Nou on vaan 2 viikkoa syyskuuhun

Hellou, kesä meni sitten tässä nyt melkeen. Kahden viikon päästä on virallisesti syksy. Viikoittain olen uinut ja istunut auringossa pihalla, mutta kesä tuntuu taas virranneen ohi.

En jaksa edes ajatella talvea. Niin kirjoitin ja sitten tuli mieleen että mutta saa taas glögiä, meikkijoulukalenterit ja tehdä joulukoristeet ikkunaan. Olin joskus oikeen kunnon joulufriikki, mutta nykyisin tuntuu että joulusta saisi tosiaan enemmän irti jos olisi omia lapsia.

Elämä on tylsää jos odottaa koko ajan että rahaa jää säästöön ja että hiukset kasvaa. Jos odottaa laihtumista odottaa turhaan. En laihtunut koko vuonna mitään, vaikka piti. 

Oma väri on hiuksissa kyllä jo aika pitkällä. Hennaa ei saa hiuksista pois kuin kasvattamalla, melkein, mutta kyllähän siitä on kulunut monta erilaista henna- ja indigokerrosta, kun koko tukka on melkein omassa värissä. Vähän punertaa vielä.

Opiskelut ei alkaneet tänä syksynä. Ei mitään valmentavaa edes eikä pajaa. Mutta ei musta ole siihen, kun käy niin huonosti silmien takana. En voi uskoa. En näe mitä mulle on käynyt enää koskaan.

En halua ikinä olla se joka silloin olen, jos olen se joka tekee kaiken päinvastoin kuin kaikki mihin uskoin.

Kesää odotti pitkään ja sitten se on näin nopeesti ohi, ja mennyt laiskotellen. Ei haluan kuolla enkä olla se joka sitten olen. En halua enää antaa itseni elää, ei vaikka en edes nauttisi elämästä yhtään.

Tuntuu toivottomalta, kun vuosia vuosia on niin paljon ehkä jäljellä enkä halua olla nytkään enää elossa. Olisinpa joutsen tai vaikka hevonen, tai sellainen jonka elämät on lyhyitä, perhonen?

Jos jokainen elämä olisi yhden kesän mittainen, niin kai jaksaisin heikkonakin kaikki elämät, vaikka ei siis olekaan oikeutta elää. Miksi tiedän että voin pilata kaiken yhdellä siiveniskulla? Saunassa ollessa huomaan että minulla ei ole enää siipiä.

Jos on perhonen niin lentää vaan väärinkäsitysten yli. Kaiken elämän ohi, pois kaikesta, valinnassa väärinkäsitykset ja niiden seuraukset. Ajatuksilla kaiken pilaaminen on sittenkin mahdollista.

Tulevaisuus hämärä

Sorvalammella oli joutsenten perhe, joutsenpari ja neljä poikasta. En ollut niitä aiemmin siellä nähnyt vaikka muutaman kerran olen siellä tänä kesänä uinut.

Tässä olen ollut poissa kotoa paljon pari päivää. Asumisyksiköltä lähdettiin tiistaina mökille päiväksi, -uin neljä kertaa, sitten yöllä olin Helsingissä etsimssä tölkkejä, ja keskiviikkona olin sellaisessa museo- ja luontoryhmässä ja käytiin jossain punavuoressa desing-museossa. Sen jälkeen jäin Stadin keskustaan hengaamaan.

Olen välillä etsinyt tölkkejä Helsingissä ja on tullut sellainen tölkkisilmä, että näen pullot ja tölkit ja käyn sitten viemässä palautukseen johonkin kauppaan.

Yritän säästää taas rahaa lävistyksiin. Kolme ensin ja sitten ehkä vielä kaksi. Tai sitten neljä kerran. Sen verran tylsä olen että menee korvarustoon vaan kaikki tällä kertaa. Joillain on korvat täynnä reikiä.

Mutta viisi lisää tarkoittaisi mulla olevan 19 lävistystä, 17 niistä korvissa. Se kuulostaa paljolta, mutta ei näytä niin paljolta. Viisi vuonna mietin että nää 14 lävistystä riittäisi ja lävistykset olisi sitten tässä. Nyt vaan parit forward helixit ja toisellekin puolelle tragus ehkä.

Labretia en ota ikinä. Sellaiset sotkeutuu huulipunaan ja kiiltoon. Ei voi käyttää huulimeikkiä. En taida ottaa yhtään lävistystä enää kasvoihin. Nenäkorukaan ei olisi mun juttu.

Kesä on kauhealla tavalla vyörymässä kohti loppuaan. Ahdistaa melkein tuleva talvi. Näin unta että satoi jo lunta. Onneksi ei sentään vielä. Mutta en jaksa edes ajatusta talvesta. Kuinka ikinä jaksan? Talvet on pitkiä ja kylmiä, enkä oikeasti ole kylmien säiden ystävä vaan kesäihminen ihan kokonaan, vaikka kevät ja syksy on kauniita myös.

Auringolla olen vaalettanut hiusta. Hiukset mulla vaalenee auringossa. Omaa väriä kasvanut jotain 15 senttiä. Kasvatan oman värin ja pitkät, niin pitkät kuin vain onnistun. Oli ne joskus peppuun asti, joten varmaan ne kasvaa mulla uudestaankin sinne.

Tänään en lähde Helsinkiin enkä minnekään, paitsi ehkä yöllä, yö-helsinki. Mutta se ois vaan pullon ja tölkin etsintä -reissu. Perjantaiöisin niitä löytää parhaiten.

Ei viitsi mennä taas laulaa karaokea. En ole enää käynyt niin usein. Laulaminen on kivaa, mutta nuottikorva ei riitä. Kuulen että menee korkeammalle tai matalammalle, mutta en välttämättä kuule miten paljon tai kuule sitä sävelen omaa sävyä. Harmi, ääni olisi ollut. Mutta karaokessa on silti hauskaa käydä laulamassa. Lauloin viimeksi Birds of a feather (Billie) ja Baby one more time (Britney)

En välitä edes yhtään vaikka en nyt sitten pysy ihan vireessä koko ajan. Rekisterinvaihdoksetkin aiheuttaa ongelmia. Laulaminen on silti niin kivaa vaikka ei tuukaan laulaja koskaan.

Voisinhan haluta olla vaikka eläinlääkäri. Se on hienoin ammatti. Pelastaa joka viikko eläinhenkiä. Mutta pää ei kestä ja pelkäisin että ne puree. Pidän kyllä eläimistä. Mutta en hae ehkä nyt mihinkään vähään aikaan taas. En keksi mitään kivaa alaa. Eikä pää kestä, ei. Pään sisällä menee omat keskustelut vieläkin. Lopulta uskoin ihan tyhmiä asioita ja flippasin sitten, enkä pystynyt keskittymään.

En tiedä missä olen viiden vuoden päästä, jos olen elossa. Olenko takaisin osastokierteessa? Vielä Edistiassa tai jossain muussa asumisyksikössä? Jossain koulussa? Onko mulla silloin se oma väri hiuksissa ja pidempi tukka kuin ikinä?

Olenko paikassa jossa mut on ihan turhaan jätetty rauhaan? Ihan yksin hiljaisuudessa? Mitä jos kukaan ei ole enää mukana joka oli, enkä tapaa taaskaan edes ketään? Jää hämärään mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta toivoisin vaan melkein kuolevani johonkin sairauteen. Ehkä haluan aivosyövän tai sen maksasairauden jossa maksa tuhoutuu. No se maksasairaus olisi aika tuskallinen kuolema kun se kestäisi niin kauan kuolla.

Mutta jos tulee syöpä tai joku elin tuhoutuu, niin en mene hoitoihin. En halua pidentää tätä elämää. En todellakaan keksi yhtään mitään syytä haluta elää, tai uskoa että edes ansaitsevani elää.

Miten kauan kesä kestää, -the summer last?

 

Olen nykyään joko laiska, tai sitten ei vaan ole tarpeeksi rahaa enää elää kaupungilla, istua kahviloissa. Aurin keikan sain unohtaa, -se on loppuun myyty. Koiranäyttelyyn ei nyt myöskään ole menoa sunnuntaina. En jaksa mennä sinne yksin enkä saanut ketään mukaan.

Ois kyllä oikeasti kiva viedä sinne koira, mutta omaa koiraa ei vielä ole, enkä tiedä milloin on vaikka se haaveissa on. Ehkä sitten neljän vuoden päästä? Jos olen elossa. Olenko vielä ensi kesänä edes elossa. En jaksa tätä, koivussa on jo alkanut kellertää lehdet. Koululaiset menivät takaisin kouluun ja minä en mene minnekään. Tylsää.

Mutta ei auta, kun menee minnekään niin käy tosiaan huonosti pään sisällä. Eilen kävin karaokebaarissa ja jossain vaiheessa vaan flippas vaikka en juo alkoholia edes. Uskoisi että siellä ei viitsisi käydä yksin, mutta kavereita ei ole.

Koulua voi miettiä sitten kun ei flippaa siihen epätodelliseen oloon enää. Oma maailma on läsnä, -kuinka paljon on? Haluaisin vieläkin olla kampaaja, mutta käsitän että se ei nyt ole vaihtoehto hakea tavalliseen kouluun. Tarviinko erityistä tukea? Tampereella on sitä linjaa, mutta ei huvita asua nyt Tampereella.

Vaikka mietin kyllä silloin että haluanko edes olla parturi-kampaaja. Tiedättekö, se taitaa johtua vaan siitä pettymyksestä kun joutui keskeyttämään. Mutta jos pää ei ole kunnossa, niin hetkeen en kyllä mieti mitään alaa. Mikään muukaan ala ei muuta sitä, että en pysty olemaan kokonaan oman maailmani ulkopuolella.

Ei muuta siis mitään haluanko vai enkö halua. Mutta jos jotain ei halua niin sitten hitto en halua. Ois ollut kyllä kiva jatkaa koululaisten kanssa sitä aikuisopiskelua, mutta juna meni jo. Ehkä en hae sitten takaisin hiusalalle koskaan. Jos haen niin mitä jos sitten uudestaan joutuu keskeyttämään sen takia että en ollut vaan niin valmistautunut kuin luulin. Tai ollut henkisesti valmis.

Tuotteen valmistuksen koulutusohjelma, artesaani melkeen kiinnostaa mutta ihan ei. Ei puuala vaan pehmeät tuotteet. Mitä ne siellä tekee. Ystävännauhoja ja virkattuja koreja? Ei, haluaisin mieluummin olla kampaaja...Mutta ei se nyt ole vaihtoehto.

Miten nyt sitten selviän taas talvesta, tiiän että ketään ei kiinnosta hittoakaan selviänkö talvesta, eikä kukaan ole enää yhtään liikuttutunut tästä yrittämisestä. Joskus haluais yrittää vaan karata. Takaisin sinne ihmismaailmaan, niinkuin silloin siihen syömishäiriöjuttuun. Omaa maailmaa ei ollut vain syömisjutut, vuorottainen ahmiminen ja paastoaminen, laihdutus, paastot. Sillloin syömishäiriö tuntui pelastustieltä tästä jutusta.

Jos mulla olis se koira niin olisko se koirat ja koirajutut? Hiusjuttu se ei ole enää. Hiukset kasvaa hitaasti. Ehkä olen vaan niin tyhmä, että ei onnistu opiskelut. Mietin tässä että olisi kiva opiskella biologiaa, mutta yliopistoon en oikeasti pysty, kun en kykene edes kirjoja lukemaan melkeen.

Jos olen vaan niin aivovikainen että opiskelut ei nyt onnistu? Miten joku mielenterveyskuntoutujien koulutus? Oon ollut kauan pois elämästä.

Elämäntie on niin paha että kaikki on pilalla. Mikä olisi oikea polku ja voisik oikealle polulle vielä päästä, oikean käden polulle? Kristiusko ei se minulle ole, mutta en vaan pysty olemaan enää mikään valkoinen noita...

Voisinko oikeasti vaan peruuttaa kaikki virheet? Perua kaiken, häät ja joulukuut? Joulukuuset ja ikkunavalot ja kaiken siltä väliltä. Mäkin meen välillä huoneeseen huutamaan. Koulussa ei voinut mennä mihinkään huutamaan. En sitten huutanut, mutta kaikki oli pahemmin. Se varmaan todistaa että ei ollut minusta koulutielle.

Olenkin sitten kelan tuilla ehkä koko elämän. Asiat eivät ole vaan niin hyvin edes että saisin tehdä mitä haluan, enkä vahingoittaa ketään, tai tehdä mitä vaan ja tehdä pelkkää hyvää.

Ei, sillä tavalla se ei nyt todellakaan ole minulla. MIkä mua nyt odottaa? Alin aste, ikuinen tai ikaiakainen kuolema. En valitse Kuolemaa. En halua. Lähden tähtipoluille kulkemaan pois kuolemantieltä, mikä elämän tiessä oli pahinta, -ja kuljen syvälle, syvälle, alkertaan menee ehkä sisimmässä, kun en onnistu voittamaan mitään.

No se on sitä omaa maailmaa, vaikka en osaa sanoa mikä olisi ihan normaalia elämää ylilunnollisten ilmiöiden kanssa, jos uskoo myös henkimaailman asioihin.