Syksyn lehdet kellastuvat, ja putoavat nyt. Muistelen jo mitä kolme vuotta sitten ja muistan kyllä mielestäni vieläkin vaikka ette uskoisi. Mutta en tiedä kauan tässä menee. Mitään julkisuutta en kaipaa mutta mitä tekisin elämässäni? Kyllä kaikki on ollut painajaista jo pitkään. Putoan vaan, kaadun, niinkuin lehdet, ikiaikaiseen uneen ja silloin kestän.
Onko minulla menneisyyttä? Mitä jos en ole ollut enää itseni enkä vielä sekään jolla elämäni on? Syvällistä. No ei, mutta jos minulla on menneisyys myöhäistä on ollut jo kauan. Ehkä yli vuoden, enää jatkaa elämää ja voida tehdä elämällään jotain. Mutta kouluun ei nyt sitten mutta niitä työväenopiston kursseja.
Joskus minua ahdistaa niin paljon että en kestä. Nytkin. Mutta sitä voi hallita, pelkoja melkeen ei vaikka olen välillä uskonut että en pelkää mitään. Mutta, pelottaa, -tulevaisuus, mutta pelottaako se jos puuttuu menneisyys, enemmän vai vähemmän? Mikä oikein ahdistaa. Ei ole saanut tietenkään enkä voisi, varastaa jonkun toisen identiteettiä. Käytän sellaisia vaatteita mistä pidän ja kuuntelen musiikkia mistä pidän.
Joskus kävelen kaupungilla enkä pysty pysähtymään, olemaan paikallani. Silloin muistan miten kauan kaikki on ollut pielessä. Välillä luulin olevanin vahva. En enää luule. Jos en ollenkaan kestä edes vain olla. Elämä on niin kurjaa.
Tulee syksy ja pimeetä, niin pitää laittaa vähän väriä. En koskaan pukeudu vain mustaan ja valkoiseen. Väriä pitää olla, kyllä. Käytän melkeen mitä tahansa väriä paitsi punaista. Punaisessa tuntuu että punainen hyökkää kimppuun.
Rahaa tulee taas huomenna mutta ei olisi varaa käyttää sitä mihinkään. Joudun käyttämään ehkä siihen kurssiin, mutta mitä teen nyt sitten taas väärin kun ikinä ei olekaan rahaa.
En enää pysty tähän elämään. Milloin elämään ei pysty? Milloin se tarkoittaa että on hullu? Mutta edelleen, miksi haittaisi ketään jos olenkin? Hullu. Kun joskus vaan huudan ja itken niin olen. Mutta yritän sopeutua kyllä tähän yhteiskuntaan. Noudatan kyllä sääntöjä ja lakeja. Mutta olenko ihminen, niinkuin muut. Kauniimpi, parempi, huonompi, rumempi kuin muut? Vahvempi, heikompi kuin kukaan.
En tunne itseäni ehkä, mutta en haluakaan. Joskus sanon jotain mitä ei odottaisi. Yleensä olen vaan erilainen. Ja kaikki unelmaan särkyy ja putoaa, leijailee tuulessa, leijuu maahan, lopettaen sen, ikiaikaisen elämän, kesän, kaiken kauniin ja silloin minua pelotti eikä jännittänyt. Syksy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti