Pari uutta lävistystä muuten

Hei. Kävin ottamassa pari lävistystä, koska Underground Storessa oli alennusviikko. Kaksi lävistyksistä siis uusia. Ei sattunut nyt melkeen ollenkaan. Se on vähän vaihdellut sattuuko.

Eilen olin laulutunnilla ja salilla, ja muutenkin nyt on taas ihan säännöllisesti tekemistä. Olen huomannut että välillä ei edes tule pakkoajatuksia vaikka käyn jossain. Se on pelonhallintaa, eikä mitään ajatuksenhallintaa. Mutta osittain voin voittaa pelkoa.

Helsingin keskustassa mikään ei ollut muuttunut, paljoakaan. En käy siellä enää niin usein. Mutta nyt ei ole rahaakaan. Siis eihän tää ole mitään kaunista elämää, ei sellaista kuin unet tai edes painajaiset olisi jos olisin fighter. Miksi olen edes elossa, ja oikeasti välinpitämätön siitä missä olen?

En ole vaan kuuntelemassa musiikkia, käymässä tapahtumissa ja käymässä salilla. Siis ei, elän ihan turhaa elämää. Haluaisinko olla merkityksellinen? Ei kannata edes yrittää. Esitänkö vaan että kaikki on hyvin, vaikka kaikki menee päin persettä?

Ei yhtä pahasti päin persettä kuin vaikka mun ajatusmaailma siellä koulussa pari vuotta sitten. En ole nyt hakemassa vielä mihinkään nyt ainakaan hetkeen.

Miten paljon olisi jos sattuisi niin paljon että ei voisi mikään enää sattua enempää, kukaan satuttaa enää millään asialla, suru tuntua niin tutulta että sitä ei edes huomaa enää?

Tilanteessa että ei enää kestänyt jo kauan sitten ja nyt kestäisi kyllä ne asiat mitä silloin ei kestänyt, mutta ei kestä uusia painajaisia, sitä miten tilanne on omissa painajaisunissa tai oikeasti maailmassa ja universumeissa. Kaikki loppuu yhteen höyheneen, kun kaikki on lintuja ilman siipiä tai kykyä lentää.

Voiko yksi joutsen siiveniskullaan kaataa sen kaiken? Tai pelkkä perhonen kesäisessä metsässä tehdä väärän jutun, lentää väärään suuntaan? Tai joku tyttöparka vaan syödä liikaa ja se kaikki olla pilalla? Ajattele (ei älä ajattele), jos kaikki on pilalla vaan siksi?

Meinaan laittaa tohon flat-lävistykseen sitten ensikorun jälkeen ehkä jonkun kukkakorun ja sellaisen kaarevan tohon conchiin. Mulla on oikeassa korvassa 12 reikää, vasemmassa korvassa 8 reikää ja vasemmassa poskipäässä 2 x microdermal.

Ei musta tule mikään laulaja.

Syksyn tunnelmia?

 

 Hei taas. Nyt on puoliväli syyskuuta, ja asiat ei ole paremmin, vaikka ulospäin näyttää että olisivat. Kuitenkin yritän enemmän kontrolloida ajatuksia, ja onistun paremmin jos en ajattele mitään. Joskus haluan vaan kadota.

 Kesä meni. Kävin eilen pizzeriassa ja totta se on että painan vaan enemmän. Pizza on ihan hyvää, mutta parempi käydä pizzeriassa vaan jotain kerran kuussa...

Halloweeniin on 45 päivää ja kolmetoista tuntia. Joo pidän Halloweenista, mutta harvemmin on mitään oikeita Halloweenjuhlia. Ala-asteella pukeuduttiin.

Joskus pidin ihan hulluna Joulusta. Mutta I spend Yule not Christamas, vietän Joulua en kristusmessua. Joululaulut harmi vaan on ihan turhaan kristillisiä yleensä, vaikka perinteet on suomenuskosta, kelttiläisyydestä ja kaikista muistakin pakanauskonnoista.

