Days of wonder and I wander

Hei, eilen oli rahaa yhdeksän euroa mutta kävin Sellossa ja rahat meni. Ostin vaan huulikiillon, energiajuoman ja teepaketin. Ei niillä saa paljoa. Miten nyt taas ei ole rahaa koskaan?

Tänääm tuli 20€. Mutta kaikki menee yhteen puuteriin. Miten on nyt mahdollista, että ei ole kyllä mitään mahdollisuutta saada koirasäästöön mitään?

Värjäyskurssit alkaa tammikuun alussa. Värjätään hiuksia kevääseen. 8 päivää aikaa koulun jatkumiseen! Ehtisinkö lukea sen kampauskirjan vielä? Ehdin! Värjäysten jälkeen on miesten hiusten ja lyhyeksi naisten hiusten leikkauksia ja rakennekäsittelyjä.

Salilla käynyt olen kolmisen kertaa viikossa, mutta paino ei putoa. En tiedä miten saisin itseni oikeaan rantakuntoon kesäksi. En voi painaa vieläkin sen 75 mutta totta se on, että se paino vieläkin on.

En ole muuten käynyt elokuvissa varmaan enää koskaan. Meen kattomaan sitä wicked-elokuvaa tiistaina! Ja tistaina, huomenna pitää herätä aikaisin, että ehtii soittaa tiettyihin paikkoihin.

Laihdutus- ja hiustenkasvatusprojektit ei onnistu. Hiuksia oli pakko tasoittaa, -kakshaaraisia, ja paino yhä sama kuin kesällä. Vain lihaksia on ilmestynyt treenistä. Miks tuntuu että roikun vaan mukana, enkä opi mitään, pysty mihinkään, voita mitään.

Miksi olisin vahva jos en ole vahva? Miksi olisin kaunis jos en ole kaunis? Miksi en ansaitsisi enää olla itseni pelkkien ajatusten takia? Miksi ajatuksista voi tulla koko elämän tuhoava voima? Miksi pelkät ajatukset tekisivät minusta huonon? Pakkoajatukset ovat taas haitanneet elämää.

Näistä ilmalinnoista en pääse pois mihinkään, enkä voi kadota mitenkään. Tietoisuus ja olemassaolo ovat pysyviä. Ne eivät katoa. Miksi siis ajattelisin enää sitä itsemurhaa. Itsemurhat meinas olla juttu, ja sitten hiukset oli niin paljon juttu, että itsemurhat oli vähemmän juttu.

Mutta on vielä jotain apua jos ei ole kokonaan pahan oma vielä. Ihan oikeasti siitäkään ei ole mitään apua, vaikka on. Haluaisin kulkea omilla voimillani, mutta en enää välitä vaikka kaiken ajan olisin rupikonna ja eläisin suossa. Voiko kaiken kohtalo kaatua ja kääntyä tuhoutumaan. Jos voi haluan kadota.

Jos voin haluan kadota. En enää ollut ollut niin surullinen, mutta sitten olin hirveän surullinen enkä koskaan halunnut olla poissa kokonaan. Monta kertaa elämän aikana. En pääse ajatuksesta että en ansaitse elää.

Uskoisin muuten seliväväni kohtalostani, koska kaikki selviää, mutta pelkään voineeni menettää kohtaloni. Oman kauniin kohtaloni, oman kauneuteni, vahvuuteni, valoni.

Mitä silloin teen? Olenko sittenkään se joka luulen olevani nyt? Voinko olla se joka olin sitten jotenkin vielä joskus? Välillä luulen että voin. Jaksan olla yksin koko elämäni ihan turhaan.

En pääse ajatuksesta että en saa ottaa elämääni ketää koska minulla on niin paljon ongelmia.

En etsi yleensä mistään edes kavereita, kuten olen kertonut, niitä ei vaan tule. En pysty kestämään itseäni. En kestä olla se, joka pelkään olevani.

Taas se laihdutus

 

Unissani olen usein tietyssä kaupungissa, joka on joka unessa sama. Ihan kuin se olisi tulevaisuuden kaupunki. Olen unessa aina lukiossa enkä jaksa opiskella tai käydä tunneilla. Asun siellä yhteisöissä tai asumisyksiköissä. Siinä oli niin kuin Kallio kerran ja tietty junajärjestelmä ja niin kuin Leppävaara.

Juttuni jatkuvat niissä unissa. En tiedä miksi olen sielläkin kaupungilla aina yksin. Mutta se paikka ei jätä minua rauhaan. Niin kuin se olisi toinen elämäni, toisessa ajassa tällä samalla planeetalla.

Olin aiemmin uskonut nähneeni unia joissa kävin aina jossain. Unitilan takia kävi huonosti jos tuli joku väärinkäsitys. Unet eivät toteudu mutta niissä voi saada tietää lisää. Onko tää nyt niin että en pääse enää pois täältä mielikuvistusmaailmasta?

Psykalla minua on yritetty painostaa ottamaan tietty lääke. Mutta... se nostaa painoa, vaikka jopa jos ei ole syönyt edes enempää kuin ennenkään. On lihottavia lääkkeitä nytkin, mutta se lihottaa oikeasti pahiten minusta, kun olen nähnyt muita joilla on se lääke mielenterveyskuntoutujapiireissä.

Usein on sellainen mielenterveyskuntoutuja-maha, jos syö näitä lääkkeitä. Näyttää olevan raskaana eikä ole. Muillakin kyllä eikä vain minulla. Joulu kulkee, mutta joulutunnelma täysin hakusessa. Aloin odottaa vain uutta vuotta.

2025 lupaukset voisivat olla taas se laihdutus ja koirarahastoon säästäminen, kun kuitenkin jossain vaiheessa haluan koiran, jos pääsen muuttamaan paikkaan jossa minulla voi olla koira. Edelleen siis haaveissa on blue merle -collienarttu, pitkäkarvainen. Pennut on aika kalliita, noin 1600 €.

Taas se laihdutus. Kuntosalille 3 x viikko ja sitten pienennän annoksia. Voin vaikka leikkiä että olisi tehety laihdutusleikkaus ja ei voisi syödä kuin pienempiä annoksia. Painan noin 75 kg/ 172 cm. Olin välillä vaan 63 kg, joten lihonut olen, ja vähäsen jopa ylipainon puolella. Tosin vain noin 1 kilo ylipainoa.

Mutta pienin aikuisena ollut paino oli 49 kg. Siihen ei pääse kuin näännyttämällä, joten ei siihen takaisin. Silloin oli melkein syömishäiriö, vuorottaista paastoilua ja ahmimisia, ja 100 tunnin näännytyspaastoja pelkällä vedellä ja teellä. Luulen että se on vaikuttanut mun elimistöön. Nälkä ei enää koskaan lähtenyt. Kukaan ei tiedä että mulla on koko ajan nälkä, mutta en enää huomaa sitä, jos en ajattele.

Voi se johtua noista mielenterveyslääkkeistäkin ehkä, mutta uskon että elimistöön jäi joku vika siitä järjettömästä käytöksestä. Ajattelin vaan niillä pro ana -foorumeilla vieraillessani, että minäkin haluaisin olla laiha ja sitten keksin, että mutta minähän voin laihduttaa. Laihduin ihan hetkessä ensimmäiset kilot. Olin ollut 68 kg ja sitten olin 52 kiloa puolen vuoden päästä.

Periaatteessa en ihan haluais nyt, aikuisena, että hiukset tippuu päästä ja menkat jää pois, joten kuntoilemalla hidasta laihdutusta kesää kohti. Kesällä tavoite 65 kg nyt vaikka, että on edes realistinen tavoite. Ku ois edes 70 kg että pysyisi normaalipainossa. Mutta mun piti laihduttaa jo kesästä, mutta en laihtunut...

Olen kyllä pahimpia jojolaihduttajia. Paino jojoillut koko elämän välillä 50 kg-76 kg/172 cm

Periaatteessahan se ei ole pahin painonvaihtelu, kun ei ole ollut paljon ali- tai yliapainoa, mutta onhan se ihan kunnon jojoilua jos on heilunut lähes joka vuosi.

To life

 Hei, Jouluun on viisi yötä. En ole enää jouluihmisiä samalla tavalla kuin nuorempana, mutta kyllä glögiä keittelisin ja katselisin ikkunasta kun lumihiutaleet hiljaa alas leijailee. Joulu tekee tekemään enemmän. 

Koulussa on leikattu nyt hiuksia ja joululoma on jonka jälkeen alkaa värjäämiskurssi. Miten tässä nyt tekisi sitten kun en anna omia hiuksiani värjätä? On sellaiset lasihiukset että melkein ei kannata värjäillä. Nytkin henna on melkein lähtenyt hiuksista. Mutta edelleen on jatkuneet fiilikset että en opi. Syön lääkkeitä jotka tappaa aivoja.

Tässä elämässä en voi virrata elämän virtaan, lähteä virran mukana humiseviin metsiin ja kerrostalojen välikaduille kaupunkiin kaikkien toisten luokse jotka minut oikein. Eivät näkisi sitä mikä on päällä, mikä näkyy ulospäin, vaan sen alaisenkin, ja tietäisivät silti oikein.

Mitä tässä elämässä tapahtuu? Se ei ole enää arvokas elämä. En luule että elämä ei jatku kuoleman jälkeen, mutta en luule myöskään että ihmiset menevät taivaaseen tai helvettiin. Uskon jälleensyntymään ja uskon siis että sielu jatkaa elämiä tai ikuisuutta sen jälkeen kun käy elämien välissä Kesän maassa.

En ole wicca. En ollenkaan tee nykyään mitään noituuksiakaan, mutta vakaumus on ollut uskomuksessani kyllä että ei ole mitään yksinjumalaa, vaan on useita Jumalattaria ja Jumalia, eli olen polyteistinen. En kuitenkaan usko että kaikki jumalattaret olisivat sama jumalatar ja kaikki jumalat sama jumala.

En voi olla kristitty. En voi päästä sisään siihen uskoon uskomaan sillä tavalla. Se on nähty. Älkää ihmiset tuputtako sitä kristinuskoa tai saatananpalvontaa. Hermot menee. En halua kumpaakaan enkä välitilakaan, ei kiitos.

Tässä elämässä yritin välillä etsiä tietä täydelliseen hyvyyteen, mutta en tiedä olinko silloin erilainen. Olinkin ehkä. Jos maailma olisi avoinna ja olisin kaunis ja sisällä elämän onnessa, voisin tehdä mitä tahansa ja tehdä pelkkää hyvää. Mutta en voi. En ole tarpeeksi enää.

En kadehdi niitä jotka ovat kauniimpia, ja halua riistää niiltä sitä mitä niillä on. Mutta miltä tuntuisi oikeasti olla pieni, ruma, huono ja heikko? Mitä jos se tarkoittaa sitä että olisi, vaikka ei ole, paha? On paha, on paha, on paha, en halua olla paha pitää muuttaa suunta heti. Ei koskaan kuulu valita olla paha.

Se ei auta ikinä.

Mutta mikä auttaisi? Miten voisin löytää tieni takaisin valoon? Sinne missä kauneus olisi mahdollista vielä tehdä takaisin mustiin silmiin. Siellä missä ei olisi kuollut. Siellä missä lohtu olisi kaunis ja oikea, oikeudessa.

Miksi mikään ei auttaisi? Mitä minä sitten nyt teen? Miten jatkan tästä?

Jotain missä voisin onnistua?

Tänään kävin kuntosalilla sitten saunassa että saatiin tähänkin päivään jotain ohjelmaa. Ei kannattaisi nukkua koko päivää kahtena päivänä. Miten saan mitenkään nukuttua yöllä?

Koulussa on maanantaina ja keskiviikkona ensimmäiset hiustenleikkaus-asiakkaat. Maanantaina aloitan äidin hiuksilla. Miksi on niin epävarma olo? Osaanko mitään. Syökö mielenterveysongelmat liikaa keskittymiskykyä?

Pystyisinkö käyttäytymään niin normaalisti myös koulun ulkopuolella. Ei ole mitään minkä voin korjata, ei ole mitään minkä voin pelastaa, ei mitään ole minkä voisin muuttaa. Eikö silloin kannattaisi lähteä siitä omasta jutustaan useamminkin? Ajatusten kanssa temppuilu taitaa olla ihan tyhmää. Siispä pakko-ajatuksia tulee vaan enemmän kun olen läsnä siinä pakkoajatuskierteessa.

Mutta en pysty lähtemään. Lähteminen on helppoa. Mutta asetan koko ajan itselleni, koko elämäni ajan, esteen jonka takia en pysty lähtemään. Tässä iässä esteitä on ollut jo monta. Nyt se on ajatus jonka en vain voi antaa tulla. Ajatuskontrolli pitää otteessaan.

Jos huudan ja karjun se ei auta. Kuinka monet potkut asunnoista olen saanut sen melun takia? Miksi en voisi pysyä asunnossa jos asun omillani? Alan välillä huutaa ja itkeä. Yleensä syy on joku ajatus tai joku muu paniikki.

Mutta pystyisin olemaan hiljaa. Ja olemaan olematta siellä. Vaikka en pystykään. Asun täällä vain siksi että sain Aspan kämpästä häädön puolessa vuodessa. Kuvitelkaa, asuin siellä puoli vuotta ja siitä olin osan osastolla. Rimanalitus. Siksi jouduin tänne asumaan.

Mutta en olisi nyt koulussa jos en asuisi täällä. Mutta voiko musta edes tulla kampaaja? Olenko ajatellut tän hiusalan loppuun asti? Mitä jos pilaan jonkun hiukset kun en osaa tarpeeksi? Mitä sitten teen jos en tiedäkään tai osaakaan jotain asiaa?

Oikeasti viime vuonna olin enemmän osastolla kuin minään vuonna, sen itsemurhayrityksen jälkeen pisimmän jakson. Tänä vuonna en ole ollut osastolla ollenkaan. En päivääkään. Ja olen koulussa. Meneekö mulla sitten nyt hyvin? No ei menekään, vaikka luulisi menevän paremmin.

En pysty välittämään itsestäni enää mitään pelkkien ajatusten takia. Miksi syytän itsekin itseäni kaikesta, vaikka en ole tehnyt mitään. Luulenko tehneeni sitten jotain mitä ei ole. Mutta sä ajattelit, sä ajattelit! No jos ajattelen niin onko se joku paha teko, jos ajatus ei pidä edes paikkaansa? Jos en edes halua tehdä tai aio tehdä sitä mitä ajattelen tekeväni tai jos en ole tehnyt tai valinnut sitä mitä ajattelen valinneeni tai tehneeni? En voita. En välitä itsestäni mitään.

Negatiiviset asenteet eivät palaisi sille joka olin, joten en varmaan ole ollut enää itseni. Olen huono, ruma ja heikko ja pelkään välillä vaikka en pelännyt mitään. En pidä siitä mikä olen nyt. En halua olla itseni. Olen varmasti kirottu ja tuomittu epäonnistumaan enkä voi siellä koulussakaan oppia mitään!

Nyt kyllä otan itseäni niskasta kiinni ja opettelen ainakin sen teorian niin hyvin kuin pystyn. Opiskelen kotona! Oikeasti päädyin kampaajakouluun kun katsoin instagramissa hirveesti niitä hiustenvärjäys ja hiustenleikkausvideoita. Halusin jotenkin siihen itse värjättäväksi, siihen kampaamotuoliin, sitten keksin että voisinkin olla se kampaaja, ja hain huvikseni, vaikka en uskonutkaan että pääsisin.

Haluaisin kontrollin edes jostain asiasta. Jaksanko käydä kuntosalilla? Lihaksia on jo ilmestynyt, vaikka ei voinutkaan. Olen hämmentynyt. Miten voi onnistua missään

Loputon

Hei, tänään on ollut ihan tyhjä päivä. Ei niin että tuntuisi tyhjältä mutta vaan että ei ole mitään. Olen ollut tänään laiska. Olin menossa Helsinkiin, mutta en jaksanut sinnekään. Rahaakin oli vaan 2 € kun ostin eilen niitä napalm nalle -karkkeja. En syö paljon karkkia.

Miten saan collierahastoon mitään? Ens viikollakin menee pankin palvelumaksu, niin ei jää mitään rahaa jos ostan vain piilolinssinesteen. Oon kyllä niin hemmetin irrallaan arkimaailmasta. Ei voi olla. Pääni sisällä loukussa omassa maailmassani.

En voi onnistua voittamaan enää ajatuksia. Se menee tiivistäen niin, että pelkää että tulee ajatus ja sitten tulee ajatus.

Ajatus on päinvastainen jotenkin sille mitä oikeasti tekisin tai aikoisin tehdä, tai olisin mieltä tai siis myös mitä oikeasti hyväksyisin tai en hyväksyisi. Tulee usein sellainen väärä aie tai mielikuva tai joku ajatus mikä ei pidä ollenkaan paikkaasa.

Terapiassa väitetään, että ajatusten pitäisi antaa tulla. Mutta on niin kamalia ajatuksia että en voi laskea ajatuskontrolliani, joka pitää ei toivotut ajatukset poissa suurimman osan ajasta. Kun ajatus on tulossa sen lisäksi ehtii vielä kääntää. Pelkään ajatuksia.

Miten koko elämän voi pilata tällainen asia ajatukset, vuosia? Ehkä niitä ei tulisi jos kokisin olevani itseni sisällä tavallaan yksin? Ääniä en ole kuullut koskaan, tai no, pari kertaa. Mutta sitä ei uskota yleensä osastolla koska hymyilee itsekseen ja näyttää ahdistuneelta, niiden ajatusten takia.

Ei minua haittaa jos joudun suojatiellä palaamaan taaksepäin, laittamaan vaatteet monta kertaa tai tarkistamaan monta kertaa mikron päälle laittaessa että sinne ei vaan ole mennyt niitä pieniä kärpäsiä.

Mutta ajatuksia en enää hallitse. Miten välillä hallitsin?

Tänään ei ollut koulua. Ei musta vieläkin tuntuu että en ole oppinut mitään! Paitsi oikean tekniikan nelilettiin. Mitähän siellä työharjoittelussa käy sitten elokuussa? Miten pääsen mitenkään näytöistä läpi? Mutta roikutaan nyt koulussa niin kauan kuin pystytään. Jos sitten ei suoriudu niin jää sitten kesken...

Kuitenkin nämä mielenterveysongelmat vaikuttaa keskittymiseen ja miksei oppimiseenkin.

Osa lukiossa suoritetusta on hyväksiluettu joten on jo opintopisteitä. Jos tämä ei onnistu, muistelen sitten vanhana että minusta tuli melkeen kampaaja.

Ei kannata haluta kuolla pelkkien ajatusten takia. Mutta en halua olla minä. Haluan olla joku hyvä, joku kaunis, joku valovoimainen. Ja joudun pitämään itseäni niin huonona ja heikkona ihan kaiken ajan, jos ja kun, tää jatkuu.

En luule että täällä elettäisiin vain yksi elämä. Ei tiedon ole järkeä olla niin lyhyt kaiken ajan kestävässä maailmankaikkeudessa. Tieto on loputon ja pysyvä. Kenenkään tieto ei lopu.

Missä uskon että tieto sijaitsee? Sielussa, hengessä, olennonkeskuksessa. Kaikessa mitä olen. En tiedä olenko surullinen kuitenkin välillä siitä että tietoinen tieto ei voi loppua. Joskus toivoisin itse vaan loppuvani, mutta en usko että voi päästä pois sillä tavalla että tieto katoaa.

Olemassa on vaikka ei ajattelisi sanoja. Mutta mistä tietää että on oikea. Ei siitä että sattuu vaan siitä että tietää aistivansa itsensä ja maailman ja näkevänsä oikeasti sen minkä näkee ja olevansa läsnä siinä missä on. Ei pelkästään että on tietoinen vaan että on kokeva, eli että kokee ja tuntee.

Koiramessuilla

Koiramessuilla olin eilen koko päivän, lähdin kotoa puoli yhdeksän ja tulin takaisin puoli yhdeksän. Nukuin kyllä sitten koko yön. Siellä meni niin kauan syystä että katsoin loppuun asti sen näyttelyn eli ryhmät ja best in shown.

Koltsuja (collieita) ja Kultsuja (kultaisianoutajia)  katsottiin. Sitten pyörittiin messualueella ja käytiin Friends & Burgersissa. Söin vegan aterian.

Sitten alkokin jo ryhmät joten katsottiin sitten nekin vielä. Collieita en oikein osaa arvostella, mutta veikkailtiin silti mitkä koirat saa minkäkin.

