Hello April, kesä jo odotan sinua

 

Huhtikuu. Neljä viikkoa toukokuuhun. Kevät on pian puolessavälissä jo. En anna tän koulujutun menemisen pieleen vaikuttaa kuitenkaan niin että menettäisin rakkauteni hiuksiin. Osaanpa ainakin hoitaa omat hiukseni paremmin.

Ehkä oli vaan liian aikaista. No maahankaatunutta maitoa ei kannata itkeä. Elämä on pettymyksiä välillä. Mitähän saan kerrottua täällä elämästäni ilman koulua. Jos laitan välillä meikki- hius- ja muita tuotekuvia. Sika hienoa että nykyään on EUn alueella kosmetiikan eläinkoekielto. Ja siinä ei ole enää se siirtymäaika.Voi ostaa kaikkia tuotteita ja meikkejä.

Oon väriexpertti, ehdin käydä kummatkin värjäyskurssit ja ensimmäisen kampaajapalvelut ja hoidot.

Ajatusongelmat vaikuttivat niin paljon. Se miten se näkyy ulospäin ei tietty näy mulle itselle mitenkään, mutta kyllä ajoittain vajoan omiin ajatuksiini. Kutsun pakkoajatus- ja psykoosimörköä nimellä Röllipeikko.

Siksi että liikaa näkyy, mutta ei mitään koskaan tapahtunut normi-elämän puolella. Kuinka saisin piilotettua kasvoiltani pakkoajatukset ja erityisesti niiden aiheuttaman ahdistuksen? Ehdotettiin sitä Live -ammattiopistoa, mutta siellä ei ole mitään kivoja aloja.

Pystyn tavallaan tekemään mutta keskittymiskykyä ja siten oppimista häiritsee liikaa se Röllipeikko. Ja se sisäinen maailma, josta en pysty edes selittämään ymmärrettävästi. Ehkä yritän joskus uudestaan? Vaikka kolmen vuoden päästä?

Mutta en voi jos olen oikeassa, koska en ole ennenkään parantunut tästä, vaikka osastolla olin viimeksi 2023. Tilanne on että melkein pystyin. Ihan melkein, ja sitten ne ajatukset ja ahdistus ainakin näkyy vaan kasvoista.

Ois pitänyt yrittää enemmän.

Kävin tänään koululla vielä viemässä kirjat ja koulun tietokoneen takaisin. Kuinka paljon tää on sattumaa että kävi näin? Pelkään kyllä et on yhdestä asiakkaasta kiinni. Ja yhdestä kerrasta kun ne pakkoajatukset pilas kaiken.

Pakkoajatus on helposti selitettynä sitä että pelkään että tulee ajatus ja sitten tulee se ajatus mitä pelkäsi. ja sitten siitä ajatuksesta ei pääse eroon eikä pysty keskittymään. Ja se ajatus on aina sellainen mikä on jotenkin päinvastainen sille mitä oikeasti haluaisi tai ajattelisi tai valitsisi tai aikoisi tehdä.

Olis vaan pitänyt lähteä kotiin. Se olisi korjannut. Keskittymiskyky on vaan kerran aiemmin herpaantunut koulussa pahemmin. Yks päivä ajattelin että mitä jos oisin taas osastolla välillä. Ei nyt tarvii, -mutta melkeen halusin taas olla osastolla. Siellä tottui vuonna 2023 olemaan. Ja sitten en välittänyt enää hittoakaan missä oon.

En välitä turhaan itsestäni mitään. Ystäviä ei ole ollenkaan. Olen jotenkin outo. Saatan vaikka hetkeksi pysähtyä tuijottamaan ihmisiä ja tuijottaa ihmisiä vahingossa vaikka junassa. Onkohan mulla kuitenkin jotain neuropsykiatristakin ongelmaa?

Miksi minulla ei ole rahaa mihinkään? Tiedän jo mitä ostan kun saan seuraavan kerran rahaa. Tarvii tietyn meikin ja sitten ostan sen Fructicsen ananas-hiusnaamion. Ja muotovaahtoa. Ja teetä tarvii aina. Ei ole nyt sitten varaa piilolinsseihin.

"I'm the shadow that nobody sees", -kadoksissa

Lauantaina oli Enemy Insiden keikka On The Rocksissa. Siellä oli ihan kiva tunnelma, ja kiinnostuin lämppäribändistäkin. Olin eturivissä ja pääsin Enemy Insiden instagramissa kuvaankin sieltä eturivistä olin katsomassa.

On kiva bändi. Uuden polven goottimusiikkia. Keikka hyvä ja loistavasti laulaa livenä. En hirveen usein käy nykyään keikoilla. 

Joskus haaveilin, että musta tulis laulaja mutta en pysy nuotissa.

Olen varjo jota ei muista, ei näe kukaan. Melkeen kaikki, jotka tunnen, ovat mielenterveyspiireistä. Jos tunnen edes ketään. Sitten valoa toi syksystä alkaen se kampaajakoulu, -ja sitten sekin meni pieleen. Niinkuin kaikki muukin. Siellä kaikki on, pielessä.

Vaativana erityisenä tukena sitä alaa olisi Tampereella, jos ensi vuonna uskaltaisi yrittää (tänä vuonna ei, siellä on haku jo loppu). Mutta en laita sitä tavoitteisiin. Ei sekään ehkä onnistuisi. Hiton diagnoosit ja muut mielenterveyskuntoutujalokeroinnit. En olisi viiltänyt ketään millään partaveitsellä, vaikka mulla onkin pakkoajatuksia.

En näe itselläni tulevaisuutta. Kaikki yleensä voi ajatella, että on onnekkaita kun saa olla täällä, pitää vaan pitää kiinni omasta kohtalostaan ja elämästään. Silloin on aina toivoa. Nyt musta ei tunnu, että asiat on hyvin mulla. Eikä asiat mulla olekaan hyvin tulossakaan olemaan.

Näen lohduttoman, loputtoman syvyyden ja ikiaikaisen talven, vailla mitään mahdollisuutta palata edes kauneuteen, minä joka muistan elämäni, jossa olin joku, joka välillä uskoi voivansa voittaa kaiken ja että kaikki lopulta on kunnossa.

En ole se enää joka olin, en ole enää kaunis. En ole enää siellä mistä voi aina palata. En halua palata, jos olen pelkkä olio. Menneeseen aika kulkee, taaksepäin, unissani eteenpäin, ja jos olen lopulta siellä pääsen sittenkin pois. Niin mun pitää siitä ajatella.

Ajattelin kumminkin itsekin, että haluunko edes olla parturi-kampaaja, ajattelin että ehkä en kun pitäisi pystyä koskemaan ihmisiin ja keskittyä pitkä aika. Ja kun on niitä pakkoajatuksia...

Lähinnä siellä se keskittymisongelma oli vaan ne pakkoajatukset, jos niitä tulee. No ehkä se sitten on vaativan erityisen tuen tarve. Kun ei normi ihmiset ymmärrä mitään mielenterveysongelmista.

Mutta eiköhän tää ollut tässä, -ei sitten kampaajaksi. Hiuksista voin silti pitää. Värjäyskurssit kerkesin käydä loppuun ja hoito- ja kampaajakurssin en edes ytoja (yhteiset opinnot).

... Harmittaa...

Olikohan virhe ollut kertoa olleensa osastolla ja asuvansa tuetusti ja käyvänsä psykiatrilla? Kun sellaiseen on niin suuret ennakkoluulot. Mutta kai ne pakkoajatukset näkyy keskittymisessä.

Aikanaan jäin työkyvyttömyyseläkkeelle, kun en välillä voinut keskittyä vaikkapa puoleen tuntiin. Siihen nähden tilanne on mennyt eteenpäin. Häiriöt kestää välillä ehkä noin 15-30 sekuntia, jos tsemppaan. Opettajat näki sen sitten työturvallisuusriskinä... Ja olivat väärässä.

Keikka kyllä piristi, ja sitten jotenkin väsytti. Nukuin koko seuraavan päivän.

Pienet mustat siivet

 

Jouduin nyt kyllä lopettamaan sen koulun. Mielenterveysongelmien takia tietysti, kuinkas muutenkaan. Oli kyllä tuntunut että en oikein suoriutunut. Lääkkeet jotenkin ehkä on huonontaneet muistia ja siten vaikuttaneet oppimiseen. 

 Mutta nyt olin siis siellä ollut elämästäni puoli vuotta niin se on pitkä mutta lyhyt aika. 

Opettaja sanoi että mun poissaolokohtaukset on huomattu, eikä niiden takia haluta antaa tehdä asiakkaita. No en varmana ole asiakkaille vaarallinen, mutta sitä mieltä opettajat on... Sellaista yleensä että kun tulee pakkoajatus en hetkeen pysty keskittymään.

Tää on nyt ollut taas tässä... Käsitän kyllä että mut on käsitelty täysin väärin mut ei se auta. Miten oon niin hiivatin heikko että en pysty edes elämään?

Tunsin joskus oloni niin vahvaksi. On täysin eri asia olla huonoin ja heikoin kuin olla kaunein ja voimakkain. Ei se ole minulle ihan sama oikeasti. Miksi kaikki on taas rikkoutunut pelkästä ajatuksesta?

Nyt mulla on vaan pienet mustat siivet ja heikko olo.

In the lights, -valoissa

Viikko on taas mennyt kuin sumussa. Asiat joita ei oikeasti tapahdu eivät jää mieleen. En muista missä olen ollut ja mitä tehnyt, -melkeen. No sen muistan muuta en.

Tässä kuvassa olen Isossa Omenassa, sen jälkeen kun kävin psykalla. Ostin jotain uutta hiusnaamiota, mutta ostan paremman aurinkokivestä maanantaina. Jos rahat riittää, ainakin.

Olen käynyt (koulun lisäksi) hammaslääkärissä maanantaina, tiistaina psykalla, sellossa keskiviikkona ja hammasröntgenissä torstaina ja laulutunnilla perjantaina. Ja tänään olen hereillä taas at four in the morning. Enkä aio nukkua.

Meillä alkaa miesten hiustenleikkaus ensi viikolla. Osaanko enää leikata naistenkaan hiuksia? Pitäiskö kertaa perusasiat tänä yönä. Mut on varmaan oikeesti kirottu olemaan haluamatta kuolla...

Koska en jaksa kuolla vielä, vaikka on painajainen jonka takia ei tunnu miltään, vaikka ei ole väliä tuleeko mulle maksasairaus tai borrelioosi enkä välitä missä asun ja mitä teen.

Juon teen.

En juo.

En voi väittää muka etten välitä itsestäni, mutta en voi välittää itsestäni, koska uskon että mua rangaistaan ja että en ansaitse elää. Haluaisin elää, muttakun en ansaitse elää enää.

Haluaisin elää jos en olisi hitto pilannut kaikkea kaikille toisille. Mitä hiivattia? Miksi uskon että kyllähän kaikki varmaan pettyy.

Ja kyllähän ne hiukset värjäytyy ja osaan pitää tietystikin saksia. Mutta luonnistuuko multa kampaukset en usko.

Joskus tuntuu että tekis mieli soittaa itselleen ambulanssi tai lähtee päivystykseen, mutta silloin tuntuu että pärjään himassa. Osastolla en ole ollut nyt viiteenttoista ja puoleen kuukauteen.
 

MISSÄ KAIKKIALLA OLEN OLLUT OSASTOLLA? Jorvi P1, P3, P4, PN1, PN2, Peijas P1, P3, Aurora P5, Psykiatriakeskus P5, P9, Hyvinkää, Lohja. Kyllähän siellä on ollut oltua...

Quite depressed, -paskana-

Tänään en jaksa lähteä minnekään. Joskus bussit menevät vaan ohi ennen kuin ehtii pysäkille ja on parempi lähteäkin kotiin kuin odottaa seuraavaa bussia. Olen niin paskana että en jaksa lähteä tänään edes kaupungille.

Miten kestäisi epäonnistumiset? Mitä teen jos oikeasti en ole valmis enkä osaa? Miten voisin ottaa muut enää kiinni? Miten olisi muuttunut tarpeeksi että ei kävisi enää pelkästään huonosti ja rumasti. Olen niin LIHAVA. 

Salilla käyn tänään, muualla en.

Ja miksi en laihdu?

Syönkö liikaa?

On tullut kauhea ahdistus että pitäisi keskeyttää koulu. Miten nämä lääkkeet ovat vaikuttaneet oppimiseen? Miten tyhmä ihminen voi olla? Miksi en mielestäni osaa yhtä hyvin kuin muut. Olen valitettavasti kyllä oikeassa siinä.

On tyhmää että pitäisi vielä muka uskoa ja yrittää vaikka tuntuu että olen huono ja heikko. Mutta en ole paha, vaikka luullaan että välitän muka vaan itsestäni ja rakastan muka vaan itseäni enkä ketään muuta ja muka käytän toisia vaan hyväkseni.

Olenko narsisti?

En mielestäni.

Ei ole kyllä mitään hyötyä enää elää. Miksi jatkaisin elämää? Tulen kuitenkin aina takaisin kun yritän kuolla, -ei sitä kuolemaa voi käyttää hyödyksi. Elämän kiertokulkuun kuuluu jälleensyntymä ja joudun takaisin ja sit seuraavassa elämässä olisin oikeasti paha...

Mitä jos saisin muistinmenetyksen, enkä muistaisi enää kuka olen enkä tietäisi enää kuka olen. Olisiko silloin löytynyt lopulta oikea totuus eikä näitä sirpaleita joita olen yhdistänyt ehkä väärin. Mitä jos kaikki oikeasti tietäisivät koko ajan kuka olen kun olisin jossain?

Näkevätkö kaikki?

Muistavatko kaikki?

Unohtavat. Ei ole hyötyä pukeutua hienoihin vaatteisiin ja meikata, kun kenellekään ei jää mieleen muuta kuin se mitä on meneillään minun päässäni, ja kuvittelen vaikka en luulekaan että kaikki kuulevat kaiken mitä edes kuiskaan ja sieluissaan kaiken mitä edes ajattelen.

Silti teen niin. Meikkaan ja katson joka aamu että olen sävy sävyyn tai yhteensopivissa sävyissä. Lähden täydessä tällingissä. Meikit järjestyksessä. Katson. Onko tukka hyvin? Käyvätkö nämä vaatteet oikeasti kaikkien mielestä yhteen?

Hiussuru

  

 Olen kyllä tosi surullinen hiuksistani. Ne eivät nimittäin ole sitä todellakaan mitä olivat nuorempana. Mitä niille oikein on tapahtunut? Ne eivät oikeasti ole vain lyhyemmät vaan heikommat, huonommat. Voiko biotiini aiheuttaakin hiustenlähtöä? Niitä on kyllä ehkä lähtenyt...

Nyt kyllä, EI on ei ollut niin kauan, mutta kokeilen melkeen kuitenkin sitä lääkettä. Pelkään että sekin vaikuttaa hiuksiin. Mutta tää on ihan kamalaa. Mutta mulla on melkeen nyt pakkomielle saada hiukset kasvatettua edes vyötärölle asti 

Talvilomalta

heis, nyt juuri kun joululoma vasta loppu on taas loma ja talvea jäljellä 13 päivää.

Mulla on joku pakkomielle hiuksistani, kun ei vaan kasva nopeammin. Joskus oli peppuun asti ja sitten pilasin hiukset vaalentamisellla pari kertaa. Ois nyt jo pitkät. Mutta biotiininkin avulla menee kyllä pari vuotta. Mutta sitten menee toivottavasti en jossain vaiheessa valitse pätkästä näitä.

Siihen koiraan en saa mitään säästöön. Viimeisetkin roposet meni taas eilen johonkin muuhun. Koiraan pitää saada säästöön 20 €/ viikko tai tässä ei ole mitään järkee, mutta sitten ei riittäisi rahat meikkeihin ja hiuksiin.

Ois kiva välillä käydä ulkona syömässä. Ei mitään varaa.

Miten tässä voi nyt olla vielä 8 päivää lomaa? En ota kevyesti. Salilla pitää jaksaa käydä. Ja tänään kävin saunassa salin ja ruoan jälkeen.

En halua syödä enää koskaan mitään jos en laihdu. Mulla oli joskus syömishäiriö... Melkeen ainakin. Paastosin ja ahmin kausimuotoisesti. Olin tosi laihakin, pienimmillään 49 kiloa ja 172 senttiä.

Haluaisin nyt laihduttaa vain 60 kiloon edes. Tässä iässä se riittää. 10 kiloa piti olla heihei kesäksi mutta ei se onnistu.

En ole kokenut enää edes itseäni yksinäiseksi vaikka olen täysin yksin ehkä täällä.

Kuvittele hetki, jonka aikana kuljet ikuisuuksien ajan korkealle vuorelle kuumuudessa ja koskaan taistelu ei ollut ohi vaikka kuitenkin oli. 

 

Aikoja

Mitä jos kokee joutuneensa väärälle puolelle jossain asiassa eikä olekaan niin, että on syyllinen? Mitä jos en ole tehnyt sitä, mitä luullaan tehneen, eikä se ole niin, että se toinen ei ole syytön? En hyväksy todellakaan pahuutta, enkä saa itsekään luulla, että aion satuttaa toisia. 

Unissa on jatkuneet ajat, joissa en ole täällä, vaan tulevaisuuden Espoossa, jossa kauppakeskukset ja kaavoitus on muuttunut. Kaikki mun omat päänsisäiset jutut vaan jatkuu niissä unissa ja unet ovat jatkoa aikaisemmille unille.

Miksi tuntuu taas itseni sisällä niin pahalle? En ole tyytyväinen siihen, kuka olen. Jos en halua olla itseni niin eikö mun kuuluisi vaan heittää veivini? Mutta tiedän, että itsemurha ei pelasta mua. Eikä mikään muukaan pelasta.

Mutta en saa suostua tottelemaan ja olla olematta kiltti tyttö.

Kaikki on vaan taas sillä tavalla, että en ole sisältä, mutta kaikki on ihan pirstaleina. Enkä siedä itseäni ollenkaan enää. Menee hermot. Välillä suutun tai pelottaa niin paljon. AHDISTAA tajuutteko?

Koulussa on värjätty ja värjätty koko kuukausi ja nyt vaalennetaan. Omia hiuksiani värjää ehkä enää koskaan, koska värjääminenhän hapettavilla väreillä suorastaan tappaa hiukset enkä halua tehdä hiuksistani kuolleita ja ohuita ja heikkoja taas.

Mun hiukset on muuten hyvä, mutta menee vaalentamisesta ja muustakin hapetevärjäyksestä valitettavasti todella huonoon kuntoon. Ja niiden oma rakenne on sellainen lasimainen.

Viha on sairaus, se heikentää meitä ja tappaa meidät sisältä. Ikiaikainen viha on pelkkää sairautta. Se saa meidät tuntemaan itsemme heikoiksi ja väsyneeksi, vaikka aina luullaan, että viha vahvistaa. En itse vihaa enää kuin itseäni tai sitä, joka uskon että olen, vaikka en halua olla.

Last winter month

Viimeinen talvikuukausi. Miten talvi on tällä kertaa mennyt niin nopeasti? Ei tuolla kyllä oikeen ole edes lunta.

 Huomenna ei koululle, meillä on tunnit Teamsissa. Menisikö huomenna sitten Helsinkiin, nimittäin...

 Pitäs käydä siellä työharjoittelupaikkojakin hakemassa. En tiedä kyllä mitä siitäkin tulee, mutta ei siitä kaikki voi pilalla olla. Sen pitää olla parturi-kampaamo ja olla Espoossa tai Helsingissä.

En kyllä mitenkään voi ymmärtää miten voin olla töissä edes sitten syksyllä, tosin työharjoittelussa vaan. En halua rasittaa itseäni liikaa.

Ei jännitä enkä tunne mitään kauhua, mutta mietin vaan miten mielenterveys kestää sen työharjoittelun sitten. Ja osaanko edes tarpeeksi sitten? Nyt on kyllä vasta kolme kurssia käyty. 

Enkä olekaan edes luovuttanut melkein, vaikka välillä kyllä on tuntunut että joku on varmaan kironnut mut kun on ollut niin kamala elämä. Olenko oikeasti eksymässä taas mun tarinasta?

Voisin mennä normaalimaailmaankin sieltä mielikuvitusmaailmasta, mutta tuntuu että sillä ei ole merkitystä enää. Miksi välittäisin normi elämästäni mitään? Miksi luulisin että voin voittaa mitään, jos vaan haaveilen.

Ongelma on että en voi haluta tehdä sellaista mitä en halua tehdä. Mitä arvot oikeasti merkitsee? Entä se mitä pelkää tai mitä ei halua kokea? Jos aika kulkee taaksepäin mitä teen toisin?

Kesää kohti mennään ja se on paljon lähempänä eteenpäin kuin taaksepäin. Kevät on oikeastaan jo alkamassa.

Haluun pidemmät hiukset kasvavat niin hitaasti. Ja pienemmän painon. Kesäksi ois nyt tavoite saada pois ainakin se 6 kg. Tänään se oli 74 kg/ 172 cm. BMI 25,0. Jos ois edes 68 kg kesällä. Oikee tavoite on 63 kg mutta ei ehdi siihen kesäksi ei mitenkään, jos ei rupee jättää aterioit välii...

Mutta mä oon se joka päättää mitä minä teen. En halua olla vaan tällanen pulla. Ihmisiä on niin paljon pulleita että en ole edes niin lihava, enkä mikään laihdutusleikkaustapaus, mutta ois kivaa olla kevyt. Kuntosalilla olen käynyt kohta puoli vuotta, tosin ensin aloitin viikolla päivässä. Enkä ole laihtunut mitään melkeen. Mikä mättää? Varmaan ne lääkkeet. Lihaksia on kyllä ilmestynyt.

Ehkä saan tän unirytmin nyt kuntoon. Heräsin about neljä yöllä enkä mennyt uudestaan nukkuu. Unissa käy ihan kummia, siellä jatkuu mun toinen elämä, joka yö melkein se sama kaupunki. Muuttunut maailma.

En ollut pitkään aikaan maalannut mutta nyt maalasin illalla. Tuntuu että olisin voinut opetella piirtämistä ja maalaamista enemmän, niin osaisin paremmin tekniikat. Helppo on piirtää kasvoja ja vaikea piirtää vartaloita ja vaatteiden ryppyjä.

Kohti kevättä

 

Moi taas. Koulussa olen taas ollut ja värjättiinpä multa ripset ja kulmatkin. Maanantaina väri-asiakkaita.

 Päätin nyt että omia hiuksiani en värjää enää. En suosittele näille lasihiuksille enää mitään hapettavia käsittelyä. Kasviväreillä ja suoraväreillä vois värjätä vaan. Punertavat latvat on pitkään kun kasvatan omaa väriä, mutta se ei minua haittaa.

En jotenkin ole ikinä leikannut hiuksiani edes kerroksittain. Mustat kerroksittain leikatut oli joskus visio ja joskus punaiset hiukset ja mustat raidat.

Koulussa on ollut nyt kolme kampaajakurssia. Hoidot, kampaajapalvelut ja sitten tämä värjäyskurssi, joka on nyt meneillään. 

En tiedä muista mutta kyllä edelleen tuntuu että en ole oppinut mitään.

En ole valinnut vielä mitä teen kun on se ajantasaisuuden arviointi. En osaa enää yhtään matikkaa ja fysiikkaa. Mutta en jaksaisi käydä kursseja melkeen. On kulunut lukiosta niin kauan.

Niin kauan on kulunut jo aikaa. Tuntuu kuin sen kaiken olisi elänyt joku muu. Elämä pirstoutuu sirpaleiksi niinkuin jokainen elämänvaihe olisi siru joka olisi irrallinen muista elämänvaiheissa jotka ovat jokainen oma tarinansa.

Olen aina uudestaan ollut joku muu. En olekaan, niin mutta koen että olen virhe. En ole ihminen enkä enkeli, vaan virhe. Ei olen vaan ihan tavallinen tyttö... Ulospäin. No ei jos pidän liikaa meteliä ja naapurit valittaa.

Sain häädön. Siksi asun täällä.

En kyllä edes haluakaan

Hei, olen taas voinut muuten vähän paremmin, mutta on varmaan joku hiivatin dissosiaatiohäiriö. En ymmärrä. Ei tätä kestäisi kukaan.

Ajatuksia tulee välillä ja ajatukset pilaa ihan kaiken aina uudestaan, vaikka olisi saanut seliteltyä edelliset ajatukset. Tyhmää on kerätä ongelma jostain pakkoajatuksista.

Ehkä kannattaisi asua täällä koulun loppuun asti, ihan varmuuden vuoksi että ei sitten keskeytä. ja muuttaa sitten omilleen, kun valmistuu. On sitä pelkästään omaa päänsisäistä juttua kuitenkin. Ne ajatukset ja kaikki asiat mitä niistä käy.

On kyllä koulusta niin epävarma olo. Ehkä en pääse sitten näytöistä läpi. Miksi tuntuu, että en osaa edes föönaustekniikkaa kunnolla. Miten siitä tulee oikeaoppinen lainerouva? No sitä voi harjoitella kotonakin. On kampauspää.

Ja kampauksia harjoittelen sitten kun se on toinen pää, pidempihiuksinen värjäyspää, -sen saa seuraavalla kurssilla. Maanantaina ja tiistaina meillä on kulmien ja ripsien värjäyksiä. Meen sitten kouluun ilman meikkiä. Harvemmin nykyään olen ilman meikkiä.

Pari kertaa on ollut kynnet, mutta nyt ei voi, kun ois niin vaikea tehdä kampaajajuttuja. En tiedä, ehkä musta ei tulekaan edes kampaaja. Aika näyttää.

Olisi siistiä tietää kaikki ennalta. Tietää kaikki oikein eikä väärin, voittaa itse kuolema ja voittaa itse kauneus ja hyvyys. Tietäisin tuleeko musta kampaaja ja tietäisin joudunko vaikka osastokierteeseen. Osasto vuosi oli 2023 ja 2024 osastoton vuosi.

Olen nyt muistanut syödä biotiinia jos mun hiukset kasvaisivat nopeammin. Niistä on kuva tuossa, voisivat olla pidemmät.

Jotkut ihmiset ovat vaan pahoja. Olenko paha ihminen? En kyllä edes haluakaan olla paha. Haluaisin olla hyvyyden enkä pahuuden. "Onnen keiju, ole hyvä ja lennä, hyvä ja lennä..." lauletaan jossain laulussa, ja anna minun olla hyvä eikä paha, hyvyyden eikä pahuuden.

kolmevitoset

Hei taas täältä. Olen nyt sitten 35-vuotias. 15 vuotta todella tuntuu menneen hukkaan. Mitä tein kun olin 20-vuotias, nuori, laiha ja vahva? Vai olinko edes sama, samanalainen. Olin muuttunut ehkä jossain vaiheessa.

En saa unirytmiä korjattua Tenoxeilla enkä muillakaan. En herää kännykkään. Onneksi koulu on iltaryhmä. Muuten kävisi huonosti.

Aloin syödä biotiinia jos hiukset vaikka kasvais nopeammin. En edes kestä kun nämä ovat niin lyhyet. Joskus ne olivat peppuun asti. Se on jotain puhdas+ -biotiinia ja siinä ei ole muuta kuin pelkkää biotiinia. Katsotaan nyt sitten muutama kuukausi kasvaako.

Valon lisääntymistä en ole huomannut, vaikka on mennyt jo kolme viikkoa valostumista.  Mutta tässä on kolme viikkoa ja sitten on enää kuukausi, että saadaan sanoa heipat talvelle. Helmikuu on pitkä ja kylmä, mutta sen sisällä on jo lupaus keväästä.

Aikaa päästä kesäkuntoon on vielä vähän. Jos pysyis kesän alussa edes alle 70 niin se ois kivaa. Aion päästä kesäkuntoon, ja treenaan ahkerasti kuntosalilla. Treenaan ryhmissä ja yksin. Yritän treenaa 3 kertaa viikossa.

Mulla on mahdollisuus käydä kuntosalilla ilmaiseksi ja lähellä, nopeasti.  Sitten kun kuntoilen niin joka tapauksessa, minne nyt sitten muuttaakin niin kuntosalimahdollisuus pitää olla. Siellä pitää päästä käymään, ja pitää sitten tietää miten sinne pääsee ja miten siellä ehtii käydä. Kun treenailin kuntosalista alkoi jotenkin olla kyse. Siitä tulee muuten hyvä olo kun palautuu treenistä.

 

Uusi luku

Huomenna on uusi luku elämässä, -täytän 35. Tunnen itseni kyllä reippaasti nuoremmaksi vieläkin. On ihan kuin kaikki olisi jotenkin vilahtanut ohi väärissä paikoissa. Olen ollut osastollakin monta kertaa ja käynyt psykalla yli puolet elämästäni.

On vaikea ymmärtää miten mielenterveysongelmat tai lääkkeet vaikuttavat elämään. Tuntuu että ne vaikuttavat oppimiseenkin. Mutta jos musta ei tule kampaajaa ja keskeytän tai en pääse näytöistä läpi niin sitten se menee niin. En ota paineita.

Voihan sitä sitten opiskella jotain muutakin ja käydä välillä vaikka HyväKodissa tai jotain. En ole käynyt muuten vuosiin. Siitäkin on aikaa, kun lukio loppui, yli 15 vuotta.

Koulussa on ajantasaisuuden arviointeja ollut, kun opinnoista on yli 10 vuotta, mutta olen kyllä flipannut tosi pahasti enkä ole ollut töissä enkä koulussa yli kymmeneen vuoteen. Miten niin kävi, en tiedä.

Olen hyvin paljon viettänyt aikaa Helsingin keskustassa, mutta nyt en viime vuoden syksyllä enää, kun en jaksa kun on kouluakin. Ehkä uskallan koulusta valmistuttua muuttaa täältä laitoksesta, jos valmistun. Täällä ei muuten oikeastaan ole niin kamalaa. 

Täältä saa kulkea miten paljon haluaa, vaikka yölläkin.

Käyn välillä kulkemassa Helsingissä tai karaokessa, öisinkin. En juo alkoholia ollenkaan nykyään. Otan karaokebaarissakin vain alkoholitonta. En polta tupakkaa onneksi, koska rahat ei riittäisi siihen ikinä.

En ehkä oikeasti osaa laulaa, edes, mutta ei se haittaa. En pyri laulajaksi enkä kaipaa julkisuutta. Karaokebaari riittää, jos haluaa laulaa.

Pari keikkaa tänä vuonna olen menossa katsomaan, ainakin Enemy Inside ja Auri. Täältä ei kyllä jotkut lähde minnekään, mutta en minäkään kauhean usein jaksa lähteä. Kukaan muu ei varmana nyt täältä, kun tämä ei ole nuorten puoli, lähtis minnekään keikalle. Käy täältä jotkut muutkin koulussa.

En tiedä mun työkyvystä, mutta työharjoittelua on elokuussa ja se ei voi mennä hyvin. Onkohan vika mun työkyvyssä tai toiminkyvyssä vai oppimiskyvyssä vaan? En ole yhtään varma itsestäni. Tuntuu tosi epävarmalta mutta ei se ole pelkästään niinkään.