Forever alone, aina yksin

Hei, on marraskuuta jäljellä 8 päivää ja ei pitkä matka voi olla enää ensilumeen. Lumi ei kyllä ole toiveissa vielä. Rehellisesti, toivon aina ehti joulun jälkeen että lumet vaan lähtisi.
 

Kevät-ihmisiä olen ja kesä myös. Syksy hämmästyttää ensiksi väreillään, mutta sitten on se ankea aika että on loskaa ja puut jo lehdettömiä. Onneksi Joulunaika tuo valoa kylmyyteen. En koskaan edes tiedä mitä teen tammikuussa, kun kevääseen on aikaa ja on kylmä.

Jaksaminen elää on joka päivän kysymys. Joinain päivinä ei vaan jaksa, toisina jaksaa vielä hetken ja iltaisin ei enää jaksa koskaan, ja pitää yrittää päästä nukkumaan.

Kolme aikaa joissa jatkuu kaikissa tarinansa jatkuu unissa vieläkin. Olen sielläkin.

En tiedä miksi tunnen itseni vieläkin nuoreksi. Välillä olin mielestäni aikuinen kyllä. En halua oikeasti pitkää elämää. Mitenköhän kaukana kuolema on?

Ei elämässä pidä kiinni vaan meikit ja hiusten kasvattaminen. En halua elää. Kuuluu vaan kärsiä kaiken ajan. En tiedä syytänkö itseäni turhasta ja onko se kaikki mielikuvitusta joka ei ole totta oikeassa elämässä.

Välillä ajattelen sen. Tää on ihan kamalaa.

Miksi olen niin kuin pelästynyt lapsi? Muilla mun ikäisillä on jo lapsia ja puoliso. Ja minä jään itse olemaan lapsi ja olen ikisinkku. En edes halua parisuhdetta, en kenenkään kanssa. Forever alone.

Jään nyt tänne sitten vielä kevääseen ja sitten haetaan ehkä omaa asuntoa. Tuettua itsenäistä asumista. Ei ole pitkään aikaan onnistunut oikeastaan se itsenäinen asuminen. Olen niin yksin. Katoan omaan maailmaan. Miksi sitä arkimaailmaa ei edes löydy enää?

Oikeita valoja etsimässä

Hello, nyt mulla on jo teekalenterikin. Pitää miettiä miten käytän rahat. Lumene-kalenterikin olisi kiva, vaikka on aika kallis. Mutta miksi edes tarvitsisisin kolme kalenteria? English tea shopin ja Revolutionin on jo hankittu.

Marraskuu on vaarallisen lähellä sille joka ei taaskaan huomannut missä vaiheessa se kesä meni jo.

Wicked For Goodiinkin on vaan kuukausi enää. Tosin en tiedä että minä päivänä mennään (äidin kanssa) katsomaan. Joulukuuhun on enää hetki aikaa. Olisin enemmän jouluihminen mutta ei siitä saa niin paljon irti, kun ei ole lapsia.

Jeesus ei kyllä ole juttu. Ok, kristinusko ei kolahda, mutta perinteinen joulu (Yule, melkein sanotaan Joulu) on alunperin pakanallinen ja vietän sitten perinteisesti talvipäivänseisausta. Ongelma on vaan joululaulut, kun ne ovat kyllä aika kristillisiä. 

No ei kukaan ole mulle sanomassa että en silti vietä Joulua. Sitä voi viettää vaan perinteisesti, kunnioittaen vanhoja uskontoja. Halloweenia vietän myös. En tiedä tosin miten. Olisiko jotkut juhlat? Emyllä on ainakin mutta en ole siellä kauheesti käynyt.

Pienet hetket on pieniä valoja elämässä, mutta onko ne oikeita valoja, kun valo taivaalla on niin kylmä? Se voi olla vaikka kävelylenkki jolla ei tullut paljon pakkoajatuksia, käyminen juomassa limu alakerrassa, istuminen saunassa hetki miettimättä paljon mitään.

On olemassa olevia hetkiä joina unohdan kaiken sen. Mutta en voi elää vain niille hetkille. Oikeasti onhan se niin että mulla on nykyään yleensä aika kurjaa.

Siitäkin huolimatta että ei mene ehkä vuottakaan kun olen omassa asunnossa tuetussa itsenäisessä asumisessa. Hauras valo voi olla valheellinen. Pieni, hauras, heikko. Mutta jo menetettyjä asioita ei saa takaisin. Jos kuoli jo niin KUOLI JO, eikä mitään voida enää tehdä.

En tiedä nyt miten asiat tällä tavalla kääntyivät. Mutta en ole valinnut ikinä tässä ajassani itse pilata tahallani kaikkea kun tiedän kyllä miten se on.

Kun minulla on tämä aika, mutta tässä elämässä täällä taival on usein valoton ja kurja enkä näe päämäärää, enkä oikeaa valoa mitä seurata edes kaukana.

Näen pelkkää mustaa loputtomasti. En jaksa ajatella sitä, en voi muuttaa mitään, enkä suostu valitsemaan pilata sitten tahallani kaiken.

Miten pilaisin tahallani kaiken? Kuuluuko mun alkaa juoda alkoholia ja leikata hiukset lyhyemmiksi ja värjätä ne vaaleiksi? Kun ei jotain halua tehdä, no eihän sitä yleensä silloin tee.

Halloweeniin

Halloweeniin on 20 päivää!

