Pitkään aikaan

en ole käynyt, mutta tänään kävin Helsingissä. En muutamaan viikkoon ollut käynyt. Rahaa oli käyttää 20 € ja kaikki meni. Ostin muotovaahdon, kulmakynän, energiajuoman, vegaanisen wrapin kaupasta ja kävin kaakaolla kahvilassa. Sitten rahat oli menneet. 20 € on niin pieni raha. Ja huomenna olisin menossa Omenaan ja psykalle Matinkylän psykiatrian polille ja rahaa on ~1,50 €

Olen hiljainen. Lapsi oli puhelias, mutta joutui hiljaisen rooliin koulussa. Minä olen oikeasti hiljainen. Ei tee mieli vaan puhua tai ole ehkä liikaa omissa maailmoissani. Omat jutut on niitä, mitä muut eivät ymmärrä.

En tiedä mitä on vialla. En halua tai kaipaa edes tehdä mitään pahaa. En ymmärrä, miksi vihaisin turhaan hyviä ihmisiä tai miksi joku ärsyttää niin paljon, joka on mun mielestä paha tai ärsyttävä. Enkö osaa enää hillitä itseäni?

Miksi sitä usein sitten tiuskaisee tai sanoo jonkun vihalauseen vaan siksi että ärsytti joku torvelo tai tomppeli. En ole tyhmä, mutta olen koska syön psykoosilääkkeitä. Lääkkeet pilaa mulle ihan kaiken.

Olen hukannut tämän elämän. Ei ole kaunista, että kaiken pilaa se että antaa elämän virrata ohi ja se on virrannut enkä halua olla näin vanha. Olen pelännyt oikeasti, että lääkkeet ovat aiheuttaneet etten oppinut samaan tahtiin kuin muut

Erityisenä tukena olisi sitä alaa Tampereella, mutta en ole nyt lähdössä ainakaan tänä vuonna. Siihen on haku jo mennytkin. 

Pitäisikö mun silloin muuttaa tällaiseen paikkaan Tampereella? Ei ehkä se on poissuljettu, Tampere... Ei mulla kyllä ketään ole täällä Espoossakaan.

Pitäskö mun kuitenkin muuttaa tyyliä?

Jos vaihtaisi hameista mustiin housuihin ja pastellinsävyisiin trikoopaitoihin? Ehkä se ei ole mun juttu.

Kun kaikki on pilalla. Kaikki poliisiautot ja ambulanssit ei ole mulle. Mutta olen kyllä heikannut pahasti mutta vaan siksi että kaikki on pilalla. En voi korjata tätä.

Auringonvalo loistaa. En silmilläni näe siinä mitään uutta. En näe virtaavassa vedessä ja säihkyvissä väreissä mitään uutta. En haista päärynäteen tuoksussa mitään uutta. Olenko oikeasti silti muuttunut?

Tiedättekö on sellainen toivottomuus, että en osaa tai onnistu jatkovuosinakaan järjestämään asioitani. Ehkä oli tosiaan aikaista sille koululle... Keskittymiskyky ja psyyke ei vaan riittänyt. Pääkoppa ei kestänyt. Pitäisi pystyä normaaliin käytökseen. Mutta pystynkö/jaksanko myöhemminkään?

Ei se ole oikeasti niin että minusta ei ole sille alalle, mutta olin vaan liian aikainen lintu. Tiedättekö, lentää keväällä liian aikaisin Suomeen etelästä ja sitten tulee takatalvi ja lammikot jäätyy uudestaan, eikä selviäkään. Jospa sitten joskus yritän uudestaan?

Kävin Triplassa kaakaolla, Sokoksella ihailemassa meikkejä, joihin ei ollut varaa, istuin Esplanadin puistossa juomassa energiajuomaa. Olin melkein kuusi tuntia reissussa.

Unissa jatkuu vieläkin se sama juttu, se aika siellä tulevaisuuden Helsingissä/Espoossa, jossa sama tarina jatkuu. Helsinki on pahoilla, Espoo osittain hyvillä. Hyvien puolelle voi vaikka meren kautta uida. Joskus unet oli sellaisia, että kävin aina jossain. Miksi en näe enää normaaleja unia?

Olen muuten pikkupossu, kun olen niin lihava niin näyttää kuin ois raskaana enkä ole raskaana... Miksi en laihdu? Se heiluu siinä normaalipainon ja ylipainon rajalla BMIssä noin 25. Miksi ihmiset on niin lihavia? Eikö mun ja muidenkin olisi ihan helppoa vaan syödä vähemmän?

En tiedä miten laihtuisin kun en napostele edes tai syö hirveästi karkkia, jätskiä tai sipsejä tai muita herkkuja... Kaksi ateriaa päivässä ehkä on mulle liikaa. Pitäis syödä vaan aamupala, ruoka ja iltapala? En ole kyllä vuoteen nyt sitten laihtunut, siis mihinkään, vaikka piti. Mun uintikausi on alkamassa kuukauden päästä ja olen vieläkin yhtä pallukka kuin viime kesänä.

En halua olla pallukka pullukka. En halua olla tällainen possu ja käärme, no ei en ole porsas enkä käärme. Olenhan perhonen sen sijaan? Onhan siinä vielä siivet? En ole enää tiennyt onko mulla oikeasti edes siipiä.

Nyt sen keksin, osallistun tämän vuoden nanowrimoon. Siinä kirjoitetaan kuukauden aikana kirja. Ei, ei sittenkään. En ehkä pystyisi siihenkään. Pitäisi olla pitänyt niistä unista koko ajan päiväkirjaa, että voisi kirjoittaa siitä unissa olleesta tarinasta. En voi kirjoittaa kirjaa siitä tarinasta.

On liikaa ajateltu, en pysty edes ajattelemaan enää. Eikö ajatukset voisi pystyä pystymään vaan kasassa, niin että ei tulisi niitä ajatuksia, joita ei halua? En muista, miten ne pidetään kontrollissa. Näkyy ilmeistä, että tolla on joku oma jutska meneillään siellä päässä, ihan kaikille, enkä voi olla töissä.

Se työharjoittelu olisikin tullut liian äkkiä, enkä halunnut joutua tilanteeseen, jossa olisin joutunut keskeyttämään kesken harjoittelun. En olisi pärjännyt.

Muissakin asioissa. En pärjää. En voita. En edes selviä. Jos olen.

En halua olla pullukka. Nyt alan laihtua, aloitan uuden laihdutusvuoden. Uudenvuoden lupauksesta en ole laihtunut mihinkään yli kolmeen kuukauteen. Vihaan itseäni, jos olen vielä tänä syksynä yhtä lihava, -tai vaan lihavampi.

Ostin tällaisen hiusnaamion. Eläinkokeeton vegaaninen ja pitäisi auttaa kaksihaaraisiin!