Sellossa keikalla ja muuta Espoon kauppakeskuksissa hengailuaa

 

Heih, on ollut aika täyttä tässä kuussa. Olin toissapäivänä (torstaina) illalla Sellosalissa Eye of Melianin keikalla. Oli pitänyt muutenkin tutustua paremmin tähän hienoon bändiin ja sitten ne tuli tohon viereen kivenheiton päähän keikalle. Aurin keikka jäi viime vuoden elokuussa väliin ja tän Eye of Melianin keikan jälkeen suunnittelisin käyväni katsomassa Auria jos ne tulee edes jonnekin lähemmäs kuin Joensuuhun tai Ouluun.

Eye of Melianin keikka oli hyvä ja biisit vielä parempia livenä kuin nauhoitettuna. Jotenkin Johannan ääni kuulosti vahvemmalta livenä. Kyllä ehdottomasti nyt kuuntelen tätä jatkossakin. Dawn of Avatatars ja Symphonia Arcana oli parhaat laulut siellä.

Huomasin keikan jälkeen kadottaneeni valitettavasti bussilippuni Sellossa, mutta kun soitin eilen Sellon löytötavarapalveluun niin se oli löytynyt. Kävelin sitten Selloon hakemaan lipun. Bussilippu jotenkin putoaa vaan niin helposti sieltä laukusta.

En nykyään oikeastaan osta musiikkia. Kuuntelen Spotify Freella. En välillä jaksa kuunnella edes musaa. Jotenkin engalnninkielisiä lauluja pitäisi jaksaa kuunnella lyriikkojen kanssa, että saa selvää. Kuuntelen silti melkeen pelkästään englanninkielistä musiikkia.

Olen katsonut myös tv'tä nyt välillä. Koti Koiralle ja Voice of Finlandia. Ja euroviisu-edustajat on muuten nyt sellaiset että ei ole mahdollisuuksia pärjätä. Jotenkin pidän tavallaan siitä laulusta mutta en silti luule, että se pärjää mitenkään.

Mitähän keikkoja sitä löytyisi vielä tänä vuonna. Mulla on vaan se että jos odotan jotain tai lähden jonnekin, niin pelkään että siellä tulee pakkoajatuksia. Pakkoajatukset voi pilata ihan koko päivänkin. Pakkotoimintoja olen yrittänyt estää, että en vaikka heitä kupillista teetä pois koska siinä on jotain ehkä. Mutta kyllähän on pelkoja että tappaa ihmisiä vahingossa pelkillä ajatuksilla.

Ja nyt pelkät ajatukset tai pelkästään mun mahan koko on pilanneet ihan kaiken muka. Ei tässä ole mitään järkeä.

On vieläkin paikkoja joissa en käy koska sen "saa" käydä, ja paikkoja joissa kieltäydyn olemasta käymättä, vaikka ei "saa" käydä. Uimaan mennessä tulee aina tietty pakkoajatus, ja sanasta pakkoajatus jos en ajattelee tai sanoo, tulee yleensä kyllä heti pakkoajatus.

Mikä mulle on pakkoajatus? Pelkää että tulee ajatus tai että käsitetään väärin ja tulee ajatus. En tottele tietetnkään ajatuksia. Ne on aina päinvastaisia mun oikealle valinnalle tai mielipiteille, enkä todellakaan aio tehdä ajatusten mukaisesti. Ei kun siis ne on päinvastaisia oikeasti sille mitä ajattelisin/uskoisin/mieltä olisin oikesti.

Hiton OCD-aikat pilas sen koulunkin, koska jos tulee ajatus olen välillä hetken "poissa", kun hoidan sitä ajatusta pääni sisällä. En tiedä mitä haluaisin tehdä. Tuntuu että koulu tai työkokeilut menisivät myös pieleen ajatusten takia.

Uskallan kyllä lähteä vielä silti kauppakeskuksiin. Olen ollut tällä viikolla Iso Omenassa, Sellossa, Ainoassa, mutta en ole hetkeen käynyt Helsingin puolella. Tuntuu että olen menettänyt sen paikan. Siellä on jokin muuttunut. Silloin kun asuin Helsingin puolella hengasin siellä enemmän, tai melkeen joka päivä. Näen siellä nykyään vaan pullot ja tölkit, että menee pölkiksi koko elämä.

Ei voi käydä treenissä salilla kun on kipeä paikka kyljessä, joka ei parane jos rasitan. Mitäs tänään sitten? Kävelylle, saunaan? Selloon, vaikka rahaa olen säästänyt muuhun enkä voi käyttää sitä tilitä siksi? Ostamaan vaikka kangasnaamio tai pussi irtokarkkia? 2,20 € on käteistä. Ne voin käyttää.

Miks kaikki on niin pahasti pielessä että pakko mennä.

Mielenterveys-tavoitteet, ja kasvissyönnistäni

Hei, nyt on menty viikko kevättä. Kuntosalille flunssan jälkeen palattu ja odotettu Eye of Melianin keikkaa (ens viikon torstaina). Syksyä ja talvea en vielä ajattele. En kai sitten hae mihinkään kouluun yhteishaussa. Musta se oma sisäinen maailma ja oikea maailma menee liikaa sekaisin.

Sen vielä voisi, mutta sitten keskittyminen häiriytyy pakkoajatusten takia liikaa. Hitsin ajatukset. Kuinkahan monelle on tuttua että pelkää että tulee ajatus, ja sitten tulee juuri se ajatus mitä pelkäsi. Se ajatus on aina sellainen mikä ei pidä paikkaansa tai sellainen että tekee jotain sellaista mitä ei ainakaan halua tehdä/sanoa.

Oikeesti kun menen jonnekin niin etukäteen jännitän tuleeko pakkoajatuksia ja silloinhan niitä yleensä tulee. Koiramessut oli viime vuonna mulle pilalla ajatusten takia. Ja siellä koulussa silloin tuli ihan kummallisia ajatuksia ja stten siellä muka kävi jotain mitä ei oikesti käynytkään.

Ehkä nyt ensin tavoitteena on itsenäisen asumisen sujuminen ja viikko-ohjelma ja käyn sitten vaikka psykan ryhmissä tai emyssä (espoon mielenterveysyhdistys)? Jos ei suju elämä ajatusten kanssa, niin niinhän se on että ei vaan voi mennä kouluun eikä töihin, ennen kuin ketun voi piilottaa takin alle eikä oikeastaan silloinkaan.

Ei ollut oikeesti kiva lopettaa vuosi sitten sitä koulua sen takia että ajatukset plus muutkin nämä ongelmat näkyy ulospäin kyllä. Saatan vaikka jäädä tuijottamaan tyhjyyteen tai vaikka tuijottamaan vahingossa jotain ihmistä. Lisäksi olin liian epävarma, että se työharjoittelukaan olisi ehkä voinut onnistua.

En tiedä edes mitä haluaisin opiskella, mutta kyllä se tänä vuonna jää yrittämättä uudelleen. Live-ammattiopistoa suoisteltiin, mutta silelä ei ole ainakaan hius- ja kauneusalaa. Kokki ei käy, koska en halua käsitellä lihaa. Olen ollut kauan kasvissyöjä/vegaani.

Syynä oli alun alkaen tuotamntoeläinten kohtelu/eläinoikeudet, mutta myös toisten olentojen raatojen syöminen ahdistaa ja liha ällöttää. Joskus jos kävelee vaikka Hakaniemen hallissa lihaosaston ohi, niin alkaa oksettaa kun vaan näkee lihaa.

Lihassa on verisuonia, kalvoja, jänteitä, läskejä, jotka iljettävät niin paljon että en edes voisi syödä lihaa. Liha on oikeasti tosi kuvottavaa. Soijasuikaleissa ja tofussa niin, näitä ei ole. Olen oikeasti, kunhan syön vegaanisesti, aika kaikkiruokainen. Eli mikä tahansa täysin kasvipohjainen ruoka käy. Lapsi oli tosi nirso vaan lihan ällöttävyyden takia.

En oikeasti silti pysty välittämään itsestäni ihmisenä. Joskus koen olevani täysin tunteeton ja iloton. Olevani sellainen joka ei saa enää olla. En oikeastaan tunne että minua tarkkaillaan, vaikka olisi välillä olo, että koko Suomi olisi mukana, tai myös jotain muita ötökoitä. Olen liian vanha pelkäämään mitään sängyn alla majailevia mörköjä, mutta ne möröt häiritsee vaikka tuntuisi että ei silti enää pelkää mennä nukkumaan.

Ehkä olen vain niin kummallinen. En edes tunne että olisin täysin erilainen kuin muut, vaikka ei kellään ole tällaista juttua. Tai tunnu että olen täysin eksynyt siitä joka olin, eikä se ole hyvä asia todellakaan. Kuka lopulta minä, minun ihmiseni, ansaitsi olla, kuka silti oli.

Postaus 101 ja viimeinen päivä tätä talvea

Heeii, aikainen aamu. En saanut nukuttua. Aamupalaksi muroja ja leipää. Mitäs tänään, saunapäivä ja jos meen jonnekin niin ennen kello 16.

Katsoin aamulla vaakaa ja totta se on, kaksi joulukiloa oli tullut ja jäänyt koko kahdeksi kuukaudeksi jo. Mites painoa on helposti tulossa lisää, ja pudottaminen on niin vaikeaa. Nyt on jo tavoitteeseen 15 kiloa. Ei ole enää mikään muutaman kilon pudottaminen.

Auttaako edes mitään raataa salilla? Yritän edes, mutta pitää varmaan yrittää myös syödä vähemmän. Mutta mistä leikkaan syömisiä, kun en usein syö karkkia, jätskiä, sipsiä muutenkaan.

 Limut ja energiajuomat on lighteja. Jos makeutan teeni niin makeutusaineella, Kahvia en yleensä juo, koska se on hirveen pahan makuista ilman sokeria, ja sokeri lihottaa. Yhdessä teelusikallisessa sokeria on 50 kcal. Ei ei ei.

Miksi ihmeessä en laihdu? Voi olla että kaksi lämmintä ateriaa päivässä on vaan liikaa. Ahmimiskohtauksiakaan ei nykyään kyllä yleensä ole. Joskus oli ja silloin painoin 25 kiloa vähemmän, -ja olin reippaasti alipainoinen.

Ahmimisia kompensoi sitten yhdestä kolmeen paastopäivillä tai joillain 200 kcal päivillä ja ahmimis-paastoamiskierre jatkui monta vuotta. Välillä lihoin ja laihduin sitten takaisin...

Paitsi että nyt en ole kahteen ja puoleen vuoteen laihtunut, vaan pomppinut normaalipainoin ylärajalla ja lievässä ylipainossa. 

 Jotenkin nälkään tottui eikä sitä nykyäänkään yleensä edes huomaa, -vai onko mulla koko ajan nälkä? Johtuuko se siitä kierteestä, ja olen sotkenut koko elimistöni? Vai laittaako mun lääkkeet olemaan koko ajan nälkä tai ruoanhimo?

On nytkin nälkä, oho en huomannut. Ei ruokahalu ole sama kuin nälkä, koska voi olla ihan valtava ruoanhimo eikä se nälkä ole enempää kuin nyt muutenkaan.

On hienosti alle 16 tuntia talvea jäljellä. Ulkona satoikin jo pari päivää vettä. How much longer will this winter last? Ei kauaan enää.

Kevättä odottavalla ei olisi niin kamalaa, -jos pelkästään odottaisi enää kevättä eikä mitään muuta! Ei mulla on ihan kamalaa. En voi ajatella vain kevättä, kun kaikki on pilalla!

Olisko tää maailma parempi paikka ilman minua? Jos minunkin kohdallani olisi vain tyhjä paikka, olematon linkki ketjussa? Jos minua ei olisi ollenkaan? Se on muka ihan kamalaa, jos ei ole edes olemassa, mutta miten muka on, kun enhän edes huomaisi että minua ei ole?

Jos katoaa vaan, kuolee vaan kokonaan pois, niin onhan se ihan kamalaa. Sitäkään ei koskaan käy sellaisille joiden oikeasti kuuluisi vain kuolla öpois. Mutta ei kuulu kuolla kuin sellaisen jossa ei ole edes ei mitään. Ja se on se mistä aiheutuu kaikki kuolema.

Mistä johtuu talven kylmyys, avaruuden jääkausi, kaikki kylmä? Pahimmasta virheestä mitä on tehty? Talvia ja keväitä on aina ollut, ja valo on ollut aina niin kaunista.

Missä oon ollut? Flunssassa.

 

Treenit jäi vähän vähiin kun yllätti oikein kunnon flunssa ja korkea kuume. Nyt flunssa on melkein ohi jo. Bussilippu meni hukkaan kun olin just hakenut kautta ennen kuin tuli tää flunssa. Kuulemma tä epidemia on nyt Suomessa aika laaja. En tiedä mikä flunssa, mutta ei korona.

Tässä on nyt noin 3 vuorokautta talvea jäljellä. Ei paljon. On kevät ihan kohta. Oon menossa yhdelle keikalle ensi kuussa. Eye of Melian tulee Espoon Selloon.

Nyt kävin 10 päivän tauon jälkeen treenaamassa. Ehkä tää treenitahti tästä taas saadaan. Kuumetta ei ole ollut viiteen päivään, mutta nenä vielä vähän vuotaa.

Mitä kaikka sitten kevät tuo. Olisi yhteishaku, mutta ei se koulu varmaan kovin hyvin menis... Ehkä ensin oma asunto ja arki kuntoon ja kroppa kuntoon.

En tiedä muuta, mutta en ole ikinä varmaan painanut näin paljon. Joulukiloja tuli pari kappaletta eikä ne ole menossa näköjään takaisin päin. Yritän nyt pitää tiukan treeni-aikataulun. Ehkä ei tule muita flunssia ja jos tulee, niin treenit jää taas tauolle. Kyllähän se vaikuttaa jos jää viidet treenit väliin fluenssan takia.

Kummallista että kuukauden päästä on kevät kunnolla käynnissä jo. Mun tukka on ihan kamala. Ei tähän auta kuin sakset, mutta on vähän tyhmää, että en anna näistä leikkaa paljon. Kampaajalle suuntaan ensi kuussa myös. En viime vuonna ehtinyt oppia leikkaamaan omaa tukkaani itse.

Hahha, jouluun alle 10 kuukautta. No en sitä vielä odota. Vasta sitten kesän jälkeen mietin joulua. On se ahdistavaa että talvi tulee joka vuosi kesän jälkeen niin nopeasti.

Ei tämä elämä kyllä ole nyt hauskaa. Ei auta. Mut kun on pakko niin kuljetaan. Ei auta. Mikä auttaisi? mitä voisin tehdä, yrittää, voittaa, taistella? Jos minun elämäni ei tunnu omalta tai jos pelkään, että olen menettänyt itseni?

Kääntyy kevääseen

 

Heissun. Tulin just salilta, ja 4 treenikertaa tällä viikolla toteutui. Se on nyt tavoite täksi kuuksi. Onihan pikkuisen liikaa vaatia itseään käymään aina kahtena päivänä ja sit yksi välipäivä. 4 treenikertaa viikko riittäköön.

Katsoin kauhuissani miten mutn hiukset on kyllä tainneet vähän ohentua. Voikohan biotiini aiheuttaakin hiustenlähtöä vaikka se yleensä toimii päinvastoin? Voiko se olla joku lääke?

Ehkä tukka ei koskaan ole ihan samanlainen kuin lapsena. Kyllähän ikä siihen vaikuttaa naisillakin. Pitäis säästää rahaa, mutta tänäänkin menin Selloon ja käytin rahat melkeen.

En ihan kokonaan, no huomenna tulee tilille 30 €. Ei se tunnu riittävän mihinkään. Asumisverkosto on ensi kuussa mutta päivää ei ole vielä päätetty.

Olen käynyt laulamassakin, mutta viimeksi vein laulun jota en oikein osannut, eikä mennyt nyt kyllä kovin hyvin. Ehkä mun nuottikorva ei vaan riitä. Vireessä pysyminen on hankalaa, ja on vaikea tietää missä vaiheessa pitää vaihtaa ylä- tai alarekisteriin.

Katselin mun meikkipussin vähän paisuneen. Meikkejä tulee osteltua, varsinkin niitä edullisempia, aika paljon. Kaadoin meikkipussin nurin ja onhan siellä vaikka mitä. Huulituotteita on eniten.

Ehkä pidän meikkien ostelussa vähän taukoa. Ei ole jaksanut enää käydä niin usein Helsingissä. Olen menettänyt sen paikan melkein kokonaan, vaikka siellä on muuttunut moni asia.

Huomaan siellä enää vaan pullot ja tölkit. Kesällä istuin pihalla auringossa ja join teetä. Nykyäänkin keitän vaan itselleni kannullisen teetä, enkä tee muuta kuin juo teetä.

En ole mikän varas, mutta pelkään välillä että käy joku tilanne missä luultaisiin varastaneen, jos oon vaikka ottanut kotoa mukaan jonkun meikin, tai ostanut jotain jostain muusta kaupasta.

Pakkomielle olla good girl on tuttua Frozenin Elsalta, ja juuri se ongelma että ei kontrolloi ajatuksiaan ja voimiaan. Mutta en ole tiennyt kuyin että jääkuningatar oli silti sittenkin olemassa, vaikka aina uskoin että jääkuningatarta ei ollut.

Oliko jääkuningatar minä itse vai kärsinkö jonkun muun virheistä? En oikeasti todellakaan ole mikään käärme, enkä halua olla kiero tai olla se joka ei tunne ees häpeää. Olisi oikeasti ehkä hyvä asia olla se hyvyyden tyttö. Be the good girl I always have to be. Pahuuden prinsessat on aina pelkkiä porttoja.

Liikunnallista

Hello taas, helmikuu on alkanut ja odotan jo kevättä, eikä onneksi ole talvea kauan jäljellä. Neljä viikkoa niin mennään maaliskuussa. Olen lisännyt taas salikäyntejä, mutta ihan itsestään ei kukaan fitnesskuntoon hujahda. Bikini fitness- kilpailijoilla taitaa olla yleensä personal trainer, ja sellaiseen ei ole minulla varaa.

Joku väitti, että joka salikerralla ei kannata treenata kaikkia lihaksia, mutta en tiedä onko se ihan huuhaata. Miksi ei voisi? Kuinka usein pitää käydä salilla jos oikeasti haluaa hyvään kuntoon. En taida koskaan olla ollut liikunnallisesti lahjakas, mutta kaikki voi treenata itsensä kuntoon... vai voiko?

Olen mielestäni liian vanha leikkimään enää mitään pro-syömishäiriötä. Mutta jos tavoite ei nyt ole langanlaihuus, vaan hoikkuus ja hyvä kunto, niin so much better. No menee siihenkin aika paljon aikaa ja itsekuria.

Hävettää myöntää mutta joku taas luuli mun olevan raskaana. Onneksi olin just tulossa treeneistä niin ei vetänyt mieltä maahan. Kun olen jo laihduttamassa. Kunto kohoaa vaikka en lääkkeiden takia voisi laihtua.

Psykan liikuntaryhmiä tai työväenopiston liikunta-koulutuksia voisi etsiä myös lisäksi. Tai alkaa jäiden lähtiessä lisäksi juoksemaan. En ymmärrä miten jotkut pystyy juoksemaan jäillä. Lentää ihan nurin.

Aikakin lentää nurin. Menneeseen. Mutta se on vain mielikuvitusta. Kaikki on mielikuvitusta: se mitä pelkää, syys miksi ei koskaan enää lievästi sanottuna hyväksy itseään, syy miksi ei välitä mistään enää mitään.

Olisin silloin uskonut että se on vain mielikuvitusta. Olisi pitänyt varmaan vaihtaa lukiota, tai hakea eri lukioon. Silloin arvosanat olisivat riittäneetkin ressuun. Hakea eri alalle opiskelemaan silloin kun en päässyt ja romahti ihan kaikki.

Meikit, lävistykset, kuntosaliprojekti, koirahaave, itsenäinen asuminen ilman että lennän ulos puolen vuoden päästä siksi että naapurit valittaa. Mikään ei vaan pidä elämässä kiinni. Elänkö jonkun toisen elämää, pelkkää unta vai ikiaikaista painajaista?

Meen salille tunnin päästä. Käyn nyt 2 päivää salilla, 1 välipäivä ja sit 2 päivää ja taas välipäivä, eli oikein kunnolla eli 4-5 kertaa viikossa. Tuloksia pitäisi näkyä muutamassa viikossa.

viisi viikkoa kevääseen

 

Perjantaina oli laulu tunti ja eilen Selloilua (Espoon Sello kauppakeskus) ja illalla sauna. Tänään en tiedä mitä tekisin. Ei viitsi mennä niillä rahoilla tällä kertaa syömään kun täälläkin saa ihan hyvää ruokaa.

Rahaa taitaa olla 9,30 € nyt. Oon meikkifriikki ja koukussa meikkien ostelemiseen. Sitten huomasin että ei meikkilaukku mee melkeen enää kiinni. Pidän vähän kyllä meikkien ostamisessa nyt taukoa.

Silloin joskus oli koukku Shein-shoppailuun, joka johti klarna-luottotietojen menetykseen. Kun viitsisi vaan hoitaa raha-asiat... Nyt ei sitten Klarnalla shoppailla. Mitä mulla on ulosotossa? Jotain 1000 € en tiedä.

Oli joku oman hyvinvoinnin arviointilomake pitänyt täyttää. Mitä siihen pitäisi muka kirjoittaa? Pitäisikö valehdella välittävänsä itsestään ja pitävänsä itseään jotenkin tärkeänä. 

Kestän että en kestä enkä välitä itsestäni mitään enää koskaan missään. En olikeasti usko todellakaan että elämän jälkeen olisi kaikilla taivas taivas tai helvetti. Tietoisuus on jatkuva eikä se voi kadota. Eihän jotkut elä edes kuin vaikka kaksi viikkoa. Miksi sellainen menisi sitten vaan taivaaseen? 

En ymmärrä ollenkaan kristinuskoa. Miksi helvettiin ansaitsee siinä mennä jos ei vaan usko tietyllä tavalla tai vaikka jos on sellainen jolla on paljon rahaa. Raha on pahaa, mutta merkityksetöntä arkielämän ulkopuolella.

Tietty synnytään uudelleen, ollaan kaikilla tähdillä, kaikissa universumeissa on kaikki, ellei olla tehty ikiaikaiset virheet.

Ikuinen, ikiaikainen, lopullinen, loputon. No nyt joku järki tähän. Ei kaikki voi loputtomasti olla pilalla mun ajatuksista, tai mun mahasta tai siitä mitä minä painan. Olen joskus ollut 50 kiloa, ja nyt olen 25 kiloa enemmän. Se on vähän ylipaino, koska olen 172 cm.

Kun ei kukaan katoa niin kun on pakko niin kuljetaan. Eteenpäin, yritetään korvaa, korjaa, olla koiratkin, olla pyytämättä sävelkorvaa, jos sitä ei ole suotu, ja laulaa silti. Kulkea laulaen, ja kulkea pois unissa, loputtomasti.

Kiivetä korkealla vuorelle, saavuttaa valo, ja joutuakin silti vielä jatkamaan matkaa. Nähdä kaikki kärsimys, ja kaikki kipua. Saavuttaa rauha loputtomuudessa vasta sitten kun kaikki on takaisin kaunistal,

Taivaasta lahjoitettu Personal trainer

 

Kävin taas Helsingissä tänään, mutta nyt rahat on, -taas, loppu. Perjantaina on laulutunti, mutta ei ole varaa käydä samalla edes teellä, vaikka onhan se halvempaa juoda teetä kotona.

En pääse irti pakkomielteestä, että ihan kaikki on minun mielestäni kirjaimellisesti tuhoutunut vaan sen takia mitä minä painan, tai ei pelkästään se että mitä vaaka näyttää, vaan se miltä näytän peilistä tai miltä maha näyttää ihan varmasti ulkopuolisille.

Luulisi nyt että hei nyt joku järki tähän. Ei kaikki pahuus ja vihaaminen maailmassa voin johtua siitä miltä mun maha näyttää, tai mitä painan.

Ei siinä ole mitään järkeä, mutta jos se silti on vaan niin, niin miksi taivaasta ei sitten annettu mulle personal trainer, -fitnesskuntoon! Personal traineriin ei ole varaa täällä maan päällä, mutta mitä muka on mitä jumalattaret tai enkelit ei voisi hoitaa, -uskoi ihminen sitten kumpiin vaan, kumpiinkin tai vaikka että ne ovat sama asia?

En ole ehkä mikään enkeli, koska mulla ei ole enkelinsiipiä, on vaan perhosen siivet, tai hyttysen siivet ehkä. Miten pieni olen? Olen pelkkä piste jos katsotaan maailmankaikkeuden mittasuhteissa. Ei maailmakaikkeutta voi jumalauta tuhota pelkkä piste.

Miksi se olisi tuhoutumassa, ihmistenkö takia, kaikki galaksit tulevaan ja menneeseen nähden, valovuosien ja vuosien päässä olevat galaksit. Koska en ole kyllä koskaan ollut mikään tuholainen, mutta pitäisikö vaan yrittää hoitaa omat asiani, kun en voi kaikkea tätä korjata.

En ole mikään saamarin ikiaikainen kaunotar voinut enää olla. Sellaisistakin on joskus ollut kyse, -välillä omilla matkoilla metsässä ja kaupungilla, välillä vaikka psyka-osastoilla ja välillä unissa. Mutta nyt, mistä löytäisin kaukaiset valot, ei menneessä vaan tulevassa.

Näkyy ikuinen pelko, että ei ikinä voi nousta. Koskaan olla enää kaunis, olla enää hyvä, palata hyvyyteen vaikka ei vielä ole luopunutkaan hyvyydestä ainakaan omasta tahdostaan. Kun ei ole paha, paha paha.

Jos saan edes painon alas taas, niin saan edes jotain kontrolliin. Kuntosali joka toinen päivä, koko helmikuun loppuun asti, ja sitten ehkä vielä useammin, ehkä 5 kertaa viikossa. Taivaasta ei kuulu antaa personal traineria kuin siksi, että kaikki on muuten pilalla.

Ehkä kaikkea ohjaa liikaa pelko, jos on niissä omissa maailmoissaan. Siellä toteutuu kaikki minkä pelkää toteutuvan. Jos pelkää että pelkkä ajatus pilaa kaiken, niin silloinkin kaikki on sitten muka pilalla ajatuksen takia loputtomasti tai lopullisesti, haha kumpihan on lopullisempaa ja lohduttomampaa, olla loputtomasti vai lopulisesti pilalla kaikki.

Mutta jos olen nyt enää vain kulkija, enkä enää kaunotar enkä hirviö, niin mitä mun pitää täällä elämässä tehdä, tässä elämässä ei aivan varmasti ole mitään kadehdittavaa kenelläkään, ja kyllä, kärsin varmasti tarpeeksi. Siitä alkaen kun se on loppu ollut jo kesäpäivänä  vuonna 2007, tai ennen sitä, ensimmäisenä syyslukukauden kouluaamuna 2005. Ja sen jälkeen monta kertaa loppu, loppu ja loppu.

Ja nyt loppu! Mutta kun äiti, en halua olla paha ihminen.

Vuoden päämääriä

 

Hei, nyt on tamikuu yli puolenvälin ja talvea jäljellä alle puolet, jos nyt maaliskuuta voi sitten edes kevätkuukaudeksi sanoa. Kesän helteisiin on aikaa, -mutta jos joku odottaisi vaan kesää eikä mitään muuta niin ei sellaisella niin kamalaa edes olisikaan.

En osaa sanoa kuin että mulla kuuluu olla kamalaa, vaikka asiat joita murehdin ovat sellaisia että en voi korjata niitä edes. Murehtiminen jonkun mielestä on turhaa, mutta on niitäkin jotka eivät niin paljon sure, -ne tosin ovat koirat.

Koirahaave siirtyy ehkä kauemmas kun en tiedä onko mahdollista muuttaa asuntoon jossa voi pitää koiraa. Luottotiedoissa on nimittäin merkintöjä, ja jos asun jossain tukiasunnossa sitten niin lemmikit niissä, ainakin Espoossa, on pääosin kielletty.

Koira olisi piristänyt, mutta muuten en tiedä miten pysyn nyt tällä kerralla enää edes hengissä. Uskon nimittäin että kaikki haluaa että kuolen ja rankaisee ja kiduttaa. Oikeastaan en täysin ole edes masentunut, vaikka mikään ei saa enää nauramaan.

No tänä vuonna, koska sitä vuotta on paljon jäljellä, voi silti muuttaa monta asiaa. Fitness-kuntoon... ainakin melkeen. Lisään salikäyntejä taas kohta, ja helmikuun ajan käyn salilla joka toinen päivä.

En ole oikeasti koskaan ollut hirveän liikunnallinen, mutta siihen olisi koulussa voinut auttaa jos olisi edes yrittänyt. Mutta nyt tavoittelen parempaa kuntoa kuin tässä elämässä koskaan on ollut

Mutta monta vuotta kun meillä oli koira, oli joka päivä lenkillä käymistäkin, ja silloin kun olin osastolla siellä Peijaksessa, olin kaksi tuntia välillä ulkoilulla.

Sitten, no kyllähän sen painon kuuluu laskea myös. Uinnin järvissä aloitan taas toukokuussa. Jo kahtena vuonna olen aloittanut kesän järvi-uimisen 10. toukokuuta.

Pitäisikö sitten hakea sinne Live-ammattiopistoon? Harmi että siellä ei ole ollenkaan hius- ja kauneudenhoitoalaa. Mutta sitten tuli ajatus, että koulussa kuolee pahemmin kuin viimeksi kuoli, enkä taida sitten nyt olla ihan varma kannattaako opiskella enää koskaan. Ajatukset usein toteutuu.

Yrittäisin saada ajatuksia pois sieltä omista maailmoista, ja kontrolliin pakko-ajatuksia. Kävisin joissain ryhmissä ehkä kesään asti ja kesälläkin. Mutta kaikki jotenkin romahtaa aina kun käyn jossain erikoisjutuissa. Yksin on helpompi käydä välillä, mutta välillä silloinkin käy huonosti.

Välillä käy huonosti vaikka olisin vaan huoneessa yksin. Tai vaikka vaan seison peilin edessä meikkaamassa. Välillä tuntuu että ei jaksaisin edes siivota, lukea kirjoja, katsoa jotain telkkarista. Elokuviin on vaikea keskittyä. Olenko laiska?

Masennuspsykoosi

Hävettää melkein myöntää mutta... kävin pitsalla. Juuri nyt kun piti olla dieetti ja rahat piti käyttää oikeasti sellaiseen mitä tarvii. Nyt tilillä on taas heti viikon ekana päivänä vaan 4,5 €... Siis nyt en edes saa sitä kirkkaanpinkkiä huulipunaa minkä ainakin tarviin.

No niin, nyt ne synttärit meni ja olen taas vanhempi vuoden ollut, enkä tiedä muuta kuin että itkin asioita, jotka on muka tapahtuneet vaan mun mielikuvituksessa. Ne on vaan ilmalinnoja joihin eksyin ja jotka muuttuvat painajaisiksi.

Tuleva on kadonnut tulevaan ja löydän tulevan vielä jos en kuole menneeseen tai jää elämään tänne elämää ihan turhaan. No turhaan niin, en ymmärrä mitä järkeä tässä eämässä muka edes on.

Jotenkin en koe tai ymmärrä edes miten erilainen olen kuin muut. En ymmärrä vaan muita, kun kaikki suree ihan turhia juttuja. Miten ne ikinä kestäis elää tätä mun horror nightmarea? Se mun oma maailma on kuin painavat, raskaat meret ja lumiset laaksot.

Ostan sen huulipunan ensi viikolla. Sanoin jo itselleni että kasva aikuiseksi, kun valitsit käyttää ne rahat pitsaan niin sitten et voi ostaa niitä meikkejä. Ehkä en olekaan niin erilainen kuin muut.

Turhiin asioihin voi hukkua, niistä voi löytää kyllä vain pelkkiä pakkomielteitä ja sitten edistää edistää ja edistää ja käyttää turhaan kaikki päivät odottamiseen että ei ymmärtäisi enää niitä painajaisia, ja jos olen rättiväsynyt niin olen myös joku muu enkä itseni. Ja se on se joku jota en hyväksy.

Mikä oikeasti on se heikko lenkki? Sinä itse enkä minä, tai siis se ei ole se joka olin. Aina syytän jotakuta muuta omista virheistäni niinkö? En ole tehnyt sitä mistä syytän itseäni, mutta en pysty hymyilemään tai nauramaan.

Haluaisin vaan romahtaa lattialle itkemään.

Kävin tänään kyllä psykalla, mutta ei siellä voida auttaa. Lääkkeet ei palauta mua todellisuuteen ja siihen maailmaan mistä lähdettiin, vaikka olisi palannut oikeasti se helvetti mistä lähdettiin.

Muistan vanhat tarinat ja uskon joutuneeni omasta tarinastani pois, menettäneeni polkuni. Minua opastanut tähti on sammunut enkä löydä perille enää täällä. On kuin olisin vangittu tähän elämään, ja silloin en voi lähteä, vaikka haluaisin lähteä vaan pois. Onko ollut myöhäistä löytää polku jolla minulla olisi oma tarinani, oma kohtaloni jonka aalloille voin heittäytyä?

Olen epätoivossa tai toivottumuudessa nähnyt painajaisia joissa olen myynyt sieluni jossain, vaikka en halua ikinä. Nähnyt painajaisia joissa minut on eksytetty uskomaan sellaista mitä en luulisi edes oikeasti. Nähnyt painajaisia joissa joku on pettänyt ja  joissa olen sitten vihannut vaan ja ollut välittämättä mitään siitä jostakusta joka on pettänyt kaiken

Enää Missään Koskaan Mitään Tänään

Lentää siivillä ja sukeltaa mereen

 

 

Hei, nyt on sitten tammikuu hyvässä vauhdissa ja tuun just salilta. Oli hyvät treenit. Kesällä olen fitness-kunnossa... jos se on mun vartalolla edes mahdollista. Nyt meen vielä kolmen päivän välein ja sitten siirryn varmaan joka toinen päivä käymään helmikuun puolella.

Huomenna on laulutunti, ja mietin pitäiskö mun etsiä jotain nuotteja? Mitä laulan? Ei auta Saara Aallon ilmaiset vinkitkään mun ongelmaan, -koska se ei ole tekniikka vaan en yleensä pysy oikeasti tarpeeksi vireessä, ja osaa automaattisesti vaihtaa rekisteriä oikeassa kohdassa.

Pitäiskö katsella itselleen sitten jotain muuta tekemistä vielä päiviin, psykan ryhmiä, mielenterveysyhdistyksen? Viitsiikö hakea johonkin kouluun, vai oisko se ensin jotkut muut tavoitteet?

Pystyminen käymään jossain ilman että ajatukset pilaa kaiken? Kontrolloiminen osittain ajatuksia melkein lisää stressiä ja ahdistusta. Tänään en ole lähtenyt täältä minnekään paitsi viemään roskat ja sitten sinne salille.

Lumi on tehnyt koko maisemasta valkoisen ja ulkona on kylmä. En jaksa käydä ulkona kävelemässä. En jaksaisi siivota, meikata, en mitään. Mutta pitää pysyä mukana tai löytää itsensä lopulta jostain Kallokoskelta.

Pitäisikö vähän säästää rahaa? Eilen sorruin tilaamaan pizzan ja siihen meni 17 euroa. Nyt tilillä on neljä euroa.

On valkeaa ja kylmä, taivas on niin pimeä. Taivaiden ja kesän maiden niityt jossain kaukana korkeudessa. Siellä ovat jumalat ja enkelit ja elämien välissä lepäävät ihmissielut. Olen niin kaukana alapuolella.

Hyönteisillä on yleensä siivet, ja sitten on linnut. Suuri osa maailman olemistossa on lentäviä. Onko arvo suurin sellaisilla jotka osaavat lentää? Ilman siipiä en kohoa pohjalta koskaan, tai lennä takaisin olemaan itseni korkealta kaiken takaa.

Ketään ei saa syödä jolla on siivet eikä ketään jolla on silmät. Ketään ei saa tappaa joka janoaa vettä. Ketään ei saada menettää joka tuntee mitään. Jos tuntee, on oikea.

Kukaan ei saa tappaa sitä ikiaikaista ainetta, paikkaa joka ohjaa kohtaloa, ja joka on ollut ainiaan, tai tippuu itse laidan yli.

Sitten ajattelen että voi ei, en halua ehkä itsekään olla se joka sitten olen. Miten kenellekään voi tulla eksistentiaalinen kriisi? Eikö nyt kaikki tiedä että on oikeita ja olemassa? En ymmärrä.

En luule koskaan enää edes tuntia olevani kaunis. En ole. En luule että heikkouden sisimmästä voi nousta kauneuden korkeuksiin. Ei voi.

Entäs jos osaa hengittää veden alla, jos on kidukset? Voiko silloin saada vain korkeimmat siivet?

Heippa vuodesta 2026

 On alkanut uusi vuosi, ja on sitten tällä viikolla ne synttäritkin. En jaksaisi. Miksi pitäisi tehdä jotain mitä ei halua tehdä? Olla vaikka ei haluaisi enää olla edes olemassa? Miten pitkään talvi vielä kestää. On kylmää ja lumista. Lumi tuli heti Joulun jälkeen.

Kuntosalikertoja tässä kuussa lisään. Aloitin viiden päivän välein, sitten neljän ja tässä kuussa käyn joka kolmas päivä. Pelko on, että muuten tulisi paikat kipeiksi. Olihan siinä taukoa koko kesä ja melkein koko syksykin. En vaan jaksanut enää käydä kuntosalilla. Oikeasti haluaisin laihtua, mutta paino ei ole tippunut, vaikka kävin salilla viime vuoden syksyn, talven, kevään.

Ehkä pidän syömiset kurissa paremmin tänä vuonna. Se on vain musta itsestä kiinni. Olen kyllä ennenkin osannut laihduttaa, -tosin en niin että paino ei olisi jojonnut takaisin.

Olen kyllä yrittänyt muutenkin pitää itseni kurissa mutta on vieläkin hetkiä joina vajoan johonkin omaan maailmaan. Unissa maailma aina kaatuu vaan ajatusten takia niin kuin elämässäkin. 

Tällä viikolla, siis, on ne helkatin synttäritkin. En halua vanhentua. Ei se ole mikään Peter Pan syndrooma mutta sisäinen kokemukseni on edelleen kokea itseni nuoreksi. Pitää varmaan aloittaa käyttäminen ryppyvoiteita, -ja ne on ihan hiton kalliita!

Ei ole tietoa milloin, mutta kuolema voi tulla niin äkkiä että ei edes huomaa kuolleensa. Luulen että olen vielä elossa. Kuolleesta unesta kaikki alkoi, jatkui voiman sisälle, -ja sitten voimasta pois. En pääse kulkemaan unissa, en näe silmissäni mitään eri tavalla. Mutta olenko erilainen? Olenko eri?

Joskus haluaisi palata taaksepäin ja olla vaan lähtemättä, olla vaan takaisin itseni, olla olematta olematta se joka oli, olla elävä, olla elämä, olla elossa sisältä, pystyä hymyilemään ja nauramaan, iloitsemaan. Ilmalinnoja kaikki ne on.

