perjantai 7. maaliskuuta 2025

Quite depressed, -paskana-

Tänään en jaksa lähteä minnekään. Joskus bussit menevät vaan ohi ennen kuin ehtii pysäkille ja on parempi lähteäkin kotiin kuin odottaa seuraavaa bussia. Olen niin paskana että en jaksa lähteä tänään edes kaupungille.

Miten kestäisi epäonnistumiset? Mitä teen jos oikeasti en ole valmis enkä osaa? Miten voisin ottaa muut enää kiinni? Miten olisi muuttunut tarpeeksi että ei kävisi enää pelkästään huonosti ja rumasti. Olen niin LIHAVA. 
Salilla käyn tänään, muualla en.

Ja miksi en laihdu?

Syönkö liikaa?

On tullut kauhea ahdistus että pitäisi keskeyttää koulu. Miten nämä lääkkeet ovat vaikuttaneet oppimiseen? Miten tyhmä ihminen voi olla? Miksi en mielestäni osaa yhtä hyvin kuin muut. Olen valitettavasti kyllä oikeassa siinä.

On tyhmää että pitäisi vielä muka uskoa ja yrittää vaikka tuntuu että olen huono ja heikko. Mutta en ole paha, vaikka luullaan että välitän muka vaan itsestäni ja rakastan muka vaan itseäni enkä ketään muuta ja muka käytän toisia vaan hyväkseni.

Olenko narsisti?

En mielestäni.

Ei ole kyllä mitään hyötyä enää elää. Miksi jatkaisin elämää? Tulen kuitenkin aina takaisin kun yritän kuolla, -ei sitä kuolemaa voi käyttää hyödyksi. Elämän kiertokulkuun kuuluu jälleensyntymä ja joudun takaisin ja sit seuraavassa elämässä olisin oikeasti paha...

Mitä jos saisin muistinmenetyksen, enkä muistaisi enää kuka olen enkä tietäisi enää kuka olen. Olisiko silloin löytynyt lopulta oikea totuus eikä näitä sirpaleita joita olen yhdistänyt ehkä väärin. Mitä jos kaikki oikeasti tietäisivät koko ajan kuka olen kun olisin jossain?

Näkevätkö kaikki?

Muistavatko kaikki?

Unohtavat. Ei ole hyötyä pukeutua hienoihin vaatteisiin ja meikata, kun kenellekään ei jää mieleen muuta kuin se mitä on meneillään minun päässäni, ja kuvittelen vaikka en luulekaan että kaikki kuulevat kaiken mitä edes kuiskaan ja sieluissaan kaiken mitä edes ajattelen.

Silti teen niin. Meikkaan ja katson joka aamu että olen sävy sävyyn tai yhteensopivissa sävyissä. Lähden täydessä tällingissä. Meikit järjestyksessä. Katson. Onko tukka hyvin? Käyvätkö nämä vaatteet oikeasti kaikkien mielestä yhteen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti