Given the chance would I return?"
(Nightwish -Bless the child)
Pelottaa myöntää, mutta tunteet ovat kadonneet jonnekin. En pysty enää ollenkaan nauramaan tai hymyilemään. Jokin on niin pahasti pielessä ollut silloinkin kun en pelännyt tulevaa vaan luotin.
En myy sieluani en anna itseäni pois, ja mietin vieläkin että en voi jatkaa mitenkään enää koskaan. Ikiaikainen yö, loputon talvi, lopullinen painajainen.
Murheeni ovat pelkkää unta. Anteeksiantamattomat virheet, unta. Kaikki syyt vihata itseäni painajaisunta.
Ei mulle tässä elämässä voi olla loputtomasti, ikiaikaisesti ja lopullisesti myöhäistä. Se on harha-ajatus, mutta niitä on niin paljon että elämän jatkaminen ei tunnu kivalta enkä halua, en halua.
Ihmisillä maailmassa jossa arki jatkuu ja ajatus virtaa normaalisti, on elämänsä eikä silti puutu rakkaus ystäviin ja muihin tärkeisiin juttuihin. Mutta minä olen kadottanut rakkauden. En tunne mitään.
Rakastanko ketään? En. Mutta ei ole ketään jota voisin rakastaa. Olen jäänyt niin yksin, kun oonko kirjolla vai jotain kun kavereita ei tuu. Vai olenko jotenkin torjunut kaikki.
En lisäksi tiedä miten tälle mun koira-haaveelle käy. Miten saan muka asunnon jossa voi pitää lämmikkejä hiton näillä luottotiedoilla. Okei ne ei ole kunnossa.
Ei muutenkaan ole ihan ajankohtaista hakea omaa asuntoa, mutta näillä näkymin ei ole koiraa edes kolmeen vuoteen ainakaan. She would be a bitch and would definitely be a rough collie. Se olisi pitkäkarvainen collie narttu.
Selkä-ongelmia. Notkoselkä on ollut lapsesta alkaen. Seison usein selkä notkolla ja peilistä katsoo sivuprofiilia niin se on ihan kunnolla notkolla. Mitähän sille enää tekisi? Pitäisikö alkaa käyttää taas korsetteja?
Olin silloin joskus gootti, -no melkein. Silloin mula oli pitkät punaiset hiukset ja korsetti ja hame joka päivä. Oliko asat silloin paremmin? Hell no!
Kun rakastaa unia tai luulee rakastavansa vaikka ei tunne mitään lämpöä. Ei voi rakastaa asioita joita ei ole. Siksi olen niin kylmä vieläkin,
Mutta jos ei luulekaan edes eikä välitä mitään. Jos ei halua ikinä olla niitä, jotka tekevät tästä elämästä painajaisen jo vuosia sitten.
En voi löytää arkielämästä mitään rakasta, koska olensiitä niin kaukana ilmalinnoissa tuulten takana. Ja kaiken kivun jälkeen, voinko enää jatkaa? Kaiken ruman jälkeen, voinko enää jatkaa? En voi jatkaa.
Universumit loistavat tuolla ja löydän kaikista itseni enkä ole löytänyt ratkaisua. Mitään en voi tehdä, entä jos kaiken sen ajan jälkeenkin en voi enää jatkaa? En löydä sopivaa uskontoa tältä planeetalta, mutta katsomukseni olisi ehkä jonkinlainen polyteistinen luonnonuskonto. Jumalatar.
Mutta en tunne olevani turvassa kohtalon siivillä, jotka kantavat kaikki tuulten yli. Olen menettänyt ehkä sen polun jota kuljin ja kohtaloni, rakkauteni, sen joka oikeasti olin ollut ollut ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti