Oon ihan poikki

  Hei, oon ihan poikki. Tänään en käy salilla kun eilen kävin, mutta nyt on onnistunut treenit kolme kertaa viikossa taas jonkin aikaa. Pitäisi käydä 4 tai 5 kertaa viikko mutta ei vaan pysty tai sitten jos yrittäisin, en ehkä kohta jaksaisi käydä ollenkaan.

Sunnuntaina täällä grillausta, lauantaina uimaan. Rahaa on jotain 6 € loppuviikoksi. Ei jaksa lähtee Helsinkiin, ei viitsi mennä kun ei ole rahaa käyttää. Kävelyllä, pyöräilemässä? Ehkä käyn viikonloppuna?

En siis laihdu niin en millään. En lihokaan mutta pitäisi laihtua... Tosi noloa jos ihmiset rupee kysyy jotain ootko raskaana. En ole. On vaan jenkkakahvat ja pömppömaha.

 Pitäisiköhän käydä isommalla salilla tai tarkistaa jonkun ammattilaisen kanssa mun treeni ja syöminen. Siis lihaksia lisää ja miinus 15 kiloa eli sekä laihdutus että kunnonkohotus.

Mitä jos sitten kohta laihtuisin, ja jos en taaskaan pysy kunnossa ja painossa? Jojoilua taustalla on oikeasti ihan vatusti. Ei se yleensä pysy se hoikka kunto, tai voisi pysyä, joskus olisi pysynyt, mutta joutui osastolle tai jotain.

Epäterveellisiä dieettejä, paino sahannut 49 kg - 79 kg välillä. Ja olen 172 cm. Kyllähän se siinä keskellä olisi paras ehkä nyt tässä iässä. Jos se olisi 64? Jos sen saisi edes siihen takaisin...

Olen joskus ihan älyttömästi pelännyt lihomista ja pitänyt sitten pitkiä paastoja tai mitä mehuviikkoja nyt siis, mutta silloin paino tippui kyllä. Kävin myös anoreksiaa ihannoivilla sivuilla ja foorumeilla, mutta nyt olen vaan liian vanha sinne.

Ja nyt ei kilot putoa. Johtuisko lääkkeistä? Neuroleptit ainakin keräävät nestettä ja läskiä kehoon. Tyhmää on syödä turhan lääkkeitä joista ei ole mitään hyötyä. Mutta ei auta siinäkään mikään.

En jaksa maalata, piirtää, kirjoittaa, tehdä mitään luovaa. En edes osaa piirtää muuten kuin mallista. Ilman mallia/mallikuvaa en osaa hahmottaa. Johtuuko sekin nyt näistä mielenterveysongelmista?

Mitä järkeä tässä elämässä enää on? Kenen takia muka elän tätä? Vuosia on mennyt tässä helvetissä. Onko oikeasti olemassa helvetti tai tuonela? Se on mukana monessa uskonnossa. Ei mikään uskonto maan päällä tiedä varmaan oikein.

Puolipilvisiä päiviä. Ei jaksa olla ulkona, ei jaksa lähteä mihinkään, ellei ole varattu aika jonnekin. Pizza on hyvää, ja niin muukin syötävä, mutta sen takia ei kannata pilata kaikkea.

Rahat vähissä aina. Pari retkeä tiedossa, uimaan menossa ylihuomenna.

kevät meni nopeasti, -viikko enää kesäkuuhun

 

Hello, olen täällä vielä. Eilen kävin uimassa toista kertaa tässä kuussa, tällä kertaa Oittaalla. Ihan sama vaikka se kroppa ei ole kesäkunnossa, menen rannalle silti. On siellä muitakin joilla on jennakahvat ja pömppömaha. Ei ketään kiinnosta mun läskit. Paitsi mua itseä läskit tietysti harmittaa.

Olen nyt käynyt siis taas puoli vuotta kuntosalilla. Pitäisi varman pystyä pienentää annoksia. Täällä on varmaan liikaa ruokaa, lämmin ruoka kaksi kertaa päivässä. Ei siinä mitään tipu. Pelkkä kuntosali ei kait riitä laihduttamiseen... juoksemaankin?

Keskikesän juhlaan alle kuukausi. Jos haluaa ruskettua ja auringon vaalentamat hiukset niin nyt pitää kaksi kuukautta olla ulkona aina kun aurinko paistaa. Myönnettäköön että en käytä mitään aurinkosuojaa. Ei iho helposti pala. Se on ensin punainen ja muuttuu sitten enemmän ruskeaksi.

Merivedessä en ole tänä vuonna vielä uinut, mutta viime vuonnakin merten rannoilla oli levää. Järvien rannoilla kesä menee nopeasti. Ulkona istun ainakin kun paistaa aurinko. Jätskejä, istumista vaikka Sellon kesäterassilla.

Yksi keikka tai kaksi tänä kesänä? Yhdelle on lippu heinäkuulle. Toinen mahdollisesti elokuussa? Mutta kun odotan jotain niin pelkään että siellä pakkoajatuksia tulee ja pakkoajatukset pilaa ihan kaiken, ja koko päivä on taas pilalla niiden vatun ajatusten takia.

Tänään on ilmeisesti helluntai ja voi olla että kaupat on kiinni, mutta olin aikonut käydä Helsingissä. No ehkä huomenna? Ensi viikko on toukokuun vika, ja sitten KESÄ!!! Miten voi olla jo kesä? Kesän en odota loppuvan. Hiljaa mennään, päivä kerrallaan, ja nähdään hereillä kesäistä unta, tai ainakin kuvitellaan kaiken olevan silti vaan unta. Ikiaikaista unta.

Mutta en voi mennä uneen, antautua virran vietäväksi, kun on niin paljon sellaista mitä en voi hyväksyä tai mitä en kestä. Kaiken loppuu asti mun järjestelmä kaatuu. Karkaanko, taistelenko vai yritänkö kuitenkin, sittenkin, kuolla vaan kuitenkin pois?

Jos voisin hyväksyä itseni, niin en haluaisi koskaan yrittää kuolla vaan pois. Viimeinen yritys. Another me päätti olla vaan yrittämättä kuolla pois ja silloin yrittikin olla kuolematta pois. Mutta miten voin olla olematta enää itseni? En ymmärrä. En pysty päällimmäisessä tiedossani ymmärtämään sitä.

Onko minulla enää mitään arvoa? Entä olisiko jos olisin vaan kissa... tai koira? Tai jos joku välittäisi musta, joka olisi vaikka koira vaan? Mitä käy kun en tunne enää ketään? Jos kaikki on kuollut, tai jos kaikki tässä elämässä kuolee pois?

En jaksa miettiä tätä. Kohta on ruoka. Lähdenkö sitten kaupunkiin vai istunko pihalla? Jos ottaisin päivän kerralla missään päivässä en näkisi enää mitään järkeä.

Vaan muutama selfie ja miettimistä

Hei, eilen käytiin psykan ryhmässä ottamassa luontokuvia ja tässä nyt sitten tuli pari selfietä Matinkylän rannasta. Tänään vähän satoi vettä. Olen vieläkin käynyt vaan kerran uimassa tänä keväänä/kesänä.

Tänään oli hammaslääkäri ja sanottiin että nyt tarvii vasta kahden vuoden päästä käydä tarkastuksessa. Tietty karies on siis ollut koko elämän. Juurihoitoja on vaan pari kpl, mutta paljon korjattuja reikiä. Muuten valkaisisin hampaat mutta on vähän huono kiille niin en ole koskaan uskaltanut.

Kesään ei ole pitkä matka, kymmenen päivää. Kesän aikana varmaan uin välillä ja käyn istumassa pihalla auringossa. Tulee sitten lämmin tai poikkeuksellisen kylmä kesä.

Kaunein kesä oli vuonna 2007 ja silloin olin koko kesän Jorvissa PN1-osastolla. Se oli ensimmäinen osastojakso. Nyt en ole ollut osastolla noin kahteen ja puoleen vuoteen. En tietenkään tiedä olenko vielä joskus.

Hiuksissa on aika hyvin kasvanut oma väri. Oliko se jo nyt kun en ole värjännyt hiuksia kahteen vuoteen? Oli mielestäni. En ihan muista tarkkaa päivää, mutta aika lailla sieltä on uuden kasvun lisäksi hennat ja indigot lähteneet. Latvat on vähän punaiset.

Joskus en ymmärrä mitä tässä elämässä on järkeä. Olisiko se ilman pakkoajatuksia helppo elämä. Mutta en valitse helppoa polkua. Se olisi hyväksyä kaikki minkä tiedän olevan väärin. En hyväksy, enkä edes haluakaan hyväksyä.

Ihmiselle se on ehkä vaan välittää eläin- ja ihmisoikeuksista ja vähä-osaisista. Uskonnot ovat polkuja täydellisyyteen tai keskitielle. En halua olla välittämättä mistään tai kenestäkään, enkä pysty enää välittämään itsestäni tai haluamaan itselleni.

En silti mielestäni ole ehkä hyvä ihminen vaikka haluaisin olla hyvä ihminen, mutta hyvyys on aina oikea totuus. Ei tää toimi, jos kaikki vihaa vaan kaikkea ja tappaa.

Ja sitten jos en voi olla sitä minkä muistaisin halunneeni olla, tai mielestäni jo olleeni, niin ei tässä elämässä silloin oikeasti ole enää järkeä. Olen aina kieltänyt itseäni vihaamasta ihmisiä ympärillä, vaikka olisin "vihannut" väärintekijöitä.

Mutta kukaan ei ansaitse minulta vihaa olemalla tyhmä, olemalla sairas tai luottamalla johonkuhun joka ei ansainnut luottamusta, johonkuhun joka yrittää ottaa sulta arvoa, vaikka se on kaunein ja korkein arvo että sä olet rakastanut toisia ja ymmärtänyt itsekin olevasi kaunis ja vahva, ja menetin sen sitten enkä ollut enää vahva enkä kaunis.

my home was there and then those meadows of heaven, adventure-filled days, one with every smiling face (Nightwishin laulusta, julkaistu silloin 2007 kun olin ekaa kertaa osastolla)

Koska muistan kaiken, muistan tän helvetin, nousut, laskut ja sen ajan jolla olen kokenut olevani vankina tässä elämässä. Olla paras, huonoin, rumin, kaunein enkä luule voivani olla ne kaikki yhtä aikaa. Koska muistan vieläkin mitä hyväksyn ja mitä en halua tai voi hyväksyä. Ja vaikka ei tiedetty, jatkoin silti tilannetta että en kestä.

Piti olla rantakunnossa nyt, -ei onnistu

Tiedättekö kyllä häiritsee vieläkin se kampaajakoulun kaatuminen tästä keskittymikyvystä johtuen. On ollut jo monta vuotta niin, että en välillä pysty keskittymään muutamaan minuuttiin tai puoleen tuntiinkin. Sitten kun ei voi keskittyä, niin huomattiin ja katosi välillä omiin maailmoihinsa, ja eihän mitään edes opikaan jos ei ollenkaan kykene keskittymään.

Pitäiskö hakea sinne Live-ammattiopistoon? Siellä ei ole mitään yhtä kivaa alaa kuin toi hiusala ja siellä ei siis ole hiusalaa. Mutta en tiedä olenko oikeasti liian epävarma hiusalalle. Siellä pitää tehdä just eikä melkeen tietyllä tavalla kaikki ja osata arvioida.

On nyt kesä, tai no siis toukokuuta mennään vielä, mutta toukokuun puoliväli meni ja olen käynyt jo heittämässä talviturkin pohjoiseen myllyjärveen. Viikonloppuna oli Helsingissä yksi koiranäyttely, ja siellä oli kiva ilma, vaikka melkeen satoi aluksi. Sitten kirkastui. Tämäkin  on hauska paikka viettää kevätpäivää. Jos kuitenkin haluaisi koiran.

Haave koirasta voi kyllä mennä nyt pidemmälle kuin luulin. Jos asun kohta tuetusti sellaisessa omassa yksiössä jossa on keittiö ja jääkaappi, niin eihän niissä taida saada pitää lemmikkejä. Ja luottotiedot on niin paskat että ei auta yrittää vapaille asuntomarkkinoille.

Tää on ihan perseestä tää elämä, en tiedä miksi haluaisin kärsiä, jos luulen että ansaitsen vaan kärsiä, ja mietin vielä ihan turhaan kärsinkö tarpeeksi. Painajaisia on hereillä, ja unissa sama juttu jatkuu niissä kolmessa ajassa missä ennenkin. Näenkö edes unta vai käynkö unissa mun toisissa elämissä?

Salilla käydessä mietin pitäiskö mun kokeilla kaksijakoista treeniohjelmaa? Treeni olisi neljä kertaa viikossa? Mutta Eedin kuntosali on aika pieni, koska siellä on jotain yhdeksän laitetta kuntopyörä mukaan lukien ja tietty käsipainoja ja punnerruspenkit. Yleensä olen kiertänyt ne kaksi kertaa vaan kaikki.

Olisin muuten hiton kurvikas jos vaan mun vyötärö olisi viistoista senttiä pienempi. Nyt en ole kurvikas, vaan tasapaksu, vaikka olen vähän ylipainon puolella jo. Ei auta, mutta kuinkahan paljon siitä on lihaksia?  Eihän treenaaminen siis saa sitä läskiä lähtemään ensimmäisenä vatsasta, mutta alkaa huumori loppua, kun kysellään ootko raskaan. En ole, rasvalasta venaan. Siellä on läskiä, ei minkäänsortin vauvaa ole siellä koskaan ollut.

En tiedä syyttäisinkö notkoselkää ja siitä johtuvaa ryhtivirhettä, syyttäisinkö geenejä vai pitäisin itseäni vaan pelkkänä porsaana joka syö liikaa. Mutta en syö edes usein herkkuja. En ymmärrä mitä mun pitäisi tehdä eri tavalla. Miksi se maha hiivatti ei nyt pienene edes?

Piti olla rantakunnossa kesällä jo kaksi vuotta sitten.

Junnaa paikallaan

Hei taas. Olen tänään hyvällä tuulella, koska olen jaksanut käydä salilla jo neljä kertaa tässä kuussa.Pitäisköhän yrittää käydä neljä kertaa viikossa? Sehän kannustaa hirveesti jos huomaa muutoksia. Kuinka minussa voi edes muuttua mikään?

Tuntuu aina että junnaa paikallaan, että ei opi mitään, että ei ole tuloksia... En tule paremmaksi laulajaksi tai ratsastajaksi, vaikka kävisin tunneilla. Ratsastustunneilla en tosin ole käynyt 15 vuoteen. Mutta olin aina se joka ei voinut ottaa mitä tahansa hevosta. Ja mitkään laulun supertekniikat ei auta mitään, jos ei ole tarpeeksi sävelkorvaa.

Siellä kampaamokoulussakin tuntui vaan että ei opi. Mutta ei se siihen kaatunut vaan siihen että en vaan näiden aivo-ongelmien takia pysty piilottamaan kettua takin alle ihan täysin, ->muut huomaa "eriskummallista" käytöstä. Katselee peiliin, menee omiin maailmoihinsa ja jää vahingossa tuijottamaan ihmisiä. 

Mullahan on siis joskus epäilty neuroepätyypillisyyttäkin, mutta arvioitiin silti että ei oo mitään autismikirjon häiriötä. En vaan ole niin sosiaalisesti lahjakas, eikä sitten kavereita vaan tule. Mutta muistelen kyllä että lukiossa niitä olisi voinut saada jos ei olisi torjunut kaikkia.

Ymmärsin vasta yläasteen jälkeen että pitää kysellä toisiltakin eikä puhua vaan itsestään. Lukiossa istuin välillä vaan paikallani vaikka olisi pitänyt tehdä ryhmätöitä. Ongelma oli ensin asenteet ja itsetunto. Sitten pakkoajatukset pisti koko elämän uusiksi, -en ollut enää täällä, vaan ajatusten kanssa 24/7. Lukio olisi mennyt paremmin ilman pakko-oireista häiriötä ja psykoosia.

 Olen oikeasti ollut yli kaksi vuotta elämästä osastolla. Pisin jakso oli ensimmäinenjakso, 7 kuukautta, ja olin silloin 17. Vuonna 2023 olin eniten osastolla, lopulta 9 kuukautta yhteensä, ja nyt en sen jälkeen ole ollut. Psykoosit on tabu, eikä psykooseista usein kirjoiteta edes lehdissä. Maailma on vaan erilainen sellaisille joilla magia on mukana elmässä.

Nyt mulla on kolme kiloa ylipainoa... ei voi olla, mutta olen oikeasti 172 senttiä ja 77 kiloa. En voi olla lihonut näin. Pienin paino oli joskus 49 kiloa. 28 kiloa vähemmän olen jollut joskus. Silloin olin reippaasti alipainoinen, mutta nyt painan enemmän kuin koskaan. Olin aina ollut normaalipainoinen tai alipainoinen. Miten tässä näin nyt kävi? Käyhän se melkein kaikille ainakin kerran elämässsä. Ylipainoon lihominen.

 Mutta en voi sanoa olevani "kurvikas", koska olen hiton tasapaksu. Reidet on ympärysmitta 60 cm, no sehän on melkeen mitä vyötärö pitäis olla, ja mahassa on ihan liikaa. Kakskyt tai 15 kiloa pois olisi kiva. En nyt ole edes muutaman kilon pudottaja!

 Mistä edes vähennän? En juo sokerillisa limuja, käytän teen kanssa makeutusainetta, en syö usein herkkuja, käyn salilla 3 x viikko. Miksi en nyt laihdu? Johtuu varmaann neuroleptilääkityksestä... Lääkkeen vaihdon jälkeen noin vuosi sitten olen lihonut sen kolme kiloa, eikä se ollut ehkä lääkkeet, koska niistä 2 kg tuli jouluna ja kilo on ehkä lihaksia, kun olen salilla käynyt?

 En edes huomaa lihoneeni kun katson peiliin, paitsi jos joku seisoo vieressä. On mulla muodot muumien, ajattelen silloin. Paino junnaa paikallaan, jo yli neljä kuukautta, vaikka käyn salilla. Ja paikallaan junnaa ihan kaikki muukin. 

Uusi alku?

 

Hei. On vappu, kesäkausi milestäni nyt sitten yhdestä kohdastaan alkanut. Sen voi ajatella alkavan monesta kohtaa.

Mistä kohtaa alkaa sitten tämä elämä tässä elämässä? Enkö voi aloittaa alusta elämää tai vaikka koko ikiaikaista yritystä ja yrittää uudelleen, alusta alkaen ja olla niin hyvä kuin pystyn.

En halua olla pahuuden.

Uiminen alkaa myös kohta! Vielä en ole käynyt heittämässä talviturkkia mutta ei kauaa... Viikko, pari.

Karkkia, sipsejä, simaa ja  vappupalloja, mutta en jotenkin ole kyllä yhtään juhlatunnelmassa. Onko tunteita tai tunnelmia enää ollenkaan? Olenko ihan kylmä?

Joka tapauksessa, nyt on kesä alkamassa eikä kannata haaskata kesää odottamiseen. Ulos istumaan, parvekkeelle teelle, kaupungille vaeltamaan. En ole se oikea vaeltelija.