hidastettuna

Eilen taas oli korsettikurssi. Tänäänkin ohjelmaa. On hirveästi tekemistä tällä viikolla.

Miksi minun on niin vaikea ymmärtää että ajatukset ei ole tekoja? Pakkoajatusten kanssa kamppailen. Miksi koko elämä on pilalla ajatuksista? Ei se tunnu pilaavan edes elämää vaan kaiken.

Miten minusta voi näin monen vuoden jälkeen taas tuntua että pilaan kaiken. Ei pelkät ajatukset ole voineet rikkoa minua tällä tavalla.

Välillä tulee ajatus vaan ja lopulta huudan ja itken. Miksi on niin kamalaa jos tulee ajatus? Ja se ajatus on jotenkin aina päinvastainen sille mitä oikeasti ajattelisin tai mitä mieltä olisin.

Ei. Kyllä tässä elämässä kaiken oleminen pielessä johtuu varmasti jostain muusta eikä pelkistä ajatuksista...

Ei. En ole halunnut vieläkään olla paha ihminen tai tehdä pahaa. Mukamas on tekoja mutta ne on pelkkiä ajatuksia ja lisäksi ne ovat kaikki pakkoajatuksia.

Ei. En siksi ole tai kuulu olla hirviö. Tietenkään. Se on väärä syy siihen, että pitäisi vihata itseään. Pilaanko oikeasti kaiken vai onko se oikeasti vain ajatus?

Eihän tässä ihmemaailmassa mitään olekaan käynyt. Se ei ole asenteista kiinni. On vaan tuntunut että koko elämä on vasta nyt ollut pilalla .

Olenko kuolemakin? En halua tehdä kuolemantekoja mutta ei ennen kaikki ollut vain sumua? Olenko vielä elänyt tämän elämän? Tai siis kuoleman. Olenko vielä elänyt tämän kuoleman? Olen silti kuollut tämän elämän.

Olen se joka on nähnyt tämän elämän tai kuollut tämän kuoleman. Tämän ajan joka juoksee niin nopeutetusti että ei ehdi voittaa. Tiedossa olen ja oikeasti olen liian hidas voittamaan kun voittomahdollisuudet menee niin nopeasti.

Hiukset kasvaa hitaasti mutta ne kasvaa koko ajan. Hiljaa meneminen ei auta mitään. Olen liian hidas. Kaikki ehtii mennä ohi, mitä yrittäisin. Se on epäreilua.

Elämä olisi kaunis hidastettuna.