Hei. Tässä pari kuvaa parilta viimeiseltä päivältä. Kävin tänään Sellossa shoppailemassa niin kuin kuun alussa kun tuli tili, paitsi yhdellä erotuksella. Lähestulkoon ilman rahaa. Eli en ostanut mitään, paitsi kahvin ja neljä karkkia. Rahaa oli vaan €,14. Eli euro ja 14 centtiä. Ylhäällä päivän asu -kuva. Ja sitten kuva kahvilasta on sunday, ja tänään otettu kuva.
Flunssa iski, ja ääni on mennyt. Ei ole kuumetta mutta ei siis karaokeen tai muuten laulamaan tällä viikolla... Korsettikurssilla tarvitsee ostaa kangasta ja luita. Perjantaina tulee rahaan. Silloin Helsinkiin Punaiseen lankaan ja Eurokankaaseen! Hakaniemi ja Kaisaniemi. Täältä Kilosta pääsee muuten nopeasti Helsinkiin ja Selloon. En kyllä muista milloin minulla olisi ollut hauska päivä.
Meinasin kirjoittaa unelmistani, mutta tajusin että minulla ei ole unelmia ollenkaan. Vaikka hakisin kampaamokouluun ja kävisin korsettikurssilla, niin minulla ei ole haaveita. Elämän loppumisen odottaminen ei kannattaisi mutta niin se on. Odotan siis elämän loppumista ja kasvatan hiuksia ja laihdutan. Ikiaikaisuusprojekti. Kyllä aikaa on silti vaikea sietää. Aika on ihan kauheaa.
En muuta vanhemmille, vaikka tuntuu taas että ei jaksaisi asua täällä. Tilanne on siis että joudun joka kämpästä pois. Luottotiedoissa merkintöjä, valituksia melusta. Sitten päädyin asumaan tänne. En voinut enää saada mitään asuntoa.
Haluaisin pitkät hiukset ja kasvatan. Kyllä tässä pari vuotta menee siinä hiusten kasvattelussa, kun pitää välillä käydä tasaamassa latvojakin. Jos kasvaa kahdessa vuodessa 24 cm ja tasoittaa 3 cm joka puoles vuosi noin niin se on vaan 12 senttiä lisää kahdessa vuodessa. Mutta kasvatan.
No hiukset kasvaa hitaasti, mutta kasvaa.
Syksy ei ole ajanut minua vielä suureen suruun. Olen taas menettänyt surun. Välillä olen elämässäni mielestäni ollut suuressa surussa. Luulen että ne on lääkkeet, mutta ei ole. Se johtuu jostain muusta, suuremmasta voimasta.
En tietenkään halua palvella mitään persoonallista pahaa, mutta jos sellainen on, niin sitä ei kannata päätöksissään koskaan kuunnella tai totella jos tuntee että pahuus on läsnä. Uskon Jumalattariin ja Jumaliin, mutta en paljon kommunikoi heidän kanssaan rituaalisesti tai uskonnon harjoittamismielessä.
Voisi olla luonnonnoita takaisin, mutta en koskaan oikein saanut opiskeltua. Ehkä vanhoilla päivillä olen oikein kunnon noita-akka jo pitkällä kokemuksellakin. Ehkä en ole silloin enää se joka olen. Se on vaihtunut niin monta kertaa. Kaunein itseni oli vahvakin.
En ole enää niin vahva. Selviänköhän talvesta? Voitanko vieläkin pelon? Vai voitanko vaikka en oikeasti voita? Väärä voitto on yleensä pahempi kuin ei voittoa. Voitanko niitä ajatuksia vaiko enkö voita mitään? En tiedä pystynkö olemaan vahva koko elämän.
Kaikki yleensä voivat päättää olla vahvoja mutta minun mielestäni minulla on tilanne jossa en voi enää päättää olla vahva ja haluta elää, ja voittaa sitten kaikki ajatus- ja asenneongelmat, pakkoajatukset ja muut siis.
En voi voittaa tätä ajatusta.
En ole kaunis.
En niin.
Ei se ole niin. Ei ole! Se on väärä totuus.
Onko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti