Hiussuru

  

 Olen kyllä tosi surullinen hiuksistani. Ne eivät nimittäin ole sitä todellakaan mitä olivat nuorempana. Mitä niille oikein on tapahtunut? Ne eivät oikeasti ole vain lyhyemmät vaan heikommat, huonommat. Voiko biotiini aiheuttaakin hiustenlähtöä? Niitä on kyllä ehkä lähtenyt...

Nyt kyllä, EI on ei ollut niin kauan, mutta kokeilen melkeen kuitenkin sitä lääkettä. Pelkään että sekin vaikuttaa hiuksiin. Mutta tää on ihan kamalaa. Mutta mulla on melkeen nyt pakkomielle saada hiukset kasvatettua edes vyötärölle asti 

Talvilomalta

heis, nyt juuri kun joululoma vasta loppu on taas loma ja talvea jäljellä 13 päivää.

Mulla on joku pakkomielle hiuksistani, kun ei vaan kasva nopeammin. Joskus oli peppuun asti ja sitten pilasin hiukset vaalentamisellla pari kertaa. Ois nyt jo pitkät. Mutta biotiininkin avulla menee kyllä pari vuotta. Mutta sitten menee toivottavasti en jossain vaiheessa valitse pätkästä näitä.

Siihen koiraan en saa mitään säästöön. Viimeisetkin roposet meni taas eilen johonkin muuhun. Koiraan pitää saada säästöön 20 €/ viikko tai tässä ei ole mitään järkee, mutta sitten ei riittäisi rahat meikkeihin ja hiuksiin.

Ois kiva välillä käydä ulkona syömässä. Ei mitään varaa.

Miten tässä voi nyt olla vielä 8 päivää lomaa? En ota kevyesti. Salilla pitää jaksaa käydä. Ja tänään kävin saunassa salin ja ruoan jälkeen.

En halua syödä enää koskaan mitään jos en laihdu. Mulla oli joskus syömishäiriö... Melkeen ainakin. Paastosin ja ahmin kausimuotoisesti. Olin tosi laihakin, pienimmillään 49 kiloa ja 172 senttiä.

Haluaisin nyt laihduttaa vain 60 kiloon edes. Tässä iässä se riittää. 10 kiloa piti olla heihei kesäksi mutta ei se onnistu.

En ole kokenut enää edes itseäni yksinäiseksi vaikka olen täysin yksin ehkä täällä.

Kuvittele hetki, jonka aikana kuljet ikuisuuksien ajan korkealle vuorelle kuumuudessa ja koskaan taistelu ei ollut ohi vaikka kuitenkin oli. 

 

Aikoja

Mitä jos kokee joutuneensa väärälle puolelle jossain asiassa eikä olekaan niin, että on syyllinen? Mitä jos en ole tehnyt sitä, mitä luullaan tehneen, eikä se ole niin, että se toinen ei ole syytön? En hyväksy todellakaan pahuutta, enkä saa itsekään luulla, että aion satuttaa toisia. 

Unissa on jatkuneet ajat, joissa en ole täällä, vaan tulevaisuuden Espoossa, jossa kauppakeskukset ja kaavoitus on muuttunut. Kaikki mun omat päänsisäiset jutut vaan jatkuu niissä unissa ja unet ovat jatkoa aikaisemmille unille.

Miksi tuntuu taas itseni sisällä niin pahalle? En ole tyytyväinen siihen, kuka olen. Jos en halua olla itseni niin eikö mun kuuluisi vaan heittää veivini? Mutta tiedän, että itsemurha ei pelasta mua. Eikä mikään muukaan pelasta.

Mutta en saa suostua tottelemaan ja olla olematta kiltti tyttö.

Kaikki on vaan taas sillä tavalla, että en ole sisältä, mutta kaikki on ihan pirstaleina. Enkä siedä itseäni ollenkaan enää. Menee hermot. Välillä suutun tai pelottaa niin paljon. AHDISTAA tajuutteko?

Koulussa on värjätty ja värjätty koko kuukausi ja nyt vaalennetaan. Omia hiuksiani värjää ehkä enää koskaan, koska värjääminenhän hapettavilla väreillä suorastaan tappaa hiukset enkä halua tehdä hiuksistani kuolleita ja ohuita ja heikkoja taas.

Mun hiukset on muuten hyvä, mutta menee vaalentamisesta ja muustakin hapetevärjäyksestä valitettavasti todella huonoon kuntoon. Ja niiden oma rakenne on sellainen lasimainen.

Viha on sairaus, se heikentää meitä ja tappaa meidät sisältä. Ikiaikainen viha on pelkkää sairautta. Se saa meidät tuntemaan itsemme heikoiksi ja väsyneeksi, vaikka aina luullaan, että viha vahvistaa. En itse vihaa enää kuin itseäni tai sitä, joka uskon että olen, vaikka en halua olla.

Last winter month

Viimeinen talvikuukausi. Miten talvi on tällä kertaa mennyt niin nopeasti? Ei tuolla kyllä oikeen ole edes lunta.

 Huomenna ei koululle, meillä on tunnit Teamsissa. Menisikö huomenna sitten Helsinkiin, nimittäin...

 Pitäs käydä siellä työharjoittelupaikkojakin hakemassa. En tiedä kyllä mitä siitäkin tulee, mutta ei siitä kaikki voi pilalla olla. Sen pitää olla parturi-kampaamo ja olla Espoossa tai Helsingissä.

En kyllä mitenkään voi ymmärtää miten voin olla töissä edes sitten syksyllä, tosin työharjoittelussa vaan. En halua rasittaa itseäni liikaa.

Ei jännitä enkä tunne mitään kauhua, mutta mietin vaan miten mielenterveys kestää sen työharjoittelun sitten. Ja osaanko edes tarpeeksi sitten? Nyt on kyllä vasta kolme kurssia käyty. 

Enkä olekaan edes luovuttanut melkein, vaikka välillä kyllä on tuntunut että joku on varmaan kironnut mut kun on ollut niin kamala elämä. Olenko oikeasti eksymässä taas mun tarinasta?

Voisin mennä normaalimaailmaankin sieltä mielikuvitusmaailmasta, mutta tuntuu että sillä ei ole merkitystä enää. Miksi välittäisin normi elämästäni mitään? Miksi luulisin että voin voittaa mitään, jos vaan haaveilen.

Ongelma on että en voi haluta tehdä sellaista mitä en halua tehdä. Mitä arvot oikeasti merkitsee? Entä se mitä pelkää tai mitä ei halua kokea? Jos aika kulkee taaksepäin mitä teen toisin?

Kesää kohti mennään ja se on paljon lähempänä eteenpäin kuin taaksepäin. Kevät on oikeastaan jo alkamassa.

Haluun pidemmät hiukset kasvavat niin hitaasti. Ja pienemmän painon. Kesäksi ois nyt tavoite saada pois ainakin se 6 kg. Tänään se oli 74 kg/ 172 cm. BMI 25,0. Jos ois edes 68 kg kesällä. Oikee tavoite on 63 kg mutta ei ehdi siihen kesäksi ei mitenkään, jos ei rupee jättää aterioit välii...

Mutta mä oon se joka päättää mitä minä teen. En halua olla vaan tällanen pulla. Ihmisiä on niin paljon pulleita että en ole edes niin lihava, enkä mikään laihdutusleikkaustapaus, mutta ois kivaa olla kevyt. Kuntosalilla olen käynyt kohta puoli vuotta, tosin ensin aloitin viikolla päivässä. Enkä ole laihtunut mitään melkeen. Mikä mättää? Varmaan ne lääkkeet. Lihaksia on kyllä ilmestynyt.

Ehkä saan tän unirytmin nyt kuntoon. Heräsin about neljä yöllä enkä mennyt uudestaan nukkuu. Unissa käy ihan kummia, siellä jatkuu mun toinen elämä, joka yö melkein se sama kaupunki. Muuttunut maailma.

En ollut pitkään aikaan maalannut mutta nyt maalasin illalla. Tuntuu että olisin voinut opetella piirtämistä ja maalaamista enemmän, niin osaisin paremmin tekniikat. Helppo on piirtää kasvoja ja vaikea piirtää vartaloita ja vaatteiden ryppyjä.

Kohti kevättä

 

Moi taas. Koulussa olen taas ollut ja värjättiinpä multa ripset ja kulmatkin. Maanantaina väri-asiakkaita.

 Päätin nyt että omia hiuksiani en värjää enää. En suosittele näille lasihiuksille enää mitään hapettavia käsittelyä. Kasviväreillä ja suoraväreillä vois värjätä vaan. Punertavat latvat on pitkään kun kasvatan omaa väriä, mutta se ei minua haittaa.

En jotenkin ole ikinä leikannut hiuksiani edes kerroksittain. Mustat kerroksittain leikatut oli joskus visio ja joskus punaiset hiukset ja mustat raidat.

Koulussa on ollut nyt kolme kampaajakurssia. Hoidot, kampaajapalvelut ja sitten tämä värjäyskurssi, joka on nyt meneillään. 

En tiedä muista mutta kyllä edelleen tuntuu että en ole oppinut mitään.

En ole valinnut vielä mitä teen kun on se ajantasaisuuden arviointi. En osaa enää yhtään matikkaa ja fysiikkaa. Mutta en jaksaisi käydä kursseja melkeen. On kulunut lukiosta niin kauan.

Niin kauan on kulunut jo aikaa. Tuntuu kuin sen kaiken olisi elänyt joku muu. Elämä pirstoutuu sirpaleiksi niinkuin jokainen elämänvaihe olisi siru joka olisi irrallinen muista elämänvaiheissa jotka ovat jokainen oma tarinansa.

Olen aina uudestaan ollut joku muu. En olekaan, niin mutta koen että olen virhe. En ole ihminen enkä enkeli, vaan virhe. Ei olen vaan ihan tavallinen tyttö... Ulospäin. No ei jos pidän liikaa meteliä ja naapurit valittaa.

Sain häädön. Siksi asun täällä.

En kyllä edes haluakaan

Hei, olen taas voinut muuten vähän paremmin, mutta on varmaan joku hiivatin dissosiaatiohäiriö. En ymmärrä. Ei tätä kestäisi kukaan.

Ajatuksia tulee välillä ja ajatukset pilaa ihan kaiken aina uudestaan, vaikka olisi saanut seliteltyä edelliset ajatukset. Tyhmää on kerätä ongelma jostain pakkoajatuksista.

Ehkä kannattaisi asua täällä koulun loppuun asti, ihan varmuuden vuoksi että ei sitten keskeytä. ja muuttaa sitten omilleen, kun valmistuu. On sitä pelkästään omaa päänsisäistä juttua kuitenkin. Ne ajatukset ja kaikki asiat mitä niistä käy.

On kyllä koulusta niin epävarma olo. Ehkä en pääse sitten näytöistä läpi. Miksi tuntuu, että en osaa edes föönaustekniikkaa kunnolla. Miten siitä tulee oikeaoppinen lainerouva? No sitä voi harjoitella kotonakin. On kampauspää.

Ja kampauksia harjoittelen sitten kun se on toinen pää, pidempihiuksinen värjäyspää, -sen saa seuraavalla kurssilla. Maanantaina ja tiistaina meillä on kulmien ja ripsien värjäyksiä. Meen sitten kouluun ilman meikkiä. Harvemmin nykyään olen ilman meikkiä.

Pari kertaa on ollut kynnet, mutta nyt ei voi, kun ois niin vaikea tehdä kampaajajuttuja. En tiedä, ehkä musta ei tulekaan edes kampaaja. Aika näyttää.

Olisi siistiä tietää kaikki ennalta. Tietää kaikki oikein eikä väärin, voittaa itse kuolema ja voittaa itse kauneus ja hyvyys. Tietäisin tuleeko musta kampaaja ja tietäisin joudunko vaikka osastokierteeseen. Osasto vuosi oli 2023 ja 2024 osastoton vuosi.

Olen nyt muistanut syödä biotiinia jos mun hiukset kasvaisivat nopeammin. Niistä on kuva tuossa, voisivat olla pidemmät.

Jotkut ihmiset ovat vaan pahoja. Olenko paha ihminen? En kyllä edes haluakaan olla paha. Haluaisin olla hyvyyden enkä pahuuden. "Onnen keiju, ole hyvä ja lennä, hyvä ja lennä..." lauletaan jossain laulussa, ja anna minun olla hyvä eikä paha, hyvyyden eikä pahuuden.

kolmevitoset

Hei taas täältä. Olen nyt sitten 35-vuotias. 15 vuotta todella tuntuu menneen hukkaan. Mitä tein kun olin 20-vuotias, nuori, laiha ja vahva? Vai olinko edes sama, samanalainen. Olin muuttunut ehkä jossain vaiheessa.

En saa unirytmiä korjattua Tenoxeilla enkä muillakaan. En herää kännykkään. Onneksi koulu on iltaryhmä. Muuten kävisi huonosti.

Aloin syödä biotiinia jos hiukset vaikka kasvais nopeammin. En edes kestä kun nämä ovat niin lyhyet. Joskus ne olivat peppuun asti. Se on jotain puhdas+ -biotiinia ja siinä ei ole muuta kuin pelkkää biotiinia. Katsotaan nyt sitten muutama kuukausi kasvaako.

Valon lisääntymistä en ole huomannut, vaikka on mennyt jo kolme viikkoa valostumista.  Mutta tässä on kolme viikkoa ja sitten on enää kuukausi, että saadaan sanoa heipat talvelle. Helmikuu on pitkä ja kylmä, mutta sen sisällä on jo lupaus keväästä.

Aikaa päästä kesäkuntoon on vielä vähän. Jos pysyis kesän alussa edes alle 70 niin se ois kivaa. Aion päästä kesäkuntoon, ja treenaan ahkerasti kuntosalilla. Treenaan ryhmissä ja yksin. Yritän treenaa 3 kertaa viikossa.

Mulla on mahdollisuus käydä kuntosalilla ilmaiseksi ja lähellä, nopeasti.  Sitten kun kuntoilen niin joka tapauksessa, minne nyt sitten muuttaakin niin kuntosalimahdollisuus pitää olla. Siellä pitää päästä käymään, ja pitää sitten tietää miten sinne pääsee ja miten siellä ehtii käydä. Kun treenailin kuntosalista alkoi jotenkin olla kyse. Siitä tulee muuten hyvä olo kun palautuu treenistä.

 

Uusi luku

Huomenna on uusi luku elämässä, -täytän 35. Tunnen itseni kyllä reippaasti nuoremmaksi vieläkin. On ihan kuin kaikki olisi jotenkin vilahtanut ohi väärissä paikoissa. Olen ollut osastollakin monta kertaa ja käynyt psykalla yli puolet elämästäni.

On vaikea ymmärtää miten mielenterveysongelmat tai lääkkeet vaikuttavat elämään. Tuntuu että ne vaikuttavat oppimiseenkin. Mutta jos musta ei tule kampaajaa ja keskeytän tai en pääse näytöistä läpi niin sitten se menee niin. En ota paineita.

Voihan sitä sitten opiskella jotain muutakin ja käydä välillä vaikka HyväKodissa tai jotain. En ole käynyt muuten vuosiin. Siitäkin on aikaa, kun lukio loppui, yli 15 vuotta.

Koulussa on ajantasaisuuden arviointeja ollut, kun opinnoista on yli 10 vuotta, mutta olen kyllä flipannut tosi pahasti enkä ole ollut töissä enkä koulussa yli kymmeneen vuoteen. Miten niin kävi, en tiedä.

Olen hyvin paljon viettänyt aikaa Helsingin keskustassa, mutta nyt en viime vuoden syksyllä enää, kun en jaksa kun on kouluakin. Ehkä uskallan koulusta valmistuttua muuttaa täältä laitoksesta, jos valmistun. Täällä ei muuten oikeastaan ole niin kamalaa. 

Täältä saa kulkea miten paljon haluaa, vaikka yölläkin.

Käyn välillä kulkemassa Helsingissä tai karaokessa, öisinkin. En juo alkoholia ollenkaan nykyään. Otan karaokebaarissakin vain alkoholitonta. En polta tupakkaa onneksi, koska rahat ei riittäisi siihen ikinä.

En ehkä oikeasti osaa laulaa, edes, mutta ei se haittaa. En pyri laulajaksi enkä kaipaa julkisuutta. Karaokebaari riittää, jos haluaa laulaa.

Pari keikkaa tänä vuonna olen menossa katsomaan, ainakin Enemy Inside ja Auri. Täältä ei kyllä jotkut lähde minnekään, mutta en minäkään kauhean usein jaksa lähteä. Kukaan muu ei varmana nyt täältä, kun tämä ei ole nuorten puoli, lähtis minnekään keikalle. Käy täältä jotkut muutkin koulussa.

En tiedä mun työkyvystä, mutta työharjoittelua on elokuussa ja se ei voi mennä hyvin. Onkohan vika mun työkyvyssä tai toiminkyvyssä vai oppimiskyvyssä vaan? En ole yhtään varma itsestäni. Tuntuu tosi epävarmalta mutta ei se ole pelkästään niinkään.

Joululoma ohi

Jee! Koulu jatkuu huomenna! Olen siis aikuiskoulutuksessa iltaryhmässä hius- ja kauneudenhoitoalalla, tutkintonimikkeenä kampaaja. Mutta otan myös miesten hiukset. On hyvä osata kummatkin. Sen pitää sitten olla parturi-kampaamo, työharjoittelupaikan, että voi tehdä näytöt kummistakin.

Tällä viikolla täytän 35 vuotta ja äitini puolet enemmän, 70 vuotta. En todellakaan tunne itseäni niin vanhaksi, mutta en nyt sentään miksikään parikymppiseksikään. Haha, pitäähän mun alkaa käyttää jo ryppyvoiteita?

Kävin ostamassa meikkejä Citymarketissa ja siinähän ne rahat sitten menikin... Viikon päästä on sitten taas rahaa. Tää on ihan kamalaa. Ei ole mitään mahdollisuutta käyttää kapungilla mitään ja en enää käy. Ehkä siellä on vaan muuttunut liikaa?

Loppiainen ja vuosi Jouluun. No Joulua ei tule ajateltua sitten kuukausiin. Katse kesää kohti. Jaksanko käydä koulussa, kuntosalilla ja lukea kirjoja? Miksi edes jatkan elämää. Nyt meni synkäksi, mutta jatkan vaan elämääni vaikka kaikki on pilalla. En ymmärrä.

Kaipaan vaeltamista mutta en nykyään jaksa edes vaeltaa. En pysy paikallanikaan. Olen loppujen lopuksi aika tuskainen. Mutta mikä ahdistukseen auttaisi? Temesta? 

Ei. Tuliset karkit, treenaaminen, ulkoileminen? Ahdistuneisuushäiriö näkyy siinäkin, että odotan milloin aika on mennyt ja odotan jotenkin että kaikki tilanteet, vaikka treenit tai elokuva, loppuu. En jaksa keskittyä.

Välillä en hetkeen pysty keskittymään jos tulee joku pakkoajatus, mutta osaan tarvittaessa piilottaakin sen.

 Koulussa ja salilla on pakko. Mutta kotonakin pitäisi. Pitäisi aina olla se kontrolli. Enkä voi luopua. 

En saanut yöllä nukuttua ja nukahdin vasta kuus aamulla. En tiedä miten tänä yönä nukun. Kuntosalille pitää herää ainakin.

Jouluvalot pitäs muuten ottaa ikkunasta. Nuutinpäivänä ehtii.

Keskitalvi

On keskitalvi. Kymmenen päivän päästä ollan ihan talven keskellä. Mutta tää on tää kauhea kuukausi, tammikuu, jona on kylmä ja vähän valoa eikä merkkiäkään keväästä vielä aikoihin.

Öisin valvominen saa jäädä. Nukuin hyvin ja heräsin seitsemältä aamulla, ja ulkona oli ihan pimeä. Koulu jatkuu ylihuomenna, mutta Teamsissa ja keskiviikkona sitten koululla.

En tiedä, mutta tuntuu että olen ihan tyhmä. Luin koulukirjoja lomalla enkä ymmärtänyt välillä mitään. En osaa piirtää kampausten kaavoja.

En ole laihtunut vieläkään. Sama paino kuin kesällä. No en sitten laihdu. Syönkö muka liikaa? Mun piti pienentää annoskokoja, mutta taidan syödä yhtä isoja annoksia kuin ennenkin.

En tiedä miksi mutta, en jaksa käydä lenkillä. Kuntosalilla käyn 3 kertaa viikossa eikä sekään pelasta. Miksi en laihdu? Ei ole paljoa ylipainoa, noin kilo vain. Mutta BMI 25 on ihan liikaa mielestäni.

Joskus nuorempana mietin paljon uskontoja, mutta se on jäänyt. Yliopistossa en pärjäisi ikinä, mutta silloin hain uskontotiedettä opiskelemaan, mutta en päässyt, enkä vaatetusalallekaan.

Kyllä tämä kampaamokoulu on se minkä pidän. Jos joudun keskeyttämään niin sitten joudun. En uskalla sanoa, että minusta tulee kampaaja, koska pelkään, että keskeytän tai jotain käy. Mitä jos en pääse näytöistä läpi.

Pitää hankkia työharjoittelupaikka. Parturi-kampaamoja on paljon, mutta paikan pitää olla sellainen missä leikataan sekä naisten että miesten hiuksia, koska mulla on kummatkin.

Mielenterveyskuntoutujana sanon, että 8 tuntia päivässä työharjoittelua on aika paljon. Työharjoittelujakso alkaa kyllä vasta elokuussa. Osaanko oikeasti mitään? Ei tuu siitäkään mitään. Ei ei.

On liikaa omia juttuja, sellaisia mihin muut ei näe. Niistä ei voi edes kertoa. Ne on niin sairaita. Mutta ei mitään murhajuttuja tai sellaista, vaan sellaista mitä ei pysty selittämään.

Jos en välillä pysty keskittymään, niin ei se siitä ole kiinni. Ajatukset pitäisi pystyä sivuuttamaan. Niitä tulee ja menee, mutta pitää silti yrittää toimia. Jään usein loukkuun johonkin ajatukseen.

En jaksa välillä elää. En jaksa kuollakaan. En jaksa välillä olla, enkä voi valitettavasti olla olematta. Kaikki jotka on joutuu loputtomasti olemaan, jossain siellä aina missä on hiljaista. Ei se muutu. Elämä voi kadota, olemassaolo ei. Olen olemassa enkä pääse pois. En katoa, vaikka yrittäisin loitsia itseni katoamaan.

2025

Vuosi on vaihtunut ja se on saanut minut tajuamaan että en ole muuttunut vaikka olen. Mutta olen, vaikka en ole enkä olekaan, mutta kuitenkin olenkin sittenkin.

 Tässä kuva juuri ennen vuoden vaihtumista ja alla kuvia vuoden vaihtumisen jälkeen jotka otin Kilosta. Kävin kävelemässä 23.30 alkaen katsomassa samalla raketteja. Omia raketteja en ostanut tai pamauttanut.

Mutta vuodelle lupaukseksi täten että ennen kesää laihdun! Toukokuun tavoite miinus 10 kg oli ajatuksena, mutta kun en laihdu niin miinus 7 kg riittäisi nyt alkuun.

Kun laihdutan niin lupaan myös että en tänä vuonna syö pizzaa. Pizza minut lihotti tällaiseksi pullaksi. Kuntosali yritän kolme kertaa/ viikko. Jos joku viikko jää välistä joku kerta ei haittaa.

 Kävin katsomassa wicked -elokuvaa. Se oli ihan hieno, ja Ariana Grande nyt vaan on niin kaunis ja laiha. Mutta miksi ihmiset vihaavat pahoja? Kuka loppupeleissä edes on paha? Voiko pahat ja hyvät olla joillain väärinpäin?

Yleensä kaikki ovat jokaiselle mustia tai valkoisia, ja se vain vaihtelee kenelle kukakin on musta kenelle valkoinen. Haluaisin aina olla valkea mutta se ei aina mee niin.

En voi olla mitä tahansa, tehdä mitä tahansa ja tehdä pelkkää hyvää. En halua olla siinä missä olen koskaan enää. Mutta jaottelenko kaikki mustiin tai valkoisiin? Olen aina hyväksynyt kaikki. Miksi en silti hyväksy itsekään pahoja.

Jos joku on vaikka mun mielestä narsisti tai tehnyt jotain väärää, niin hyvlkäänkö sellaiset pahoina? No riippuu mitä on tehnyt. Ehkä kukaan ei olekaan vaan paha oikeasti jos kyse on olennoista. Onko sitten tilanteita joissa kyse ei ole olennoista? Onko jotain demoneja tai persoonallista pahuutta olemassa. Siellä en halua olla missä on.

Mitä jos on olemassa niin monissa uskonnoissa tiedetty helvetti tai vielä pahempia paikkoja, ja niin monen kokema helvetti maan päällä. Mistä kaikki kylmä ja paha tulee jos ei ole pahuutta? Kaikki asiat mitä on, on. Siellä en halua olla.

Jos haluaisin olla hyvä niin miksi en voisi olla, ilman valtauskontoja ja toisten antamia paineita hyväksyä se mitä on ja missä on. Jos en hyväksy, niin se ei muutu eikä muuta mitään.

Jos kuvittelen tämän maailman muuttuvan sen mukaan mitä uskon ja tiedän mielestäni tapahtuvan ja tapahtuneen.

Anna mennä vaan. En.

Eksy vaan ihan kokonaan. Ei siitä taida käydä hyvä.

Mutta mitä vuodelle 2025? Kampaajakoulu jatkuu. Työharjoittelu ja näytöt kammottaa. Muutanko jo tänä vuonna takaisin omilleni? Koirarahasto kertyy ehkä mutta ei mitenkään vielä tänä vuonna koiraa. Mutta collie se on.

Miten kauan kestää hankkia kärivällisyyttä. Sitä mietin. Kaipaan ruoanlaittoa kun asun täällä. Mutta asun täällä ehkä vielä tän vuoden.

Days of wonder and I wander

Hei, eilen oli rahaa yhdeksän euroa mutta kävin Sellossa ja rahat meni. Ostin vaan huulikiillon, energiajuoman ja teepaketin. Ei niillä saa paljoa. Miten nyt taas ei ole rahaa koskaan?

Tänääm tuli 20€. Mutta kaikki menee yhteen puuteriin. Miten on nyt mahdollista, että ei ole kyllä mitään mahdollisuutta saada koirasäästöön mitään?

Värjäyskurssit alkaa tammikuun alussa. Värjätään hiuksia kevääseen. 8 päivää aikaa koulun jatkumiseen! Ehtisinkö lukea sen kampauskirjan vielä? Ehdin! Värjäysten jälkeen on miesten hiusten ja lyhyeksi naisten hiusten leikkauksia ja rakennekäsittelyjä.

Salilla käynyt olen kolmisen kertaa viikossa, mutta paino ei putoa. En tiedä miten saisin itseni oikeaan rantakuntoon kesäksi. En voi painaa vieläkin sen 75 mutta totta se on, että se paino vieläkin on.

En ole muuten käynyt elokuvissa varmaan enää koskaan. Meen kattomaan sitä wicked-elokuvaa tiistaina! Ja tistaina, huomenna pitää herätä aikaisin, että ehtii soittaa tiettyihin paikkoihin.

Laihdutus- ja hiustenkasvatusprojektit ei onnistu. Hiuksia oli pakko tasoittaa, -kakshaaraisia, ja paino yhä sama kuin kesällä. Vain lihaksia on ilmestynyt treenistä. Miks tuntuu että roikun vaan mukana, enkä opi mitään, pysty mihinkään, voita mitään.

Miksi olisin vahva jos en ole vahva? Miksi olisin kaunis jos en ole kaunis? Miksi en ansaitsisi enää olla itseni pelkkien ajatusten takia? Miksi ajatuksista voi tulla koko elämän tuhoava voima? Miksi pelkät ajatukset tekisivät minusta huonon? Pakkoajatukset ovat taas haitanneet elämää.

Näistä ilmalinnoista en pääse pois mihinkään, enkä voi kadota mitenkään. Tietoisuus ja olemassaolo ovat pysyviä. Ne eivät katoa. Miksi siis ajattelisin enää sitä itsemurhaa. Itsemurhat meinas olla juttu, ja sitten hiukset oli niin paljon juttu, että itsemurhat oli vähemmän juttu.

Mutta on vielä jotain apua jos ei ole kokonaan pahan oma vielä. Ihan oikeasti siitäkään ei ole mitään apua, vaikka on. Haluaisin kulkea omilla voimillani, mutta en enää välitä vaikka kaiken ajan olisin rupikonna ja eläisin suossa. Voiko kaiken kohtalo kaatua ja kääntyä tuhoutumaan. Jos voi haluan kadota.

Jos voin haluan kadota. En enää ollut ollut niin surullinen, mutta sitten olin hirveän surullinen enkä koskaan halunnut olla poissa kokonaan. Monta kertaa elämän aikana. En pääse ajatuksesta että en ansaitse elää.

Uskoisin muuten seliväväni kohtalostani, koska kaikki selviää, mutta pelkään voineeni menettää kohtaloni. Oman kauniin kohtaloni, oman kauneuteni, vahvuuteni, valoni.

Mitä silloin teen? Olenko sittenkään se joka luulen olevani nyt? Voinko olla se joka olin sitten jotenkin vielä joskus? Välillä luulen että voin. Jaksan olla yksin koko elämäni ihan turhaan.

En pääse ajatuksesta että en saa ottaa elämääni ketää koska minulla on niin paljon ongelmia.

En etsi yleensä mistään edes kavereita, kuten olen kertonut, niitä ei vaan tule. En pysty kestämään itseäni. En kestä olla se, joka pelkään olevani.

Taas se laihdutus

 

Unissani olen usein tietyssä kaupungissa, joka on joka unessa sama. Ihan kuin se olisi tulevaisuuden kaupunki. Olen unessa aina lukiossa enkä jaksa opiskella tai käydä tunneilla. Asun siellä yhteisöissä tai asumisyksiköissä. Siinä oli niin kuin Kallio kerran ja tietty junajärjestelmä ja niin kuin Leppävaara.

Juttuni jatkuvat niissä unissa. En tiedä miksi olen sielläkin kaupungilla aina yksin. Mutta se paikka ei jätä minua rauhaan. Niin kuin se olisi toinen elämäni, toisessa ajassa tällä samalla planeetalla.

Olin aiemmin uskonut nähneeni unia joissa kävin aina jossain. Unitilan takia kävi huonosti jos tuli joku väärinkäsitys. Unet eivät toteudu mutta niissä voi saada tietää lisää. Onko tää nyt niin että en pääse enää pois täältä mielikuvistusmaailmasta?

Psykalla minua on yritetty painostaa ottamaan tietty lääke. Mutta... se nostaa painoa, vaikka jopa jos ei ole syönyt edes enempää kuin ennenkään. On lihottavia lääkkeitä nytkin, mutta se lihottaa oikeasti pahiten minusta, kun olen nähnyt muita joilla on se lääke mielenterveyskuntoutujapiireissä.

Usein on sellainen mielenterveyskuntoutuja-maha, jos syö näitä lääkkeitä. Näyttää olevan raskaana eikä ole. Muillakin kyllä eikä vain minulla. Joulu kulkee, mutta joulutunnelma täysin hakusessa. Aloin odottaa vain uutta vuotta.

2025 lupaukset voisivat olla taas se laihdutus ja koirarahastoon säästäminen, kun kuitenkin jossain vaiheessa haluan koiran, jos pääsen muuttamaan paikkaan jossa minulla voi olla koira. Edelleen siis haaveissa on blue merle -collienarttu, pitkäkarvainen. Pennut on aika kalliita, noin 1600 €.

Taas se laihdutus. Kuntosalille 3 x viikko ja sitten pienennän annoksia. Voin vaikka leikkiä että olisi tehety laihdutusleikkaus ja ei voisi syödä kuin pienempiä annoksia. Painan noin 75 kg/ 172 cm. Olin välillä vaan 63 kg, joten lihonut olen, ja vähäsen jopa ylipainon puolella. Tosin vain noin 1 kilo ylipainoa.

Mutta pienin aikuisena ollut paino oli 49 kg. Siihen ei pääse kuin näännyttämällä, joten ei siihen takaisin. Silloin oli melkein syömishäiriö, vuorottaista paastoilua ja ahmimisia, ja 100 tunnin näännytyspaastoja pelkällä vedellä ja teellä. Luulen että se on vaikuttanut mun elimistöön. Nälkä ei enää koskaan lähtenyt. Kukaan ei tiedä että mulla on koko ajan nälkä, mutta en enää huomaa sitä, jos en ajattele.

Voi se johtua noista mielenterveyslääkkeistäkin ehkä, mutta uskon että elimistöön jäi joku vika siitä järjettömästä käytöksestä. Ajattelin vaan niillä pro ana -foorumeilla vieraillessani, että minäkin haluaisin olla laiha ja sitten keksin, että mutta minähän voin laihduttaa. Laihduin ihan hetkessä ensimmäiset kilot. Olin ollut 68 kg ja sitten olin 52 kiloa puolen vuoden päästä.

Periaatteessa en ihan haluais nyt, aikuisena, että hiukset tippuu päästä ja menkat jää pois, joten kuntoilemalla hidasta laihdutusta kesää kohti. Kesällä tavoite 65 kg nyt vaikka, että on edes realistinen tavoite. Ku ois edes 70 kg että pysyisi normaalipainossa. Mutta mun piti laihduttaa jo kesästä, mutta en laihtunut...

Olen kyllä pahimpia jojolaihduttajia. Paino jojoillut koko elämän välillä 50 kg-76 kg/172 cm

Periaatteessahan se ei ole pahin painonvaihtelu, kun ei ole ollut paljon ali- tai yliapainoa, mutta onhan se ihan kunnon jojoilua jos on heilunut lähes joka vuosi.