Keikoilla on ihan kiva käydä, mutta kaverittomana niihin menee valitettavasti yksin.
Sitten tietty pelkäsin kummallakin keikalla, että tulee pakkoajatuksia. Ne voi pilata tunnelman ihan kokonaan. Pakkoajatuksia on noloja, tyhmiä, ja kamalia ja nolot ei ole muka noloja vaan kamalia, mutta on oikeasti itselle vaan noloja.
No ajatuksista huolimatta keikat meni ihan hyvin. Ei alkoholia, tietenkään. Pommaccia ja alkoholitonta long drinkiä. Kun mun mielestä känniset ihmiset on ihan kauheita. Niin, en halua itse olla kännissä koskaan. En tiedä tarkkaan miksi mutta on kamalaa jos joku känniääliö tulee kaulailemaan ja sönköttämään jotain.Kummallakin keikalla oli hyviä laulajia. Aurin laulaja Johanna Kurkela on keijukainen. Ja Amberian Dawnin uusi laulaja Nicole Willerton oli kyllä perhonen. ja todella hyvä ääni! Ja myös persoonallinen!
Vuosia ihaillut tällaisia kaunisäänisiä naislaulajia metallissa, rockissa ja kelttimusassa. Olisinpa itsekin. Mutta en voi laulaa missään bändissä, kun en oikeasti kait pysy tarpeeksi hyvin nuotissa. Laulaminen on kivaa silti, en kaipaa julkisuutta ja toisten ihailua. Enhän ihaile itsekään itseäni. Miksi muidenkaan pitäisi?
En ole kyllä koskaan nähnyt Tuomas Holopaista yhtä läheltä, vaikka olen Nightwishinkin keikoilla käynyt joskus (viimeksi tosin 2018). Nyt olin melkein eturivissä. Aurin keikalla jäi soittamatta se Museum of Childhood... Mutta Shiedmaiden ja The Space Between onneksi soitettiin, ja oli ihan parasta.Olen ollut niin flunssassa koko kaksi viikkoa että ei ole voinut käydä salilla, mutta tänään on mentävä. Ehkä se flunssa on suurimmaksi osaksi mennyt nyt. En halua lihoa. Siksi pitää käydä salilla. En tosin ole nyt kyllä laihtunutkaan sitten Joulun.
Seuraavaan Jouluun on vielä aikaa. Ja Koiramessuihin on vielä vähän yli 5 kuukautta. Messukeskuksen koiranäyttely ja koira-ohjelmaa. Kun se koira on vieläkin haaveissa... vaikka en nyt tiedä kuinka kauan menee ennen kuin on edes mahdollista ottaa koira.Asun vielä siellä Eedissä, mutta ehkä puolen vuoden päästä enää en. Vaikka en näe mitään järkeä oikeasti tässä elämässä. Passiivinen itsetuhoisuus on mukana mutta muuten en ole self injury
Passiivinen itsetuhoisuus on siis sitä että toivoo vaikka että mua puree kyykäärme ja kuolen tai toivoo että tulee sydänkohtaus tai verisuoni katkee päästä tai että tulee vaikka aivosyöpä.
Kuolema voi olla kaukana, mutta aina sanotaan että elä tää päivä kuin se ois sun viimeinen. Mitä tapahtuisi jos joka päivä olisin kuin nyt olisi kaikkien universumien viimeinen päivä.
Näen vaan unia. Vaikka tämä ei ole se kaunis uni, niin silti tämä joku uni on. Koska elämä on vain loputon uni. En ole koskaan se joka on unen lopussa kauneinta tai luulee että on.
Onko parempi luulla olevansa kaunis ja jaksaa elää, kuin tietää että no ei en nyt ole kaunis sisältä enkä ulkoa. Kauniita ihmisiä on hirveän paljon. Paitsi että ne ei ole miehiä, miehet on tylsiä ja rumia. En edes ole lesbo tai muutenkaan seksuaalinen, mutta silti miehet on tylsiä.En oikeasti ole vuosiin ollut keneenkään edes ihastunut. Eikä varmasti jatkossakaan. Mikähän ihmisissä on oikein vikana, että haluan jättää ihmiset elämäni ulkopuolelle. Olen silloin lopulta tosi yksin.
Mutta niin on parempi. This better.
Kavereita oli viimeksi parikymppisenä pari, ja nekin jotenkin jäi taakse. En oikein osaa tutustua ihmisiin, enkä oikein osaa lukea muita. Olen niinkuin vähän kömpelö, mitä tulee ihmissuhteisiin.
Mutta ei kaverit ole elämän suola eikä mikään merkityksetön, mihin käyttää koko elämänsä. En saa merkitystä takaisin jos ole menettänyt sen, mutta ikiaikainen kauneus ei ikinä ole merkityksetöntä. Elämä on kaunista ja olennot kauniita.
Olenko oikeasti samaa maailmaa kuin muutkin? Miksi minusta ei tunnu siltä?Olen edelleen liikaa omissa maailmoissani. Omien ajatusten kanssa, liikaa. Ei siinä pahinta ole yksinäisyyden tunne tai ahdistus tai pelko.
Se on vaan se että luulee kaiken olleen jo pilalla, monilla, vaikka ei ole. Mutta minä olen erikoistapaus ja mulla on kaikki oikeasti pilalla jo ollut.
Positiivisuus on todellakin tärkeää, mutta olen menettänyt minun positiivisuuteni ja asenteeni, vaikka silloin kauan sitten voitetut edelliset asenteeni käyvät kyllä edelleen kaikille muille.
Kaikkina muina jaksaisin elää kyllä.
