Syksyn tuulissa menen kaikkialle minne olen menossa, enkä pysähdy ja menen kaikkialle samaan aikaan jos ehdin. Ehdin elää, koska elämä on pitkä. Vaikka en haluaisi edes. Jossain minun pitää olla koska joka tapauksessa jossain olen. Paikat joissa käyn jäävät mieleen vain jos ovat ennestään tuttuja.
Olenko tehnyt ikiaikaisesti liian pahaa tai rumaa enkä tiedä, jolloin elämän jälkeen on vain kuoleman kanjoni? Ei ole mitään pelastusta niillekin jotka eivät selviä. Mutta juuri siksi kristinusko ei kiinnosta. Koska siinä heitetään silti osa helvettiin, sanotaan menkää pois luotani kurjat. Ja heitetään puolet helvettiin. No kristinusko ei mutta mikä uskonto olisi oma? Olen ajatellut että olen kai polyteistinen. Uskon että on useita eri Jumalia ja Jumalattaria.
Uskon valoon mutta silläkään ei ehkä ole minulle pelastusta. Valo, tuli, ja lämpö ovat kuitenkin kantava voima kaikensisimmässä. Se lämmittää, uudistaa ja mahdollistaa näkemisen ja lämmön tunnon. Jos ei olisi valoa ei olisi mitään. Vai voisiko olla vain pimeyttä?
Olen välittänyt aina eläimistä. En varmaan edes pystyisi syömään lihaa. Kalaa ehkä pystyisin mutta lihaalihaa en. Olen ollut vuosia vegaani, eli en syö eläinperäistä.
Vaatteet ei ole pelkästään mustaa tai valkoista mutta kyllä käytän myös mustaa ja myös valkoistakin, ja värejä. Punaista en käytä, vaikka välillä hiukset on olleet punaiset. Gootikausikin minulla oli. Korsetteja ja mustia tyllihameita mutta taidan olla liian vanha olemaan takaisin gootti. Ei, ei mene mustaan takaisin. Ikinä en ole käyttänyt ihan pelkästään mustia.
Onko tämä oikeasti ihan oma elämäni, jonka saan elää. Pelkään että ei saakaan edes elää. Ei saa olla onnellinen, ei saa nauttia, ei haluta elää. Ei jos on niin paha huono tyhmä kuin olen! Tehnyt niin pahoja virheitä ja pahaaaaaaaaaaa....
Ei pelkästään valitettavasti edes niinkään. Entä jos putoaisin oikeasti kaiken elämän spiraalista spiraalien noustessa ylöspäin ja muuttuessa latvasta mustaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti