaa kyllä vieneet elämästä. Joillain alkoli vie, joillain joku muu. Jotkut polttelevat savuna ilmaan koko elämänsä, ketjupolttajia on tuolla pihalla jotka on sauhuttelemassa koko ajan.

Moni minun tilanteessani huutaisi ja itkisi koko ajan. Se on niin kamalaa. Kaikki se mitä mun päässä tapahtuu ja kaikki mitä tiedän siitä, mikä siellä on meneillään.

En oikeasti pysty täysin normaaliin käytökseen koko ajan. Se on kuin pitäisi kettua siellä takin alla, tai koko ajan esittäisi tai teeskentelisi.

En valehtele tai kiroile muutenkaan edes ajatuksissani, joten en vaikuta asiattomalta, mutta niin, sinänsä voisi yrittää olla normaalisti mutta yritänkö liian vähän. Kylähullun maineen sain varmaan joskus. Nyt on ollut hiljast.

Tänään käynyt kuntosalilla. Viime viikolla kävin vain yhden kerran ja tällä viikolla nyt käynyt kaksi kertaa. Sitten vielä yhden kerran, vaikkaa huomenna tai sunnuntaina. Perjantaina kello 17-18? Joo.