Kesävalon aika

 

Tänään on taas laiskapäivä. En jaksanut mennä salille. Kävelin kyllä Selloon ja takaisin, ja join siellä päärynämehua, mutta muuten ei oikein mitään. En tiedä miksi välittäisin vielä painosta, mutta paino painaa paljon enemmän kuin moni muu asia hehe.

Ilmoittauduin laulutuntien jatkoon, mutta en tiedä voinko kehittyä (siinäkään). Kuulen kyllä jos menee matalalle tai korkealle, mutta en nuottien omaa sävyä, eli sävelen omaa sävyä en pysty kuulemaan ja siksi on vaikea laulaa vaikka oktaavia korkeammalta.

Laulamisesta pidän kuitenkin mutta en halua enää laulajaksi. Se on niille joilla on absoluuttinen nuottikorva, ja jotka eivät laula sinnepäin vaan pysyvät vireessä.

Viime syksynä aloitin työväenopiston laulutunnit, koska ajattelin että voisin oppia vaihtamaan rekisterejä paremmin, ja pysymään paremmin nuotissa siellä karaokebaarissa, jos käyn laulamassa.

Mutta laulaminen on ihan kivaa.

Haluais itselleen vähän enemmän päätäntävaltaa omista asioista. En tekisi mitään tyhmää. Kyllä pystyn hoitamaan omat asiani, mutta mitä jos tää on mun asia? Mitä jos en halua tehdä niinkuin te haluatte tehdä?

Lääkkeistä vähän kyse. Minulle haluttaisiin lääke jota en halua. Jos silloin en halua... got it? Jos te olette valinneet, se ei muuta sitä että minä en halua.

Viimeistän viikkoa kevättä, -sitten on kesä

Lauantaina olin maailma kylässä -festareilla ja sunnuntaina kävin järvessä uimassa. Vesi on vielä aika kylmää. Mutta kyllä siellä voi uida. Minä en ole mikään jänöjussihousu. Niin aina ajattelen jos menen kylmään veteen uimaan. Lopulta uin kaksi lenkkiä.

Maailma kylässä ei ollut enää samanlainen kuin silloin kun siellä jaettiin alpron tetroja ja oli niitä auravalokuvauksia. Ei ollut kivaa. Ajatuksissa oli jotain niin pahasti pielessä.

Lopulta en jaksanut olla siellä kauan. Kiersin ulkona pisteet, nappasin parit marianne-karkit pisteiltä Kattilahallissa, kävin syömässä vegehampurilaisen ja pari kikhernepiirakkaa ruokapisteiltä ja lähdin.

Huomenna pitäisi heräillä sitten ajoissa. Rehellisesti sanottuna en kyllä haluaisi olla enää hereillä ollenkaan. Kuin puuttuisi joku suoja, turvaverkko, ja putoaisin koko ajan uudestaan vaikka olisin pudonnut jo.

Jos voisin ajatella jotain muuta kuin sitä ajatusten pelkoa, niin olisi asiat paremmin, mutta se käy koko ajan unissakin. Minulla ei sielläkään, niissä ajoissa joissa unissa olen, ole mitään turvaa enää.

Uintikausi on nyt siis aloitettu kunnolla. Pari viikkoa sitten kävin, mutta sitten ei tullut käytyä kun ei ollut kovin lämpimät kelit.

Kuntosalilla pitäisi jaksaa käydä, mutta en kerro kenellekään miksi, mutta en käynyt  tänäänkään. Miksi mikään ei näy ulospäin, eikä ympärillä olevat ihmiset ollenkaan reagoi niihin ajatuksiin. Onko ne vaan ilmalinnoja? Joissa olen vankina?

Kasvatan pitkiä hiuksia, mutta ne ei kasva. On pakko leikata. Niissä on kaksihaaraisia. Mutta sitten ne on taas ihan liian lyhyet. Eikä ne kasva niin nopeasti kuin biotiinista piti kasvaa. Käytän biotiinitabletteja mutta en oikeasti ymmärrä miksi biotiinishampoon biotiini menisi jotenkin hiuksiin. Pitäisikö kokeilla sitäkin?

Lämmöt on jääneet kesässä vähemmälle. Monena päivänä oli aurinkoista mutta vähän viileää. Minä olen oikea vilukissa. Kylmässä vedessä voin uida mutta muuten kylmyydestä en voi sanoa sitä Frozenin Elsan the cold never bothered me anyway. Kyllähän ulkoilua kylmällä tulee vältettyä vähän. Talvella ei jaksanut käydä lenkillä.

Joskus olin koiran kanssa talvella pakkasessa hakutreeneissä monta tuntia. Ei ole ikävä sitä mutta muuten niitä aikoja. Ja sitä aikaa kun olin tosi laiha. Paino on jojoillut 50-75 välillä niin paljon, että se on jojoillut ehkä enemmän kuin kenelläkään. Laihtuu, lihoo, laihtuu, lihoo ja niin edespäin.

Mitä tää olisi silloin kun voisi olla varma, että mun päätökset kestää kaikki elämät. Se mitä uskon että on oikein ja väärin, se mitä varten en valitse koskaan olla vaan paha. Se mitä varten en usko että selviän tai joku muu selviää. Don't know, vaikea selittää.

En ymmärrä miten en pysty välittämään enää normaalielämän ongelmista. Kaikki on vaan sitä ongelmaa ajatuksissa. En voi olla enää onnellinenkin.

Vaikka kerran voitin onnenpyörästä sellaisen kasvonaamion, ja sitten aloin ostaa niitä välillä ja tekemään hiusnaamioitakin välillä, ostelen meikkejä. Meikkaan välillä. Käyn uimassakin, välillä saunassa ja välillä puistossa istumassa tai yöllä karaokea laulamassa baarissa (en juo alkoholia, mutta pidän laulamisesta).

On nyt kyllä myönnettävä että silti en saa mitään nautintoa mistään. En edes enää pysty nauramaan. Pienet siedettävät hetket on niitä kun ei tule inhottavia ajatuksia, vaikka käyn parvekkeella tai pihalla teellä tai alakerrassa juomassa limun. Pienet hetket kannattaa pitää lyhyinä, että en pilaa niitä niillä ajatuksilla. Mutta hyviä hetkiä ei ole. Ei ole onnea, ei iloa, ei mitään hyvää tässä elämässä.

Miksi vihaisin olentoja joita ei ole olemassa kuin mun päässä, en antaisi anteeksi tekoja jotka on tehty vain mun päässä, tai ennen, kun nauroin vitseille ja asioille jotka oli vaan mun päässä ja joille en enää pysty nauramaan.

Miksi normaalielämän puolella ei ole mulle enää mitään, vaikka yritän, yritän, roikkua mukana. Siellä koulussa roikuin vaikka sitten jouduin lopettamaan, sitten roikun taas kaupungilla yksin, ja yritän käydä ryhmissä, joissa en muista kenenkään nimeä.

Butter Fly

Sain perhosen kuvaan. Oisin voinut joutsenenkin kuvata mutta jäi kuvaamatta. Perhonen oli pysähtynyt pihalla kukkaan.

 Tänään olin koko päivän Helsingissä pitkästä aikaa. Vaeltelin ja istuin puistossa syömässä Boltsi-siemenpyöryköitä. Rahaa käytin vaan limsaan ja energiajuomaan ja sitten niihin boltseihin. Rahaa käyttää oli ollut noin 5€ ja ois voinut fiksumminkin käyttää.

Aika kuluu eri tavalla kun kulkee, toisaalta nopeammin, toisaalta hitaammin. En saanut taaskaan hilattua persettäni kuntosalille vaikka oli pitänyt. Koko päivän kulkeminen ja puistossa istuminen oli Red Bull Blue Editionista huolimatta vienyt energiat.

Melkein se 5€ pitää varata jos kaupungille lähtee koko päiväksi, vaikka nykyään on niin vähän käyttää että ei kahviloissa istuskeluun ole varaa. Aurinkoinen päivä ja ulkona kesävalo.

Saa täältä lähteä, jos pystyy, moni kun täällä asuu ei pysty. Mutta pystyn. Se oma kämppä on tulevaisuudessa sitten suunnitelma. Mutta en tiedä pelottaisiko silloin, vai tutuisiko vaan yksinäiseltä.

Huomenna on se euroviisupäivä, mutta en teidän jaksaako valvoa yöllä kun sunnuntai aamuna menossa, tylsää mutta, vanhempieni kanssa koiranäyttelyyn.

Tietysti ihmetellään että eikö mulla oo kavereita, vastataan näin, ei ole. Pitäis olla. En ymmärrä, ei mun äidilläkään ole eikä isällä.

