stars

Olen lähdössä laulamaan karaokea Helsingin yöhön. Laulan vaikka Nightwishia. I wish for this nighttime...

Hellow

Halloweeniin on vain kuukausi! Kauppojen hyllyillä olen nähnyt jo halloween-koristeita ja vaikka tigerissa muutakin halloween-juttua. Nyt on kyllä kohta lokakuu eikä se ole todellakaan mikään kesäkuukausi, eli pitäisi vihdoin tajuta että huhuu, kesä meni jo.

Seuraavaan kesään, no, toukokuuhun koska silloin on jo kukkia, 7 kuukautta! En odota vielä kesää. Niin päätin. Liian kauan. Mitä ensi kesänä, sitä en jostain syystä ole miettinyt vielä.

Pelkään talvea melkein. Olen jo valmiiksi niin kummitus. En olekaan. Olisin mieluummin kummitus. Kulkisin kaikkialla luonnossa, enkä tuntisi kylmää tai lämmintä, olisin ilmaa. Olisin vapaa kaikesta yrittämisestä, vaikka ennen yrittäminen oli kivaa. Onhan se jos voi voittaa. Ei ole kivaa jos ei voita oikeasti enää koskaan mitään.

Lumi voi tulla jo ensi kuussa, niin kuin viime vuonna tuli niin aikaisin lunta. Looks like an early winter, lauloin. For us. Pitkä talvi on muistissa vielä, vaikka hämärästi. Mikään ei jotenkin jää mieleen kovinkaan selkeästi. Ei muistinmenetystä ole, mutta en voisi kirjoittaa kuluneesta vuodesta mitään muistelmia.

Kun olen mummo en muista enää mitään, ja silloin asun ehkä uudestaan täällä. Olen aikomassa ensi vuonna muuttaa omaan kämppään. Ei ole luottamista siihen että se onnistuu, mutta jos pidän itseni aisoissa enkä joudu osastolle tai minnekään.

Pelkään melkein päättäväni antaa ajatusten vaan tulla ja mennä ja luopua tästä kontrollista, joka välillä ei vaan onnistu. Miten tää alkoi, pakkoajatusongelma ja pakko-oireet? Niin monta vuotta sitten ja välillä hallitsin ajatukset. Välillä pelkään että tulee ajatus ja sitten tulee ajatus. On kielletyt ja sallitut ajatukset.

Katsoin että kirjakaupassa oli englanniksi sellainen Girl in pieces. Kun se julkaistaan suomeksi luen. Voisin ehkä samastua siihen omien teini-iän kokemusteni takia. Jos olen vielä itse elänyt edes sen teinivuoden. En tainnut koskaan enää olla takaisin kuolleessa unessa. Pahimmat vuodet ovat alkaneet 2007.

not afraid of falling

Hi päiväkirja, olen taas ajatellut ihan liikaa koiria. Mutta ei ole varaa ostaa vielä koiraa. Ja pitäisi ensin muuttaa jonnekin missä voi pitää koiraa. Mutta koira olisi hyvin todennäköisesti collie, pitkäkarvainen, olisi narttu ja voisi olla ehkä sijoituskin, mutta säästän silti koiraan rahaa. Otan sen sitten jostain. Mutta mielellään pk-seudulta. 

En pelkää, että putoan, kaikki oli minulle kaatunut jo, mutta uskallan hypätä vaikka mereen korkealta enkä pelkää koskaan putoamista. Hyppäsin kesällä Eiranrannassa mereen sieltä korkealta laiturilla. Vesi oli hyistä. Kylmää. Kävin kesällä jotain 2X viikossa uimassa, mutta uiminen loppui lävistyksiin elokuun lopulla. Jotenkin koirarahat jotka olisin kesällä jo ehtinyt säästää osittain, on kyllä menneet johonkin ihan muuhun niin koiraa ei kannata ajatella vielä. 

Mutta kun ei pelkää, ei pelkää, niin mikään mikään ei ole niin kamalaa. Kun ei välitä nälästä, kivusta, kauhusta, tuskasta, mistään enää. Kun on se joka oli eikä enää olekaan niin pelottaa että on ollut liian kaukana palatakseen. Mutta jos ei pelkää että putoaa, niin entä jos kuitenkin hyppää?

Pitäisikö minun lopettaa lopulta tämä elämä itse. olen kertonutkin että ajattelen välillä elämäni päättämistä lopulta itse. Mutta jos ei, niin on käynyt niin huonosti että otan koiran lopulta ehkä ensin, ja sitten ei silti enää kuollakaan jos on koira. Ehkä.

En ole tehnyt mitään radikaalia tai suuria päätöksiä tänään. Vain sen uudestaan että koiraan kannattaa kuitenkin alkaa säästää nyt, niin on ehkä parin vuoden päästä koira, ja oma asunto. Oikeesti mulla on ulosotossa ja niin kauheet velat että ei oo tota, ihan hyvin asiat.

En halua

 En usko että kukaan lukee edes tätä blogia, mutta jos ei lue niin päivitän itselleni tulevaan. Kävin Sellossakin, mutta muuten olin vain kotona koko päivän. Laihtuminen ei ole onnistunut, vaikka olen yrittänyt.

En halua menettää kaikkea omaa, ei ulkopuolelta tullutta, vahvuuttani, vaikka pelkään että menetän. Vahvuutta on myös pysyminen hyvyydessä ja jatkaminen yrittämistä olla hyvä ja olla olematta paha ihminen. Pahuus, minun tiedossani, on heikkoutta.

Vaikka olisin tehnyt mitä, minne tahansa olisin joutunut, niin en halua tehdä sitä mitä vastustan, eli pahaa. Jos käännyn vastustamaan itseäni niin olen ehkä jossain muualla tehnyt jotain pahaa, en tässä elämässä vaan ehkä jossain muussa elämässä, mitä en edes kestäisi. Uskon jälleensyntymään, mutta en samalla tavalla oikeastaan kuin jotkut muut.

Tunnen joutuneeni itsestäni pois, omasta vahvuudestani pois toisten heikkouteen. Ja miksi jokainen negatiivinen valinta on heikkous, ja jokainen voitto aina positiivinen valinta. Pelkään että en voita enää mitään. Onko heikkoutta silloin valita vaan kuolla, ei olla paha, vaan kuolla? En huomaa jos olen vaihtunut enkä ole enää minä.

OK, kuolen.

Mutta jos kuolen, niin miten sitten jatkan tästä? En voi jatkaa. Junnaan paikoillani. Jos yritän olla vahva ja selvitä, niin entä jos olen jo menettöänyt kaiken enkä voi enää selvitä? Entä jos olen tehnyt jo liian pahaa jossain ja pilannut kohtaloni? Menettänyt jo voiman joka minulla oli...

Milloin menee toisten voimilla, milloin omillaan? Ei minulla voi olla toisen mieli. Eikö vahvuus kuitenkin ole oma valinta joka tapauksessa, vai onko siinä poikkeuksiakin? En voi elää toisten voimilla tai vahvuuksilla. Miksi muutun silti siksi joka en halua olla?

Siksi että mieleni ei siis niinkö ole alkuperäinen mieleni? ON. Mutta sisin ei ole vai onko? Olenko sama kuin se jota ensin vihaat ja sitten se jota vihaan sitten? Käännyn aina vihaamaan itseäni, mutta muuten ei ole minulla niin että mielipiteeni vaihtuisi sen mukaan kuka uskon olevani. Minua eivät oikeasti määritä peilin rajat.

Mutta tämä elämä meni kyllä jo pieleen.

hidastettuna

Eilen taas oli korsettikurssi. Tänäänkin ohjelmaa. On hirveästi tekemistä tällä viikolla.

Miksi minun on niin vaikea ymmärtää että ajatukset ei ole tekoja? Pakkoajatusten kanssa kamppailen. Miksi koko elämä on pilalla ajatuksista? Ei se tunnu pilaavan edes elämää vaan kaiken.

Miten minusta voi näin monen vuoden jälkeen taas tuntua että pilaan kaiken. Ei pelkät ajatukset ole voineet rikkoa minua tällä tavalla.

Välillä tulee ajatus vaan ja lopulta huudan ja itken. Miksi on niin kamalaa jos tulee ajatus? Ja se ajatus on jotenkin aina päinvastainen sille mitä oikeasti ajattelisin tai mitä mieltä olisin.

Ei. Kyllä tässä elämässä kaiken oleminen pielessä johtuu varmasti jostain muusta eikä pelkistä ajatuksista...

Ei. En ole halunnut vieläkään olla paha ihminen tai tehdä pahaa. Mukamas on tekoja mutta ne on pelkkiä ajatuksia ja lisäksi ne ovat kaikki pakkoajatuksia.

Ei. En siksi ole tai kuulu olla hirviö. Tietenkään. Se on väärä syy siihen, että pitäisi vihata itseään. Pilaanko oikeasti kaiken vai onko se oikeasti vain ajatus?

Eihän tässä ihmemaailmassa mitään olekaan käynyt. Se ei ole asenteista kiinni. On vaan tuntunut että koko elämä on vasta nyt ollut pilalla .

Olenko kuolemakin? En halua tehdä kuolemantekoja mutta ei ennen kaikki ollut vain sumua? Olenko vielä elänyt tämän elämän? Tai siis kuoleman. Olenko vielä elänyt tämän kuoleman? Olen silti kuollut tämän elämän.

Olen se joka on nähnyt tämän elämän tai kuollut tämän kuoleman. Tämän ajan joka juoksee niin nopeutetusti että ei ehdi voittaa. Tiedossa olen ja oikeasti olen liian hidas voittamaan kun voittomahdollisuudet menee niin nopeasti.

Hiukset kasvaa hitaasti mutta ne kasvaa koko ajan. Hiljaa meneminen ei auta mitään. Olen liian hidas. Kaikki ehtii mennä ohi, mitä yrittäisin. Se on epäreilua.

Elämä olisi kaunis hidastettuna.

Hyvyyden peili

En luule että koskaan käy hyvin kun valitsee kuolla, vaikka luulen, että on parempi jos edes kuolee tai jos on sentään edes Kuolema. Mutta Kuolema ei pelasta ketään. Miksi olen niin monta kertaa kuollut ja lähtenyt jostain. Takaisin ei pääse sinne mistä on jo lähtenyt. En voi tietää missä oikeasti kuolin, tai uskoa olevani ollut jo silloin kuollut. Mistä lähtien kaikki on pelkkää painajaista tai kuolemaa? Mikä päivä se oli kun en enää ollut itseni?

Halloween-koristeet ovat alkaneet täyttää kauppojen hyllyt. Kuolema on syksyllä lähempänä kuin missään muussa vaiheessa vuotta, ja luonnossa kaikki kuolee. Halloween, Samhain. Pyhäinmiestenpäivä se ei minulle ole, kun ei kiinnosta mitkään jeesustelut. Eihän siinä kristinuskossa oikeasti ole mitään järkeä. En ateistikaan ole, mutta miksi jostakusta puhutaan että muka pelastaa kaikki ja silti heittää yli puolet helvettiin? Kukaan ei mene helvettiin jos ei ole jeesusta. Vietän myös joulua enkä kristusmessua.

En halua olla paha ihminen. En halua olla tai halua tehdä toisille pahaa ja syödä lihaa. En valitse olla itsekäs. Ei ole minun aatteeni mikään egoismikaan. Mutta kuinka itsekäs on jos suree itseään? Ehkä ei kannata surra liikaa. Se ei ole hyväkään teko. Mutta kaipaan surua melkein.

Goottiaika on tullut takaisin ja korsetit takaisin muotiin. Korsettikankaat on nyt korsettikurssille, vaikka tehdään vielä protoja. En kyllä olekaan gootti, koska ei kiinnostakaan pukeutua niin paljon mustaan. Mustaakin käytän silti. Musta ei ole pelkkä kuolemanväri. Mutta kyllä syksy on nyt ja takit jo käytössä. Ei voinut tänään olla niin kylmä kuin oli. Viime talvi oli hirveän pitkä ja nyt en vaan jaksa että tulee talvi, vaikka jaksan että tulee syksy. Mutta syksyn jälkeen tulee talvi.

Ei jaksa sitten vaan. En ikinä ole kokenut olevani näin irrallinen kaikesta, vaikka olen. Mutta en halua tehdä sitä, mitä minun luullaan haluavan. En halua olla se joksi koen itseni. En halua olla itseni enää koskaan. Vihaan itseäni enemmän kuin muita, mutta miksi olisin se joka ei selviä? Se joka kuolee, ei, kaikki kuolevat, vaan se joka ei selviä. Enkö selvinnyt? En ole ikinä ollut.

Mutta miten peilaan itseni? En näe itseäni ilman meikkiä peilistä kauniina, tai kuvistakaan. En ole se joka olen. Et ole se joka olit. En ole siellä missä olin. Haluan olla takaisin siellä missä olin. Haluan olla takaisin se joka olin. Voinko peilata itseni hyvyyteen ollakseni sellaisena millainen olen takaisin se joka olin? En voi, mutta peilaan silti itseni hyvyyteen.

En muka saa. Kirjoitin vain että en halua olla paha, mutta oikeasti se ei riitä. Tekisinkö kaikkien tiedossa itselleni hirveän pahaa ja olisin oikeasti olematta paha. Silloin en ole se joka minun kuului olla, jos se on pelkkää näytelmää. En vain näyttele sellaista millainen olen.

Katoamistemppu

Kuva kahvilasta tänään Citykäytävässä. Helsinki two days ja rahat katosivat kuin itsestään.

UFFin euron päivillä käyty. Niissä ei mennytkään kuin 20 € 

Yllätyin kyllä kun olen saanut rahat katoamaan tällä tavalla. Miten tilille tulleet 200 € onnistuivat katoamaan kahdessa päivässä? Piti maksaa se korsettikurssi ja meni kyllä siihen paljon, mutta vaikka en ole mielestänio ostanut melkeen mitään, teetä vaan ja se UFF ja kahvilassa olen vaan käynyt, mutta ei ole mitään rahaa.

Jäänkö sitten kotiin kahdeksi viikoksi? Miten tämä katoamistemppu on mahdollinen, minkä rahat ovat tehneet?

Mutta en rahasta mitään välitä. Oikeastaan raha on hirveän pahaa, koska siitä sitten pihistellään ja eläinten ja eikö ihmistenkin olot on ihan kauheet toisaalla ja tässäkin maassa. Liian pienet tilat ja virikkeettömät ympäristöt, vain rahan takia. Kommunismi ei toiminut, vaikka sitä monessa maassa kokeiltiin, mutta nyt pitäisi keksiä joku muu systeemi eikä raha.

Mutta se maailman parantamisesta. En voi pelastaa ihmisiä ja tätä maailmaa. En voi muuttaa mitään mitä on jo tehty enkä korjata kaikkea väärää ja tehdä rumuudesta kaunista. En voi muuttaa sitä mikä on jo tapahtunut tai estää tapahtuneita asioita jälkeenpäin kuin kääntämällä aikaa.

Mutta en ole se joka on tehnyt sen kaiken, enkä ole syyllinen siihen kaikkeen ja silloin voin yrittää vaikuttaa vain siihen mihin minun on mahdollista vaikuttaa. Olen itse vegaaniruokavaliolla enkä käytä tietenkään mitään turkiskauluksia, ja kosmetiikka tietysti myös on vegaanista mitä käytän.

Miksi maailmasta ei tule kauniimpaa kun uusi aamu on noussut, joka sarastaa kirkkauttaan ja sitten kaatuu ja romahtaa, kaikki mikä on jo voitettu vain häviää itsestään.Voiko jo voitetut asiat menettää voitosta? Se meni nimittäin kyllä pieleen nyt.

Dreamfall

 

I hate goodbyes

Syksyn lehdet kellastuvat, ja putoavat nyt. Muistelen jo mitä kolme vuotta sitten ja muistan kyllä mielestäni vieläkin vaikka ette uskoisi. Mutta en tiedä kauan tässä menee. Mitään julkisuutta en kaipaa mutta mitä tekisin elämässäni? Kyllä kaikki on ollut painajaista jo pitkään. Putoan vaan, kaadun, niinkuin lehdet, ikiaikaiseen uneen ja silloin kestän.

Onko minulla menneisyyttä? Mitä jos en ole ollut enää itseni enkä vielä sekään jolla elämäni on? Syvällistä. No ei, mutta jos minulla on menneisyys myöhäistä on ollut jo kauan. Ehkä yli vuoden, enää jatkaa elämää ja voida tehdä elämällään jotain. Mutta kouluun ei nyt sitten mutta niitä työväenopiston kursseja.

Joskus minua ahdistaa niin paljon että en kestä. Nytkin. Mutta sitä voi hallita, pelkoja melkeen ei vaikka olen välillä uskonut että en pelkää mitään. Mutta, pelottaa, -tulevaisuus, mutta pelottaako se jos puuttuu menneisyys, enemmän vai vähemmän? Mikä oikein ahdistaa. Ei ole saanut tietenkään enkä voisi, varastaa jonkun toisen identiteettiä. Käytän sellaisia vaatteita mistä pidän ja kuuntelen musiikkia mistä pidän.

Joskus kävelen kaupungilla enkä pysty pysähtymään, olemaan paikallani. Silloin muistan miten kauan kaikki on ollut pielessä. Välillä luulin olevanin vahva. En enää luule. Jos en ollenkaan kestä edes vain olla. Elämä on niin kurjaa.

Tulee syksy ja pimeetä, niin pitää laittaa vähän väriä. En koskaan pukeudu vain mustaan ja valkoiseen. Väriä pitää olla, kyllä. Käytän melkeen mitä tahansa väriä paitsi punaista. Punaisessa tuntuu että punainen hyökkää kimppuun.

Rahaa tulee taas huomenna mutta ei olisi varaa käyttää sitä mihinkään. Joudun käyttämään ehkä siihen kurssiin, mutta mitä teen nyt sitten taas väärin kun ikinä ei olekaan rahaa.

En enää pysty tähän elämään. Milloin elämään ei pysty? Milloin se tarkoittaa että on hullu? Mutta edelleen, miksi haittaisi ketään jos olenkin? Hullu. Kun joskus vaan huudan ja itken niin olen. Mutta yritän sopeutua kyllä tähän yhteiskuntaan. Noudatan kyllä sääntöjä ja lakeja. Mutta olenko ihminen, niinkuin muut. Kauniimpi, parempi, huonompi, rumempi kuin muut? Vahvempi, heikompi kuin kukaan.

En tunne itseäni ehkä, mutta en haluakaan. Joskus sanon jotain mitä ei odottaisi. Yleensä olen vaan erilainen. Ja kaikki unelmaan särkyy ja putoaa, leijailee tuulessa, leijuu maahan, lopettaen sen, ikiaikaisen elämän, kesän, kaiken kauniin ja silloin minua pelotti eikä jännittänyt. Syksy.

Ei minulla ole unelmia

Hei. Tässä pari kuvaa parilta viimeiseltä päivältä. Kävin tänään Sellossa shoppailemassa niin kuin kuun alussa kun tuli tili, paitsi yhdellä erotuksella. Lähestulkoon ilman rahaa. Eli en ostanut mitään, paitsi kahvin ja neljä karkkia. Rahaa oli vaan €,14. Eli euro ja 14 centtiä. Ylhäällä päivän asu -kuva. Ja sitten kuva kahvilasta on sunday, ja tänään otettu kuva.

Flunssa iski, ja ääni on mennyt. Ei ole kuumetta mutta ei siis karaokeen tai muuten laulamaan tällä viikolla... Korsettikurssilla tarvitsee ostaa kangasta ja luita. Perjantaina tulee rahaan. Silloin Helsinkiin Punaiseen lankaan ja Eurokankaaseen! Hakaniemi ja Kaisaniemi. Täältä Kilosta pääsee muuten nopeasti Helsinkiin ja Selloon. En kyllä muista milloin minulla olisi ollut hauska päivä.

Meinasin kirjoittaa unelmistani, mutta tajusin että minulla ei ole unelmia ollenkaan. Vaikka hakisin kampaamokouluun ja kävisin korsettikurssilla, niin minulla ei ole haaveita. Elämän loppumisen odottaminen ei kannattaisi mutta niin se on. Odotan siis elämän loppumista ja kasvatan hiuksia ja laihdutan. Ikiaikaisuusprojekti. Kyllä aikaa on silti vaikea sietää. Aika on ihan kauheaa.

En muuta vanhemmille, vaikka tuntuu taas että ei jaksaisi asua täällä. Tilanne on siis että joudun joka kämpästä pois. Luottotiedoissa merkintöjä, valituksia melusta. Sitten päädyin asumaan tänne. En voinut enää saada mitään asuntoa.

Haluaisin pitkät hiukset ja kasvatan. Kyllä tässä pari vuotta menee siinä hiusten kasvattelussa, kun pitää välillä käydä tasaamassa latvojakin. Jos kasvaa kahdessa vuodessa 24 cm ja tasoittaa  3 cm joka puoles vuosi noin niin se on vaan 12 senttiä lisää kahdessa vuodessa. Mutta kasvatan.

No hiukset kasvaa hitaasti, mutta kasvaa.

Syksy ei ole ajanut minua vielä suureen suruun. Olen taas menettänyt surun. Välillä olen elämässäni mielestäni ollut suuressa surussa. Luulen että ne on lääkkeet, mutta ei ole. Se johtuu jostain muusta, suuremmasta voimasta.

En tietenkään halua palvella mitään persoonallista pahaa, mutta jos sellainen on, niin sitä ei kannata päätöksissään koskaan kuunnella tai totella jos tuntee että pahuus on läsnä. Uskon Jumalattariin ja Jumaliin, mutta en paljon kommunikoi heidän kanssaan rituaalisesti tai uskonnon harjoittamismielessä.

Voisi olla luonnonnoita takaisin, mutta en koskaan oikein saanut opiskeltua. Ehkä vanhoilla päivillä olen oikein kunnon noita-akka jo pitkällä kokemuksellakin. Ehkä en ole silloin enää se joka olen. Se on vaihtunut niin monta kertaa. Kaunein itseni oli vahvakin.

En ole enää niin vahva. Selviänköhän talvesta? Voitanko vieläkin pelon? Vai voitanko vaikka en oikeasti voita? Väärä voitto on yleensä pahempi kuin ei voittoa. Voitanko niitä ajatuksia vaiko enkö voita mitään? En tiedä pystynkö olemaan vahva koko elämän.

Kaikki yleensä voivat päättää olla vahvoja mutta minun mielestäni minulla on tilanne jossa en voi enää päättää olla vahva ja haluta elää, ja voittaa sitten kaikki ajatus- ja asenneongelmat, pakkoajatukset ja muut siis.

En voi voittaa tätä ajatusta.

En ole kaunis.

En niin.

Ei se ole niin. Ei ole! Se on väärä totuus.

Onko?

Sitten joskus

Hei, ei sitten epäonnenpäivänä käynyt mitään. Mutta epäonni on että mitään rahaa ei ole viideksi päiväksi ollenkaan. sunnuntai, maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai. Ei mitään rahaa. Olenko sitten täällä ja homehdun? Ois kiva lähteä vaan karaokeen tai muuten baariin. Ei voi ennen perjantaita.

