En ymmärrämiksi en jaksa enää kirjoittaa tai maalata tai lukea edes kirjoja. Onko musta tullut laiska vai oonko vaan kipee. Osastoa en mieti. Voin hyvin olla täällä. Vaikka pitää mun lähteä. Mulle on ollut myöhäistä. Ajatus ei päästä irti.
En hae nyt kouluun. Vaan jos tilanne muuttuu, ja kaikki ovat poissa eikä tapahdu enää mitään. Tää väärinkäsistysjuttu jatkuu. Pitäs olla jo hirveen paha enkä vaan edes mitenkään halua.
Mutta vahinkoja sattuu. Oonko kaheli, kävelevä katastrofi vielä ollut? Miksi katastrofit jää mun pään sisälle?
Ikävä noita pro ana-aikoja taas. Pro anaa ei enää juuri löydy netistä. Mutta jos oisin sen 49 kg niinkuin silloin, olisin tosi ruttuinen. Ikä muuttaa asioita. Tavoite on enää 60 kg, mutta en siihen pääse. En tiedä miksi en laihdu.
Olen istunut vaan ulkona monet helteiset päivät. En jaksa tehdä mitään. Heikottaa. Mistähän se johtuu? Lääkkeestä?
Rahaa on niin vähän. Auri -keikalle vai uusia lävistyksiä? Ehkä myöhemmin keikalle? Varmasti ne tulee vieläkin pk-seudulle?
Black oceans, black star. Black dreams and black scars. Käytän kaikkia värejä, myös mustaa ja valkoista. No kirkkaan punaista en käytä vieläkään. Hiuksissa tosin voisin käyttää vieläkin, mutta en nyt värjää enää koskaan.
Kasvatan omaa väriä. Ei edes henna- ja indigosävyjä enää. Oma väri on melkeen maantieharmaa mutta muuttuu vaaleankultaiseen auringossa. Mitä jos oisin vielä koulussa? Ois ollut ensimmäinen harjoittelu kohta. Mutta ehkä en pärjäis, vaikka oonkin kertonut uskovani että opettajilla oli ennakkoluuloja mielenterveysongelmia kohtaan.
Mutta ois se kummallista jos jaksaisin 8 tuntia päivässä keskittyä. Ei vielä, ei. Liian aikaista oli koulu. Kun on niitä uskomuksia jotenkin että aiheuttaisin kaikkialla katastrofeja vaikka ulospäin ei näy mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti