Hiusala

 

Voin kai nyt paljastaakin. Olen hiusalan opiskelija. Kolmatta päivää. Hain huvikseni ja pääsin vahingossa.

En tiedä mitä tästä nyt tulee kun on mielenterveysongelmatkin. En tiedä miksi mutta en voi tai saa tai halua sanoa että tässä voi käydä mitä tahansa, koska se ei ole niin.

En valehtele edes enkä tee mitään pahaa. En ymmärrä miksi silti pitäisi pitää itseään pahana. Miksi olen muka niin erilainen kuin muut. En ole! En ainakaan huomaa.

En varmaan voi vaan pesemällä pilata toisen hiuksia, mutta ei tämä ihan hyvin ala. Jos näen vaan pahaa unta niin miten tää koulu siihen sopii. En voi uskoa että olen kerran vielä takaisin koulussa.

Kaikki ruma, minun maailmastani

Olen tiennyt että en voi tehdä mitään. Kaikki oli ollut jo pilalla, -niitä asioita ei saa pois mitkä olivat käyneet tai olivat jo olleet. Ei se tarkoita että hyväksyisin asioiden olevan niin kuin ne ovat. Tiedän kuitenkin miten käy eikä asioiden saisi antaa olla niinkuin ne ovat. Mutta mitä voin tehdä? Jos on jo myöhäistä?

En silti halua laittaa itseäni siihen. Suden suuhun. Tai voisin laittaa itseni suden suuhun mutta en olemaan se susi. Vaikka se on vähän huono esimerkki koska sudet eivät ole pahoja. Minun luullaan hyväksyvän asiat joita en ole hyväksymässä edes. Mutta oletteko koskaan kuulleet hiljaisesta hyväksymättömyydestä? Että ei kerro että ei hyväksy. Sitä kannattaisi yrittää kaikkien. Ei se ole sama asia kuin hiljainen hyväksyminen.

Olen ollut palasina liian kauan, liian monta vuotta. Mutta kivusta ei pääse pois. Sen sisällä joutuu makaamaan ja yrittämään voittaa, jotta selviäisi vaikka ei voisi voittaa mutta selvitä silti. Jos ei enää selviä, elämä ei saa olla kuin juna jonka kyydissä istuu ja joka vie, ilman että yrittää itse jatkaa. Silloin kun jää kulkijaksi, on ehkä tehnyt jonkun virheen mitä ei kestä.

Ajatusten kanssa tappeleminen on vaikeaa. En voi luopua ajatuskontrollista mikä minulla on. Olen kieltänyt tietyt ajatukset, ja osaan olla ajattelematta ajatusta jota en halua ajatella. Jos antaisin kaikkien ajatusten tulla, niin luopuisin voitosta, joka on minun hallintani ajatuksista. Pakkoajatusten kanssa tappeleminen on välillä vaikeaa. Tuli ajatus.

Vaikka yrittäisin ajatella että ajatus ei ole teko, ja että ajatukset eivät ole välttämättä totta, en pysty luopumaan minun kontrollistani. Ajatukset ovat usein jotenkin päinvastaisia sille mitä oikeasti ajattelisin tai mitä mieltä olen. Siis jos en hallitse välillä ajatuksia. Yleinen on niinsattu väärä aikomus. Miksi en enää voita sitä minkä voitin? Olenko se nyt itse jota yritin voittaa? Pelko? Kipu? Pahuus? En halua olla itse se jonka voitin aiemmin niin hyvin.

Kun katsoo itseään peilistä eikä näe miten lihava ja ruma on ja sitten kun katsoo vähän aikaa näkee kyllä läskinsä ja ruman nenänsä. En kestä edes peilikuvaa enää ilman että en ensin näe tätä ikävää totuutta. Tämä on ihan kamalaa. En voi oikeasti olla tämä. Tai miten voin olla se joka olen.

En ole kyllä se joka minun luullaan olevan.

Miksi kukaan ei näe minun sisintäni, sitä joka oikeasti olen. Minne ovat kadonneet tunteet? Miksi ne eivät näy ulospäin? Voisinko palata takaisin jotenkin? Olla poissa kokonaan sieltä omasta sisäisestä maailmastani jossa olenkin aivan yksin, jossa ei ole ketään muuta. Yritän palata edes osittain, mutta ehkä silloin halkean. Puolet menee toiseen maailmaan, oikeaan elämään ja puolet jää sinne omaan kuolemaansa.

Mutta ansaitsenko enää elää? Entä jos oikeasti en jotenkin ole enää arvoinen, vaikka luulen että olen, kun en ole edes valinnut olla paha ja hyväksyä kaikkea rumaa.

Aamulla

 

Hei, olen menossa psykalle nyt. Aamullahan heräsin ihan hyvin. Niin luulen. On asioita joiden valmistuminen on kesken ja jotka etenevät tästä kymmenen päivää. Sitten kerron jos on jotain kerrottavaa.

Lost in the wind

 Syksyn tuulissa menen kaikkialle minne olen menossa, enkä pysähdy ja menen kaikkialle samaan aikaan jos ehdin. Ehdin elää, koska elämä on pitkä. Vaikka en haluaisi edes. Jossain minun pitää olla koska joka tapauksessa jossain olen. Paikat joissa käyn jäävät mieleen vain jos ovat ennestään tuttuja.

Olenko tehnyt ikiaikaisesti liian pahaa tai rumaa enkä tiedä, jolloin elämän jälkeen on vain kuoleman kanjoni? Ei ole mitään pelastusta niillekin jotka eivät selviä. Mutta juuri siksi kristinusko ei kiinnosta. Koska siinä heitetään silti osa helvettiin, sanotaan menkää pois luotani kurjat. Ja heitetään puolet helvettiin. No kristinusko ei mutta mikä uskonto olisi oma? Olen ajatellut että olen kai polyteistinen. Uskon että on useita eri Jumalia ja Jumalattaria.

Uskon valoon mutta silläkään ei ehkä ole minulle pelastusta. Valo, tuli, ja lämpö ovat kuitenkin kantava voima kaikensisimmässä. Se lämmittää, uudistaa ja mahdollistaa näkemisen ja lämmön tunnon. Jos ei olisi valoa ei olisi mitään. Vai voisiko olla vain pimeyttä?

Olen välittänyt aina eläimistä. En varmaan edes pystyisi syömään lihaa. Kalaa ehkä pystyisin mutta lihaalihaa en. Olen ollut vuosia vegaani, eli en syö eläinperäistä.

Vaatteet ei ole pelkästään mustaa tai valkoista mutta kyllä käytän myös mustaa ja myös valkoistakin, ja värejä. Punaista en käytä, vaikka välillä hiukset on olleet punaiset. Gootikausikin minulla oli. Korsetteja ja mustia tyllihameita mutta taidan olla liian vanha olemaan takaisin gootti. Ei, ei mene mustaan takaisin. Ikinä en ole käyttänyt ihan pelkästään mustia.

Onko tämä oikeasti ihan oma elämäni, jonka saan elää. Pelkään että ei saakaan edes elää. Ei saa olla onnellinen, ei saa nauttia, ei haluta elää. Ei jos on niin paha huono tyhmä kuin olen! Tehnyt niin pahoja virheitä ja pahaaaaaaaaaaa....

Ei pelkästään valitettavasti edes niinkään. Entä jos putoaisin oikeasti kaiken elämän spiraalista spiraalien noustessa ylöspäin ja muuttuessa latvasta mustaksi.

Hi taas

 Hi, olen taas ollut vähän kirjoittelematta, mutta ei siitä mitään. Mutta korsettikurssi on nyt tauolla syysloman takia. Alan käydä kuntosalilla 2 X viikko. Oon nyt käynyt neljänä viikkon kerta/viikko, ja nyt sitten lisään. Paino ehkä putoaakin! On ollut laihdutusprojekti mutta en laihdu mihinkään (enkä liho).

Muistan kun painoin 49 kiloa joskus (172 cm). Nyt tavoite on kuitenkin n 60 kg. Ei se sen alle putoa kuin näännyttämällä. Silloin oli niin paha ahmimis-näännytyspäiväkierre että jäi jatkuva nälkä. Siihen tottui. En enää huomaa nälkää, kun se on koko ajan. Miksi silti en laihdu? Syön suht normaalistikin. Tai yritän ainakin...

Elsa on sitten tulevan koiran nimi. Frozenin Elsan mukaan. Mutta en tiedä milloin se tulee. Ensin pitää säästää, rotukoirat on kalliita. Ja muuttaa, -täällä ei voi pitää koiraa. Rotu: pitkäkarvainen collie. väri: ei oikeastaan väliä, mutta toive blue merle. Ja sukupuoli narttu, tietenkin kun nimi on Elsa.

Ei kyllä ole rahaa eikä nyt hetkeen mitään mahdollisuutta säästää edes. Se koira taitaa siirtyä kyllä vähän siitä mitä alun perin ajattelin.

Hiukset on kasvanu. Käyn sitten leikkaamassa Joulun aikoihin, pakko kai leikata vaikka haluaisin kasvattaa kun latvat kuitenkin haurastuu ja tulee kaksihaaraisia. Mutta parin vuoden päästä nämä on tosi pitkät jo.

Ei jännitä tuleva elämä. Elämä on oikeastaan hyvin kurjaa. En halua elää. Varokaa raiteella kaksi ohi ajavaa junaa. Silloin sitä miettii, että elämä vai kuolema. Tapan itse joka päivä itseni. En pysty mitenkään hyväksymään itseäni. Olenko oikeasti huonoin, pahin, rumin ja heikoin.

Silloin ei ole mitään yritystä.

En ole kristitty, mutta korkeat taivaat ovat kaukana, elämän kiertokulku ei koskaan pysähdy, vaikka mitä tapahtuisi. Kenelle vain, mille tahansa olennolle, vaikka ei olisi mitään yritystä välillä. Kun on yritys yritän heti.