Ja niin joulu joutui jo taas pohjolaan

On vähän ongelmia koulun kanssa. Tuntuu että en opi, ja on koko ajan epävarma olo. Mutta jos musta ei tule kampaajaa sitten ei tule.

Nopeasti pääsee Sellosta Ainoaan. Kävin Tapiolassa laulutunnilla, ja järkytyin miten nopeasti bussi 554 menee sieltä Leppävaaraan. Lauloin Sylvian joululaulua. Käyn joku päivä JouluKaraokessa sitten Joulukuussa ja laulan.

Ostin Ainoan thehuoneelta kahta teetä. Sweet Strawberryä ja Guava mangoa. Varaa ei ois, mutta teetä kannattaa ostaa, -sitä kuitenkin menee, teetä.

Joulunaika ei saa ajattelemaan mitään kirkkoasioita, kun en vietä kristillistä joulua, vaan mieluummin ajatuksena Talvipäivänseisaus, luonnon vuodenkierron mukainen juhla. Mutta onhan siinä perinteitä, mutta mun mielestä joulusta saisi enemmän irti jos olisi omia lapsia. Mutta en hanki lapsia. Hankin mieluummin koiran.

On hiton hankalaa saada itsensä kasaan välillä, tulee hetkiä jona tuntuu kuin olisi joku muu joka puhuu, että en saa itse sanottua omia sanojani. Tulee hetkiä joina ei pysty keskittymään, kuuntelemaan, ymmärtämään.

Kaikki on musta niin väärässä, että ei oo totta. Mutta tiedänkö itsekään kuka oikein olen? En tiedä, mutta enkö ole kuitenkin ihan tosi pieni?

Miksi maailma oli niin kauan, -mulla on nyt piilolinssit, niin sumuinen että katson kaikkea järkyttyneenä niinkuin lapsi. Olin välillä kokenut itseni niin aikuiseksi. Miksi nyt tuntuu niin epävarmalta taas, eikä siltä mitä välillä, vaikka kukaan ei nähnyt sitä, miten kaunis olin. The real beauty is inside. Miksi en ole enää kaunis? En saa olla sellainen millainen haluan olla.

Mutta en voi tehdä mitä tahansa, ja tehdä pelkkää hyvää. Vaikka joku voi joka on vahvempi, se entinen minä. Se joka olin. Se teki kyllä hyvät tekonsa vain unelmissa mutta silti. Toivoisin, että silloin olisi nähty miten kaunis maailmani oli.

En ole se joka olin. En ole vahva, kaunis, hyvä.

Dark places (of my mind)

Jos olisi vielä se pimeä paikka, kova kipu, ikiaikainen surun kohtalo. Silloinkin näkisin valoa, näen positiivista, näin toivoa. It'll be okay.

Paikka jossa kaikki tuhoutuu, paikka jossa en ole enää kaunis ja nuori, jossa en ole enää itseni kaltainen. Loputon toivottomuus. Nyt mä en enää voi selvitä.

Paikka jossa olen rikkonut oman kohtaloni. Rikkonut elämäni. Rikkonut kaiken, rikkonut ehkä jopa toisetkin, vaikka mitään ei näy. On ollut myöhäistä.

Paikka, missä en voi enää tehdä itseäni kauniiksi ja hauskaksi. Nyt mä en ole enää kaunis.

Paikka jossa ei voi enää ajatella että tulee selviämään ja olemaan kunnossa. Yleensä aina voi ajatella I will be alright. Tässä paikassa ei. Ei tätä voi enää korjata. Mulle on ollut myöhäistä.

Paikka jossa on jo kadotuksessa, kun ei ole mitään mikä pelastaisi enää edes ihmiset ja eläimet, ja tän pallon, tai mitään muutakaan, paikka jossa ei enää pysty välittämään, yrittämään, reagoimaan, Nyt mä en voi enää voittaa.

Paikka, jossa olen huonoin varmasti mitä on, pahin, heikoin, rumin. Missä kukaan ei enää välitä minusta kun olen kaikkien mielestä paha, vaikka en halua, en halua olla paha. Tää on ihan kamalaa.

Ei tää oo niin, että mulla on enää mitään toivoa. Not weawing to negative, it's just a fact.

Miksi sanon aina sellaista mitä kukaan ei odota.

White Yule

 Hello again. On nyt alkanut kampaajapalvelut kurssi ja päässyt leikkaamaan mallinnuksen hiuksia. Olen käynyt jo yhden kurssin. Hiusten ja hiuspohjan hoitopalvelut.

Kunhan ei nyt vaan joutuis osastolle. Siellä ei ole oltu nyt vuoteen. Se 2023 meni siellä osastolla melkeen. Meni kyllä tosi pahasti pieleen.

Kyllähän minulla on toimintakyky ja pystyn täältä lähtemään. Huolimatta siitä mitä tapahtuu pään sisällä. Ja siellä ei tapahdu edes mitään jos on tarpeeksi tekemistä.

Olin jo uskonut että toivoa ei enää ole.

Mitä nyt en Helsingissä ole jaksanut käydä vaikka oli ABC kautta bussilipussa. Kun ei ole käyttövaraakaan ollenkaan. Minulta katosi bussilippu tänään. Se jäi 113 -bussiin.

Voi olla että toivoa ei ole oikeasti vaikka luulin että olen. Voin tietää täysin väärin

niin

parantunut en täysin ole. Mutta on niin kummallista olla koulussa takaisin että en ymmärrä miten aina tuntui että en olisi ollutkaan poissa. Että ei olisi mennyt vuosia  tässä roskassa yrittäen hallita ajatuksia. 

Kun se 15-vuotias meni sinne lukioon ja ensimmäiset ajatukset tulivat. Ja kummalliset olot. Butterfly-fiilikset. Kun alkoi uskoa että voisi olla perhonen. Olenko vielä ollut siinä? Katoanko koko ajan sitä myötä kun elän?

Mutta miksi olen niin vihainen? No itselleenkin, mutta niille jotka tekevät tästä elämästä myrkyllisen. Niin se ei ole kuin luullaan. Olen erilainen, mutta en huomaa.

Ostin tällaisen muumi joulukalenterin. Siinä on kyllä yhdessä teepussissa kerma aromia mutta en vegaanina siihen kuole. En ole kyllä syönyt oikeasti koskaan mitään epävegaanista.

Joulu (en ole kristitty joten sanon Joulu ja Yule) tulee olemaan valkea. Lunta tuli jo ja sitä on ihan reippaasti. En tiedä pidänkö siitä että lunta on jo...

Olen yrittänyt valvoa yön monena yönä, kun on päivärytmin sekaisin. Minullahan ei siis ole päiväkoulua vaan ilta. Heräilen yleensä kello 11. Pitää vetää ympäri ja olla nukkumatta yksi yö. On pakko. Pakko.

Kesä ohi, oho on jo marraskuu

Koulu on jatkunut. En osaa sanoa mitä kahdessa viikossa olisin oppinut. En tiedä voiko tää koulu nyt onnistua ollenkaan. Katsotaan... Ei ole kyllä kuin yksi poissaolo. Mutta olen kokenut olevani liian kömpelö onnistumaan.

Olen huomannut nyt olleen kyllä nopeasti kesä ohi. Mutta huomasin vaan että hups on jo marraskuu. Laihdutusprojekti takkuilee. En ole kesän jälkeen lihonut enkä laihtunut. Paino on pysynyt samassa.

Kävin tänään Helsingissä taas ja olen nyt junassa matkalla kotiin. Kauheesti nähnyt kaikkea mitä haluaa ostaa eikä ole rahaa yhtään mihinkään jos aikoo ostaa niitä piilolinssejä. Mutta en koskaan kestä olla laseilla ja näytän kamalalta rillit päässä. Helsingissä satoi ja sateenvarjo oli jäänyt kotiin joten lähdin kotiin.

Olen seurannut netistä pentuliveä. Bordercollie sai kymmenen pentua, jotka ovat nyt viikon. Koiria on kiva katsoa mutta eiköhän se ole vielä muutama vuosi omaan koissuun. Se on sitten collie. Jännä miten koirissa riittää katsottavaa. Menee vaan koiria, kylläkin pentulaatikossa, ja sitä ihan pysähtyy katsomaan.

Oikeastaan ei jaksa elää, mutta tulen jatkuvasti takaisin. En ymmärrä miksi jaksan vielä silti aina palata. Ei jaksa olla jos on vaan poissa koko ajan. Vaikea ymmärtää, miksi joudun silti olemaan.