Olen tiennyt että en ole edes mielestäni erilainen kuin muuta enkä huomaa mitään muutosta, siinä miltä päärynätee tuoksuu, miltä mandariinit ja klementiinit maistuu...

Olen meikki-addikti. Aina keksii jonkun uuden meikin mikä pitää saada. Viimeksi olin Shein-shoppailuun tällä tavalla koukussa, -en osta sieltä nyt enää mitään. Käytin liikaa pitkiä kenkiä jotka teki rakkuloita varpaisiin. On nyt varmaan paremmin asiat, jos käyttää hyviä kenkiä jotka on kivat jalassa.

Kaapissa on myös hiuslakkaa, lämpösuojaa, muotovaahtoa, ja kaksi tuoksua, Givernyn lilac ja Kylie cosmeticsin caramel cloud -bodymist.

Pitäisikö taas lähteä pois? Olla tulematta takaisin? Mutta en selviä siellä poissa. En ole tarpeeksi kaunis. En ole ollenkaan kaunis. Vihaanko itseäni silti turhaan? Eihän siitä ole mitään apua.

Kaikki pitää korjata eikä Jeesusteippi auta mitään. Ei siinä kristin uskossa ole edes mitään järkeä mun mielestä. Uskonnot on enemmän huono asia kuin hyvä ehkä. Joskus olin kiinnostunut uskonnoista, nykyään en niitä paljon ajattele. Sitä paitsi ei minua kiinnosta mitkään paholaiset tai demonit.

Uskon oikeasti kyllä silti Jumalattariin ja Jumaliin, enkeleihin, ja varmasti negatiivisiakin voimia on, mutta en tän mielenterveysongelman takia voi kyllä ainakaan nyt sotkea itseäni mininkään uskontojuttuihin. Se menee aina sekaisin sen oman maailman kanssa.

Pitäisikö hakea kouluun? Live-ammattiopistoon? Kun olen kävelevä katastrofi, niin en ehkä voi. Pään sisällä käy huonosti ihan kaikkialla minne meen, vaikka pystyn kyllä silti käymään Sellossa ja kaupungillakin.

Kun ei pelkää, mutta suree. Suru ei olekan vielä takaisin, vaikka olen sinne hetkittäin vajonnut, suruun ja huoleen ihan kaikesta.

Vuosi 2026 vaihtuu missä merkeissä?

No niin, siinähän se joulu meni ja nyt ollaan välipäivissä. Sain 60 € rahaa herkkujen lisäksi, -mutta nyt olen ostanut uuden hiustenkuivaimen, yhden tuoksun ja tilannut kerran pizzan mutta siinähän ne rahat meni... Onneksi huomenna tulee tilille vähän rahaa.

Vanhemmat kävi aattona kylässä ja seitan- vegaanipaistia oli pöydässä ja rosollia & porkkanalaatikkoa. Vähän katselin jotain joulukonserttejakin, mutta lumiukko jäi tällä kertaa näkemättä. 79 tuntia jäljellä tätä hitsin vuotta.

Vuodet kuluu ja miettii miten pääsisi lähtemään ja milloin? Oikeasti en ymmärrä miksi olen vielä täällä. Ihan turhaan.

Kai sen huomaa jos joku ei käyttäydy ihan normaalisti. katselin OmaKanta-palvelusta psy. merkintöjä, ja kuulosti ajoittain aika kauhealta. Yritän jotenkin pysyä mukana mutta näkeehän sen varmaan ulospäinkin, että olen muissa maailmoissa välillä.

Miksi en laihdu? Onko se lääkitys vai onko kaksi lämmintä ateriaa päivässä vaan liikaa? Jo söis enää vaan aamulla, päivällä ja illalla? Kolme kertaa päivässä? Mutta päivällinen on yleensä keitto, eikä siitä pitäisi lihoa. Ehkä annokset on sitten liian suuria. Olen kyllä ennen osannutkin laihduttaa.

Ja jojonnut sitten takaisin. Paino on kulkenut alipainosta normaalipainon ylärajoille ja nyt lievään ylipainoon, välillä on aamulla normaalipaino. Mutta vartalo ja paino on pysynyt >2 vuotta suht samassa vaikka yritin kyllä laihduttaa.

Uutena vuotena suuntaan katsomaan varmaan raketteja keskellä yötä tuohon pellon reunaan, vai pitäiskö lähteäkin Helsinkiin? Ei ne räjähteet hyvä asia ole, mutta onhan niitä joka vuosi jo nähnyt... Silloin kun oli koira, se halusi pysyä sisätiloissa. En ole silti ensimmäisiä räjähteiden vastustajia.

Suoraan sanottuna, en oikein jaksa edes ajatella seuraavaa vuotta. Alkaa pelottaa. Aika kulkee eteenpäin, mutta se on kidutusta, ajatuksien takia vaan. En tiedä kuinka usealla pakkoajatukset pilaavat ihan kaiken. Kun olisi joku glimmeri niin ajatukset triggeröi ihan kaiken. Kun on menossa jonnekin, ennalta pelkää, että mitä jos siellä tulee joku ajatus.

Usein maaliskuussa on vielä aika talvista, siis on pitkä aika kevään ensimmäisiin merkkeihin, ja odotan lumien lähtemistä jo ennen kuin lumet tulee...

Vielä valostumista ei huomaa. On pimeää, ankeaa ja kylmää. Silti, kaikille muille onnea ja minulle itselleni sitten onnettomuutta vuodelle 2026. En halua edes olla onnellinen tai nauraa tai hymyillä. En halua välittää itsestäni mitään.

Raha-asiat ei joskus olleet yhtään tärkeitä, ja nyt rahattomuus harmittaa ja miettii viitsiikö käydä edes kahviloissa, kun rahaa on niin vähän. Musta on tullut ihan pihi. Jos joku asia on muuttunut, sitten on. En vain uskonut, että meikit voisi jotenkin olla juttu.