Forever alone, aina yksin

Hei, on marraskuuta jäljellä 8 päivää ja ei pitkä matka voi olla enää ensilumeen. Lumi ei kyllä ole toiveissa vielä. Rehellisesti, toivon aina ehti joulun jälkeen että lumet vaan lähtisi.
 

Kevät-ihmisiä olen ja kesä myös. Syksy hämmästyttää ensiksi väreillään, mutta sitten on se ankea aika että on loskaa ja puut jo lehdettömiä. Onneksi Joulunaika tuo valoa kylmyyteen. En koskaan edes tiedä mitä teen tammikuussa, kun kevääseen on aikaa ja on kylmä.

Jaksaminen elää on joka päivän kysymys. Joinain päivinä ei vaan jaksa, toisina jaksaa vielä hetken ja iltaisin ei enää jaksa koskaan, ja pitää yrittää päästä nukkumaan.

Kolme aikaa joissa jatkuu kaikissa tarinansa jatkuu unissa vieläkin. Olen sielläkin.

En tiedä miksi tunnen itseni vieläkin nuoreksi. Välillä olin mielestäni aikuinen kyllä. En halua oikeasti pitkää elämää. Mitenköhän kaukana kuolema on?

Ei elämässä pidä kiinni vaan meikit ja hiusten kasvattaminen. En halua elää. Kuuluu vaan kärsiä kaiken ajan. En tiedä syytänkö itseäni turhasta ja onko se kaikki mielikuvitusta joka ei ole totta oikeassa elämässä.

Välillä ajattelen sen. Tää on ihan kamalaa.

Miksi olen niin kuin pelästynyt lapsi? Muilla mun ikäisillä on jo lapsia ja puoliso. Ja minä jään itse olemaan lapsi ja olen ikisinkku. En edes halua parisuhdetta, en kenenkään kanssa. Forever alone.

Jään nyt tänne sitten vielä kevääseen ja sitten haetaan ehkä omaa asuntoa. Tuettua itsenäistä asumista. Ei ole pitkään aikaan onnistunut oikeastaan se itsenäinen asuminen. Olen niin yksin. Katoan omaan maailmaan. Miksi sitä arkimaailmaa ei edes löydy enää?

Oikeita valoja etsimässä

Hello, nyt mulla on jo teekalenterikin. Pitää miettiä miten käytän rahat. Lumene-kalenterikin olisi kiva, vaikka on aika kallis. Mutta miksi edes tarvitsisisin kolme kalenteria? English tea shopin ja Revolutionin on jo hankittu.

Marraskuu on vaarallisen lähellä sille joka ei taaskaan huomannut missä vaiheessa se kesä meni jo.

Wicked For Goodiinkin on vaan kuukausi enää. Tosin en tiedä että minä päivänä mennään (äidin kanssa) katsomaan. Joulukuuhun on enää hetki aikaa. Olisin enemmän jouluihminen mutta ei siitä saa niin paljon irti, kun ei ole lapsia.

Jeesus ei kyllä ole juttu. Ok, kristinusko ei kolahda, mutta perinteinen joulu (Yule, melkein sanotaan Joulu) on alunperin pakanallinen ja vietän sitten perinteisesti talvipäivänseisausta. Ongelma on vaan joululaulut, kun ne ovat kyllä aika kristillisiä. 

No ei kukaan ole mulle sanomassa että en silti vietä Joulua. Sitä voi viettää vaan perinteisesti, kunnioittaen vanhoja uskontoja. Halloweenia vietän myös. En tiedä tosin miten. Olisiko jotkut juhlat? Emyllä on ainakin mutta en ole siellä kauheesti käynyt.

Pienet hetket on pieniä valoja elämässä, mutta onko ne oikeita valoja, kun valo taivaalla on niin kylmä? Se voi olla vaikka kävelylenkki jolla ei tullut paljon pakkoajatuksia, käyminen juomassa limu alakerrassa, istuminen saunassa hetki miettimättä paljon mitään.

On olemassa olevia hetkiä joina unohdan kaiken sen. Mutta en voi elää vain niille hetkille. Oikeasti onhan se niin että mulla on nykyään yleensä aika kurjaa.

Siitäkin huolimatta että ei mene ehkä vuottakaan kun olen omassa asunnossa tuetussa itsenäisessä asumisessa. Hauras valo voi olla valheellinen. Pieni, hauras, heikko. Mutta jo menetettyjä asioita ei saa takaisin. Jos kuoli jo niin KUOLI JO, eikä mitään voida enää tehdä.

En tiedä nyt miten asiat tällä tavalla kääntyivät. Mutta en ole valinnut ikinä tässä ajassani itse pilata tahallani kaikkea kun tiedän kyllä miten se on.

Kun minulla on tämä aika, mutta tässä elämässä täällä taival on usein valoton ja kurja enkä näe päämäärää, enkä oikeaa valoa mitä seurata edes kaukana.

Näen pelkkää mustaa loputtomasti. En jaksa ajatella sitä, en voi muuttaa mitään, enkä suostu valitsemaan pilata sitten tahallani kaiken.

Miten pilaisin tahallani kaiken? Kuuluuko mun alkaa juoda alkoholia ja leikata hiukset lyhyemmiksi ja värjätä ne vaaleiksi? Kun ei jotain halua tehdä, no eihän sitä yleensä silloin tee.

Halloweeniin

Halloweeniin on 20 päivää!

Hello siis, tästä pari kuvaa tänään junasta. Kävin Helsingissä ostamassa vaan yhden asian. Nyt rahaa on 2 € 75 senttiä, joten eipä paljon ostella nyt loppuviikkoon. Taitaa olla niin että viikonloppu menee siis täällä.

Kurpitsalamppu on jokusen vuoden vanha, mutta toimii kun siihen vaihdettiin patterit. En oikeasti tiedä miten viettäisin Halloweenia...

No jotain karkkia ehkä, tai kepponen :D

Halloween on peräisin vanhasta pakanallisesta Samhain -juhlasta ja sitten siitä on yritetty muuttaa kristillinen, onnistumatta. Nyt saa olla noita, jos on ihan oikea noita. En ole.

Mutta noitahattu päähän ja korsetti. Gootti oli joskus nuorempana juttu, mutta jotenkin se goottiaate ei koskaan ihan mennyt perille, eli olinkohan sitten silloisen lokeroinnin mukaan "wannabe-gootti".

Korsetteja on, mutta ne on nyt liian pieniä. En laihdu niihin enää koskaan, varmaan.

Niistä vois olla apua jotenkin selkään myös. Mutta notko-selkä olisi pitänyt hoitaa kasvuiässä. Ei sille enää mitään voi. Mutta usein se tuo mahaa eteen jotenkin epäedullisessa valossa. En halua näyttää siltä kuin olisin raskaana. En ole enkä koskaan ole ollut raskaana.

Kuva otettu tänään Oittaalla Espoossa. Uimakausi meni ja jatkuu ehkä ensi vuonna toukokuusta taas. Uiminen on kesäisin tärkeintä, toiseksi tärkeintä ulkonaolo. Mutta kesää odottavalle on ankeita aikoja, -seuraavaan kesään on nyt ihan kunnolla aikaa.

Onko turhaan elossa vielä seuraavana kesänä, onko silloin tää paikka vai joku muu? En osaa ennustaa missä olen ensi kesänä vai olenko missään vai jatkanko elämää ilman itseäni, kun on ilmeisesti kuitenkin mahdollista jäädä olemaan olemassa ilman itseään.

Tässä se mun tiistaina ostama meikki-joulukalenteri. Revolution, vegaaninen ja Peta approved, -eläinkokeeton. Jonkun teekalenterin ostan vielä ja sitten katson mitä teen rahoille. Rahaa ei kannata syödä, ja tilaa vaan woltista vaikka ruokaa saa täällä kyllä.

En tiedä ihan mitä tossa on mutta en varmaan pety? Ei ole mulla koskaan ollut kosmetiikka-kalenteria. Mietin myös sitä Lumenen mutta en ollut varma siitä, -todellakaan. Sehän ei ole hirveän meikki-perusteinen vaan siinä on kaikenlaista muuta. Se maksaisi melkein sata €, tän sain kuudellakympillä.

Olen kyllä ostanut ihan liikaa meikkiä. Mitä edes teen niillä kaikilla huulikiilloilla ja kynillä ja luyomiväripaleteilla? Mitä, ostahn vaan lisää niitä. Kyllähän siinä raha tulee vastaan eikä mikään muu raja.

Meikit ei pelasta eikä hiukset. laukut kengät, ei mikään. Ja se on todella ihan todella julmaa. Todella ilkeää, törkeää. Muta Halloween voi saada hetkeksi unohtamaan kaiken sen paskan.

 

Syksyn valot ja pimeydet

Halloweeniin 3 viikkoa! Pitää alkaa koristella asuntoa, tai siis sitä huonetta mikä minulla täällä on (plus oma vedenkeitin ja kylmäkaappi limuille). Tulin tänne vähän alle 2 vuotta sitten, osastolta itsemurhayrityksen ja omasta vuokrakämpästä irtisanomisen jälkeen. Nyt sitten ehkä muutan vähemmän tuettuun. Oli verkostotapaaminen.

Rehellisesti, pystyn kyllä huolehtimaan itsestäni, ja ulkonäöstäni, ja kulkemaan itsenäisesti julkisilla kulkuneuvoilla, laittamaan ruokaa, ja käymään kaupassa.. Ongelma on joku muu.

Laulutunti jäi väliin viime viikolla ja niin kaikki muukin. Iski flunssa ja pahimmillaan oli 38,7 astetta kuumetta. Vieläkin on yskää, mutta kyllähän taas jaksaa mennä Helsingissä, Espoon Sellossa, ja Espoon Iso Omenassakin.

Välillä ei jaksaisi elää. Valo on kadonnut. Silloin uskon kaikki mun päänsisäiset jutut, näen loputtomasti pelkkää mustaa ja uskon että elän ihan turhaan tätä loppuun.

Mitään hyötyä tän elämisestä ei ole, mutta haittaa on

Sillä tavalla mulle tuli. Niin kai, kaikille on haittaa jos elän tän elämän loppuun.

Oli sellainen 16-vuotias  joka voitti sen asennejutun ja sitten rikkoutui, mutta ei koskaan langennut. Se olenko vielä ollut? Miksi on uusia syitä olla uskomatta että ei saa jatkaa? Voiko jokin peruuttamaton virhe tapahtua ihan vaan vahingossa? Vaikka en edes ymmärrä...

Mikä se virhe on? Mun mielestä se on se että syön näitä lääkkeitä tai se että olen näin lihava. Tai se että tulee välillä pakkoajatus tai muu pelko-oire.

Mutta onko se oikeasti niin? Mitä olen tässä elämässä muka tehnyt?