Paikka jossa kaikki tuhoutuu, paikka jossa en ole enää kaunis ja nuori, jossa en ole enää itseni kaltainen. Loputon toivottomuus. Nyt mä en enää voi selvitä.
Paikka jossa olen rikkonut oman kohtaloni. Rikkonut elämäni. Rikkonut kaiken, rikkonut ehkä jopa toisetkin, vaikka mitään ei näy. On ollut myöhäistä.
Paikka, missä en voi enää tehdä itseäni kauniiksi ja hauskaksi. Nyt mä en ole enää kaunis.
Paikka jossa ei voi enää ajatella että tulee selviämään ja olemaan kunnossa. Yleensä aina voi ajatella I will be alright. Tässä paikassa ei. Ei tätä voi enää korjata. Mulle on ollut myöhäistä.
Paikka jossa on jo kadotuksessa, kun ei ole mitään mikä pelastaisi enää edes ihmiset ja eläimet, ja tän pallon, tai mitään muutakaan, paikka jossa ei enää pysty välittämään, yrittämään, reagoimaan, Nyt mä en voi enää voittaa.
Paikka, jossa olen huonoin varmasti mitä on, pahin, heikoin, rumin. Missä kukaan ei enää välitä minusta kun olen kaikkien mielestä paha, vaikka en halua, en halua olla paha. Tää on ihan kamalaa.
Ei tää oo niin, että mulla on enää mitään toivoa. Not weawing to negative, it's just a fact.
Miksi sanon aina sellaista mitä kukaan ei odota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti