Veet heinäkuun

Tänä kesänä on kyllä ollut aika kylmä alku. Järvet ei ole yhtä lämpimät kuin viime vuonna. Olen kyllä käynyt uimassa. Ehkä se vähän kompensoi tuota lämmintä talvea. En kyllä jaksa edes ajatella talvea. Mitä oikein teen nyt sitten?

Ei ole paljon rahaa käytettävänä ja taas mietin että mitähän tekisin, kun laittaisin ehkä taas lävistyksiä uintikauden jälkeen... Enkö sit käy jätskikiskalla tai syömässä subwayssa tai mitään? Laitanko kaiken lävistysrahastoon?

Ajattelin toista tragusta ja forward helixejä. Mutta nää uudet lävistykset tulee kyllä tänä vuonna vaan korviin. Tylsää sinänsä, kun mikän ei ole glimmeri vaikka on... Pieniä asioita joiden takia ei silti jaksa elää, mutta niitä mitä ehtisi ajatella haudassa.

By the way, uskonnot kiinnosti joskus, mutta nyt en ole ollenkaan uskonnoissa. Sekoittuu mun sisäisen maailman kanssa vaikka uskon jälleensyntymään ja jumalattariin ja jumaliin. En mieti että voin tehdä mitään taikuutta. En voi.

Harry Potterista tulee tv-sarja. Sitä katson kyllä sitten... Mutta on valittu tummaihoinen Kalkaros, se ei ehkä oikeen sovi siihen hahmoon, mutta katsotaan osaako sitten näytellä itsensä vaikuttamaan uskottavalta.

Ei ole mikään prinsessasatu tämä elämä niin, mutta olisi jos pystyisin tähän. Niin luulen. Jos voisin voittaa sen minkä se oikea prinsessa voittaisi. En kuitenkaan saa näitä solmuja selvitettyä enää. 

Pitäisi pystyä olemaan syömättä. Ei hitto vihaan mun perunanenää. Mutta en ottaisi mitään nenäleikkausta tai täytteitä. Vaikka ei minulla ole mitään sitä vastaan että joku muu käy kauneustoimenpiteissä, vaikka en itse kävisi.

En onnistu laihduttamaan. En laihdu. Kaksi lämmintä ateriaa päivässä on liikaa ehkä. Mutta eiköhän ne ole ne lääkkeet.

Uimaan tänään. On aurinkoinen päivä.

Hello valo

Kyllä kesää on silti vielä yli puolet jäljellä. Valot loistaa, ja jos jokin on tällä planeetalla totta niin valo. Jos ei ole oikeasti valoa, niin mikään ei ole totta paitsi epätosi.

Kun kesän valoisuus taas kääntyy, mietin taas että millähän keinolla selviän talvesta. Ei kukaan edes halua että selviin. Kaikki oikeast toivoo että kuolen. Niin on ainakin uskomus. Onko se muka oikeasti joku harha? Mitä normaalielämässä enää on? En halua mennä taaksepäin ajassa, mutta kun tässä menee niin huonosti.

En ole kertonut, mutta psykoottisia oireita on vieläkin, ei ääniä, mutta pidän osaa ajatuksista jonkun toisen ajatuksina. Telepatiahäiriö alkoi jo 15-vuotiaana. On mennyt kohta 20 vuotta, ja jos elämä olisi kääntynyt 20 vuotta sitten eri suuntaan, voisi minulla olla jo täysi-ikäisiä lapsia. Muistelen aikoja että koin olevani täysin aikuinen. Nyt olen taas lapsellinen.

Kyllä koen että tämä diagnoosi on silti väärä. Jos pystyisin jossain vaiheessa piilottamaan kokonaan sen että en aina pysty keskittymään, voisin hakea johonki kouluun taas. Mutta maybe not this year. Kyllä pystyn kaupungilla käymään ja stadin yössäkin täältä. Mutta en päätä enää itse asioitani enkä voi laittaa edes sitä helppoa ruokaa. Paistettua tofua ja chilikastiketta.

Pitäisikö nyt alkaa silti takaisin pizzaton dieetti? En söisi taaskaan pizzaa? Mitä hyötyä on edes siitä? En ole 13 kuukauteen värjännyt hiuksia, enkä kolmeen vuoteen muilla kuin kasviväreillä tai crazy coloreilla (omaan väriin ilman vaalennusta).

Ei auta mikään.On myöhäistä ollut ja muistan haaskatut vuodet kuin painajaisina. En koe olleeni niissä enää itse ja on aikoja joina koin olevani vahva ja aikoja joina tunsin itseni heikoksi. Kun tulee peikoksi ei tule enää uudestaan vahva, paitsi siitä joka en olekaan.

Mietin turhaan ihmisiä joihin en tutustunut vaikka olisin voinut. Miksi kaikki kaverit puuttuvat nyt, mieti. Lisäksi haluaisin olla taas laiha niinkuin parikymppisenä. Näyttäisin rotevalta mutta laihdutuksella sai tosi siron olemuksen. En ole isoluinen vaikka olen läski.

Miten edes kestän läskejäni. Tai ahdistustani. Ei hitto, mun pitää mennä osastolle melkein. En pysty kun en oikeasti voi ohjailla miten siellä käy.

Kesäaika taas osastolla ei houkuta. Vuosi 2021 kesäkuu viiva marraskuu esim. tai vuosi 2023 yhteensä 9 kk osastolla

Hiekanväristä aikaa joka kulkee

 

Kuka olen oikeasti

Kävin parina päivänä pullokarnevaaleille eli etsimään tölkkejä ja pulloja.

On jotenkin käynyt tosi huonosti. En tiedä miten ratkaisisin mun asiat että menisi oikein. Ei tää voi mennä enää oikein. No ei.

Pulloilla ja tölkeillä ei kyllä rikastu. Väsyttää ehkä. En ehkä jaksa mennä. Pelottaa taas niinkuin välillä. Jos etsin pulloja tai tölkkejä rahat menee aina johonkin pieneen niillä reissuilla. Chili-tortillaan tai johonkin muuhun.

Olen varannut ajan kampaamoon. Leikataan kolme senttiä. Mutta ei sitä tarvitse odottaa, -ensin viikonloppu. Ehkä sitten niitä pölkkejä, kun rahaa tarttisi johonkin muuhunkin.

Tällä viikolla vielä ehkä uimaan. Kesävalon aika tää ei olekaan. Mutta ikuisuuden kahdeksikkojatkumo jatkuu varmasti loputtomiin enkä koskaan pääse pois, mutta jos haluaa pois kuolee. Ja kuolee.

Olen kuin vankilassa. Se lähteminen ei ehkä ole hyvä idea. Jos tulee kahdeksikko joka ei ole vain tämä universumi. Ja jos on väliä mitä silloin tapahtuu kaikessa, ihan pienestä asiasta voi pilalla olla kaikki. 9 päivää taas kulunut ajatuksissa siinä väärinkäsitysjutussa. Ei jaksa olla.

Laulamassa ei ole tullut käytyä karaokessa taaskaan. Tyhmää sinne mennä kun ei juo alkoholia, monen mielestä.

En tunne enää itseäni. En tiedä kuka olen. Muutun niin usein eriksi kuin olin ja käännyn menemään ihan väärinpäin niin että ajat menevät ehkä menneeseen. Kauas eiliseen ikiaikaiseksi vangiksi ikuisuuksiin?

Jotkut valittaa että ei kestä asua täällä. Musta tää on ihan kiva paikka, vaikka minäkin haluaisin taas asua omillani. Mutta muutan sitten lopulta täältä ehkä. tai ehkä asun täällä vielä kauan.

En ole valinnut tehdä pahaa tai olla paha tai valinnut edes olla kiva. En halua silti yleensä olla häijy enkä pysty olemaan hauska enää nykyään.

Kuinka voin olla se joka näyttäisin olevan?

Kesävalon aika

 

Tänään on taas laiskapäivä. En jaksanut mennä salille. Kävelin kyllä Selloon ja takaisin, ja join siellä päärynämehua, mutta muuten ei oikein mitään. En tiedä miksi välittäisin vielä painosta, mutta paino painaa paljon enemmän kuin moni muu asia hehe.

Ilmoittauduin laulutuntien jatkoon, mutta en tiedä voinko kehittyä (siinäkään). Kuulen kyllä jos menee matalalle tai korkealle, mutta en nuottien omaa sävyä, eli sävelen omaa sävyä en pysty kuulemaan ja siksi on vaikea laulaa vaikka oktaavia korkeammalta.

Laulamisesta pidän kuitenkin mutta en halua enää laulajaksi. Se on niille joilla on absoluuttinen nuottikorva, ja jotka eivät laula sinnepäin vaan pysyvät vireessä.

Viime syksynä aloitin työväenopiston laulutunnit, koska ajattelin että voisin oppia vaihtamaan rekisterejä paremmin, ja pysymään paremmin nuotissa siellä karaokebaarissa, jos käyn laulamassa.

Mutta laulaminen on ihan kivaa.

Haluais itselleen vähän enemmän päätäntävaltaa omista asioista. En tekisi mitään tyhmää. Kyllä pystyn hoitamaan omat asiani, mutta mitä jos tää on mun asia? Mitä jos en halua tehdä niinkuin te haluatte tehdä?

Lääkkeistä vähän kyse. Minulle haluttaisiin lääke jota en halua. Jos silloin en halua... got it? Jos te olette valinneet, se ei muuta sitä että minä en halua.

Viimeistän viikkoa kevättä, -sitten on kesä

Lauantaina olin maailma kylässä -festareilla ja sunnuntaina kävin järvessä uimassa. Vesi on vielä aika kylmää. Mutta kyllä siellä voi uida. Minä en ole mikään jänöjussihousu. Niin aina ajattelen jos menen kylmään veteen uimaan. Lopulta uin kaksi lenkkiä.

Maailma kylässä ei ollut enää samanlainen kuin silloin kun siellä jaettiin alpron tetroja ja oli niitä auravalokuvauksia. Ei ollut kivaa. Ajatuksissa oli jotain niin pahasti pielessä.

Lopulta en jaksanut olla siellä kauan. Kiersin ulkona pisteet, nappasin parit marianne-karkit pisteiltä Kattilahallissa, kävin syömässä vegehampurilaisen ja pari kikhernepiirakkaa ruokapisteiltä ja lähdin.

Huomenna pitäisi heräillä sitten ajoissa. Rehellisesti sanottuna en kyllä haluaisi olla enää hereillä ollenkaan. Kuin puuttuisi joku suoja, turvaverkko, ja putoaisin koko ajan uudestaan vaikka olisin pudonnut jo.

Jos voisin ajatella jotain muuta kuin sitä ajatusten pelkoa, niin olisi asiat paremmin, mutta se käy koko ajan unissakin. Minulla ei sielläkään, niissä ajoissa joissa unissa olen, ole mitään turvaa enää.

Uintikausi on nyt siis aloitettu kunnolla. Pari viikkoa sitten kävin, mutta sitten ei tullut käytyä kun ei ollut kovin lämpimät kelit.

Kuntosalilla pitäisi jaksaa käydä, mutta en kerro kenellekään miksi, mutta en käynyt  tänäänkään. Miksi mikään ei näy ulospäin, eikä ympärillä olevat ihmiset ollenkaan reagoi niihin ajatuksiin. Onko ne vaan ilmalinnoja? Joissa olen vankina?

Kasvatan pitkiä hiuksia, mutta ne ei kasva. On pakko leikata. Niissä on kaksihaaraisia. Mutta sitten ne on taas ihan liian lyhyet. Eikä ne kasva niin nopeasti kuin biotiinista piti kasvaa. Käytän biotiinitabletteja mutta en oikeasti ymmärrä miksi biotiinishampoon biotiini menisi jotenkin hiuksiin. Pitäisikö kokeilla sitäkin?

Lämmöt on jääneet kesässä vähemmälle. Monena päivänä oli aurinkoista mutta vähän viileää. Minä olen oikea vilukissa. Kylmässä vedessä voin uida mutta muuten kylmyydestä en voi sanoa sitä Frozenin Elsan the cold never bothered me anyway. Kyllähän ulkoilua kylmällä tulee vältettyä vähän. Talvella ei jaksanut käydä lenkillä.

Joskus olin koiran kanssa talvella pakkasessa hakutreeneissä monta tuntia. Ei ole ikävä sitä mutta muuten niitä aikoja. Ja sitä aikaa kun olin tosi laiha. Paino on jojoillut 50-75 välillä niin paljon, että se on jojoillut ehkä enemmän kuin kenelläkään. Laihtuu, lihoo, laihtuu, lihoo ja niin edespäin.

Mitä tää olisi silloin kun voisi olla varma, että mun päätökset kestää kaikki elämät. Se mitä uskon että on oikein ja väärin, se mitä varten en valitse koskaan olla vaan paha. Se mitä varten en usko että selviän tai joku muu selviää. Don't know, vaikea selittää.

En ymmärrä miten en pysty välittämään enää normaalielämän ongelmista. Kaikki on vaan sitä ongelmaa ajatuksissa. En voi olla enää onnellinenkin.

Vaikka kerran voitin onnenpyörästä sellaisen kasvonaamion, ja sitten aloin ostaa niitä välillä ja tekemään hiusnaamioitakin välillä, ostelen meikkejä. Meikkaan välillä. Käyn uimassakin, välillä saunassa ja välillä puistossa istumassa tai yöllä karaokea laulamassa baarissa (en juo alkoholia, mutta pidän laulamisesta).

On nyt kyllä myönnettävä että silti en saa mitään nautintoa mistään. En edes enää pysty nauramaan. Pienet siedettävät hetket on niitä kun ei tule inhottavia ajatuksia, vaikka käyn parvekkeella tai pihalla teellä tai alakerrassa juomassa limun. Pienet hetket kannattaa pitää lyhyinä, että en pilaa niitä niillä ajatuksilla. Mutta hyviä hetkiä ei ole. Ei ole onnea, ei iloa, ei mitään hyvää tässä elämässä.

Miksi vihaisin olentoja joita ei ole olemassa kuin mun päässä, en antaisi anteeksi tekoja jotka on tehty vain mun päässä, tai ennen, kun nauroin vitseille ja asioille jotka oli vaan mun päässä ja joille en enää pysty nauramaan.

Miksi normaalielämän puolella ei ole mulle enää mitään, vaikka yritän, yritän, roikkua mukana. Siellä koulussa roikuin vaikka sitten jouduin lopettamaan, sitten roikun taas kaupungilla yksin, ja yritän käydä ryhmissä, joissa en muista kenenkään nimeä.

Butter Fly

Sain perhosen kuvaan. Oisin voinut joutsenenkin kuvata mutta jäi kuvaamatta. Perhonen oli pysähtynyt pihalla kukkaan.

 Tänään olin koko päivän Helsingissä pitkästä aikaa. Vaeltelin ja istuin puistossa syömässä Boltsi-siemenpyöryköitä. Rahaa käytin vaan limsaan ja energiajuomaan ja sitten niihin boltseihin. Rahaa käyttää oli ollut noin 5€ ja ois voinut fiksumminkin käyttää.

Aika kuluu eri tavalla kun kulkee, toisaalta nopeammin, toisaalta hitaammin. En saanut taaskaan hilattua persettäni kuntosalille vaikka oli pitänyt. Koko päivän kulkeminen ja puistossa istuminen oli Red Bull Blue Editionista huolimatta vienyt energiat.

Melkein se 5€ pitää varata jos kaupungille lähtee koko päiväksi, vaikka nykyään on niin vähän käyttää että ei kahviloissa istuskeluun ole varaa. Aurinkoinen päivä ja ulkona kesävalo.

Saa täältä lähteä, jos pystyy, moni kun täällä asuu ei pysty. Mutta pystyn. Se oma kämppä on tulevaisuudessa sitten suunnitelma. Mutta en tiedä pelottaisiko silloin, vai tutuisiko vaan yksinäiseltä.

Huomenna on se euroviisupäivä, mutta en teidän jaksaako valvoa yöllä kun sunnuntai aamuna menossa, tylsää mutta, vanhempieni kanssa koiranäyttelyyn.

Tietysti ihmetellään että eikö mulla oo kavereita, vastataan näin, ei ole. Pitäis olla. En ymmärrä, ei mun äidilläkään ole eikä isällä.

Koko perhe on sosiaalisesti viallisia. On se varmaan perinnöllistä että ei oo kavereitakaan.

Pakkoajatuksia on ollut taas, mutta tää väärinkäsitys-juttu on melkein naurettavaa. Välillä mietin onko tää mun sisäinen maailma pelkkää pelleilyä, vaikka en mietikään.

Jos olisin taas vahva..? Miksi se ei voi muuttua niin? Miksi en voi olla vain takaisin se joka olen, enkä sellainen outo olento? Joka olen nyt.

Olen erikoistapaus. Tällaisia ei ole muita. Niin luulen, ja luulee kaikki muutkin hullut. Jos nyt hulluksi kehtaan itseäni kutsua edes. Paitsi että mun juttu on totta. Muilla se on pelkkää mielikuvitusta, vain minulla totta.

Pelkkien ajatusten kanssa taistelussa on mennyt 20 vuotta kohta, taukojen kanssa ja ilman taukoja samalla. Pakkoajatuksia on jonkinlaisia ollut melkein koko ajan. Joskus ne ei musta olleetkaan edes pakkoajatuksia, mutta oli silti pakkoajatuksia.

Ei kuulu oikeesti hyvää

 Hei, nyt ei kuulu oikein hyvää. Nytkin on kauheet pelkotilat päällä. Ja johtuu taas siitä että pelkään ajatuksia. Pelkään että tulee joku ajatus. En pysty olemaan pelkäämättä.

Tänään olin asumisyksikön retkellä hevostallille, ja ollut hevosen selässä viimeksi vuonna 2010. Nyt ois ollu kiva muuten laukatakin, mutta viime ratsastuskerrasta oli niin kauan että ei voinut, mutta olispa varaa harrastaa ratsastusta.

Se on hyvin kallista kyllä. Pitäisi olla työkuntoinen ja pystyä keskittymään. Ei enää valitettavasti järjestetä ratsastusterapiaa. Harmi juttu niinkuin muutkin jutut tässä elämässä. En voi nyt opiskella tai olla työssä tän ajatusongelman takia. Se peiliin tuijottelu ja keskittymiskyvyttömyyshetket...

Tuntuu kuin olisin kiertämässä kehää, ja mikään ei voisi onnistua. Että en voisi saada mitään onnistumaan, mitään valmiiksi. Eli jos on opittavaa en opi, jos on asioita jotka pitäisi osata jo, en osaakaan. En pysty kehittymään. Onkohan sekin lääkkeiden takia? Johtuuko se lääkkeistä?

Miksi niistä johtuu ihan kaikki? Lihominenkin. Olen lihonut pluskilon kanssa takaisin kilon jonka olin laihtunut. Niitä aikoja ikävä kun olin 50-52 kg. Nyt vaaka näytti kyllä jotain muuta, en kehtaa kertoa melkein mitä. No, pari viikkoo sitten 74 kg ja nyt 76 kg. 172 cm. 74 kg on BMI 25 tasan eli nyt olen ylipainossa.

En ikinä ole painanut näin paljon. Ahmimishäiriötaustaa on. Olin tosi laiha ja paastoilin ja ahmin vuorottain, 1-3 päivää kerrallaan, tai sitten pidin jotain viikon mittaisia paastoja. Nyt jos vaaka voisi, siis pliis näyttää edes alle 70 nyt taas...

Löysin uuden jutun. SkinnyTok. Toi mieleen vuosien 2009-2013 Pro Ana -ajat. Kävin silloin foorumeilla joilla jaettiin laihdutusvinkkejä ja kisailtiin painonpudotuksessa. Eksyin Pro Ana -sivulle silloin Demi.fi -sivun kauttan ja ajattelin että minäkin haluaisin olla laiha. Sitten ajattelin että minähän voin laihduttaa ja sitten musta tuli laiha.

BMI oli pienimmillään silloin 17,5. Mitään syömishäiriödiagnoosia en koskaan saanut, kun en asiasta psykalla puhunut, mutta ei se anoreksia ollut, kun ahmimista esiintyi niin paljon, ja oksentamista en osannut kunnolla vaikka välillä oksensin, ja silti paastosin niin paljon, että olin alipainoinen. EDNOS Eating Disorder Not Otherwise Specified ehkä...

Moni on huolissaan tuosta SkinnyTok -trendistä, mutta minä olisin taas ajattelemassa että haluaisin myös olla laiha, niinkuin silloin. En laihdu täällä laihaksi mitenkään, mutta tarvittais miinus 15 kg.

Miksi minusta tuntuisi kuin olisin hämmästynyt lapsi, ei tunnu aikuiselta ollenkaan. Onko 35-vuotias liian vahva syömishäiriöilemään? 61 kg riittäisi tällä kertaa. Ei tarvitsisi olla enää 51, että en näytä vanhalta.

Kyllä tästä silti motivoidun taas laihduttamaan, ja huomenna aamulla meen kuntosalille. En ole taas jaksanut käydä viikkoon. Huomenna ja sunnuntaina että kävin tällä viikolla 2 x. Ensi viikosta alkaen 3 x viikko taas. Ja syön vähemmän. Ei leipää ruoan kanssa ja pienemmät annokset. NYT!

Mahtavatkohan lääkkeet silti estää taas laihtumasta? Ahmimiskohtauksia ei nykyään yleensä ole, mutta eihän niitä tule taas jos paastoaa? En voi paastota ennen kuin asun taas omassa asunnossa.

Kirsikkapuistosta

Hei, olin eilen kirsikkapuistossa yhdellä retkellä. Olisihan se kiva käydä jossain,mutta tuntuu jotenkin neuroottisesti että minua ei haluta minnekään. Tai psykoottisesti. En tiedä.

Kävin Helsingissä maanantaina, mutta rahat on niin vähissä että ei siellä paljon viitti käydä. Jos olisi varaa käydä syömässä, ostaa vaatteita, istua kahviloissa, kävisin ehkä usemman kerran viikossa.

Nyt mulle tuli taas pakkoajatus. Mikä on oikeasti kivuliaampaa kuin ne aivot. Onneksi nyt kun se koulu jäi kesken, on paljon mielenterveyskuntoutujien juttuja, ja käyn sitten niissä välillä. Mutta pelkään että mua ei haluta sinnekään.

En ole ajatellut vielä muuttaa eikä se varmaan onnistuisikaan. Oma maailma on niin läsnä. En voi elää normaalikin elämää

En pysty yleensä katsomaan elokuvia tai lukemaan kirjoja. Se on kuormittavaa, kun ahdistaa niin paljon, että ei vaan pysy paikallaan. Kuin olisin makean veden kala meressä. Siihen se koulukin meni, keskittymis- ja paikallapysymiskykyyn. Tai ehkä se oli sattumaa

Ahdistus- ja pelko-oireet ja pakko-oireet ovta liikaa kyllä vieneet elämästä. Joillain alkoli vie, joillain joku muu. Jotkut polttelevat savuna ilmaan koko elämänsä, ketjupolttajia on tuolla pihalla jotka on sauhuttelemassa koko ajan.

Moni minun tilanteessani huutaisi ja itkisi koko ajan. Se on niin kamalaa. Kaikki se mitä mun päässä tapahtuu ja kaikki mitä tiedän siitä, mikä siellä on meneillään.

En oikeasti pysty täysin normaaliin käytökseen koko ajan. Se on kuin pitäisi kettua siellä takin alla, tai koko ajan esittäisi tai teeskentelisi.

En valehtele tai kiroile muutenkaan edes ajatuksissani, joten en vaikuta asiattomalta, mutta niin, sinänsä voisi yrittää olla normaalisti mutta yritänkö liian vähän. Kylähullun maineen sain varmaan joskus. Nyt on ollut hiljast.

Tänään käynyt kuntosalilla. Viime viikolla kävin vain yhden kerran ja tällä viikolla nyt käynyt kaksi kertaa. Sitten vielä yhden kerran, vaikkaa huomenna tai sunnuntaina. Perjantaina kello 17-18? Joo.

Kultainen toukokuu

Toukokuu tuli niin nopeasti että en usko, että on jo kevään viimeinen kuukausi. Kohta alkaa uintikausi ja kohta alkaa kuumat päivät ja helteet ja silloin olen ulkona enemmän kuin nyt. Kylmä on ainakin välillä häirinnyt sen verran että ei viitsi olla ulkona. Mutta kesällä on eri asia. Kyllä kesä on lempivuodenaika.

Nukuin koko päivän, koska en nukkunut yöllä, kello 9-12 ja 15-20 eli yhteensä 8 tuntia päivällä. Nyt mun pitää korjata tämä rytmi. Mutta mitä tekemistä keksisin yöllä, jos en nyt nuku?

Meikkipussissa on hirveesti huulimeikkejä, ja luomiväripalettejakin on paljon, kahta eri kulmakynää, kahta silmänrajaustussia ja huultenrajauskyniä. Viime aikoina meikkipussi on vaan kasvanut, mutta pitää ostaa meikkivoidetta...

Hauska idea olisi lähteä yö-Helsinkiin, koska muuten hengaan huoneessani koko yön. Mutta minne mennä, koska karaokessa on huono käydä, jos on vähän kurkku kipeä.

Nukuin muuten saunavuoronkin ohi, seuraava keskiviikkona. Ja huomenna on käytävä salilla joka tapauksessa. Muuten olisin käynyt vain kerran tällä viikolla. Yleensä käyn kolmisen kertaa viikossa. Mistä tämä laiskuus?

Ajatusten kanssa on tullut ongelmia taas ja kaikki linjat ja sillat tuntuu palaneen pois. Kukaan ei nyt kuule. Olen yksin. Ja kun kirjoitin tän tuli heti pakkoajatus. Miksi se ajatuspeikko pilaa ihan kaiken?

Mitä voisin tehdä ilman pakkoajatuspeikkoa? Opiskella yliopistossa, lukea kirjoja, olla töissä vaikka kahvilan kassalla ja oikeasti elää. Nyt tämä on vain elämän varjo ei elämä. Siitä varjosta yritän välillä kirjoittaa enemmän kuin mitä siitä näkyy. En voi kirjoittaa sisäisestä maailmastani arkaluontoisempia juttuja.

Onko olemassa jotain pahuuden sisintä tai persoonallista pahaa, saatanaa tai paholaista? Sellaista joka tekee kuoleman, vihan ja sairaudet. Sellaisen haluaisin mieluummin elämässäni voittaa kuin joutua valitsemaan. En siis ole kristitty, mutta paholaisia on monessa uskonnossa.

Uskon oikeasti että on jumalattaria ja jumalia. Uskon että niitä on monta. En ole sitä mieltä edes että ne ovat kaikki sama jumalatar ja sama jumala.

 Uskon että niitä on monia. Asatro ja suomenusko voisivat kiinnostaa mutta en oikein löydä mitään tietolähdettä, ja sitten pelkään ajan kuitenkin juosseen niistä ja niiden perinteistä jonnekin kauas.

Ja sitten en pääse pakkoajatusta että jumalattareni ovat hylänneet minut. En periaatteessa voi nykyisessä asuinpaikassa harjoittaa edes mitään noitauskontoa.

Enkä voi ollakaan edes noita kun mulla menee noituuden harjoittamisen ja uskontojen kanssa sekaisin aina psykoottinen maailma. Siksi olen vähän pysynyt uskonnoista poissa, mutta vakaumukseni on kuitenkin polyteistinen eli monijumalainen.

Voi kun olisi rahaa käydä laittamassa kynnet ripset ja kulmat välillä. Siis tarttishan siihen oikein kunnolla massia jos ottais kaikki ne joka kuukausi. Ei ole kyllä mitenkään varaa. Irtoripsiä käyttäminen ei käy. Mulle tulee ripsiliimasta silmätulehdus.

Hiuksia kasvattaessa menee aikaa. Ne on kasvaneet vähän, mutta ei vielä lähellekään tavoitetta. Kasvatan myös omaa väriä. En ole värjännyt melkein vuoteen edes hennalla. Oikeastaan aiemmat hennat on kuluneet niin hyvin että ei ole paha tyvikasvu.

Nyt kun kampaamokoulu kaatui niin voin hoitaa ainakin omia kutrejani paremmin. Oppinut käyttämään lämpäsuojaa ja muotovaahtoa ja föönaamaan tukkani pyöröharjalla.

Yritän hakea Live ammattiopistoon tuva- koulutukseen. Sitä erityisen tuen suunniteltiin näiden mielentevreysongelmian takia joita en pysty piilottamaan kokonaan ja miksi jouduin pois sieltä normikoulusta lähtemään kuitenkin. Mulla heittää niin pahasti päässä, että en pystynyt enää.

Ja jos kaikki se, kaikki oma maailmani, olisikin totta niin nyt ei ole aika olla koulussa tai töissä, vaikka haluaisin tietysti opiskella. Mutta musta ei ehkä ole siihen.

Kun ei

Tänään taas psykalle Matinkylään. Ja sitten haluan melkeen olla täällä kun on niin hyvät ruoat. Keskiviikkona vois mennä ehkä siihen OCD-ryhmään mielenterveysyhdistykselle, mutta en ole ilmoittautunut vielä. Pystynkö puhumaan pakkoajatuksista? Jos pystyn kirjoittamaan niistä?

Olen kuitenkin kärsinyt pakkoajatuksista jo monta vuotta, välillä enemmän ja välillä hallinnut ne jotenkin... En pysty antamaan ajatusten vaan tulla. Mutta kun tulee ajatus niin keskittyminen menee kyllä.

Kesä on kuitenkin tulossa. En ole vielä käynyt uimassa, ehkä tällä viikolla? Mulle on muuten tullut vireille asia ulosotossa, ja sitten on vielä vähemmän käytössä rahaa... Jos sitä aletaan maksamaan. En tiedä, haluaisin ehkä maksaa.

Koska silloin saa luottotiedot puhtaiksi ehkä aikaisemmin. Tuli vaan kirje, että ulosotossa on tullut asia vireille. Vaikka saisi vähemmän rahaa. Mun pitää muuten ostaa puuteri ja meikkivoide... Ainakin meikkivoide. Puuteria ei nyt tarvii vaikka tarvii melkeen.

Lumenen meikit on kyllä vähän kalliita. Pitäsköhän kattoa jos ois vaikka MUAn puuteri ja meikkivoide halvemmalla. Prismaan sinne Omenaan.

Olin käynyt siellä laulutunnilla välillä Tapiolan kulttuurikeskuksella ja ollut välillä Ainoassa. Lopulta vähän selvis Ainoan sokkelot. En ollut aiemmin käynyt siellä usein. Eilen en käynyt missään, toissapäivänä Sellossa, tänään Isossa Omenassa.

Olen taas käynyt kuntosalilla välillä, ja kuunnellut Nightwishin kokoelmalevyä salilla. Löysin kivan biisinkin, joka ei aiemmin iskenyt. Storytime. Se on mahtipontinen ja hyvin laulettu.

Pitäs olla mustiinpukeutuja ja mustahiuksinen, kun kuuntelen koottimusiikkia mutta en ole sellainen. Ei pukeudun väreihin. Haluan käyttää kaikkia värejä, myös valkoista ja mustaa. Punaista ja oranssia en yleensä käytä. Lempiväri? Purppura, sininen, vaalea liila, vai turkoosi ehkä?

Mutta ei, tää menee pieleen tää elämä. On mennyt jo, oon ollut yksin koko elämän ja elänyt kurjaa elämää. Olen kärsinyt vuodet. Jos olen enää sama persoona kuin olin. Se on voinut vaihtua, vaikka en tiedä varmasti, mutta olen erilainen. Se on vaihtunut ehkä monta kertaa. En ollut se lapsi, eikä ollut se vahvakaan joka olin.

Ei ole kyllä dissosiaatiohäiriöstä diagnoosiakaan. On vaan pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö ja psykoosisairaus (en kerro mikä). Ongelmat kasaantuu samoille ihmisille. Jos olisin vaikka tavallinen ihminen niin sekin olisi parempi kuin tää.

Miten olin voinut unohtaa että minulle oli ollut jo myöhäistä?

Jos pitää kääntää

 

Tänään olisin voinut käydä uimassa jos siellä olisi vähän enemmän lämmin vesi. Toukokuu vasta kolkuttelee ja kaikki on tylsää eikä voi koskaan olla enää siinä missä olisin voinut olla. Kuka olisin voinut olla? Miksi en pääse ehkä ikinä enää eroon ajatuksesta että en ansaitse elää?

Pitääkö siitä päästä eroon? Sehän on ihan totta.

En kyllä halua edes pilata kaikkea elämää mikä tulee vastaan. Olen haaskannut niin kauan aikaa että olisi kiire mutta ei riitä kesto pääkopassa. Tai kesto ehkä riittää mutta sitten tulee vastaan tää mielensisäinen maailma joka näkyy välillä ulos. Ei pysty nyt mitään tutkintoja. Ei pysty keskittymään tarpeeksi hyvin.

Kuuntele! Kuuntele! Kuuntele! Kuuntele!

Enkä kuuntele. Karkaan kun taisteleminen ei auttaisi enää mitään, -myöhäistä on. Karkaan. Juokseeee. Piti pystyä lähtemään salille. En jaksa.

Se olisi yksi vaihtoehto. Jotain pitää muuttaa.

Onko koskaan tullut muuten mieleen kääntää. Muuttaa joku pieni asia, eli tehdä vaikka joku pieni eri juttu kuin minkä aikoi. Kuunnella vaikka musiikkia yksi biisi, joku mitä ei ole kuunnellut pitkään aikaan tai sitten keittää vaikka kaakao ja istua rauhassa parveekkeelle juomaan se. Se voi muuttaa loppuelämän suunnan. Se mitä olisi käynyt.

Tulee välillä hetkiä joina mun pitää muuttaa. Pitää muuttaa jotain. Jos nyt lähden tästä ja meen salille niin se voi muuttaa loppupäivän ainakin, vaikka en tiedä, ei ehkä loppuelämää. Mulla yks päivä meni pieleen ja kaikki oli pilalla.

Olisinpa kääntänyt sen päivän ja lähtenyt kotoa aikaisemmin tai jotain.

Taaksepäin en tässä elämässä voi kääntää.

Siis, kääntää, salilla olin ja sitten tuli kuunneltua se laulukin, jota en ollut kuunnellut pitkään aikaan, salimusiikkina. Se oli Nightwishin Storytime. Kuuntelin muitakin mutta se iski jotenkin paremmin kuin silloin.

Se tunne kun tuut salilta ja lihasten rasitus saa olon tuntumaan jotenkin keveeltä. Kunhan jaksaa jaksaa nyt käyä salilla.

En tietenkään pahaa tee tahallani jos käännän mitään.

Valkovuokkoja oli jo tienvarsilla. :)

Ajatteleminen on pahempaa kuin valitseminen

Ajatuksiin voi kuolla. Ihan KAIKKI voi kuolla ajatuksiin. Valitsemiseen kuolee usein. Valitseminen on melkein pahinta mitä on, -vain ajatteleminen on pahempaa.

Niin ainakin uskoo sellainen jolla on diagnoosina pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö. On mulla muitakin  diagnooseja, psykoosisairaudestakin, mutta niihin en palaa. Arvatkaa mitä, -pakkoajatusten kanssa elämä voi olla pahempaa kuin helvetti.

Tänä yönä mulle tuli ajatus koko ajan uudestaan ja se oli koko ajan se sama ajatus, tai sitten vielä pahempi ajatus. Ja tänä yönä en ajatusten takia uskalla mennä edes sänkyyn. Ei täällä ole sohvaakaan millä vois nukkua, -on vaan nojatuoleja.

Miksi luulisi oikeasti että olisi pettänyt tai tehnyt pahaa. Vaikka vaan ajatteli, ja ajattelee muka joku muu, ei itse, mutta sinä ajattelit sinä ajattelit! Ei ajatus ole teko, vaikka valinta tavallaan olisi teko. Mutta esimerkiksi valitseminen on melkeen pahinta, ajatteleminen on vaan pahempaa.

Ajatus ei nimittäin oikeasti muuten ole välttämättä valinta, vaikka jos meidän ajatuksia kuultaisiin ja nähtäisiin, nähtäisiin paljon valintoja. Mutta en oikeasti valitse sitä mitä ajattelen että valitsen. Se on pakkoajatus. Se on vastakohtainen aina oikealle valinnalleni.

Niitä on joka päivä, monta, pakkoajatuksia ja tää elämä on siksi niin kurjaa että mietin kyllä oisko tää elämä kuulunut nyt olla jo tässä.

Eihän tää korjaannu ja pelkkien ajatusten takia joutui sieltä koulustakin pois, koska huomaa että en pysty normaaliin käytökseen vaan siksi että on niitä pakkoajatuksia. Koska kun tulee ajatus niin voi käydä niin, että on keskittymiskyvytön vaikka 15 s, ja siksi vaikuttaa poissaolevalta. Jähmettyy, ja toiminta hidastuu. Ihan hetkeksi välillä, mutta se niille riitti.

Tulee vaikka ajatuksia että valitsee tai aikoo tehdä jotain, mitä ei ole oikeasti valinnut tai aikonut tehdä tai mitä ei edes mitenkään haluaisikaan tehdä. Se on siis aina vastaista sille mitä oikeasti aikoisi tai haluaisi tai valitsisi. Jotkut teemat ajatuksissa, tai useimmatkin, on vaan mun sisäisestä maailmasta, mutta lähtöisin ehkä traumoista tai peloista.

Esimerkiksi pelkään että olen niin lihava että luullaan olevan raskaana, tai esimerkiksi että luullaan varastaneen kaupasta, jos on vaikka ostanut jostain muusta kaupasta tai jos jotain on kotoa mukana mitä myös myydään kaupassa jossa sillä hetkellä on, vaikka meikki.

Teemoja on esimerkiksi raiskaaminen, ulkonäkö (se maha), oleminen paha ihminen, varastaminen, valehteleminen ja toisen pettäminen. Sitten pelkkää mielikuvitusta siinä ehkä on että kaikki sitten luulee mun pettäneen tai varastaneen, valinneen olla paha, halunneen tai harrastaneen seksiä tai olevan vaan niin lihava että on varmasti raskaana.

Ja kaikki luulee niin jossain muualla, eli minun omassa painajaismaailmassa, jossa on kaikki eikä ole silti koskaan ketään muuta kuin minä yksin, jos se kaikki on psykoosia.