En jaksa edes ajatella talvea. Niin kirjoitin ja sitten tuli mieleen että mutta saa taas glögiä, meikkijoulukalenterit ja tehdä joulukoristeet ikkunaan. Olin joskus oikeen kunnon joulufriikki, mutta nykyisin tuntuu että joulusta saisi tosiaan enemmän irti jos olisi omia lapsia.
Elämä on tylsää jos odottaa koko ajan että rahaa jää säästöön ja että hiukset kasvaa. Jos odottaa laihtumista odottaa turhaan. En laihtunut koko vuonna mitään, vaikka piti. Oma väri on hiuksissa kyllä jo aika pitkällä. Hennaa ei saa hiuksista pois kuin kasvattamalla, melkein, mutta kyllähän siitä on kulunut monta erilaista henna- ja indigokerrosta, kun koko tukka on melkein omassa värissä. Vähän punertaa vielä.
Opiskelut ei alkaneet tänä syksynä. Ei mitään valmentavaa edes eikä pajaa. Mutta ei musta ole siihen, kun käy niin huonosti silmien takana. En voi uskoa. En näe mitä mulle on käynyt enää koskaan.
En halua ikinä olla se joka silloin olen, jos olen se joka tekee kaiken päinvastoin kuin kaikki mihin uskoin.
Kesää odotti pitkään ja sitten se on näin nopeesti ohi, ja mennyt laiskotellen. Ei haluan kuolla enkä olla se joka sitten olen. En halua enää antaa itseni elää, ei vaikka en edes nauttisi elämästä yhtään.
Tuntuu toivottomalta, kun vuosia vuosia on niin paljon ehkä jäljellä enkä halua olla nytkään enää elossa. Olisinpa joutsen tai vaikka hevonen, tai sellainen jonka elämät on lyhyitä, perhonen?
Jos jokainen elämä olisi yhden kesän mittainen, niin kai jaksaisin heikkonakin kaikki elämät, vaikka ei siis olekaan oikeutta elää. Miksi tiedän että voin pilata kaiken yhdellä siiveniskulla? Saunassa ollessa huomaan että minulla ei ole enää siipiä.
Jos on perhonen niin lentää vaan väärinkäsitysten yli. Kaiken elämän ohi, pois kaikesta, valinnassa väärinkäsitykset ja niiden seuraukset. Ajatuksilla kaiken pilaaminen on sittenkin mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti