To life

 Hei, Jouluun on viisi yötä. En ole enää jouluihmisiä samalla tavalla kuin nuorempana, mutta kyllä glögiä keittelisin ja katselisin ikkunasta kun lumihiutaleet hiljaa alas leijailee. Joulu tekee tekemään enemmän. 

Koulussa on leikattu nyt hiuksia ja joululoma on jonka jälkeen alkaa värjäämiskurssi. Miten tässä nyt tekisi sitten kun en anna omia hiuksiani värjätä? On sellaiset lasihiukset että melkein ei kannata värjäillä. Nytkin henna on melkein lähtenyt hiuksista. Mutta edelleen on jatkuneet fiilikset että en opi. Syön lääkkeitä jotka tappaa aivoja.

Tässä elämässä en voi virrata elämän virtaan, lähteä virran mukana humiseviin metsiin ja kerrostalojen välikaduille kaupunkiin kaikkien toisten luokse jotka minut oikein. Eivät näkisi sitä mikä on päällä, mikä näkyy ulospäin, vaan sen alaisenkin, ja tietäisivät silti oikein.

Mitä tässä elämässä tapahtuu? Se ei ole enää arvokas elämä. En luule että elämä ei jatku kuoleman jälkeen, mutta en luule myöskään että ihmiset menevät taivaaseen tai helvettiin. Uskon jälleensyntymään ja uskon siis että sielu jatkaa elämiä tai ikuisuutta sen jälkeen kun käy elämien välissä Kesän maassa.

En ole wicca. En ollenkaan tee nykyään mitään noituuksiakaan, mutta vakaumus on ollut uskomuksessani kyllä että ei ole mitään yksinjumalaa, vaan on useita Jumalattaria ja Jumalia, eli olen polyteistinen. En kuitenkaan usko että kaikki jumalattaret olisivat sama jumalatar ja kaikki jumalat sama jumala.

En voi olla kristitty. En voi päästä sisään siihen uskoon uskomaan sillä tavalla. Se on nähty. Älkää ihmiset tuputtako sitä kristinuskoa tai saatananpalvontaa. Hermot menee. En halua kumpaakaan enkä välitilakaan, ei kiitos.

Tässä elämässä yritin välillä etsiä tietä täydelliseen hyvyyteen, mutta en tiedä olinko silloin erilainen. Olinkin ehkä. Jos maailma olisi avoinna ja olisin kaunis ja sisällä elämän onnessa, voisin tehdä mitä tahansa ja tehdä pelkkää hyvää. Mutta en voi. En ole tarpeeksi enää.

En kadehdi niitä jotka ovat kauniimpia, ja halua riistää niiltä sitä mitä niillä on. Mutta miltä tuntuisi oikeasti olla pieni, ruma, huono ja heikko? Mitä jos se tarkoittaa sitä että olisi, vaikka ei ole, paha? On paha, on paha, on paha, en halua olla paha pitää muuttaa suunta heti. Ei koskaan kuulu valita olla paha.

Se ei auta ikinä.

Mutta mikä auttaisi? Miten voisin löytää tieni takaisin valoon? Sinne missä kauneus olisi mahdollista vielä tehdä takaisin mustiin silmiin. Siellä missä ei olisi kuollut. Siellä missä lohtu olisi kaunis ja oikea, oikeudessa.

Miksi mikään ei auttaisi? Mitä minä sitten nyt teen? Miten jatkan tästä?