Masennuspsykoosi

Hävettää melkein myöntää mutta... kävin pitsalla. Juuri nyt kun piti olla dieetti ja rahat piti käyttää oikeasti sellaiseen mitä tarvii. Nyt tilillä on taas heti viikon ekana päivänä vaan 4,5 €... Siis nyt en edes saa sitä kirkkaanpinkkiä huulipunaa minkä ainakin tarviin.

No niin, nyt ne synttärit meni ja olen taas vanhempi vuoden ollut, enkä tiedä muuta kuin että itkin asioita, jotka on muka tapahtuneet vaan mun mielikuvituksessa. Ne on vaan ilmalinnoja joihin eksyin ja jotka muuttuvat painajaisiksi.

Tuleva on kadonnut tulevaan ja löydän tulevan vielä jos en kuole menneeseen tai jää elämään tänne elämää ihan turhaan. No turhaan niin, en ymmärrä mitä järkeä tässä eämässä muka edes on.

Jotenkin en koe tai ymmärrä edes miten erilainen olen kuin muut. En ymmärrä vaan muita, kun kaikki suree ihan turhia juttuja. Miten ne ikinä kestäis elää tätä mun horror nightmarea? Se mun oma maailma on kuin painavat, raskaat meret ja lumiset laaksot.

Ostan sen huulipunan ensi viikolla. Sanoin jo itselleni että kasva aikuiseksi, kun valitsit käyttää ne rahat pitsaan niin sitten et voi ostaa niitä meikkejä. Ehkä en olekaan niin erilainen kuin muut.

Turhiin asioihin voi hukkua, niistä voi löytää kyllä vain pelkkiä pakkomielteitä ja sitten edistää edistää ja edistää ja käyttää turhaan kaikki päivät odottamiseen että ei ymmärtäisi enää niitä painajaisia, ja jos olen rättiväsynyt niin olen myös joku muu enkä itseni. Ja se on se joku jota en hyväksy.

Mikä oikeasti on se heikko lenkki? Sinä itse enkä minä, tai siis se ei ole se joka olin. Aina syytän jotakuta muuta omista virheistäni niinkö? En ole tehnyt sitä mistä syytän itseäni, mutta en pysty hymyilemään tai nauramaan.

Haluaisin vaan romahtaa lattialle itkemään.

Kävin tänään kyllä psykalla, mutta ei siellä voida auttaa. Lääkkeet ei palauta mua todellisuuteen ja siihen maailmaan mistä lähdettiin, vaikka olisi palannut oikeasti se helvetti mistä lähdettiin.

Muistan vanhat tarinat ja uskon joutuneeni omasta tarinastani pois, menettäneeni polkuni. Minua opastanut tähti on sammunut enkä löydä perille enää täällä. On kuin olisin vangittu tähän elämään, ja silloin en voi lähteä, vaikka haluaisin lähteä vaan pois. Onko ollut myöhäistä löytää polku jolla minulla olisi oma tarinani, oma kohtaloni jonka aalloille voin heittäytyä?

Olen epätoivossa tai toivottumuudessa nähnyt painajaisia joissa olen myynyt sieluni jossain, vaikka en halua ikinä. Nähnyt painajaisia joissa minut on eksytetty uskomaan sellaista mitä en luulisi edes oikeasti. Nähnyt painajaisia joissa joku on pettänyt ja  joissa olen sitten vihannut vaan ja ollut välittämättä mitään siitä jostakusta joka on pettänyt kaiken

Enää Missään Koskaan Mitään Tänään