ikkunasta

 

Hei, huomenna ja ylihuomenna käyn taas katsomassa parin bändin keikat illalla.

Sitten ei taas ole enää mitään.

Koska sielu jatkaa eteenpäin ja syntyy uudelleen, kukaan ei pääse vaan pois. On tämä elämä. Pitää aina tehdä jotain, odottaa jotain. Mutta kun odottaa niin, kaikki aina vaan jotenkin virtaa ohi.

Sitten kun odotetut asiat on ohi, en tiedä onko taas enää mitään. Muistan aikoja jolloin olin vielä epätoivoisempi, suorastaan toivoton. Jotain oli pielessä vasta myöhemmin niin pahasti että en välittänyt enää.Pystyn kulkemaan, mutta en välillä jaksa edes kulkea. Aina en jaksa lähteä edes minnekään.

Kuitenkin lähden jonnekin monta kertaa viikossa. Kun pystyn. On jalat mitkä toimii. Pizzeriaan vaikka tai etsii tölkkejä Helsingin yöstä, Sellon tai Iso Omenan kauppakeskuksiin.

Välillä tulee vastaan paikkoja joissa olen ollut, vaikka entisiä asuinseutujani, paikkoja joihin en ollut palannut vuosiin, paikkoja jotka liittyi, vaikka käyn usein kävelemässä niillä suunnilla, vaikka Helsingin keskustassa olevat paikat.

Paikkoja jotka ovat muuttuneet. Vessa joka on purettu, ja tehty uusi vessa jonnekin muualla kauppakeskuksessa tai Rautatieasemalla. Ravintola tai kahvila joka on sulkeutunut ja tilalle tullut joku uusi yritys, muuttuneet Rautatieaseman väliovet.  Uusi hampurilaisravintola ja vegaanipaikat jotka on menneet konkurssiin.

Mutta miten voisin palata, olla paikoissa joissa olin, olla takaisin ajassa, niin kuin time machine, aikakone, vaan mielen sisässä, jossa kaiken voisi elää uudelleen ja olla takaisin alussa ennen huomisen kuolemaa, ennen kuin siitä mitä kuului olla ei ollut jäljellä mitään.