Aikoja

Mitä jos kokee joutuneensa väärälle puolelle jossain asiassa eikä olekaan niin, että on syyllinen? Mitä jos en ole tehnyt sitä, mitä luullaan tehneen, eikä se ole niin, että se toinen ei ole syytön? En hyväksy todellakaan pahuutta, enkä saa itsekään luulla, että aion satuttaa toisia. 

Unissa on jatkuneet ajat, joissa en ole täällä, vaan tulevaisuuden Espoossa, jossa kauppakeskukset ja kaavoitus on muuttunut. Kaikki mun omat päänsisäiset jutut vaan jatkuu niissä unissa ja unet ovat jatkoa aikaisemmille unille.

Miksi tuntuu taas itseni sisällä niin pahalle? En ole tyytyväinen siihen, kuka olen. Jos en halua olla itseni niin eikö mun kuuluisi vaan heittää veivini? Mutta tiedän, että itsemurha ei pelasta mua. Eikä mikään muukaan pelasta.

Mutta en saa suostua tottelemaan ja olla olematta kiltti tyttö.

Kaikki on vaan taas sillä tavalla, että en ole sisältä, mutta kaikki on ihan pirstaleina. Enkä siedä itseäni ollenkaan enää. Menee hermot. Välillä suutun tai pelottaa niin paljon. AHDISTAA tajuutteko?

Koulussa on värjätty ja värjätty koko kuukausi ja nyt vaalennetaan. Omia hiuksiani värjää ehkä enää koskaan, koska värjääminenhän hapettavilla väreillä suorastaan tappaa hiukset enkä halua tehdä hiuksistani kuolleita ja ohuita ja heikkoja taas.

Mun hiukset on muuten hyvä, mutta menee vaalentamisesta ja muustakin hapetevärjäyksestä valitettavasti todella huonoon kuntoon. Ja niiden oma rakenne on sellainen lasimainen.

Viha on sairaus, se heikentää meitä ja tappaa meidät sisältä. Ikiaikainen viha on pelkkää sairautta. Se saa meidät tuntemaan itsemme heikoiksi ja väsyneeksi, vaikka aina luullaan, että viha vahvistaa. En itse vihaa enää kuin itseäni tai sitä, joka uskon että olen, vaikka en halua olla.