Tässä olen ollut poissa kotoa paljon pari päivää. Asumisyksiköltä lähdettiin tiistaina mökille päiväksi, -uin neljä kertaa, sitten yöllä olin Helsingissä etsimssä tölkkejä, ja keskiviikkona olin sellaisessa museo- ja luontoryhmässä ja käytiin jossain punavuoressa desing-museossa. Sen jälkeen jäin Stadin keskustaan hengaamaan.
Olen välillä etsinyt tölkkejä Helsingissä ja on tullut sellainen tölkkisilmä, että näen pullot ja tölkit ja käyn sitten viemässä palautukseen johonkin kauppaan.
Auringolla olen vaalettanut hiusta. Hiukset mulla vaalenee auringossa. Omaa väriä kasvanut jotain 15 senttiä. Kasvatan oman värin ja pitkät, niin pitkät kuin vain onnistun. Oli ne joskus peppuun asti, joten varmaan ne kasvaa mulla uudestaankin sinne.
Yritän säästää taas rahaa lävistyksiin. Kolme ensin ja sitten ehkä vielä kaksi. Tai sitten neljä kerran. Sen verran tylsä olen että menee korvarustoon vaan kaikki tällä kertaa. Joillain on korvat täynnä reikiä.
Mutta viisi lisää tarkoittaisi mulla olevan 19 lävistystä, 17 niistä korvissa. Se kuulostaa paljolta, mutta ei näytä niin paljolta. Viisi vuonna mietin että nää 14 lävistystä riittäisi ja lävistykset olisi sitten tässä. Nyt vaan parit forward helixit ja toisellekin puolelle tragus ehkä.
Labretia en ota ikinä. Sellaiset sotkeutuu huulipunaan ja kiiltoon. Ei voi käyttää huulimeikkiä. En taida ottaa yhtään lävistystä enää kasvoihin. Nenäkorukaan ei olisi mun juttu.
Kesä on kauhealla tavalla vyörymässä kohti loppuaan. Ahdistaa melkein tuleva talvi. Näin unta että satoi jo lunta. Onneksi ei sentään vielä. Mutta en jaksa edes ajatusta talvesta. Kuinka ikinä jaksan? Talvet on pitkiä ja kylmiä, enkä oikeasti ole kylmien säiden ystävä vaan kesäihminen ihan kokonaan, vaikka kevät ja syksy on kauniita myös.
Tänään en lähde Helsinkiin enkä minnekään, paitsi ehkä yöllä, yö-helsinki. Mutta se ois vaan pullon ja tölkin etsintä -reissu. Perjantaiöisin niitä löytää parhaiten.
Ei viitsi mennä taas laulaa karaokea. En ole enää käynyt niin usein. Laulaminen on kivaa, mutta nuottikorva ei riitä. Kuulen että menee korkeammalle tai matalammalle, mutta en välttämättä kuule miten paljon tai kuule sitä sävelen omaa sävyä. Harmi, ääni olisi ollut. Mutta karaokessa on silti hauskaa käydä laulamassa. Lauloin viimeksi Birds of a feather (Billie) ja Baby one more time (Britney)
En välitä edes yhtään vaikka en nyt sitten pysy ihan vireessä koko ajan. Rekisterinvaihdoksetkin aiheuttaa ongelmia. Laulaminen on silti niin kivaa vaikka ei tuukaan laulaja koskaan.
Voisinhan haluta olla vaikka eläinlääkäri. Se on hienoin ammatti. Pelastaa joka viikko eläinhenkiä. Mutta pää ei kestä ja pelkäisin että ne puree. Pidän kyllä eläimistä. Mutta en hae ehkä nyt mihinkään vähään aikaan taas. En keksi mitään kivaa alaa. Eikä pää kestä, ei. Pään sisällä menee omat keskustelut vieläkin. Lopulta uskoin ihan tyhmiä asioita ja flippasin sitten, enkä pystynyt keskittymään.
En tiedä missä olen viiden vuoden päästä, jos olen elossa. Olenko takaisin osastokierteessa? Vielä Edistiassa tai jossain muussa asumisyksikössä? Jossain koulussa? Onko mulla silloin se oma väri hiuksissa ja pidempi tukka kuin ikinä?
Olenko paikassa jossa mut on ihan turhaan jätetty rauhaan? Ihan yksin hiljaisuudessa? Mitä jos kukaan ei ole enää mukana joka oli, enkä tapaa taaskaan edes ketään? Jää hämärään mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta toivoisin vaan melkein kuolevani johonkin sairauteen. Ehkä haluan aivosyövän tai sen maksasairauden jossa maksa tuhoutuu. No se maksasairaus olisi aika tuskallinen kuolema kun se kestäisi niin kauan kuolla.
Mutta jos tulee syöpä tai joku elin tuhoutuu, niin en mene hoitoihin. En halua pidentää tätä elämää. En todellakaan keksi yhtään mitään syytä haluta elää, tai uskoa että edes ansaitsevani elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti