Mielenterveys-tavoitteet, ja kasvissyönnistäni

Hei, nyt on menty viikko kevättä. Kuntosalille flunssan jälkeen palattu ja odotettu Eye of Melianin keikkaa (ens viikon torstaina). Syksyä ja talvea en vielä ajattele. En kai sitten hae mihinkään kouluun yhteishaussa. Musta se oma sisäinen maailma ja oikea maailma menee liikaa sekaisin.

Sen vielä voisi, mutta sitten keskittyminen häiriytyy pakkoajatusten takia liikaa. Hitsin ajatukset. Kuinkahan monelle on tuttua että pelkää että tulee ajatus, ja sitten tulee juuri se ajatus mitä pelkäsi. Se ajatus on aina sellainen mikä ei pidä paikkaansa tai sellainen että tekee jotain sellaista mitä ei ainakaan halua tehdä/sanoa.

Oikeesti kun menen jonnekin niin etukäteen jännitän tuleeko pakkoajatuksia ja silloinhan niitä yleensä tulee. Koiramessut oli viime vuonna mulle pilalla ajatusten takia. Ja siellä koulussa silloin tuli ihan kummallisia ajatuksia ja stten siellä muka kävi jotain mitä ei oikesti käynytkään.

Ehkä nyt ensin tavoitteena on itsenäisen asumisen sujuminen ja viikko-ohjelma ja käyn sitten vaikka psykan ryhmissä tai emyssä (espoon mielenterveysyhdistys)? Jos ei suju elämä ajatusten kanssa, niin niinhän se on että ei vaan voi mennä kouluun eikä töihin, ennen kuin ketun voi piilottaa takin alle eikä oikeastaan silloinkaan.

Ei ollut oikeesti kiva lopettaa vuosi sitten sitä koulua sen takia että ajatukset plus muutkin nämä ongelmat näkyy ulospäin kyllä. Saatan vaikka jäädä tuijottamaan tyhjyyteen tai vaikka tuijottamaan vahingossa jotain ihmistä. Lisäksi olin liian epävarma, että se työharjoittelukaan olisi ehkä voinut onnistua.

En tiedä edes mitä haluaisin opiskella, mutta kyllä se tänä vuonna jää yrittämättä uudelleen. Live-ammattiopistoa suoisteltiin, mutta silelä ei ole ainakaan hius- ja kauneusalaa. Kokki ei käy, koska en halua käsitellä lihaa. Olen ollut kauan kasvissyöjä/vegaani.

Syynä oli alun alkaen tuotamntoeläinten kohtelu/eläinoikeudet, mutta myös toisten olentojen raatojen syöminen ahdistaa ja liha ällöttää. Joskus jos kävelee vaikka Hakaniemen hallissa lihaosaston ohi, niin alkaa oksettaa kun vaan näkee lihaa.

Lihassa on verisuonia, kalvoja, jänteitä, läskejä, jotka iljettävät niin paljon että en edes voisi syödä lihaa. Liha on oikeasti tosi kuvottavaa. Soijasuikaleissa ja tofussa niin, näitä ei ole. Olen oikeasti, kunhan syön vegaanisesti, aika kaikkiruokainen. Eli mikä tahansa täysin kasvipohjainen ruoka käy. Lapsi oli tosi nirso vaan lihan ällöttävyyden takia.

En oikeasti silti pysty välittämään itsestäni ihmisenä. Joskus koen olevani täysin tunteeton ja iloton. Olevani sellainen joka ei saa enää olla. En oikeastaan tunne että minua tarkkaillaan, vaikka olisi välillä olo, että koko Suomi olisi mukana, tai myös jotain muita ötökoitä. Olen liian vanha pelkäämään mitään sängyn alla majailevia mörköjä, mutta ne möröt häiritsee vaikka tuntuisi että ei silti enää pelkää mennä nukkumaan.

Ehkä olen vain niin kummallinen. En edes tunne että olisin täysin erilainen kuin muut, vaikka ei kellään ole tällaista juttua. Tai tunnu että olen täysin eksynyt siitä joka olin, eikä se ole hyvä asia todellakaan. Kuka lopulta minä, minun ihmiseni, ansaitsi olla, kuka silti oli.