Tänään psyka, lähden ihan kohta. En osaa sanoa onko terapiasta mulle mitään hyötyä. Psykiatri on aika harvoin mukana. Ei ole tänäänkään, mutta olen nähnyt sen vuoden sisällä vaan kerran.

 Pitää kysyä melatoniinireseptiä. Nukahtaminen ja herääminen on taas vaikeaa. Joskus nukahdin ihan tosta vaan, ja heräsin ilman mitään kelloa ajoissa. Nyt en edes herää kännykän herätykseen välttämättä.

Keikkoja oli kesällä oikein kunnolla.7 bändiä jos lämppärit lasketaan mukaan, neljä keikkaa tosin vaan. Keväällä oli se yksi keikka. Ei ole taas oikein varaa yhtään mihinkään.

Tarttisi ostaa uusi contouring-paletti. Ja hiuksiin jätettävää hoitosuihketta... ja vaikka mitä. Korvalävistyksiä lisää? Milloin on varaa? Pitää säästää.

Elämästä minulla ei ole käsitystäkään. Vaan jatkamisesta eteenpäin, vaikka en voi jatkaa. On pakko kulkea, vaikka ei halua jäädä kulkemaan. Yritän tehdä jotain muuta, että ei ole kulkemista. Ajatukset sotkee kaiken ja sotken ajatuksia vieläkin.

Välillä se kuka olin, ei näkynyt ollenkaan ulospäin. Nyt ulospäin ei näy se mitä en enää ole. Olen varjo itsestäni.

Juon edelleen teetä paljon. Mutta kun en polta, niin jos ostan vaan teetä, niin saan säästettyä. Helsinki-vaellukset jäi tänä kesänä väliin, lukuunottamatta yö-vaelluksia etsimässä tölkkejä ja pulloja pe- ja la- iltaisin.

Elän myös koiratonta elämää. Kuinka olen jaksanut näin kauan ilman koiraa. Ei ole tietoa milloin haave koirasta toteutuisi. Jos en saa enemmän rahaa, niin ei ole toivoa koirasta pitkään aikaan. Siis ei, en voi olla vieläkään töissä.

Menisin töihin kyllä, mutta en pysty koko ajan keskittymään. Tulee hetkiä joina menee keskittyminen ja sellaiset hetket valitettavasti huomataan.

Kun sitä ei huomaa itse käyttäytyvänsä kummallisesti, mutta muut kysyy usein että onko kaikki ihan hyvin. En halua vastata mitään. Ei saa huutaa "Turpa kiinni, älä sekaannu mun asioihin", ei sanoa äkäisesti "Ei ole!", enkä halua valehdella "joo, kaikki on ihan hyvin", kun kaikki ei enää koskaan ole ihan hyvin.

Salilla käyn edelleen. Yritän vieläkin käydä kolme kertaa viikko. En tiedä riittääkö se. Jos haluaisin oikeesti fitnesslavoille, niin minunhan pitäisi harjoitella paljon enemmmän ja suunnitella ruokavalio. Olen siis vegaani, mutta muuten syön ihan normaalisti, välillä ehkä liian isoja annoksia.

Mutta kun tiedän kuitenkin miten laihdun nopeasti kuusi kiloa. Pitää kirjoittaa ylös syömiset, ja pyrkiä syömään arviolta 1000 kcal/päivä. Se silloin joskus onnistui. Pitäisihän siis oikeasti pudottaa 20 kg, mutta se neljä-kuusi kiloa olisi takaisin normaalipainoon. En ole edes ikinä painanut näin paljon...

Syksyn telkkari-ohjelmat alkaa, mutta katson ehkä vaan paria ohjelmaa. Odotan sitä Harry Potter -sarjaa. En tosin tiedä mistä sitä voisi sitten katsoa. Esitetäänköhän sitä Suomessa milloin? Frozen 3 tulee vasta ensi vuonna..

Suitsukkeet ja kynttilät on täällä kielletty, joten en tiedä miten tunnelmoisin syksyä ja halloweenia, ja Yulen, Joulun, lähestymistä.

Lämpö, neulepaidat, paksut sukkahousut, pimeät illat ovat tulossa taas. Kun lumi tulee niin talvi kestää taas niin kauan. Ei vaan jaksa, ei jaksa edes ajatusta. Tyhjän panttina haaskaan vaan aikaa, ja mitein mitä hiton järkeä edes on tässä elämässä, jos tää on tällaista joka päivä, joka kuukausi, joka vuosi.

Metsää kolmannen kerran

Hei, terveisiä taas metsästä. Tällä kertaa oli retki Haltian luontokeskukseen Espoossa, perjantaina viime viikolla. Uimassa en varmaan enää tänä vuonna käy. Kyllä siellä on selkeästi nyt syksy.

Lauantaina kävin katsomassa koiria kaikkien rotujen koiranäyttelyssä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa, vaikka ei siis ole tietoa milloin elämäntilanne on sellainen että voisin ottaa haaveilemani koiran.

Meillä oli lapsuudessa ja nuoruudessa kultainennoutaja, joka oli syntynyt 2003, joten en ole ihan täysin kokematon koirien suhteen.

Muutin vanhemmilta vuonna 2012, ja koira jäi asumaan heidän luokseen ja hyvästit koiralle sanottiin vuonna 2015, kun koira sairastui parantumattomasti.

Koira olisi todennäköisesti pitkäkarvainen collie, mutta myös kooikerhondjet ja mini-kultsut kiinnostavat. Mini-kultainennoutaja ei ole vielä tunnistettu rotu, mutta ehkä kymmenen vuoden päästä on?

Jos koira tulee niin pitää ottaa myös huomioon mahdolliset eläinlääkäri- ja muut kulut, ja matkustusongelmat kun minulla ei ole ajokorttia, ja sekin että pitää asua paikassa jonne voi ottaa koiran/pennun.

Ja sitten, tietysti huomioin mielenterveys-ongelma -jutut. Ei riitä että aikaa on. Pitää olla tasapainoista jaksamista.

Joka aamu nyt olen yrittänyt herätä ajoissa. Uni-tee ei auta nukkumaan yhtä paljon kuin puolikas tenox. Joinain öinä ei vaan pysty nukkumaan.

Jos kukaan ei ole enää mukana, niin miksi itse olisin enää mukana edes sitten?

Joskus tuntuu että ei jaksa meikkaa tai mennä illalla suihkuun. Eilen illalla pesin meikit pois ja menin sitten suihkuun ja jotenkin lotrasin sillä vedellä puoli tuntia.

Meikkaaminen on välillä hauskaa, mutta meikkaan oikeastaan siksi että siitä saa jotain itsevarmuutta. Olen niin hitsin ruma ilman meikkiä.

Onkohan meikki-allergioihin jotain testejä, kun joskus meikki saa silmät vuotamaan. Siis vesirajaan en voi laittaa mitään, kun tulee välillä näärännäppyjä ja silmät ihan punaisiksi. Kloorivesi myös saa silmät ihan punaisiksi.

Sitten toisaalta, kun olin hetken siellä kampaajakoulussa, niin aineista ei tullut mitään allergista reaktiota. En ole rehellisesti koskaan meikannut ketään muuta kuin itseäni. En tiedä mutta kosmetologi-kouluun en mee ainakaan. Tuntuu epämuvalta olla lähellä toisen kasvoja.

Kun olen välillä käynyt jollain taidemuseo-retkillä niin miettii aina jos rupeisi taas taiteilemaan ja tekemään omia maalauksia. Jotkut teokset on sellaisia millaisia minäkin pystyisin tekemään. Mutta ei tule jotenkin ideoita. Inspiraatio kadoksissa?

Kuntosalilla olen käynyt edelleen, välillä pikkumatkoja pyöräilemässä (esim. K-kaupalle tai Lidlille ja takaisin), mutta mietin vielä pitäisikö alkaa juosta. Kestävyyskunto on niin huono, että 5 minuuttia juoksua päivässä voisi jo vaikuttaa jotain?

Teen ehkä salilla jotain väärin, kun reidet, sääret ja pohkeet on kipeät. Ei pysty menee portaita.

Lisää metsää

Suomessa metsää on, ja siellä metsässä kuvia voi ottaa. Olin saunomassa ja uimassa viime viikon tiistaina, ja tänään, siis tän viikon tiistaina, oli ehkä kesän viimeinen uinti, Sorvalammella. Mikä kesä? On syyskuu alkanut. Kesä ohi!

En oikeasti kyllä halua jättää kesää vielä taakseni. Aurinkoiset päivät. Tänä vuonna trooppisia öitä ei ollut. Uimista, topit, t-paidat, jotkin bändien keikat.

Mutta ainakin syksyllä on enemmän järjestettyä ohjelmaa.

Joka päivä on jotain melkeen. En tiiä muuta kun että on oikeasti pakkoajatuksista huolimatta parempi lähtee käymään jossain. Jos on tekemistä, ajatuksia tulee vähemmän. Pakkoajatukset voi jakaa tyhmiin, pahoihin/huonoihin ja noloihin pakkoajatuksiin.

Ajatussolmu ei avautunut koskaan, mutta yritän muistaa että pakkoajatukset voi selvitä. Että se ei ollut totta. Että se oli vain pakkoajatus. Ja että kaikki ei voi kuolla pelkkiin ajatuksiin tai siihen mitä mä painan tai mikä on mun mahan koko tai ympärysmitta.

Kun ensimmäiset pakkoajatukset tuli 21 vuotta sitten, kutsuin siitä nimellä aivovuoto. Oikeastihan aivovuoto on jotain ihan muuta, mutta pelkäsin että jotkut ihmiset voi tietää mun ajatukset, että pää niinkuin, vuotaa, mun ajatuksia.

 En uskonut silloin että kukaan oikeasti tietää niitä ajatuksia, mutta pelkäsin silti ja sitten rupesi tulemaan ihan hirveesti kaikkia kiusallisia tai noloja ajatuksia. Reagoin yrittämällä, vuosia, kontrolloida ajatuksia tai pään sisällä selitellä ja yrittää voittaa omat ajatukseni.

Ensimmäiseksi tuli ajatuksia että olisin vaikka tehnyt jotain pahaa mitä en ollut tehnyt. Selittelin että en ollut tehnyt. Mutta kun selittelee, tulee helposti uusi pakkoajatus. Siitä tulee niin kuin noidankehä.

Lopulta yritin vaihtaa osan ajasta syömisen hallintaan ja paastoamiseen. Silloin olin tosi laiha, mutta en oikeasti mielestäni liian, vaikka BMI oli pienimmillään ~17.

Nyt olen oikeasti niin paljon lihavampi, että ei ole edes totta. En tiedä mistä johtuu nykyinen loputon nälkä, lääkkeistä vai siitä paastoamis-ahmimiskierteestä silloin, mutta en kyllä edes nykyään ahmi useinkaan.

Kävin vielä tänään uimassa siis. Vesi Sorvalammessa oli vähemmän kylmä kuin merivesi viikko sitten. Mutta silloin menin saunasta. Nyt mulla on ihan kylmä.

Menisikö salille vielä tänään? Yritän käydä ainakin joka kolmas päivä, noin 3 salikertaa/viikko. Ei se ihan niin mee tietenkään. Jos on kipeenä, ei voi käydä. Ja flunssiahan liikkuu. Mutta hyvää syksyä nyt kaikille. So much for that summer of '26.