En pääse irti pakkomielteestä, että ihan kaikki on minun mielestäni kirjaimellisesti tuhoutunut vaan sen takia mitä minä painan, tai ei pelkästään se että mitä vaaka näyttää, vaan se miltä näytän peilistä tai miltä maha näyttää ihan varmasti ulkopuolisille.
Luulisi nyt että hei nyt joku järki tähän. Ei kaikki pahuus ja vihaaminen maailmassa voin johtua siitä miltä mun maha näyttää, tai mitä painan.
Ei siinä ole mitään järkeä, mutta jos se silti on vaan niin, niin miksi taivaasta ei sitten annettu mulle personal trainer, -fitnesskuntoon! Personal traineriin ei ole varaa täällä maan päällä, mutta mitä muka on mitä jumalattaret tai enkelit ei voisi hoitaa, -uskoi ihminen sitten kumpiin vaan, kumpiinkin tai vaikka että ne ovat sama asia?
En ole ehkä mikään enkeli, koska mulla ei ole enkelinsiipiä, on vaan perhosen siivet, tai hyttysen siivet ehkä. Miten pieni olen? Olen pelkkä piste jos katsotaan maailmankaikkeuden mittasuhteissa. Ei maailmakaikkeutta voi jumalauta tuhota pelkkä piste.
Miksi se olisi tuhoutumassa, ihmistenkö takia, kaikki galaksit tulevaan ja menneeseen nähden, valovuosien ja vuosien päässä olevat galaksit. Koska en ole kyllä koskaan ollut mikään tuholainen, mutta pitäisikö vaan yrittää hoitaa omat asiani, kun en voi kaikkea tätä korjata.
En ole mikään saamarin ikiaikainen kaunotar voinut enää olla. Sellaisistakin on joskus ollut kyse, -välillä omilla matkoilla metsässä ja kaupungilla, välillä vaikka psyka-osastoilla ja välillä unissa. Mutta nyt, mistä löytäisin kaukaiset valot, ei menneessä vaan tulevassa.
Näkyy ikuinen pelko, että ei ikinä voi nousta. Koskaan olla enää kaunis, olla enää hyvä, palata hyvyyteen vaikka ei vielä ole luopunutkaan hyvyydestä ainakaan omasta tahdostaan. Kun ei ole paha, paha paha.
Jos saan edes painon alas taas, niin saan edes jotain kontrolliin. Kuntosali joka toinen päivä, koko helmikuun loppuun asti, ja sitten ehkä vielä useammin, ehkä 5 kertaa viikossa. Taivaasta ei kuulu antaa personal traineria kuin siksi, että kaikki on muuten pilalla.
Ehkä kaikkea ohjaa liikaa pelko, jos on niissä omissa maailmoissaan. Siellä toteutuu kaikki minkä pelkää toteutuvan. Jos pelkää että pelkkä ajatus pilaa kaiken, niin silloinkin kaikki on sitten muka pilalla ajatuksen takia loputtomasti tai lopullisesti, haha kumpihan on lopullisempaa ja lohduttomampaa, olla loputtomasti vai lopulisesti pilalla kaikki.
Mutta jos olen nyt enää vain kulkija, enkä enää kaunotar enkä hirviö, niin mitä mun pitää täällä elämässä tehdä, tässä elämässä ei aivan varmasti ole mitään kadehdittavaa kenelläkään, ja kyllä, kärsin varmasti tarpeeksi. Siitä alkaen kun se on loppu ollut jo kesäpäivänä vuonna 2007, tai ennen sitä, ensimmäisenä syyslukukauden kouluaamuna 2005. Ja sen jälkeen monta kertaa loppu, loppu ja loppu.
Ja nyt loppu! Mutta kun äiti, en halua olla paha ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti