Metsää kolmannen kerran

Hei, terveisiä taas metsästä. Tällä kertaa oli retki Haltian luontokeskukseen Espoossa, perjantaina viime viikolla. Uimassa en varmaan enää tänä vuonna käy. Kyllä siellä on selkeästi nyt syksy.

Lauantaina kävin katsomassa koiria kaikkien rotujen koiranäyttelyssä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa, vaikka ei siis ole tietoa milloin elämäntilanne on sellainen että voisin ottaa haaveilemani koiran.

Meillä oli lapsuudessa ja nuoruudessa kultainennoutaja, joka oli syntynyt 2003, joten en ole ihan täysin kokematon koirien suhteen.

Muutin vanhemmilta vuonna 2012, ja koira jäi asumaan heidän luokseen ja hyvästit koiralle sanottiin vuonna 2015, kun koira sairastui parantumattomasti.

Koira olisi todennäköisesti pitkäkarvainen collie, mutta myös kooikerhondjet ja mini-kultsut kiinnostavat. Mini-kultainennoutaja ei ole vielä tunnistettu rotu, mutta ehkä kymmenen vuoden päästä on?

Jos koira tulee niin pitää ottaa myös huomioon mahdolliset eläinlääkäri- ja muut kulut, ja matkustusongelmat kun minulla ei ole ajokorttia, ja sekin että pitää asua paikassa jonne voi ottaa koiran/pennun.

Ja sitten, tietysti huomioin mielenterveys-ongelma -jutut. Ei riitä että aikaa on. Pitää olla tasapainoista jaksamista.

Joka aamu nyt olen yrittänyt herätä ajoissa. Uni-tee ei auta nukkumaan yhtä paljon kuin puolikas tenox. Joinain öinä ei vaan pysty nukkumaan.

Jos kukaan ei ole enää mukana, niin miksi itse olisin enää mukana edes sitten?

Joskus tuntuu että ei jaksa meikkaa tai mennä illalla suihkuun. Eilen illalla pesin meikit pois ja menin sitten suihkuun ja jotenkin lotrasin sillä vedellä puoli tuntia.

Meikkaaminen on välillä hauskaa, mutta meikkaan oikeastaan siksi että siitä saa jotain itsevarmuutta. Olen niin hitsin ruma ilman meikkiä.

Onkohan meikki-allergioihin jotain testejä, kun joskus meikki saa silmät vuotamaan. Siis vesirajaan en voi laittaa mitään, kun tulee välillä näärännäppyjä ja silmät ihan punaisiksi. Kloorivesi myös saa silmät ihan punaisiksi.

Sitten toisaalta, kun olin hetken siellä kampaajakoulussa, niin aineista ei tullut mitään allergista reaktiota. En ole rehellisesti koskaan meikannut ketään muuta kuin itseäni. En tiedä mutta kosmetologi-kouluun en mee ainakaan. Tuntuu epämuvalta olla lähellä toisen kasvoja.

Kun olen välillä käynyt jollain taidemuseo-retkillä niin miettii aina jos rupeisi taas taiteilemaan ja tekemään omia maalauksia. Jotkut teokset on sellaisia millaisia minäkin pystyisin tekemään. Mutta ei tule jotenkin ideoita. Inspiraatio kadoksissa?

Kuntosalilla olen käynyt edelleen, välillä pikkumatkoja pyöräilemässä (esim. K-kaupalle tai Lidlille ja takaisin), mutta mietin vielä pitäisikö alkaa juosta. Kestävyyskunto on niin huono, että 5 minuuttia juoksua päivässä voisi jo vaikuttaa jotain?

Teen ehkä salilla jotain väärin, kun reidet, sääret ja pohkeet on kipeät. Ei pysty menee portaita.

Lisää metsää

Suomessa metsää on, ja siellä metsässä kuvia voi ottaa. Olin saunomassa ja uimassa viime viikon tiistaina, ja tänään, siis tän viikon tiistaina, oli ehkä kesän viimeinen uinti, Sorvalammella. Mikä kesä? On syyskuu alkanut. Kesä ohi!

En oikeasti kyllä halua jättää kesää vielä taakseni. Aurinkoiset päivät. Tänä vuonna trooppisia öitä ei ollut. Uimista, topit, t-paidat, jotkin bändien keikat.

Mutta ainakin syksyllä on enemmän järjestettyä ohjelmaa.

Joka päivä on jotain melkeen. En tiiä muuta kun että on oikeasti pakkoajatuksista huolimatta parempi lähtee käymään jossain. Jos on tekemistä, ajatuksia tulee vähemmän. Pakkoajatukset voi jakaa tyhmiin, pahoihin/huonoihin ja noloihin pakkoajatuksiin.

Ajatussolmu ei avautunut koskaan, mutta yritän muistaa että pakkoajatukset voi selvitä. Että se ei ollut totta. Että se oli vain pakkoajatus. Ja että kaikki ei voi kuolla pelkkiin ajatuksiin tai siihen mitä mä painan tai mikä on mun mahan koko tai ympärysmitta.

Kun ensimmäiset pakkoajatukset tuli 21 vuotta sitten, kutsuin siitä nimellä aivovuoto. Oikeastihan aivovuoto on jotain ihan muuta, mutta pelkäsin että jotkut ihmiset voi tietää mun ajatukset, että pää niinkuin, vuotaa, mun ajatuksia.

 En uskonut silloin että kukaan oikeasti tietää niitä ajatuksia, mutta pelkäsin silti ja sitten rupesi tulemaan ihan hirveesti kaikkia kiusallisia tai noloja ajatuksia. Reagoin yrittämällä, vuosia, kontrolloida ajatuksia tai pään sisällä selitellä ja yrittää voittaa omat ajatukseni.

Ensimmäiseksi tuli ajatuksia että olisin vaikka tehnyt jotain pahaa mitä en ollut tehnyt. Selittelin että en ollut tehnyt. Mutta kun selittelee, tulee helposti uusi pakkoajatus. Siitä tulee niin kuin noidankehä.

Lopulta yritin vaihtaa osan ajasta syömisen hallintaan ja paastoamiseen. Silloin olin tosi laiha, mutta en oikeasti mielestäni liian, vaikka BMI oli pienimmillään ~17.

Nyt olen oikeasti niin paljon lihavampi, että ei ole edes totta. En tiedä mistä johtuu nykyinen loputon nälkä, lääkkeistä vai siitä paastoamis-ahmimiskierteestä silloin, mutta en kyllä edes nykyään ahmi useinkaan.

Kävin vielä tänään uimassa siis. Vesi Sorvalammessa oli vähemmän kylmä kuin merivesi viikko sitten. Mutta silloin menin saunasta. Nyt mulla on ihan kylmä.

Menisikö salille vielä tänään? Yritän käydä ainakin joka kolmas päivä, noin 3 salikertaa/viikko. Ei se ihan niin mee tietenkään. Jos on kipeenä, ei voi käydä. Ja flunssiahan liikkuu. Mutta hyvää syksyä nyt kaikille. So much for that summer of '26.