Lentää siivillä ja sukeltaa mereen

 

 

Hei, nyt on sitten tammikuu hyvässä vauhdissa ja tuun just salilta. Oli hyvät treenit. Kesällä olen fitness-kunnossa... jos se on mun vartalolla edes mahdollista. Nyt meen vielä kolmen päivän välein ja sitten siirryn varmaan joka toinen päivä käymään helmikuun puolella.

Huomenna on laulutunti, ja mietin pitäiskö mun etsiä jotain nuotteja? Mitä laulan? Ei auta Saara Aallon ilmaiset vinkitkään mun ongelmaan, -koska se ei ole tekniikka vaan en yleensä pysy oikeasti tarpeeksi vireessä, ja osaa automaattisesti vaihtaa rekisteriä oikeassa kohdassa.

Pitäiskö katsella itselleen sitten jotain muuta tekemistä vielä päiviin, psykan ryhmiä, mielenterveysyhdistyksen? Viitsiikö hakea johonkin kouluun, vai oisko se ensin jotkut muut tavoitteet?

Pystyminen käymään jossain ilman että ajatukset pilaa kaiken? Kontrolloiminen osittain ajatuksia melkein lisää stressiä ja ahdistusta. Tänään en ole lähtenyt täältä minnekään paitsi viemään roskat ja sitten sinne salille.

Lumi on tehnyt koko maisemasta valkoisen ja ulkona on kylmä. En jaksa käydä ulkona kävelemässä. En jaksaisi siivota, meikata, en mitään. Mutta pitää pysyä mukana tai löytää itsensä lopulta jostain Kallokoskelta.

Pitäisikö vähän säästää rahaa? Eilen sorruin tilaamaan pizzan ja siihen meni 17 euroa. Nyt tilillä on neljä euroa.

On valkeaa ja kylmä, taivas on niin pimeä. Taivaiden ja kesän maiden niityt jossain kaukana korkeudessa. Siellä ovat jumalat ja enkelit ja elämien välissä lepäävät ihmissielut. Olen niin kaukana alapuolella.

Hyönteisillä on yleensä siivet, ja sitten on linnut. Suuri osa maailman olemistossa on lentäviä. Onko arvo suurin sellaisilla jotka osaavat lentää? Ilman siipiä en kohoa pohjalta koskaan, tai lennä takaisin olemaan itseni korkealta kaiken takaa.

Ketään ei saa syödä jolla on siivet eikä ketään jolla on silmät. Ketään ei saa tappaa joka janoaa vettä. Ketään ei saada menettää joka tuntee mitään. Jos tuntee, on oikea.

Kukaan ei saa tappaa sitä ikiaikaista ainetta, paikkaa joka ohjaa kohtaloa, ja joka on ollut ainiaan, tai tippuu itse laidan yli.

Sitten ajattelen että voi ei, en halua ehkä itsekään olla se joka sitten olen. Miten kenellekään voi tulla eksistentiaalinen kriisi? Eikö nyt kaikki tiedä että on oikeita ja olemassa? En ymmärrä.

En luule koskaan enää edes tuntia olevani kaunis. En ole. En luule että heikkouden sisimmästä voi nousta kauneuden korkeuksiin. Ei voi.

Entäs jos osaa hengittää veden alla, jos on kidukset? Voiko silloin saada vain korkeimmat siivet?