Koiraan säästely jäi. Sain kipinän koiraan Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa toukokuussa. Sitten kun muuttaisi taas omaan kotiin, voisin ottaa collien, nartun. Ihan pentuna. En ole saanut mitään säästöön koiraa varten, niin se jää myöhemmäksi. Säästämiseen ei vaan riitä rahat. Jos mulla on koira sitten joskus nelikymppisenä? Sitten joskus.

Mitäs olen tehnyt? Kasvattanut hiuksia ja laihduttanut, mutta en ole laihtunut grammaakaan, vaikka on koko ajan nälkä vaikka en huomaa. En huomaa nälkää enkä päänsärkyä. Onkohan sekin joku häiriö? Miksi on niin vaikea hyväksyä kaiken olevan pilalla jo? Ei, haluaisin kuolla. Sitten joskus, siihenkin. Mutta jos en kuole, niin koira sitten. On käynyt niin huonosti, että ajattelin koiraa. Koira voisi olla nimeltään vaikka Helmi tai Sirja.

En edes tiedä milloin muutan taas omaan asuntoon. Asun kuntoutuskodissa, mutta ei täällä kukaan ole hullu, paitsi minä. Olen täällä ainoa jossa on jotain vikaa. Muutenkin, en koskaan nähnyt aiemmin vikaa muissa, vaan itsessäni. Siitä seuraa että en näe muissa vieläkään vikaa, mutta olen sokea omille virheilleni ja vioilleni, koska en kestänyt enää.

En kestänyt enää. Tilanne jatkui samana liian kauan. En enää välitä! Juon sitten teetä, ja annan maailmani lentää. Sinne kaikki paska missä pippuri kasvaa. Jos päätän olla se joka haluan olla, niin muut jyräävät minut ja silloin ei enää kuole vaan kuolee. En voi valita sellainen olla, joka en enää ole, sanotaan. Mutta kun en ansainnut olla olematta enää itseni! En tehnyt itse mitään petosta.

Lävistyksiä muuten on nyt 14 :) Jos otan niitä joskus lisää, niin forward helixejä voisin ajatella tai toiseenkin korvaan tragus. Mutta ei nyt. Sitten joskus siihenkin.

Perjantai 13

Vielä ei ole käynyt mitään. Perjantai 13 päivä. Sehän on ihan yleisesti epäonnenpäivä, mutta jos jotain käy niin se on silti yllätys sitten minulle.

Olen aina ollut kiinnostunut mystiikasta ja rajatiedosta, mutta se on viime aikoina jäänyt vähemmälle... Luonnonnoituus on se uskonto jota ajattelisin, mutta jotenkin täällä on niin vaikea harjoittaa mitään uskontoa joten sekin on jäänyt vähemmälle. Liikaa sisäisiä painajaisia.

Kohta kuitenkin on Mabon, ja se on ihan kunnolla syksyjuhla ja pitää ymmärtää jo. On syksy! Kohta saa sitä mustikkaglögiä ja lehdet on muuttumassa ja keltaisiksi ja sitten ne lentää ilmassa ja kohtaa maan. En kyllä silti jaksa että tulee talvi. Oikeasti. Ei.

No kesä meni, ja uin paljon. Olisin voinut olla enemmän ulkona ja kaupungilla. Harmittaa vähän. En saanut hilattua persettäni ylös ja lähdettyä välillä. Laulamassakin kävi kesällä vaan muutaman kerran. Ei jännitä, mutta pääsenköhän kuoroon? Koelaulu kuoroon on tiistaina.

Laulaminen on kivaa mutta laulajaksi minun sävelkorvani ei vaan riitä, ja se siitä laulajanurasta vaikka ääni olisi. Mutta laulan silti välillä. Karaokea sitten ja se kuoro.

Hiton lääkkeet. Ne huonontaa muistia. Elämä pyyhkiytyy muistista koko ajan. Kun yritän muistella viime kevättä ei tule mieleen mitään jos ei muistuteta. Pidemmällä ajalla sama juttu, vaikka muistan pieniä asioita. Mutta asia ei ole muistinmenetys vaan jotenkin heikentynyt muisti. No en voisi kirjoittaa muistelmia. Ei siis muistinmenetys vaan heikko muistonsisin. Muisti, johon ei jää ohi lipuvaa elämää. Elämää.

Vyötärökorsettikurssilla on ollut kaksi kertaa ja kangaskaupassa käynyt kerran. Tukikankaaksi tarvitsee oikeaa korsettikangasta, Satin coutil. Huomasin että sitä voi tilata Valkoisesta Kreivittärestä tai Old Ravenista. Kummastakin saa luitakin! Mutta punaisessa langassa käydään katselemassa luita myös. Ja hei, pitää tilata se Korsetin paluu -kirja!

Illat kylmeni yhtäkkiä. Tilanne on jatkunut samana pitkään joskus. Toivon että kaikki muuttuisi eikä tilanne olisi enää tämä. On uusi tilanne että kaikki jännittävä tapahtuu jollekulle muulle. Elämäni ei ole järjestyksessä, ei ole hauskaa ei ole kivaa. Tämä on tilanne. Ja välillä pelottaa vaikka aiemmin minulla ei ollut pelkoja.

I wanna be beautiful

Hei, tänään käytiin äidin kanssa kangaskaupassa kun olen siellä korsettikurssilla. Ensi kerralla aletaan tehdä niitä protoja. Ehkä saan korsetin kurssilla valmiiksi. Korsettia olisi selänkin takia hyvä ehkä käyttää. On nimittäin vähän notkoselkä ja seison usein vähän sen takia vinossa ja se ei pidemmän päälle ole hyvä juttu.

 

On taas ahdistanut oikein urakalla. En enää halua olla se joka olen jos käy näin huonosti. Olisin mieluummin se joka olin, vahva. En ole vahva en ole kaunis, en ole valinnut olla paha kyllä, mutta olin niin vahva aikaisemmin. Mutta en ole eri! Ja silti tuntuu että olen ruminta mitä on, heikointa mitä on, huonointa mitä on ja pahinta mitä on eikä paras ja kaunein kuulukaan tietenkään uskoa olevansa mutta olenko väärässä? Se ei ole pelkkä masennuspeikko. Peikko. Se jos olisin olisin kauniimpi...

Niin moni haluaa olla kaunis. Meikki on okei, ja meikillä itsestään saa tehdä kauniimman. Suomessa ja koko EU'n alueella on nykyään kosmetiikan eläinkoekielto. Olen nyt tyhmä, mutta se ei varmana koske piilolinssinesteitä? Saakohan jostain eläinkokeetonta piilolinssinestettä?

Mutta minusta ei ole oikeasti kaunis jos on feikki. Jos on tehty joku nenäleikkaus niin eihän se nenä ole kauniimpi. Mutta en mene todellakaan minnekään nenäleikkaukseen, vaikka minulla on niin iso nenä. Ei huulet ole kauniit jos ne on naaman kokoiset. Netissä meikkivideoissa puolilla tytöistä on täytetyt huulet. Ei ei ole kaunista! Mihin tää maailma on menossa? Ei minun takia, niin päätän. Olen vegaani eikä minulla ole autoa, ja maailma ei tuhoudu minun takia.

En ole päättänyt olla paha ja tuhota maailma minun kokemuksieni ja muistoni takia. Muistan itseni sellaisena joka halusi olla hyvä enkä voi muistaa kokonaan väärin. Oma tietoni ei ole vaihtunut, en ole eri oma itse. En silti ole se joka olin. En silti ole se joka olen, mutta olen. Olen menettänyt itseni, eikä se todellakaan ole hyvä asia, Miksi pelkään silti menettäneeni oman persoonani? Sen joka yhä olen ja olin. Lopullisesti, loputtomasti tai ikiaikaisesti. Miksi en välittäisi jos jollekulle on kaikki pilalla?

Miksi pelkäisin sitä mitä ei voi pelätä. Mitä silmilläni näen, siinä pelkään sitä mikä on pahaa. Miksi valitsisin olla paha, jos en halua olla.

Silloin.

Minun pitää tehdä joku muutos. En voi jatkaa näin. En halua jatkaa elämää jos se on tällasta.

Neljä yöllä

Kello on jotain 4 yöllä en saa nukuttua. Otin eilen vähän kuvia ja kävin vyötärökorsettikurssilla.

 Vois olla ehkä lilaa satiinia tai sinistä samettia. Protoja tehdään ens viikolla :) Olin joskus osa-aikagootti mutta en usein käyttänyt korsetteja kuin yhdessä vaiheessa.

Korsettikurssi on Itäkeskuksessa. Kävin samalla juomassa alkoholitonta drinkkiä baarissa ja syömässä Subwayssa. Rahaa ei kyllä olisi ollut.

En laihdu. En tiedä mikä mättää. Ehkä ne on lääkkeet. Haluaisin painaa 60 kiloa ja laihdutan epätoivoisesti.

Mutta laihdun ehkä hitaasti.

Syksyyn kuuluu myös glögi. Ravintolasta saa sitä hyvää mustikkaglögiä varmasti jo ensi kuussa. Syksy on jo pitkällä. Ei voi olla totta. Mutta pakko-oireinen häiriö hajottaa ja pilaa ihan kaiken mitä tekisin. Mutta mitä voin tehdä?

Jos voisin muuttaa kaiken että en hajoaisi tällä tavalla ja räjähtää nauramaan ilman pelkoa että juuri silloin tulee ajatus. Ne ajatukset on ihan päinvastaisia sille mitä oikeasti haluaisin tai valitsisin tai ajattelisin tai päättäisin. Vääriä aikeita. En kestä enää pakkoajatuksia. En voi olla edes töissä kun en välillä voi vaan ajatusten takia keskittyä vaikka puoleen tuntiin.

Mitä ajattelisitte jos vaikka mun ikäinen tyttö oikeasti pelkäisi ensin vain toisten pahuutta ja sitten alkaisikin pelätä pahuutta ja pelätä menettäneensä kohtalon ja sitten se kaikki sama tulisi vuosien päästä takaisin...

...ja olisi taas yhtä törkeä ja ärsyttävä enkä olisi enää se joka olin ja olisin välillä mielestäni voittanut sen ja ollut vahva. Ja sitten kaikki voima vaan katoaa enkä voita enää mitään enkä ole enää se joka oli vahva vaikka silti olen. Se olen joka on nähnyt tämän ajan. Silti. Vaikka en olekaan. Mutta olen.

Nolla kertaa olen halunnut olla paha. En ole. Mutta olen pelännyt että olen. Olen pelännyt myös että en saa ajatella tai tehdä jotain ja noudattanut ja heittänyt turhaan tavaroita pois joita en ole halunnut edes heittää pois.

En ymmärrä itseäni. Olen ihan kuin joku toinen välillä ja en sano itse sanojani plus jos olen tehnyt sellaista mitä en tee. Tänään nousin junasta ennen Kiloa ja kävin vaan baarissa juomassa teen ja menin sitten bussilla Kiloon.

Valoperhonen

 Hei, elämässäni on tavallaan asiat eri tavalla ja aloitin siksi uuden blogin.

Olen 34-vuotias, suomalainen nainen joka tykkää vaatteista, hiuksista ja meikeistä, on kiinnostunut myös esim. luonnonnoituudesta ja mystiikasta mutta sivuhuomautan että en kyllä usko horoskooppeihin oikeastaan, vaikka uskoo että tähtien asento syntymähetkellä vaikuttaa meihin, mutta lehtien horoskoopit on pelkkää humpuukia. Ennustan kuitenkin taroista välillä. Minulla on kolmet tarot-kortit.

Sosiaaliset tilanteet ja kaverisuhteet ovat tuottaneet koko ajan minulle vaikeuksia, joten olen aika yksinäinen ja kavereita ei ole eikä niitä vaan mitenkään tule mistään. Kärsin myös pakko-oireista ja psykoosisairauksista ja minulla on joskus ollut syömishäiriökin mikä vaikutti pysyvästi. Eli sanotaan nyt sitten vaan että miksi haittaisi jos olen hullu. Hullu olen ja siinä kaikki sitten vaan.

Shoppailuun on melkein riippuvuus. Ostan jos näen jotain kivaa vaatetta (vaikka ei olisi varaa) ja kaapit ihan pursuaa vaatteita. Käyn myös mielelläni vintage-myymälöissä ja kierrätyskeskuksissa ja kirppiksillä. Olen hakenut muuten opiskelemaan kampaajaksi, mutta toivottavasti en pääse. Tänä syksynä on korsettikurssi iltaisin maanantaina, ja joutuisin sitten keskeyttämään. Hain iltaopiskelemaan. Olen vaan alkanut ajatella että minusta ei ole siihen.

Käyn välillä Karaokessa. Eilen lauloin Millaa, vaikka en oikeasti Kelaa kuuntele. Laulaminen on kivaa. Olen hakenut myös kuoroon. Mutta nuottikorvani saisi olla parempi, mutta ei ole ja sille ei voi mitään. Jos ois toisin olisin laulaja en ole. Mutta ei se minua haittaa. Julkisuutta en janoa.

Monilla ikäisilläni on jo kouluikäisiä lapsia, mutta myönnän nyt että vaikka välillä olisin ajatellut asiaa (en ole) niin lapsia en halua ja niitä minulle ei tule. Koiraa ajattelin, mutta koirissa on ongelmansa. Mutta nyt en kun asun täällä voi hankkia edes koiraa. Jos muutan joskus? Se olisi Collie, narttu.

Synkempää. Itsemurhayrityksiä on ollut tässä elämässä neljä. Kaks kertaa lääkkeillä, vuosina 2012 ja 2023. Muut yritykset on aika huvittavia, jos sinänsä itsemurhissa on jotain hauskaakin. Juna meni viereiseltä raiteelta ohi. Ja kerran join 30 litraa vettä tai teetä. Voin sanoa, vesimyrkytyksiin ei kuole...

Mutta jos joskus on aika itsemurhalle vielä, se ei ole nyt ihan heti. Elämäni on niin kurjaa. Ei vaan kaikki tuntuu olevan vain pahemmin pielessä joka päivä. Syksyä aloittelen. En ehkä selviä talvesta... En ole enää se joka olen...

Mitäs muuta... oon menossa ehkä parille keikalle. Pidän female fronted metalista, sinfonisesta ja muustakin.