maanantai 10. elokuuta 2026

Odottamaan ei-mitään


Heei, kirjoittelen vielä kesä-kuulumisia. Tällä viikolla on pari keikkaa, joilla käyn. Jää sitten väliin Tapiola -festivaali joka ois Leppävaarassa, tossa ihan vieressä. Keikat joilla käyn on Helsingissä.

Oon ehkä liian milleniaali, kun en edes tunne suurinta osaa noista bändeistä jotka on kaikilla festareilla tänä vuonna. Nylon Beat siellä tosin on, -sitä en kehdannut enää ylä-asteella kuunnella!

Jäljellä kesää on kolme viikkoa. Sitten on pudotus. Alkaa oikeasti tulla kylmää, pimeää ja kurjaa. Kaiken yli ei voi nukkua, tai ei ole muuttunut, parantunut yhtään.

En tiedä oikeasti mitä tekisin, tai odottaisin. On tyhmää oikeastaan odottaa enää mitään elämässä, kun umpikujaan päädyttiin jo aikaisemmin enkä huomannut, missä vaiheessa kaikki romahti.

Ei mulla oikeasti mene paremmin, vaikka muka menee. En kehtaa sanoa, että asiat oli silloin paremmin, kun en näkynyt yhtään ulospäin. Nyt olen varjo.

Jos yrittäisin vaan kestää ahdistuksen hetket, pakko-ajatuspelon ja hirviöt ja muun? Sen keitä kaikki muka on vaikka en kerro.

Ei kannata koskaan kertoa sellaista mitä ei ole koskaan kertonut. Se on omaa maailmaa. Ei kukaan kyllä usko muutenkaan tätä koskaan, ja olen silti se joka ei tiedä.

En laihdu. Ei, olin laihtunut ehkä kilon ja tänään se kilo oli takaisin. No paino tietenkin heittelee. Ei se pysy stabiilina. Katsotaan taas huomenna ja ylihuomenna. Jos nyt saisin edes 8 kg pois?

Siis oikeasti, ei 15 kg mun pitää pudottaa tai 20 kg. 20-vuotias minä ei kestäisi tätä peilikuvaa. Se joka pelleili sillä syömisellä, ja leikki oikeaa syömishäiriöistä. Oli silti tosi laiha ja menkat jäi pois yli vuodeksi.

Mutta ehkä mun ei tarvitse olla takaisin 50 kg? Entäs, vaikka 63 kg? Joka tapauksessa pitää laihtua. Ihan muutamalla kilolla olisi takaisin normaalipainossa. Mutta en ole muutaman kilon laihduttaja. Ei ei, kyllä yli kymmenen kiloa pitää tiputtaa.

Kesä-kuntoon 2027? En kyllä nyt vaan laihdu. Sehän oli vuosi sitten kesä-kuntoon 2026 ja oon vaan lihonu 3 kg siitä vuoden takaisesta. Voi olla että osa lihasta on, mutta välillä katoin kauhuissani hissin peilistä itseäni, että kuka tuo pullukka on, oonko oikeasti noin läski.

Joka tapauksessa katselen mitä laitan päälle keikoille. Gootiltakin saan näyttää, mutta en liikaa.

En koskaan käytä pelkkää mustaa. Jotain väriä pitää aina olla. Valkoista käytän myös välillä, enkä sitäkään pelkästään. Yleensä asteikossa tummasta vaaleaan sävyä turkoosi-sininen-indigo-violetti-purppura. Siis vaikka vaaleanliila tai tumma sininen tai kirkas turkoosi tai sininen, vaalea turkoosi tai vaalea indigonsininen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti