Kaksi yötä Jouluun on ja olen ihan toivoton

Eilen oli talvipäivänseisaus! Ja sitten saadaan oikeasti pian lisää valoa tähän synkkyyteen. 24. päiväkö se oli missä valo ensimmäisen kerran on lisääntynyt jo. Muistan lukeneeni että seisaus kestää pari päivää ennen kuin alkaa valjeta.

En tiedä auttaako valot enää mitään tässä elämässä. Ehkä valotkin vaan kuolee ihan turhaan niinkuin kaikki muukin muuttuu vaan tuleksi tai tuhkaksi. Välittämättä mistään, olennoistakaan, oleminen on kamalaa. Luulin jo että en edes tunne rakkautta.

Vihaan vaan itseäni, huolimatta että onko se oikeaan tietoon ja tässä, täällä, tässä maailmassa, sellaista mitä olen oikeasti tehnyt täällä tai jossain. Miksi pelkkä mielikuvitus voi saada kärsimään itsevihasta , toivottomuudesta ja tuskasta joka ei vaan lakkaa? Sellaisessa mikä saa minut olemaan pystymättä pysymään paikallani.

Joskus en uskalla edes maata sängyssä kun pelottaa. Pelkoa ei ole vaikka on. Mutta silloin pelkoa ei ollut. Olinko voittanut pelot? En ole enää itseni mitenkään jos en voita pelkoa enää.

Toivottomuuteen ei auta mikään.Ne synttäritkin on alle kolmen viikon päästä enkä jaksa täyttää taas vuosia. Olisihan sitä odottanut että voisi olla jo poissa. Mutta verikoe-arvot olivat ihan hyvät ja luonnollinen kuolema ehkä kaukana. Tieto johtaa toivottomuuteen ja ikiaikaiseen pimeyteen. Entäs jos en kyllä siihen asti jaksa? Mitä mulle sitten tapahtuu?

Joka tapauksessa, annanko itselleni hetkeksi armoa, ainakin nyt Joulun ajaksi, ja lähden käymään tänään Helsingissä, muistan että olen vielä täällä. En voi päästä pois tulematta takaisin.

Meikit, lävistykset ja koirat on jotenkin juttu, vaikka ei voi. Laukut, kengät, vaatteet ei ole enää juttu. Olenko vieraantunut itsestäni kokonaan? Hiusten kasvattaminen pidemmiksi ja omaan väriin kyllä jatkuu.

Oma väri on yli 20 senttiä jo. En ole värjännyt 19 kuukauteen hiuksiani. Hennaväri-aineet on suurimmaksi osaksi pituuksista kyllä lähteneet.

En pysty miettimään edes yrittäisikö syksyksi hakea johonkin kouluun... Ei mikään periaatteessa kiinnosta kun se kampaaja-juttu ei onnistunut. Pitäis olla sellainen missä hetkelliset keskittymiskyvyttömyydet ei haittaisi...

Joka tapauksessa onnellista joulua kaikille, vaikka ainakaan täällä Espoossa ei ole luntakaan. Ehkä hetkeksi nousen, vain pudotakseni uudelleen. Meni rikki, mutta ei koskaan langennut, muistan, mutta vuosia on kulunut liikaa enkä enää pelkää kipua.