Hello siis, tästä pari kuvaa tänään junasta. Kävin Helsingissä ostamassa vaan yhden asian. Nyt rahaa on 2 € 75 senttiä, joten eipä paljon ostella nyt loppuviikkoon. Taitaa olla niin että viikonloppu menee siis täällä.

Kurpitsalamppu on jokusen vuoden vanha, mutta toimii kun siihen vaihdettiin patterit. En oikeasti tiedä miten viettäisin Halloweenia...

No jotain karkkia ehkä, tai kepponen :D

Halloween on peräisin vanhasta pakanallisesta Samhain -juhlasta ja sitten siitä on yritetty muuttaa kristillinen, onnistumatta. Nyt saa olla noita, jos on ihan oikea noita. En ole.

Mutta noitahattu päähän ja korsetti. Gootti oli joskus nuorempana juttu, mutta jotenkin se goottiaate ei koskaan ihan mennyt perille, eli olinkohan sitten silloisen lokeroinnin mukaan "wannabe-gootti".

Korsetteja on, mutta ne on nyt liian pieniä. En laihdu niihin enää koskaan, varmaan.

Niistä vois olla apua jotenkin selkään myös. Mutta notko-selkä olisi pitänyt hoitaa kasvuiässä. Ei sille enää mitään voi. Mutta usein se tuo mahaa eteen jotenkin epäedullisessa valossa. En halua näyttää siltä kuin olisin raskaana. En ole enkä koskaan ole ollut raskaana.

Kuva otettu tänään Oittaalla Espoossa. Uimakausi meni ja jatkuu ehkä ensi vuonna toukokuusta taas. Uiminen on kesäisin tärkeintä, toiseksi tärkeintä ulkonaolo. Mutta kesää odottavalle on ankeita aikoja, -seuraavaan kesään on nyt ihan kunnolla aikaa.

Onko turhaan elossa vielä seuraavana kesänä, onko silloin tää paikka vai joku muu? En osaa ennustaa missä olen ensi kesänä vai olenko missään vai jatkanko elämää ilman itseäni, kun on ilmeisesti kuitenkin mahdollista jäädä olemaan olemassa ilman itseään.

Tässä se mun tiistaina ostama meikki-joulukalenteri. Revolution, vegaaninen ja Peta approved, -eläinkokeeton. Jonkun teekalenterin ostan vielä ja sitten katson mitä teen rahoille. Rahaa ei kannata syödä, ja tilaa vaan woltista vaikka ruokaa saa täällä kyllä.

En tiedä ihan mitä tossa on mutta en varmaan pety? Ei ole mulla koskaan ollut kosmetiikka-kalenteria. Mietin myös sitä Lumenen mutta en ollut varma siitä, -todellakaan. Sehän ei ole hirveän meikki-perusteinen vaan siinä on kaikenlaista muuta. Se maksaisi melkein sata €, tän sain kuudellakympillä.

Olen kyllä ostanut ihan liikaa meikkiä. Mitä edes teen niillä kaikilla huulikiilloilla ja kynillä ja luyomiväripaleteilla? Mitä, ostahn vaan lisää niitä. Kyllähän siinä raha tulee vastaan eikä mikään muu raja.

Meikit ei pelasta eikä hiukset. laukut kengät, ei mikään. Ja se on todella ihan todella julmaa. Todella ilkeää, törkeää. Muta Halloween voi saada hetkeksi unohtamaan kaiken sen paskan.

 

Syksyn valot ja pimeydet

Halloweeniin 3 viikkoa! Pitää alkaa koristella asuntoa, tai siis sitä huonetta mikä minulla täällä on (plus oma vedenkeitin ja kylmäkaappi limuille). Tulin tänne vähän alle 2 vuotta sitten, osastolta itsemurhayrityksen ja omasta vuokrakämpästä irtisanomisen jälkeen. Nyt sitten ehkä muutan vähemmän tuettuun. Oli verkostotapaaminen.

Rehellisesti, pystyn kyllä huolehtimaan itsestäni, ja ulkonäöstäni, ja kulkemaan itsenäisesti julkisilla kulkuneuvoilla, laittamaan ruokaa, ja käymään kaupassa.. Ongelma on joku muu.

Laulutunti jäi väliin viime viikolla ja niin kaikki muukin. Iski flunssa ja pahimmillaan oli 38,7 astetta kuumetta. Vieläkin on yskää, mutta kyllähän taas jaksaa mennä Helsingissä, Espoon Sellossa, ja Espoon Iso Omenassakin.

Välillä ei jaksaisi elää. Valo on kadonnut. Silloin uskon kaikki mun päänsisäiset jutut, näen loputtomasti pelkkää mustaa ja uskon että elän ihan turhaan tätä loppuun.

Mitään hyötyä tän elämisestä ei ole, mutta haittaa on

Sillä tavalla mulle tuli. Niin kai, kaikille on haittaa jos elän tän elämän loppuun.

Oli sellainen 16-vuotias  joka voitti sen asennejutun ja sitten rikkoutui, mutta ei koskaan langennut. Se olenko vielä ollut? Miksi on uusia syitä olla uskomatta että ei saa jatkaa? Voiko jokin peruuttamaton virhe tapahtua ihan vaan vahingossa? Vaikka en edes ymmärrä...

Mikä se virhe on? Mun mielestä se on se että syön näitä lääkkeitä tai se että olen näin lihava. Tai se että tulee välillä pakkoajatus tai muu pelko-oire.

Mutta onko se oikeasti niin? Mitä olen tässä elämässä muka tehnyt?

Mun nykyiset lävistykset

Tässä nyt sitten nämä nykyiset lävistykset. Toisella puolella on 2 microdermalia poskipäässä ja 7 reikää korvassa. Toisella puolella on 9 reikää korvissa. Korvissa on 5 helixiä, 3 forward helixiä ja 2 tragusta ja sitten normaalit 3 reikää kummassakin lehdessä.

En edes tiedä, miksi mietin tässä iässä vielä hankkia lisää lävistyksiä. Mutta eikö nämä riittäisi nyt tälle vuodelle? Voisin laittaa ehkä vielä pari?

Mihin oikein voin käyttää rahani? Haluan meikkijoulukalenterin, mutta on aika kalliita. Jonkun näisä ostan: MUA, Revolution tai NYX. Mikähän olisi paras?

Sitten haluaisin lähteä käymään Lumenen tehtaalla. Varaisin vaikka 70 € sinne.

 Teejoulukalenterin tarvii myös rahaa, eikä ole taaskaan varaa istuskella kahviloissa. Kulkisin kapungilla enemmän jos olisi rahaa käyttää.

Ulkona syömisen ja Woltit saan unohtaa, ja unohdankin. Eilen ostin kyllä pakastepizzan mutta hitto ravintoloissa pizzan syöminen on kallista. Miten voisin nyt laihtua? Ei ollut mitään apua käydä salilla koko viime syksy, talvi ja kevät. Ei tipu paino ei. Varmaan johtuu lääkkeistä että paino ei lähde.

Kauneudessahan paino on melkein tärkeämpää kuin mikään. Olen nähnyt monen laihtuneen tytön kaunistuneen. Äärimmäinen laihuus ei ole silti kaunista, mutta joskus olin pitkään about 52 kg. Nyt 74 kg, 172 cm ylipainon alarajalla. En halua olla tällainen iso tyttö. Olen kokoa L. Large. Silloin 52-kiloisena olin XS.

Tavoite on 62 kg, eli -12 kg. Mutta miten se onnistuisi?

Jos edes joskus laihdun... Se korsettikurssi jäi sen hiivatin kampaamokoulun (joka jäi kesken) takia viime syksynä kesken. Mutta teen korsetin vasta kun laihdun edes siihen 62 kiloon. Mitään järkeä ei ole tehdöä sitä tälle koolle ja sitten onnistua laihtumaan. Kyllähän kuka tahansa pystyy laihduttamaan. Silloin joskus metodi oli 1000 kcal/ päivä. Ja se kyllä toimi.

Sadepäivä

Sadepäiviä oli luvattu monta peräkkäin ja nehän sitten tulivatkin. Rahaa ei ole enää kuin se 130€ lävistyksiin. Neljään päivään ei ole varaa mihinkään taas.

Jotain on pahemman kerran pielessä, pahemmin kuin uskoin ehkä. Jos voisin siirtyä arkeen ja kaikki se roska vaan katoaisi, eikä sitä enää olisi ollut. Teekupin ääressä istuisin sängyssä, kuuntelisin musiikkia, ja kävisin kaupungilla ja olisin niin kuin kuka tahansa muu.

Niin voin tehdäkin, mutta sisältä kaikki on rikki, ja kaikki mustimmatkin ajatukset ovat mustaliiloja, mustia, ja virvatulen värisiä. Ja ne pimentävät kaiken, niin että sisällä on lohduton toivottomuus, aika harvoin mutta joskus tuntuu niin kuin olisin rättiväsynyt. Silloin en ole edes minä.

Kuka tahansa muu. Mutta ei se, ei se! Ei toinen sama, ei!

Ajatukset hakkaa päässä, ravistelen niitä pois ja yritän kääntää niitä ennen kuin ne tulevat. Aina kun on edes hyvä hetki, silloin kun vaan unohdan sen kaiken hetkeksi. Mutta se ei ole silti poissa.

Talvi tulee, ja on jo tullut niin paljon kylmempi. Kyllä sitä vieläkin miettii kun kuulutetaan "varokaa raiteella 1 ohittavaa junaa". Ja sitten tiedän että sillä tavalla mikään ollut ei katoa, se ei ole tapa palaa pois.

Mutta jos mulle tulee syöpä tai joku muu tauti, niin en halua hoitoihin, koska tämän pidentämisessä ei nyt ole mitään järkeä.

En ole takaisin nuori aikuinen, parikymppinen ja epäsotke elämääni jonka olen sotkenut pelkillä ajatuksilla. Se ajatusten sotkeminen ja tää vihoviimeinen sudekuoppa. Olin tyhmä. En ollut tyhmä enkä paha. Olet väärässä.

Kun yrittäisin roikkua mukana, vaikka kaikki on jo menetetty, siksi että syytän itseäni asioista joita ei ehkä ole...

Syyllisyyttä on turhaa ja tervettä. Ei ole niin että en pystyisi syyttämään itseäni mistään.

Välillä syytin itseäni turhaan vaikka en ole tehnyt sitä mikä on syy. Miksi hylkään itseni itsekin niiden ajatusten takia? Ne ajatukset eivät ole totta. Onko niiden aiheuttama häpeä liian suuri?

Mikä on syy kaikkeen itsevihaan, jos vihaan näin paljon itseäni? 

 Olisin kaunis, olisin vahva, olisin hyvyyden kaltainen.

En voi olla, jos olen tehnyt jonkun virheen. Aikaisemmin uskoin että kyse oli pelkistä asenteista, mutta sekin vaikuttaa kuka on, asenteisiin vaikka ei muka vaikuta.

4 asiaa mitä odottaa

Rahasta ei kannata välittää mitään mutta rahaa on lompakossa 8 € ja tilillä 130€ lävistyksiä varten, mutta niitä en käytä nyt sitten johonkin muuhun. Miksi kaupungilla ei viitsi olla jos ei osta mitään?

Tämä viikko on yllättävän täynnä. Maanantai psyka, tiistai psykan ryhmä, keskiviikko ehkä edistian kulttuuri/luonto-ryhmä torstai joku muu psyka ryhmä ja perjantai hammaslääkäri aamulla iltapäivällä laulutunti.

Olin keksiviikkona käymässä äidin ja äidin siskon vanhemmilta perityllä mökillä. Ei oltu kauaa. Mutta miten kauan siitä on kun olen viimeksi uinut Arimajärvessä? Arimaa, the place of my childhood, the core of my memory.... Siellä ei ole laituria vieläkään. Pohja on tosi upottava, mutta päätin että en pelkää mitään iilimatoja. Olen suhteellisen peloton tilanteeseen nähden.

En pelkää mitään muuta kuin ajatuksia. Ja kun niitä pelkää niitä tulee. Aivot on täällä viallisia. Mutta mun aivoissa on vuosien jäljet varmaan niin pahat että en ikinä enää hallitse ajatuksia.

Hiukset, meikit, uiminen, laulaminen, musiikki... Triggerit pilaavat kaikki glimmerit välillä. Ja lääkkeet pilaa ihan kaiken. On ihan tosi huono olo.

Mikä tuo silti iloa? No ei tuo, mutta auttaa kestämään melkein, ja sitten mistään ei ole apua lopulta enää. Tiedän sen, mutta en voi ajatella sitä. En ole turvassa mielessäni ja pelkään välillä olevani vaarallinen muille vain ajatusteni takia. Siksi en esim. seurustelisi kyllä kenenkään kanssa. Ei minulla voi olla poikaystävää koskaan.

Odotan muuten sitä Wicked For Good elokuvaa! Siihen on vielä 67 yötä. Sitä ennen voi odotella Halloweenia. 46 yötä! Ennen joulua koiramessuja, 82 yötä. Ja, JOULU 100 YÖTÄ!

Mutta en tiedä onko Halloween juhlia ja missä. Unelma on että menis halloweenina vaikka oikein kunnon bileisiin joskus...? Jossa voisi pukeutua noidaksi.

Olenkohan vähän lapsellinen? Karkkia ja kepposta kierteleminen olisi oikeasti hauskaa no ei se käy tässä iässä. Todennäköisesti Halloween menee ohi taas ajatusten kanssa tapellessa, niinkuin muutkin päivät.

Odottaminen on tyhmää siis. Silloin kun se h-hetki sitten tulee tulee tietty kaikki mahdolliset pakkoajatukset.

Meinasin ostaa glögiä kun jouluun on enää 100 yötä, mutta en sitten ostanut. Ehkä olisi vähän aikaista aloittaa Joulukausi.

Lasimaailman putoilevat lehdet

 

Hello again kaikille. Syksy on lähtenyt käyntiin. Olen vielä viime viikolla käynyt uimassa, mutta voi olla että ei tänä vuonna enää. Lävistysrahastossa on 110 € ja en haluaisi käyttää ollenkaan rahaa, että ei kestäis enää kauan. Kun on otettu lävistykset, ei vähään aikaan voi käydä uimassa.

Mitäs olen tehnyt tässä nyt syksyllä... seurannut missikisoja, kulkenut kaupungilla, laulanut, yrittänyt taas olla hyvä, vaikka ei ole mitään oikeutta.

Harmi että ei ole varaa laittaa kulmia, ripsiä ja kynsiä säännöllisesti. Vaikka on kiva käyttää Essensen sinistä ripsiväriä. Se on cool, se värikkäiden ripsivärien trendi.

Liilaa ripsiväriä? Se vois olla hauskaa, en ole nähnyt kyllä missään. Jostain syystä käytän vaan meikkej', joiden mainostetaan olevan eläinkokeettomia ja vegaanisia, vaikka on EUn alueella se kosmetiikan eläinkoekielto.

Meikistä, hiustuotteista ja muusta kosmetiikasta tuli sen eläinkoekiellon siirtymäajan loppumisen jälkeen hauskaa. Meikkejä tulee jostain syystä osteltua aina kun on vaan vähänkin rahaa. Välillä on pakko saada joku tuote, viimeksi Nyxin Duck Plump ja Essencen Chili Bomb.

Mitään täytteitähän en siis tietenkään halua laittaa huuliin, mutta olen kokeillut noita pullottavia huulikiiltoja eikä ne kyllä oikeastaan siis toimi kyllä. Ei ne huomattavasti pullota. Instagramissa on se Sephoratrendi, mutta sitähän ei saa suomesta.

Oon aina tykänny meikkaamisesta ja laittautumisesta. Osastollakin olen aina meikannut ja valinnut vaatteet väriharkinnan mukaan. Katson aina aamulla jotkut vaatteet jotka sopii yhteen. Vaikka vaalea liila ja musta tai purppura ja tummansininen, tai turkoosi ja sininen.

Elämä psykoosien ja muiden vaikeuksien kanssa on vaikeaa ollut taas. En oikein pysty menee nukkumaan nykyään. Kuvittelen että mun huoneessa on joku olio. Miten sitä voi aikuisena pelätä jotain monstereita. Kyllä sitten yleensä jotenkin nukahdan.

Kun olen kotona vaan niin se silti johtuu siitä että ei taaskaan ole varaa käydä kaupungilla edes kahvilla. Ei siellä viitsi huojuu ilman rahaa. Ulkona istuin koko kesän pihalla ja kävin uimassa, taas vähemmän kaupungilla kuin suunnittelin.

Katselen lävistyskoruja netistä ja mietin pistäiskö soittaa jo lävistysliikkeeseen ja varata aika. Tarvii vielä muutaman kympin. Mutta varmaan laitetaan ne ensikorut ja vaihdan sitten itse tilatut korut tilalle. Mitähän tilais? Siellä oli sellainen hieno tähtidesign koru... Mutta varmaan niitä pienempiä nappeja forward helixiin ja tragus tähti tai joku muu koriste tragus.

Jouluun vieläkin on yli kolme kuukautta, eikä vielä tarvitsisi ostaa lahjojakaan, mutta mietin jo säästämistä meikki-joulukalenteriin. Sellainen pitää saada tää vuonna! Vaikka meikkejä tarvii, niin ei niitä kyllä nyt tarvitse lisää oikeasti.

Huulimeikkejä ei tarvitse todellakaan, mutta aina siellä on jotain kivaa, pitää estää itseän ostamasta. Ennen shoppailin Sheiniltä vaatteita. En ole ostanut sieltä ehkä vuoteen mitään.

Ei tässä ole enää mitään järkeä. Writing nouns till the end of time, and nouns end after the end of this time, though they were meant to never end.

Kaikki on niin haurasta, ja kaikki on haurasta kaunista lasia, kun lehdet putoilee, ja ensi vuonna kasvavat lehdetkin ovat lasia. Koko unimaailma on pelkkää lasia, ja uni syö ihan kaiken, ja on tyhjä eikä sisällä ole mitään värejä tai muitakaan kauneuksia.

Autumnal sorrow

Syksy alkanut. Laulutunnit jatkuivat tänään. Eilen oli psykan ryhmä, ja tänän viikonloppuna tai ensi viikolla aion edes yrittää palata sinne kuntosalillekin. On kyllä vähän huono olo.

Tiistaina lähdin metsästämään ilmaisia Lumene -meikkejä ja sainkin kuin sainkin sellaisen pussillisen. Siitä kyllä puuttui yksi tuote mikä piti olla mutta whatever. En nyt näihin kulmakarvoihin mitään geeliä tarvitsekaan. Yleensä meikkaan ne ihan vaan kylmäkynällä.

Oikeestaan pidän mun kulmakarvojen luonnollisesta muodosta kunhan vähän nyppii. Olen ajatellut kyllä kävisinkö kestopigmentoinnissa joskus. Mutta ei niitä vaikee ole meikata.

Syksy tuo tullessaan kaikenlaista sellaista mihin mielenterveyskuntoutujakin kykenee. Kyllähän syksyiset fiilikset tuo mieleen suruja ja takautumia elämästä vuosien läpi, ja aina mietin olenko voinut palata. 

En vain koe että paluu menneeseen on koskaan minulle mahdollista. Jos voisin palata takaisin ja olla se joka olin vaikka vuonna 2021... En voi ja silloin suren kun lehdet putoilee ja tuuli puhaltaa kylmänä, takaisin aikaan. Cold wind blows into my eyes... Tuuli puhaltaa tulevasta menneisyyteen. En pääse mukaan ajatusten virtaan.

  Kesä oli ohi jo, en voi kääntää enää edes kesää taakse päin. Mutta en edes ole vuodessa laihtunut, vaikka kyllä oli pitänyt. En jotenkin pysty, vaikka vaihdoin teessä sokerit hermesetaksiin ja yritin olla syömättä ruoan kanssa leipää.

Tässä nyt sitten mitä tossa pussissa oli (:

Siinä oli se ripsari, sitten nestemäistä poskipunaa, huuliöljyä, luomiväripaletti, eyeliner, kynsilakka meikin kiinnittämis -spray.

Ei se nyt haittaa siis että yksi asia puuttui, mutta kyllä näille käyttöä on varmaan, ja ostan jatkossakin Lumenea.

Luulen keksineeni kaiken sen, mikä tekee meikeistä pahoja. Mutta ei meikit pahoja ole, ei mitenkään. Se on vaan mun päässä.

Käytän yleensä meikkiä jos lähden jonnekin, jos en lähde uimaan. Mutta kyllähän tästä näkee että meikki muuttaa. Ilman meikkiä ja meikillä sitten. Meikit on nykyään kaikki hyviä, kun on se kosmetiikan eläinkoekielto EU-alueella. Ei ole mitään syytä olla käyttämättä meikkiä ja muuta kosmetiikaa.

Jotkut meikit on kalliita, mutta yleensä en käytä mitään hirveän kalliita. The Body Shopista ja Lushista ei saa enää meikkejä. Mulla on vieläkin meikkejä kummaltakin silti. Mutta ei meikit ole enää mitään saatanallisia perusbrändeiltäkään, kuten Lumene, Nyx, MakeUpAcademy, Essence ja MakeUp Revolution.

Olen vasta nyt opetellut contouringiakin, mutta yleensä meikkeilen vähän milleniaalityyliin, teenage at 2000's. :D Musiikkia olen yrittänyt musiikkimakuun lisätä uuttakin, ettei ne olisi ne 2000- ja 2010-luvulla radioissa soineet.

 

Tässä ilman meikkiä ja sitten meikillä. Ei pizzakin pilaa ihan kaikkea, muuta sorruin tilaamaan pizzaa. Kaikkea ei kannata pilata ihan turhilla asioilla. Ei mun laihdutuskaan ole ihan pizzasta kiinni, koska en syö sitä niin usein.

Lähtölaskenta syksyyn

  Moi, eilen oltu ostoskeskuksessa ja ostettu saippuaa ja vähän meikkejä ja teetä. Olisipa enemmän käyttörahaa mutta totuushan on että täällä on hiton kallista asua. Lopulta muutan ehkä jonnekin missä voi pitää koiraa ja huolehtia itse ruokaostoksissa.

Syksy lähestyy viiden päivän päästä. Ei voi olla totta. Kaikki viime kesästä on ollut niin surullista. Uimassa ei varmaan tuu käytyä enää montaa kertaa. 

Moni sanoo että syksy on luopumisen aikaa, mutta voihan se olla aina myös uusi alku ja uusi matka kohti pimeää talvea seuraavaan valokevääseen. Mikä edes on oikea valokevät? se on ehkä jo ollut ohi vaikka ei olekaan.

New Age ei tullut tänne. Se meni jonnekin muualle.

Aika voisi muuttua. Noidat, keijut ja metsätontut tervetuloa takaisin. Vanhat Jumalattaret ja Jumalat. Kolmannen silmän avautuminen kaikilta. Olen joskus lukenut jonkun New Age oppaan. Sitä odotetaan niin kauan että kaikki kuolisi vaikka ydinonnettomuuteen tai muuten vaan Jumalattaret ja Jumalat aloittaisivat uuden huomisen.

 Niissä unissani joissa ajat joka yö jatkuu, itse asiassa on alkanut jo se huominen. Siellä Helsinki ja Espoo on jaettu sinisten ja punaisten kesken. Kallio on suurempi ja Leppävaarassa on edelleen ostoskeskus. Junia on tosin lisätty. Niitä menee enemmän ja unissa ajan välillä ohi, koska olen unitilassa.

Jäänkö vangiksi aikaan, sen takia että odottaa eikä silti parane mikään. Odottaa vieläkin että se ei olisikaan niin eikä silti saa mitään. Pakko on roikkua perässä, vaikka sisäinen maailma on loputon epätoivo.

En luule että on kohtaloni pilata kaikki. Olen irti kohtalosta, rakkaudesta, hyvyydestä, ja pidän kiinni siitä mitä uskon oikeaksi. Yritän hyväksyä kaikki ihmiset, vaikka toisissa on aina jotain, mikä muuten häiritsisi, jos ei ymmärtäisi hyväksyä ihmisten erilaisuuden.

En pelkää vammaisia, en huumeenkäyttäjiä, en mielenterveysongelmaisissa sitä että se näkyy. Monilla lääkkeet laittaa jotenkin kömpelöksi. Mielenterveysongelmissa pahinta on lääkkeet. Minäkään en pysty välillä enää ajattelemaan. Sitten on ajattelematta välillä.

Mitä jos olen vielä mummona elossa enkä muista tästä elämästä mitään. Mitä jos itken menetyksiä ja ohi kulkenutta elämää? Miksi antaisin elämän mennä ohi? Pitäisikö elää, vaikka ei ansaitse elää? Olla röyhkeä ja sanoa että elän nyt kyllä ku olen täällä.

Siinä on jotain miksi en anna itselleni lupaa kuin pieniin glimmereihin. Jos annan itselleni armoa hetkeksi. Muuten minun kuuluukin kärsiä. Jaksaisi yrittää jos olisi jotain toivoa. Auttaako enää mitään taistella ja yrittää voittaa, karata välillä koko päiväksi pois siitä sisäisestä "omasta" maailmasta?

Yrittäisin melkein, mutta eikö se ole niin että minulla ei enää ole toivoa ollenkaan?

.. 

Jos ei pysty hymyilemään

Hei taas, kurjan elämän jatkoa odotellessa pelkää pilanneensa kyllä itse elämänsä. Olen kertonut että en nykyään naura tai hymyile. Kuitenkin nyt kuvaan voi hymyillä, mutta onko hymy aito?

Voiko kaiken pilata vaan makaamalla sängyssä tai istumalla teellä parvekkeella. Onko se pelkkää harhaa että istun vaikka sohvalla ja samalla hetkellä kaikki on pilalla.

Voiko joku pilata kaiken vaan olemalla olemassa tai vaan pelkillä ajatuksilla. Ylireagoin ajatuksiin vai? Kun uskon niin usein että tuli vaan ajatus ja kaikki on tuhoutunut.

Milloin on lopullisesti, loputtomasti ja ikiaikaisesti myöhäistä taas muka pelkän ajatuksen takia. Joka päivä! Pitääkö mulle tehdä lobotomia että en enää ajattelisi?

No eihän niitä nykyään tehdä. En käytä päihteitä, mutta välillä ajattelee että pitäisi vaan vetää pää täyteen viinaa ja kuolla sitten ehkä siihen.

Sitten muistan kuinka yritin vesimyrkytystä. Join kymmeniä litroja vettä ja teetä, -mutta en kuollut. Jos haluaa pois vaan niin se pois on yleensä virhe. Sitten ajattelin vaan että vedän tän elämän yhden kerran läpi ajatuksista huolimatta. Vaikka välillä tuntuu että ei jaksakaan silti.

Aamulla jaksan kuitenkin nousta. Muistan kuinka 17 vuotta sitten herätessä alkoi heti se päänsisäinen painajainen ja jatkui koko päivän. Olen ollut välillä vahvempi ja välillä heikompi, mutta siitä on tullut sellaista että aamulla heräämisen joutuu kestämään.

En voinut tuntea mitään silloin. Nyt olen palannut siihen, en tunne mitään. En tunne mitään onnea tai iloa. Se on jonkinlainen loputon epätoivo, ja tuska. Sellainen että ei elokuvaa melkein jaksa katsoa ja kirjoja ei oikein pysty lukemaan. Katsoin eilen koripallo-ottelua ja huomasin  mikä oli mättänyt. En pysty keskittymään, ja yli puolet maaleista meni ohi omien ajatusten takia.

Miksi pitäisi jaksaa jos ei nyt sitten näe itsellään mitään arvoa? Uskomus ei ole totta, tolkutetaan psykalla, mutta sitä en usko että en ole menettänyt kohtaloani ja kaikkea rakkautta. Putoan pohjalle eikä sieltä ole tietä ylös enää koskaan, eli en ikinä voikin korvata, korjata, palata takaisin. En voi jatkaa.

Sisäisen maailmani kuolemantuomiosta huolimatta yritän nyt sitten ihan turhaan mennä tän elämän kerran läpi nyt.

Mikä auttaisi jaksamaan? Nyt syksyllä? (jos tarkkoja ollaan, on kuitenkin vielä osittain kesä)

*Joulunodotus, koska juhlin nyt joulua vaikka en ole kristitty. Vanha Jul/Yule/Joulu on alun alkaen vanhan luonnonuskonnion juhlia.

+Glögihetkiä, teekalenteri, meikkikalenteri?

*Uusia lävistyksiä ensi kuussa uimakauden loputtua?

*Wicked -elokuva marraskuussa?

*Koiramessut joulukuussa? Koiranodotus, kun muuttaa omaan asuntoon voi ottaa koissun

*oma kämppä sitten joskus?

*uusi yritys koulussa parin vuoden päästä? (pitäis valitettavasti ensin vähän kuntoutua)

*Hiusten kasvatus

*Vegaaniruoka, pannukakut, tofupiirakka, mokkapalat?

*Psykan, Emyn ja Edistian ryhmät? (joo, mielenterveyskunoutujille, mutta se ei minua haittaa, kun ei mielenterveyskuntoutuja ole vähäisempi ihminen)

Nou on vaan 2 viikkoa syyskuuhun

Hellou, kesä meni sitten tässä nyt melkeen. Kahden viikon päästä on virallisesti syksy. Viikoittain olen uinut ja istunut auringossa pihalla, mutta kesä tuntuu taas virranneen ohi.

En jaksa edes ajatella talvea. Niin kirjoitin ja sitten tuli mieleen että mutta saa taas glögiä, meikkijoulukalenterit ja tehdä joulukoristeet ikkunaan. Olin joskus oikeen kunnon joulufriikki, mutta nykyisin tuntuu että joulusta saisi tosiaan enemmän irti jos olisi omia lapsia.

Elämä on tylsää jos odottaa koko ajan että rahaa jää säästöön ja että hiukset kasvaa. Jos odottaa laihtumista odottaa turhaan. En laihtunut koko vuonna mitään, vaikka piti. 

Oma väri on hiuksissa kyllä jo aika pitkällä. Hennaa ei saa hiuksista pois kuin kasvattamalla, melkein, mutta kyllähän siitä on kulunut monta erilaista henna- ja indigokerrosta, kun koko tukka on melkein omassa värissä. Vähän punertaa vielä.

Opiskelut ei alkaneet tänä syksynä. Ei mitään valmentavaa edes eikä pajaa. Mutta ei musta ole siihen, kun käy niin huonosti silmien takana. En voi uskoa. En näe mitä mulle on käynyt enää koskaan.

En halua ikinä olla se joka silloin olen, jos olen se joka tekee kaiken päinvastoin kuin kaikki mihin uskoin.

Kesää odotti pitkään ja sitten se on näin nopeesti ohi, ja mennyt laiskotellen. Ei haluan kuolla enkä olla se joka sitten olen. En halua enää antaa itseni elää, ei vaikka en edes nauttisi elämästä yhtään.

Tuntuu toivottomalta, kun vuosia vuosia on niin paljon ehkä jäljellä enkä halua olla nytkään enää elossa. Olisinpa joutsen tai vaikka hevonen, tai sellainen jonka elämät on lyhyitä, perhonen?

Jos jokainen elämä olisi yhden kesän mittainen, niin kai jaksaisin heikkonakin kaikki elämät, vaikka ei siis olekaan oikeutta elää. Miksi tiedän että voin pilata kaiken yhdellä siiveniskulla? Saunassa ollessa huomaan että minulla ei ole enää siipiä.

Jos on perhonen niin lentää vaan väärinkäsitysten yli. Kaiken elämän ohi, pois kaikesta, valinnassa väärinkäsitykset ja niiden seuraukset. Ajatuksilla kaiken pilaaminen on sittenkin mahdollista.

Tulevaisuus hämärä

Sorvalammella oli joutsenten perhe, joutsenpari ja neljä poikasta. En ollut niitä aiemmin siellä nähnyt vaikka muutaman kerran olen siellä tänä kesänä uinut.

Tässä olen ollut poissa kotoa paljon pari päivää. Asumisyksiköltä lähdettiin tiistaina mökille päiväksi, -uin neljä kertaa, sitten yöllä olin Helsingissä etsimssä tölkkejä, ja keskiviikkona olin sellaisessa museo- ja luontoryhmässä ja käytiin jossain punavuoressa desing-museossa. Sen jälkeen jäin Stadin keskustaan hengaamaan.

Olen välillä etsinyt tölkkejä Helsingissä ja on tullut sellainen tölkkisilmä, että näen pullot ja tölkit ja käyn sitten viemässä palautukseen johonkin kauppaan.

Yritän säästää taas rahaa lävistyksiin. Kolme ensin ja sitten ehkä vielä kaksi. Tai sitten neljä kerran. Sen verran tylsä olen että menee korvarustoon vaan kaikki tällä kertaa. Joillain on korvat täynnä reikiä.

Mutta viisi lisää tarkoittaisi mulla olevan 19 lävistystä, 17 niistä korvissa. Se kuulostaa paljolta, mutta ei näytä niin paljolta. Viisi vuonna mietin että nää 14 lävistystä riittäisi ja lävistykset olisi sitten tässä. Nyt vaan parit forward helixit ja toisellekin puolelle tragus ehkä.

Labretia en ota ikinä. Sellaiset sotkeutuu huulipunaan ja kiiltoon. Ei voi käyttää huulimeikkiä. En taida ottaa yhtään lävistystä enää kasvoihin. Nenäkorukaan ei olisi mun juttu.

Kesä on kauhealla tavalla vyörymässä kohti loppuaan. Ahdistaa melkein tuleva talvi. Näin unta että satoi jo lunta. Onneksi ei sentään vielä. Mutta en jaksa edes ajatusta talvesta. Kuinka ikinä jaksan? Talvet on pitkiä ja kylmiä, enkä oikeasti ole kylmien säiden ystävä vaan kesäihminen ihan kokonaan, vaikka kevät ja syksy on kauniita myös.

Auringolla olen vaalettanut hiusta. Hiukset mulla vaalenee auringossa. Omaa väriä kasvanut jotain 15 senttiä. Kasvatan oman värin ja pitkät, niin pitkät kuin vain onnistun. Oli ne joskus peppuun asti, joten varmaan ne kasvaa mulla uudestaankin sinne.

Tänään en lähde Helsinkiin enkä minnekään, paitsi ehkä yöllä, yö-helsinki. Mutta se ois vaan pullon ja tölkin etsintä -reissu. Perjantaiöisin niitä löytää parhaiten.

Ei viitsi mennä taas laulaa karaokea. En ole enää käynyt niin usein. Laulaminen on kivaa, mutta nuottikorva ei riitä. Kuulen että menee korkeammalle tai matalammalle, mutta en välttämättä kuule miten paljon tai kuule sitä sävelen omaa sävyä. Harmi, ääni olisi ollut. Mutta karaokessa on silti hauskaa käydä laulamassa. Lauloin viimeksi Birds of a feather (Billie) ja Baby one more time (Britney)

En välitä edes yhtään vaikka en nyt sitten pysy ihan vireessä koko ajan. Rekisterinvaihdoksetkin aiheuttaa ongelmia. Laulaminen on silti niin kivaa vaikka ei tuukaan laulaja koskaan.

Voisinhan haluta olla vaikka eläinlääkäri. Se on hienoin ammatti. Pelastaa joka viikko eläinhenkiä. Mutta pää ei kestä ja pelkäisin että ne puree. Pidän kyllä eläimistä. Mutta en hae ehkä nyt mihinkään vähään aikaan taas. En keksi mitään kivaa alaa. Eikä pää kestä, ei. Pään sisällä menee omat keskustelut vieläkin. Lopulta uskoin ihan tyhmiä asioita ja flippasin sitten, enkä pystynyt keskittymään.

En tiedä missä olen viiden vuoden päästä, jos olen elossa. Olenko takaisin osastokierteessa? Vielä Edistiassa tai jossain muussa asumisyksikössä? Jossain koulussa? Onko mulla silloin se oma väri hiuksissa ja pidempi tukka kuin ikinä?

Olenko paikassa jossa mut on ihan turhaan jätetty rauhaan? Ihan yksin hiljaisuudessa? Mitä jos kukaan ei ole enää mukana joka oli, enkä tapaa taaskaan edes ketään? Jää hämärään mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta toivoisin vaan melkein kuolevani johonkin sairauteen. Ehkä haluan aivosyövän tai sen maksasairauden jossa maksa tuhoutuu. No se maksasairaus olisi aika tuskallinen kuolema kun se kestäisi niin kauan kuolla.

Mutta jos tulee syöpä tai joku elin tuhoutuu, niin en mene hoitoihin. En halua pidentää tätä elämää. En todellakaan keksi yhtään mitään syytä haluta elää, tai uskoa että edes ansaitsevani elää.