En ole kyllä ihan näyttelyihmisiä. Koiramaailmasta olen ollut siis pois yli kymmenen vuotta, siitä alkaen kun muutin pois vanhempien luota eikä minulla ollut koiraa enää.

Viimeksi kävin messukeskuksen näyttelyssä vuonna 2012. Mutta nyt kun on colliesuunnitelmat niin oli tuntui ihan luonnolliselta lähteä näyttelyyn, vaikka suunnitelma onkin että parin vuoden päästä sitten koira.

Ajatusten kannalta meni hyvin, vain yhdessä kohdassa alkoi ahdistaa ihan hirveesti lopulta vaan pakkoajatuksen takia. Mutta se oli ajatus joka ei pitänyt paikkaansa. 

Sitä vaan uskoo oikeasti että pelkkä ajatus voi pilata ihan kaiken. Nyt luulen että se ajatus pilasi kaiken. Mutta ei siellä voinut alkaa huutaa. Pysyin hiljaa.

cool

Koulussa en tiedä meneekö hyvin vai huonosti. Opinko nyt sitten edes mitään? Luen koulukirjat pariin kertaan ennen koulun kirjastoon palautusta, että ainakin teoria ois kunnossa.

On kylmää. Talvi on tullut. Lumi on maassa ja taidetaan saada valkoinen Joulu. Joulun jälkeen on kamala kuukausi, tammikuu. Vaikka se on syntymäkuukausi, pidän siitä vähemmän kuin mistään kuukaudesta. On kylmää, kesään liikaa aikaa ja Joulu sitten lisäksi jo mennyt.

Tänään en mennyt koiramessuille, mutta huomenna menen. Mutta ei tietenkään minulla vielä ole koiraa, mutta tulee kunhan pääsee omaan asuntoon muuttamaan. Se saisi olla narttu ja collie siis, ja oma väritoive blue merle. Sen nimeksi tulee Elsa, frozenin Elsan mukaan.

Lumi ja Helmi olisivat kultaisianoutajia, Sirja ja Sissi kooikerhondjeja ja Elsa ja Zara collieita. Mutta collie se seuraava koira on sitten. Luna ja Siru ois koiran nimiä, mutta niitä en anna. Koirarahastoon en kyllä ole siis saanut yhtään mitään, mutta kyllähän säästöt kertyy, vaikka olisi toimeentulotukimäärä rahaa.

Kultsut alkaa kello 9.30 ja colliet 10.00 joten siinä on sitten valitsemista kumpia menee katsomaan. Ja sitten hengaamista messualueella. Aamulla on oltava ylhäällä kello 8. Koiranäyttelyt oli lapsen juttu, mutta en nyt usein edes käykään koiranäyttelyissä.

Jolukortteja askarreltu tänään, ja soinut jouluradio taustalla. En pidä kyllä kristillisistä joululauluista yhtään, muut menee. Pitääkähän jättää se joululaulutilaisuus silti väliin, kun en ole kristitty, vaikka laulamisesta pidän. Niitä ei kristillisiä lauluja nimittän ei ole siellä kaikki. Juhlin perinnejoulua tai yulea. Yule, Jul, Joulu on alunperin pakanallinen juhla.

Ei hylätä ketään, vaikka ei olisikaan voittanut tai edes pärjännyt. Ei saa suhtautua niin että kaikki voi voittaa: välitän tulevasta koirastani, vaikka se olisi sairas tai ei pärjäisi näyttelyssä. Koiria nähdään huomenna paljon.

Oikeasti vastustan vähän rodunjalostusta. Koirista tehdään sairaita joissain roduissa ja kaikissa roduissa on perinnöllisiä sairauksia. Vähän ristiriitaisesti suhtaudun, jos haluan silti rotukoiran. Onko siinä tilanteessa vähän paha ihminen? En halua olla paha. Mutta yritän olla hyvä ja onnistun olemaan huono.

Mutta onnistuminen ja voittaminen on tietysti aina kivaa. Ja voittamista on kiva nähdä. Olla iloinen sellaisen puolesta joka nyt vaikka voittaa näyttelyssä tai laulukilpailussa tai missikilpailussa. Voittajat ei vaan koskaan ole olleet täällä.

Valvomisöitä

 

Hei. Vedän vuorokausirytmin ympäri ja hereillä ollaan. On vaan pakko valvoa. Olen lukenut kampaajajuttuja ja sitä kirjaa englanniksi, mitä olin aloittanut lukemaan.

En tiedä miksi mutta rahat loppu melkein taas vaikka ne piti käyttää piilolinsseihin. On vaan 24 €. Ei kohta sitäkään. Meen ostaa rieskoja kun en halua syödä hiivaleipää.

Lähden nyt Selloon. Prisma aukeaa viidentoista minuutin päästä. Kukkumisyö taas. En riko kaikkea valvomalla pahemmin kuin nukkumalla. Siksi valitsin valvoa ja opettaa itseäni lukemalla koulujuttuja ja siivota.

Kaikki voidaan korjata mikä voidaan lopettaa. Jos asiat on pielessä niin kummasti ne korjautuu jos lopettaa. Se ei välttämättä ole alkoholi, tupakka, kahvi, riippuvuus, suhde tai riita. Se voi olla asioihin huono asennoituminen, tai vaikka sellainen käytös missä toisille äksyilee ja uhoaa.

Miksi minusta silti tuntuu että ei voi enää korjata? Voisi. Mutta niitä ei saa lopettamaan. Muut eivät aina valitse oikein. Esimerkiksi ihmiset valitsevat välillä olla pahoja. Tai joku toinen voi valita äksyillä.

Onko se sitten niin että kaiken voi korjata vain jos kaikki lopettaa tupakoinnin. Niin se ei olekaan, mutta vaikka en polta tai juo niin jos polttaisin tai joisin niin minulle pitäisi riittää että itse lopettaisin.

Mutta kaikkea ei voi korjata koska puolet ihmisistä valitsi olla pahoja ihan turhaan vaikka olisi voinut korjata. Kaikki jäävät hiljaa hyväksymään ja kaikki on pilalla siksi että kaikki hyväksyivät sodat.

I don't love me

 

Kävin sunnuntaina I love me -messuilla, mutta sitten alkoi ahdistaa niin paljon, että kelasin että on parempi lähteä vetämään. Olin siellä ehkä kolme tuntia vaan. Ei ollut oikein varaakaan ostaa mitään, vaikka siellä ois ollut paljon hienoa vaatetta ja hiusjuttuja.

Olen yrittänyt monena yönä vetää unirytmin ympäri, mutta nukahdan vaikka istualleni, kello 4 yöllä ja herään kello 11. Tänään meni vielä pidemmälle. Nukahdin aamuysiltä ja heräsin kello 14. Ensi yönä uusi yritys. Taidan olla tyhmä, koska eikö tässä jo näy että en voi voittaa?

Uniongelmia joskus on ollut enemmänkin, mutta niihin en palaa. Pentuliveä katsonut areenasta, lukenut koulukirjoja ja Girl in pieces englanniksi (kun sitä ei vielä saa suomeksi), jotenkin koska voisin samastua siihen, siksi, mitä itse nuorempana kävin läpi. On siitä aikaa kyllä...

Onko sitä enää käyny mulle? Aika tuntuu sillä tavalla katoavan takaapäin. Kaikki solut on vaihtuneet ainakin. Mulla on eri veri.

On mennyt 4 luukkua teekalenterista. 20 yötä jouluun. Joulu oli joskus enemmän juttu.

Viikonloppuna on koiramessut, silloin uudestaan messukeskukseen. Mietin että mitähän koirille kuuluu, kun koiramaailma on niin paljon sen kultaisennoutajan kuoleman jälkeen ollut jo poissa pelistä. Mitkä koirat saivat pentuja, mitkä kennelit ovat jatkaneet...

Mun täytyy kyllä sanoa, etten enää ota kultaistanoutajaa. Ois ehkä siis collie, mutta aiemmin ajattelin groenendaelia tai kooikerhondjea. No joka tapauksessa, koirarahastoon en ole saanut mitään, enkä saa. Velkoja on niin paljon. Ulosotossa ja perintätoimistoilla. En tätä varattomuutta häpeä, tai mitään muutakaan enää, mielenterveysongelmiakaan.

Olen niin levoton. En pysy paikallani.

Tänään tehdään kiharia samettirullilla. Kampauspää on mukana. Olen bussilla menossa kouluun.