Koko perhe on sosiaalisesti viallisia. On se varmaan perinnöllistä että ei oo kavereitakaan.

Pakkoajatuksia on ollut taas, mutta tää väärinkäsitys-juttu on melkein naurettavaa. Välillä mietin onko tää mun sisäinen maailma pelkkää pelleilyä, vaikka en mietikään.

Jos olisin taas vahva..? Miksi se ei voi muuttua niin? Miksi en voi olla vain takaisin se joka olen, enkä sellainen outo olento? Joka olen nyt.

Olen erikoistapaus. Tällaisia ei ole muita. Niin luulen, ja luulee kaikki muutkin hullut. Jos nyt hulluksi kehtaan itseäni kutsua edes. Paitsi että mun juttu on totta. Muilla se on pelkkää mielikuvitusta, vain minulla totta.

Pelkkien ajatusten kanssa taistelussa on mennyt 20 vuotta kohta, taukojen kanssa ja ilman taukoja samalla. Pakkoajatuksia on jonkinlaisia ollut melkein koko ajan. Joskus ne ei musta olleetkaan edes pakkoajatuksia, mutta oli silti pakkoajatuksia.

Ei kuulu oikeesti hyvää

 Hei, nyt ei kuulu oikein hyvää. Nytkin on kauheet pelkotilat päällä. Ja johtuu taas siitä että pelkään ajatuksia. Pelkään että tulee joku ajatus. En pysty olemaan pelkäämättä.

Tänään olin asumisyksikön retkellä hevostallille, ja ollut hevosen selässä viimeksi vuonna 2010. Nyt ois ollu kiva muuten laukatakin, mutta viime ratsastuskerrasta oli niin kauan että ei voinut, mutta olispa varaa harrastaa ratsastusta.

Se on hyvin kallista kyllä. Pitäisi olla työkuntoinen ja pystyä keskittymään. Ei enää valitettavasti järjestetä ratsastusterapiaa. Harmi juttu niinkuin muutkin jutut tässä elämässä. En voi nyt opiskella tai olla työssä tän ajatusongelman takia. Se peiliin tuijottelu ja keskittymiskyvyttömyyshetket...

Tuntuu kuin olisin kiertämässä kehää, ja mikään ei voisi onnistua. Että en voisi saada mitään onnistumaan, mitään valmiiksi. Eli jos on opittavaa en opi, jos on asioita jotka pitäisi osata jo, en osaakaan. En pysty kehittymään. Onkohan sekin lääkkeiden takia? Johtuuko se lääkkeistä?

Miksi niistä johtuu ihan kaikki? Lihominenkin. Olen lihonut pluskilon kanssa takaisin kilon jonka olin laihtunut. Niitä aikoja ikävä kun olin 50-52 kg. Nyt vaaka näytti kyllä jotain muuta, en kehtaa kertoa melkein mitä. No, pari viikkoo sitten 74 kg ja nyt 76 kg. 172 cm. 74 kg on BMI 25 tasan eli nyt olen ylipainossa.

En ikinä ole painanut näin paljon. Ahmimishäiriötaustaa on. Olin tosi laiha ja paastoilin ja ahmin vuorottain, 1-3 päivää kerrallaan, tai sitten pidin jotain viikon mittaisia paastoja. Nyt jos vaaka voisi, siis pliis näyttää edes alle 70 nyt taas...

Löysin uuden jutun. SkinnyTok. Toi mieleen vuosien 2009-2013 Pro Ana -ajat. Kävin silloin foorumeilla joilla jaettiin laihdutusvinkkejä ja kisailtiin painonpudotuksessa. Eksyin Pro Ana -sivulle silloin Demi.fi -sivun kauttan ja ajattelin että minäkin haluaisin olla laiha. Sitten ajattelin että minähän voin laihduttaa ja sitten musta tuli laiha.

BMI oli pienimmillään silloin 17,5. Mitään syömishäiriödiagnoosia en koskaan saanut, kun en asiasta psykalla puhunut, mutta ei se anoreksia ollut, kun ahmimista esiintyi niin paljon, ja oksentamista en osannut kunnolla vaikka välillä oksensin, ja silti paastosin niin paljon, että olin alipainoinen. EDNOS Eating Disorder Not Otherwise Specified ehkä...

Moni on huolissaan tuosta SkinnyTok -trendistä, mutta minä olisin taas ajattelemassa että haluaisin myös olla laiha, niinkuin silloin. En laihdu täällä laihaksi mitenkään, mutta tarvittais miinus 15 kg.

Miksi minusta tuntuisi kuin olisin hämmästynyt lapsi, ei tunnu aikuiselta ollenkaan. Onko 35-vuotias liian vahva syömishäiriöilemään? 61 kg riittäisi tällä kertaa. Ei tarvitsisi olla enää 51, että en näytä vanhalta.

Kyllä tästä silti motivoidun taas laihduttamaan, ja huomenna aamulla meen kuntosalille. En ole taas jaksanut käydä viikkoon. Huomenna ja sunnuntaina että kävin tällä viikolla 2 x. Ensi viikosta alkaen 3 x viikko taas. Ja syön vähemmän. Ei leipää ruoan kanssa ja pienemmät annokset. NYT!

Mahtavatkohan lääkkeet silti estää taas laihtumasta? Ahmimiskohtauksia ei nykyään yleensä ole, mutta eihän niitä tule taas jos paastoaa? En voi paastota ennen kuin asun taas omassa asunnossa.

Kirsikkapuistosta

Hei, olin eilen kirsikkapuistossa yhdellä retkellä. Olisihan se kiva käydä jossain,mutta tuntuu jotenkin neuroottisesti että minua ei haluta minnekään. Tai psykoottisesti. En tiedä.

Kävin Helsingissä maanantaina, mutta rahat on niin vähissä että ei siellä paljon viitti käydä. Jos olisi varaa käydä syömässä, ostaa vaatteita, istua kahviloissa, kävisin ehkä usemman kerran viikossa.

Nyt mulle tuli taas pakkoajatus. Mikä on oikeasti kivuliaampaa kuin ne aivot. Onneksi nyt kun se koulu jäi kesken, on paljon mielenterveyskuntoutujien juttuja, ja käyn sitten niissä välillä. Mutta pelkään että mua ei haluta sinnekään.

En ole ajatellut vielä muuttaa eikä se varmaan onnistuisikaan. Oma maailma on niin läsnä. En voi elää normaalikin elämää

En pysty yleensä katsomaan elokuvia tai lukemaan kirjoja. Se on kuormittavaa, kun ahdistaa niin paljon, että ei vaan pysy paikallaan. Kuin olisin makean veden kala meressä. Siihen se koulukin meni, keskittymis- ja paikallapysymiskykyyn. Tai ehkä se oli sattumaa

Ahdistus- ja pelko-oireet ja pakko-oireet ovta liikaa kyllä vieneet elämästä. Joillain alkoli vie, joillain joku muu. Jotkut polttelevat savuna ilmaan koko elämänsä, ketjupolttajia on tuolla pihalla jotka on sauhuttelemassa koko ajan.

Moni minun tilanteessani huutaisi ja itkisi koko ajan. Se on niin kamalaa. Kaikki se mitä mun päässä tapahtuu ja kaikki mitä tiedän siitä, mikä siellä on meneillään.

En oikeasti pysty täysin normaaliin käytökseen koko ajan. Se on kuin pitäisi kettua siellä takin alla, tai koko ajan esittäisi tai teeskentelisi.

En valehtele tai kiroile muutenkaan edes ajatuksissani, joten en vaikuta asiattomalta, mutta niin, sinänsä voisi yrittää olla normaalisti mutta yritänkö liian vähän. Kylähullun maineen sain varmaan joskus. Nyt on ollut hiljast.

Tänään käynyt kuntosalilla. Viime viikolla kävin vain yhden kerran ja tällä viikolla nyt käynyt kaksi kertaa. Sitten vielä yhden kerran, vaikkaa huomenna tai sunnuntaina. Perjantaina kello 17-18? Joo.

Kultainen toukokuu

Toukokuu tuli niin nopeasti että en usko, että on jo kevään viimeinen kuukausi. Kohta alkaa uintikausi ja kohta alkaa kuumat päivät ja helteet ja silloin olen ulkona enemmän kuin nyt. Kylmä on ainakin välillä häirinnyt sen verran että ei viitsi olla ulkona. Mutta kesällä on eri asia. Kyllä kesä on lempivuodenaika.

Nukuin koko päivän, koska en nukkunut yöllä, kello 9-12 ja 15-20 eli yhteensä 8 tuntia päivällä. Nyt mun pitää korjata tämä rytmi. Mutta mitä tekemistä keksisin yöllä, jos en nyt nuku?

Meikkipussissa on hirveesti huulimeikkejä, ja luomiväripalettejakin on paljon, kahta eri kulmakynää, kahta silmänrajaustussia ja huultenrajauskyniä. Viime aikoina meikkipussi on vaan kasvanut, mutta pitää ostaa meikkivoidetta...

Hauska idea olisi lähteä yö-Helsinkiin, koska muuten hengaan huoneessani koko yön. Mutta minne mennä, koska karaokessa on huono käydä, jos on vähän kurkku kipeä.

Nukuin muuten saunavuoronkin ohi, seuraava keskiviikkona. Ja huomenna on käytävä salilla joka tapauksessa. Muuten olisin käynyt vain kerran tällä viikolla. Yleensä käyn kolmisen kertaa viikossa. Mistä tämä laiskuus?

Ajatusten kanssa on tullut ongelmia taas ja kaikki linjat ja sillat tuntuu palaneen pois. Kukaan ei nyt kuule. Olen yksin. Ja kun kirjoitin tän tuli heti pakkoajatus. Miksi se ajatuspeikko pilaa ihan kaiken?

Mitä voisin tehdä ilman pakkoajatuspeikkoa? Opiskella yliopistossa, lukea kirjoja, olla töissä vaikka kahvilan kassalla ja oikeasti elää. Nyt tämä on vain elämän varjo ei elämä. Siitä varjosta yritän välillä kirjoittaa enemmän kuin mitä siitä näkyy. En voi kirjoittaa sisäisestä maailmastani arkaluontoisempia juttuja.

Onko olemassa jotain pahuuden sisintä tai persoonallista pahaa, saatanaa tai paholaista? Sellaista joka tekee kuoleman, vihan ja sairaudet. Sellaisen haluaisin mieluummin elämässäni voittaa kuin joutua valitsemaan. En siis ole kristitty, mutta paholaisia on monessa uskonnossa.

Uskon oikeasti että on jumalattaria ja jumalia. Uskon että niitä on monta. En ole sitä mieltä edes että ne ovat kaikki sama jumalatar ja sama jumala.

 Uskon että niitä on monia. Asatro ja suomenusko voisivat kiinnostaa mutta en oikein löydä mitään tietolähdettä, ja sitten pelkään ajan kuitenkin juosseen niistä ja niiden perinteistä jonnekin kauas.

Ja sitten en pääse pakkoajatusta että jumalattareni ovat hylänneet minut. En periaatteessa voi nykyisessä asuinpaikassa harjoittaa edes mitään noitauskontoa.

Enkä voi ollakaan edes noita kun mulla menee noituuden harjoittamisen ja uskontojen kanssa sekaisin aina psykoottinen maailma. Siksi olen vähän pysynyt uskonnoista poissa, mutta vakaumukseni on kuitenkin polyteistinen eli monijumalainen.

Voi kun olisi rahaa käydä laittamassa kynnet ripset ja kulmat välillä. Siis tarttishan siihen oikein kunnolla massia jos ottais kaikki ne joka kuukausi. Ei ole kyllä mitenkään varaa. Irtoripsiä käyttäminen ei käy. Mulle tulee ripsiliimasta silmätulehdus.

Hiuksia kasvattaessa menee aikaa. Ne on kasvaneet vähän, mutta ei vielä lähellekään tavoitetta. Kasvatan myös omaa väriä. En ole värjännyt melkein vuoteen edes hennalla. Oikeastaan aiemmat hennat on kuluneet niin hyvin että ei ole paha tyvikasvu.

Nyt kun kampaamokoulu kaatui niin voin hoitaa ainakin omia kutrejani paremmin. Oppinut käyttämään lämpäsuojaa ja muotovaahtoa ja föönaamaan tukkani pyöröharjalla.

Yritän hakea Live ammattiopistoon tuva- koulutukseen. Sitä erityisen tuen suunniteltiin näiden mielentevreysongelmian takia joita en pysty piilottamaan kokonaan ja miksi jouduin pois sieltä normikoulusta lähtemään kuitenkin. Mulla heittää niin pahasti päässä, että en pystynyt enää.

Ja jos kaikki se, kaikki oma maailmani, olisikin totta niin nyt ei ole aika olla koulussa tai töissä, vaikka haluaisin tietysti opiskella. Mutta musta ei ehkä ole siihen.